maanantai 22. helmikuuta 2016

Salpausselän kisat 18.2-21.2.2016 @ Lahti

Huh huh, nyt on MM-etkoiltu ihan urakalla ja pääsee purkamaan fiiliksiä blogin puolelle. Olipahan kokemus!


Torstaina oli kisojen harjoituspäivä, mutta olin silti paikalla aamusta iltaan. Ohjelmassa olisi ollut myös yhdistetyn HS130- mäen varakilpailu ja naisten mäkihypyn karsinta, mutta ne peruttiin tuulen takia, joten katselin koko päivän suksitestejä ja kiertelin aluetta hahmottaakseni paikkoja. Nämä olivat ensimmäiset Salppurin kisani, en ole ikinä ennen ollut paikalla, joten olihan se nyt tultava heti tsekkaamaan, millaista paikan päällä on. Torstaina sääolot olivat hieman oikukkaat, ja pariin otteeseen satoi sakeasti lunta ja ties mitä muutakin.

Itse olin mukana kisoissa vapaaehtoisena ympäristövastaavana, ja minulla oli työvuorot perjantaina ja sunnuntaina. Hauskaa oli ja meillä oli mukava porukka! Oli hauskaa kierrellä alueella ja tarkkailla kisaturisteja, samalla kun kertoili, miksi lajittelu on tärkeää ja mihin mikäkin roska kuuluu.

 


Perjantaina ohjelmassa oli aamulla naisten mäkihyppy, jota en valitettavasti ehtinyt katsomaan. Sitä seurasi sprintin harjoitukset, joista bongailin urheilijoita niin paljon kuin kerkesin. Yhdistetyssä koettiin draamaa, kun norjalainen Jarl Magnus Riiber hiihti väärälle reitille ja hänet hylättiin. Seurasin miesten mäkikisaa sivusilmällä vapaaehtoishommien lomassa, ja hienoa oli nähdä mäkimiehet tositoimissa, ekaa kertaa ihan livenä. Podiumille päätyivät Michael Hayböck, Daniel Andre Tande ja Severin Freund.

Perjantaina alkoi muutenkin tapahtua, sillä ruokakojut ja muut myyjät avasivat ovensa, suurhallissa tapahtui ja lapset viihtyivät omalla alueellaan (jonne meikäläinenkin eksyi muutamaan kertaan..). Kisamakkarat ja muurinpohjaletut olivat hyviä ja ilmapiiri oli sopivan rento ja urheilullinen.


 



Lauantaina en ollut vapaaehtoishommissa, joten kisaturistina pyörin ympäri aluetta. Sprintit tuijotin tiukasti läpi ja hurrasin kurkku suorana Petter Northugille (miten niin mun suosikki) ja kolmanneksihan mies tulikin. Norjalaiset raivasivat itsensä podiumille, miehissä voiton vei Emil Iversen ja toinen oli Finn Hågen Krogh. Naisissa iloinen kakkonen oli amerikkalainen Jessica Diggins, voittaja Maiken Caspersen Falla ja kolmas Heidi Weng. Yhdistetyssä nähtiin taas draamaa, epäonnen soturi Jarl Magnus Riiberiltä meni olkapää sijoiltaan kesken hiihto-osuuden, mutta onneksi hän ei pahemmin loukkaantunut. Illan joukkuemäki jouduttiin perumaan tuulen takia, mutta ilotulitus nähtiin ja se oli upea!

Mäkimontussa joukkuemäen perusmispäätöstä odotellessa yleisöä viihdytti Crowd Supporters- duo, joka kyllä tiesi mitä tekee ja ainakin minulla oli superhauskaa, vaikkei mäkihyppyä nähtykään.


Sunnuntaina oli kisojen viimeinen päivä. Vuorossa olivat naisten ja miesten skiathlonit, joita en paljoa ehtinyt seurata, mutta norjalaisten juhlaa molemmat olivat. Yhdistetyssä Saksa vei kaksoisvoiton ja japanilainen Akito Watabe oli kolmas. Miesten mäkihyppy siirrettiin normaalimäkeen, mutta kilpailu onneksi päästiin siis läpi. Voiton vei tälläkin kertaa Hayböck, toinen oli Karl Geiger ja kolmas Taku Takeuchi.

Sunnuntai kruunasi mahtavan kisaviikonlopun ja viihdyin mainiosti joka päivä aamusta iltaan. Oli hienoa olla vapaaehtoisena ja totta kai haen myös ensi vuodelle MM- kisoja tekemään. Tietysti urheilufanin sydäntä lämmitti ja jännitys kipristeli, kun näki kaikki suosikkinsa läheltä ja osalle sai huikattua onnea matkaan.
Sain myös muutaman selfien viikonlopun aikana! Alexander Stöckl, Ville Larinto, Finn Hågen Krogh ja Emil Iversen!
Oli siis upea viikonloppu ja nyt lasken päiviä Lahti2017- juhlakisoihin. Tulkaa kaikki mukaan, siitä tulee hieno juttu!

Lahti2017

Kiitos Salpausselän kisat, kiitos järjestäjät, urheilijat, yleisö, myyjät, esiintyjät ja me vapaaehtoiset sekä unohtamani tyypit. Minä tykkäsin ja paljon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti