Vaimoni Maurice @ Kangasalan kesäteatteri

 

kuva © Vaimoni Maurice-tuotanto

Näin Vaimoni Maurice-farssin 29.6.

Pariskunta Georges (Sami Uotila) ja Marion (Monika Lindeman) Audefey on kireissä väleissä, kun yhteistä aikaa ei oikein ole ja kommunikointikaan ei toimi. Kyllä pitäisi Georgesilla vähän riittää ajatuksia muuhun kuin työhönkin, vaikka olisi kuinka kiireistä. Pian sitten selviääkin, että Georgesin aika menee rakastajattarensa Catherinen (Inna Tähkänen) kanssa. Mutta nyt Catherinelle riittää toisen naisen asema, ja hän aikoo tulla paljastamaan rakastajattarensa vaimolle Georgesin petturuuden. Georgesin onneksi tai onnettomuudeksi ovesta pamahtaa Veljesavun vapaaehtoinen Maurice Poupoulin (Pete Lattu), jonka Geogers värvää apuun. Onhan Veljesavun motto "Sinun ongelmasi ovat jo meidän." No, nyt tosiaan ovat. Maurice saa heittäytyä elämänsä rooliin! Monenlaisiin paikkoihin joudutaankin sekä Catherinen kiivaan puolison Rogerin (Sampsa Tuomala) että asunnonkatsojien herra ja rouva Behrs-Vaquot'n (Teemu Lehtilä ja Monika Lindeman) ilmaantuessa oven taakse koputtelemaan. Paljastuvatko salaisuudet, vai onnistuuko epätoivoinen ratkaisu kääntämään kaiken parempaan suuntaan?

Tämä Raffy Shartin käsikirjoittama, ilmeisesti Aino Piirolan suomentama (suomentajan nimi puuttuu käsiohjelmasta) ranskalaisfarssi oli minulle uusi tuttavuus, vaikka Vaimoni Mauricea onkin sekä Suomessa että maailmalla esitetty tasaisesti vuoden 1998 kantaesityksestä saakka. Varsin perinteisellä farssikaavalla mennään, ovet paukkuvat, väärinkäsitykset kasaantuvat ja vauhtia on. Ei mitään kovin syvällisiä pohdintoja tai teräviä piikkejä, joita parhaissa farsseissa on, mutta nokkelaa dialogia ja hyviä hahmoja. Sujuva ja hyvin rytmitetty teksti on Esko Koveron ohjauksessa tuotu lavalle napakasti, ja esitys rullaa eteenpäin vaivatta. Välillä mennään ei-niin-pienillä sisäisillä keinoilla, josta en yleensä pidä, mutta tällä kertaa ylinäytteleminen yllättäen toimi. Lavalla pysytään erinomaisesti rivakassa tahdissa mukana, ja rytmillisesti Vaimoni Maurice on hioutunut tosi toimivaksi. Huumoriin tartutaan joissain kohtauksissa turhan alleviivaavasti, mutta pääosin komedia syntyy tekstistä ja sen tulkinnasta luontevalla tavalla. Työryhmä tuntee toisensa hyvin ja heillä on kokemusta yhdessä työskentelemisestä, joka näkyy heittäytymisessä ja yhdessä tekemisessä lavalla. Työryhmän käsialaa on sekä lavastus että puvustus, jossa on ollut mukana myös Laura Lipiäinen. Tyylikäs visuaalisuus on monelle farssille tavanomaista, ehkä kaikenlainen ihmissuhdesekoilu naurattaa enemmän tapahtuessaan "täydellistä" elämää eläville ihmisille..? Oli miten oli, tyylikästä on näyttämökuva myös Vaimoni Mauricessa, erityisesti isot kultaiset ruukut ihastuttivat.

Sami Uotilan Georges on kamalan rasittava tyyppi, taitava valehtelija ja vähän sellainen ressukka, joka on kyllä aivan itse ajanut itsensä käsillä olevaan tilanteeseen, eli ei auta surkutella. Uotila vetää roolinsa loistavasti! Todella sujuvaa ja vauhdikasta replikointia, sopivasti asennetta ja heittäytymistä, ja hienosti kasvava rooli. Pete Lattu on Mauricen roolissa erinomainen vastinpari Uotilan Georgesille, hänellä on roolityössään onnistuneesti rauhaa ja malttia. Maurice on pohjattoman hyväntahtoinen miekkonen, ja sen Lattu roolityössään pitää mielessä, myös heittäytyessään kaikkiin niihin epätoivoisiin ja mutkikkaisiin hetkiin, joihin Maurice joutuu. Ja mainiosti Lattu myös heittäytyy. Inna Tähkänen tuo Catherinen rooliin hienosti eri sävyjä. Vaikka Catherine on hyvin päättäväinen ja Tähkänen näyttelee hänen tunteensa hyvin selvästi, on roolityössä myös syvempää ymmärrystä nuoren naisen tunteita ja ajatuksia kohtaan. Catherine tosin on ihan yhtä paha kuin Georges, sillä myös hän on pettäjä, mutta hänen toimintansa ei nouse valokeilaan yhtä vahvasti kuin Georgesin. Sampsa Tuomalan toivon ehdottomasti näkeväni lavalla joskus uudelleen, niin vakuuttavasti hän roolinsa tekee. Rogerilla ei ole hirveästi lava-aikaa, mutta Tuomala ottaa siitä kaiken irti, ja tykittelee menemään täysin hahmonsa habituksen ja persoonan omaksuneena. Roger on impulsiivinen tyyppi, mutta hänellä vaikuttaa olevan hyvä sydän, ja Tuomalan käsissä roolista rakentuu kokonainen ja kiinnostava. Monika Lindeman tekee Marionin ja rouva Behrs-Vaquot'n roolit, ja on molemmissa oikein hyvä. Erityisesti Marionin tiukka asenne ja omanarvontunto, sellainen "tiedän mitä ansaitsen"-henkinen elegantti tyyli luontuu Lindemanilta taidolla. Teemu Lehtilä on herra Behrs-Vaquot'n roolissa uskottavasti hämmentynyt herrasmies, joka ei löydä asuntonäytöstä yhtään sitä mitä etsii. Lehtilän komediantaju on vaivatonta, ja hän tavoittaa myös huumorin hienovaraisemmat sävyt.

Vaimoni Maurice on perinteinen farssi, kuten käsiohjelma mainostaa, ja sujuva sellainen. Lavalla vedetään täysillä ja heittäydytään pää edellä hahmojen suunnitelmien ja suhteiden vietäväksi. Varmaotteista ja energistä esiintymistä, näppärää tekstiä ja viihdyttäviä komediahetkiä, sitä Vaimoni Maurice tarjoilee. Viihdyin esityksen ajan ja nautin osasta teoksen huumoria kovastikin, osa vitseistä ei niin sitten iskenyt. Esiintyjillä on jokaisella komiikantajua ja he osaavat ottaa yleisönsä, joten otteessaan tämä pitää sekä hullunkuristen ja epätoivoisten käänteiden että niitä tulkitsevien näyttelijöiden ansiosta. Osa katsojista löytää tiensä katsomoon varmasti juuri näyttelijöiden takia, ja heille lienee hauskaa nähdä tutut näyttelijät hyvin erilaisissa rooleissa kuin Salatuissa elämissä. Itse en ole Salkkareita katsonut varmaan kymmeneen vuoteen, mutta luulenpa, että samanlaista juonittelua, suurta suhdedraamaa ja hämmästyttävän kummallisia juonenkäänteitä on tämän farssin parissa luvassa kuin mihin Salkkari-fanit ovat tottuneet Pihlajakadulla törmättävän.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kaurakangas Oy!