Medeltiden @ Åbo Svenska Teater

 mainos/pressilippu saatu Åbo Svenska Teaterilta

kuvat © Pette Rissanen

Näin Medeltidenin 17.3.

Keski-ikäistymisestä, kasvamisesta, miehuudesta, vanhemmuudesta, oluenmaistelusta ja ritarimetaforista ammentava Medeltiden on ensimmäinen monologi, jonka olen nähnyt ruotsiksi, ja tällähän uusi kokemus oli itselleen varsin mukavaa napata. Tekstin on kirjoittanut ja esittää Samuel Karlsson, konsepti on hänen ja Lidia Bäckin käsialaa, ja Bäck vastaa myös ohjauksesta. Valosuunnittelu on Juho Golnickin, äänisuunnittelu Axel Ridbergin, ja maskeeraussuunnittelu Sarianna Sormusen. Reilun tunnin mittainen esitys ehtii käsitellä aiheitaan hauskasti ja syvällisesti, ja pureutua tarkkanäköisesti monenlaisiin teemoihin. Kokonaisuus säilyy kevyehkönä, ja Karlssonin toisaalta stand up-henkinen, toisaalta hyvin rehellinen ja vilpitön läsnäolo tasapainottavat ja tukevat toisiaan onnistuneesti. Ohjaaja Bäck lienee varmistanut sen, että Karlssonin omaelämäkerrallisen (tai vähintäänkin omista kokemuksista kumpuavan) tekstin esittäminen pysyy sujuvana ja hyvin rytmitettynä, eikä tekstin eri osissa sen enempää kiirehditä kuin jäädä junnaamaankaan. Kokonaisuus on tasapainossa, ja kasvaa hienosti yhä monitasoisemmaksi, mitä pidemmälle esitys etenee, ja mitä syvemmälle Karlssonin näyttelijäntyö katsojat päästää. Golnickin valosuunnittelu tarjoaa niin arkisia yhdessäolen hetkiä kuin "teatterimaisempia" valotilanteita, kuten spottivaloa ja aivan upeita lavan takaa tulevia valoja. Erityismaininta sille, miten korokkeen verkon läpi siivilöityvä valo muodostaa lattiaan lasi-ikkunan heijastusta muistuttavan kuvion. Ridbergin äänisuunnittelussa seurataan tarkasti monologin teemoja ja tunnelmia, ja etenkin mahtipontiset musiikit ritariposeerausten taustalla ovat erinomaisia.

Haarniskalla minut on helppo hurmata, ja oivallisesti on haarniska, ritarius ja pala kerrallaan suojaavan kerroksen pois ottaminen sidottu myös osaksi kerrontaa. Ja jälleen – sekä komediallisesti että tosi aidosti ja avoimesti. Haarniskan ja sen riisumisen sekä elämänkokemusten avaamisen ja purkamisen välille vedetty yhteys on ilmeinen ja helposti ymmärrettävä metafora, mutta ei kuitenkaan menetä tehoaan tai tunnu päälleliimatulta. Päinvastoin – on todella hienoa nähdä esitys, jossa puretaan ritarimyyttiä ja maskuliinisuutta, pohditaan miehuutta ja isyyttä, ja suorastaan syleillään pehmeyttä ja lempeyttä. Tarvitseeko ritarin haarniska kalisten ja miekka terävänä syöksyä suoraan keskelle verilöylyä kuin mikäkin barbaari? Voisiko tämä sittenkin riisua suojakerroksen, laskea miekan ja rakentaa rikkomisen sijaan? Näissä pohdinnoissaan esitys on kenties koskettavimmillaan, silloin kun se tarjoaa katsauksia sellaiseen ihmisyyteen, jossa kädet ovat lempeät ja turvalliset, tukevat ja pitävät hellästi kiinni, silittävät ja kannustavat. Samoin humoristinen pohdinta keski-ikäisyydestä, omasta vartalosta ja siitä, miten lapsuudesta ja nuoruudesta kuljetaan aikuisuuden kautta yllättävän nopeasti oman elämän keskiaikaan, on Medeltidenissä sekä viihdyttävää että puhuttelevaa. Mikä keski-ikä se sellainen on, kun tuntuu että edessä on vielä vaikka ja mitä, että tässähän vasta aloitellaan?

Olen ennenkin sanonut monologia teatterin kuninkuuslajiksi, ja sellainen se aina vain enemmän mielestäni on. Monologissa esiintyjän taito olla lavalla, välittää tekstiä, aistia yleisön energiaa, ja elää tapahtumissa ja tunnelmissa on kenties esityksen tärkein osanen, sillä näyttelijä on se, joka monologin vahvimmin todeksi tekee. Medeltidenin kohdalla teksti on näyttelijän itse kirjoittama, jolloin se lienee vahvasti sisäistetty kirjoitusvaiheessa, tai ennenkin sitä, jo silloin, kun ensimmäisiä ideoita vasta itsekseen pallottelee. Omasta elämästä teemojen ammentaminen toimii Medeltidenin ja Samuel Karlssonin tapauksessa varsin onnistuneesti, ja tätä lämminhenkistä, hauskaa ja luokseenkutsuvaa monologia olisikin vaikea kuvitella muiden tulkitsemana. Karlsson on lavalla läsnä hyvin luontevasti, hänen tyylinsä ottaa kontaktia yleisöön, kertoilla juttuja ja välittää tekstiä on rento ja sellainen, että tuntuu kuin yleisön sijaan paikalla olisi joukko kavereita. Heille voi jutella elämän ylä- ja alamäistä, muistoista, arkisista sattumuksista, epävarmuuksista ja huvittavista tapauksista. Karlsson tavoittaa taitavasti niin kevyen ja humoristisen tyylin kuin avoimen, vilpittömän tavan olla lavalla. Hänen näyttelijäntyönsä on pienelle ja intiimille Studionäyttämölle juuri sopivaa, neljännen seinän rikkominen ja yhdessä yleisön kanssa tilassa oleminen on tosi vaivatonta ja rehellistä. Tämä helppous, avoimuus ja luontevuus, jolla monologi herää lavalla eloon, teki vaikutuksen.

On näissä monologeissa aina ihan omanlaistaan taikaa! Medeltiden on oivallisesti rakennettu ja hurmaavasti esitetty juttu, ja käsittelee teemojaan hienosti huumoria ja koskettavuutta tasapainotellen ja rinnastaen. Alussa oli pieniä käynnistysvaikeuksia, ehkä minulla kun viritin aivojani ruotsinkielisyyteen ja tekstitykseen, tai sitten itse esityksen muodossa ja rytmissä, mutta hyvin nopeasti tämä vei täysin mukanaan. Nämä käynnistysvaikeudet liittyivät ehkä siihen, että esityksen alussa kestää hetki, ennen kuin teemoissa mennään kunnolla syvemmälle, ja minä jo kärsimättömästi odotin että "joko, joko nyt". Kun nimittäin ekoja haarniskanpaloja riisutaan ja kuorta raotetaan, niin siinä vaiheessa upposin minäkin aivan kokonaan Medeltidenin maailmaan. Eniten pidin ehkä vegaaniprovokaattorin jutuista sekä lopusta kokonaisuudessaan siitä eteenpäin, kun lapselle selitetään sitä, ettei vihaisenakaan voi riehua miten sattuu. Vakuuttelu siitä, ettei tässä mitään väkivaltaisia ihmisiä olla, on loistava hetki! Myös ulkonäön, oman markkina-arvon ja ulkopuolisen katseen pohdinta jäi mieleen ja puhutteli. Monologissa säilyy mainiosti sekä fokus että läsnäolo alusta loppuun, ja tätä oli mukavaa, viihdyttävää ja koskettavaa katsoa. Parasta minulle oli se, kuinka avoimelta koko juttu tuntuu, niin teksti ja näyttelijäntyö kuin teemat ja niiden käsittelykin. Paljon tarkkoja ja tunnistettavia havaintoja elämästä, ja samaistumispintaa myös minulle, jolla keski-iän kriisiin ja sen aiheuttamiin pohdintoihin on vielä reilusti aikaa.