perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Heräsin tänään siihen, että huomennahan niitä raketteja ammutaan ja kohtahan se on vuosi 2017! Nyt siis yhteenveto tästä vuodesta, enimmäkseen näiden kulttuuririentojen näkökulmasta mutta muutenkin vähän.

Teatterissa kävin tämän vuoden aikana 53 kertaa ja näin 31 eri esitystä. Enemmänkin olisin mielelläni käynyt katsomassa ja sellaisiakin esityksiä jäi näkemättä, jotka oikeasti olisivat kiinnostaneet. Kesäteatterissa kävin paljon useammin kuin olen ennen käynyt, ja myös näiden omalla kulmalla olevien ulkopuolella. Käytiin myös ainakin Raumalla ja Tampereella ensimmäistä kertaa ikinä, molemmat varmasti ovat vierailulistalla uudelleenkin. Esityksiä näin laidasta laitaan, mainitaan nyt ainakin HKT:n Vampyyrien tanssi, jonka näin seitsemän kertaa ja joka varmasti jää mieleen ikuisiksi ajoiksi vampyyrien iltojen ja innokkaan katsojakunnan sekä tietysti upean esityksen takia. Soitellen soteen! eli UIT:n tämän vuoden juttu jäi myös mieleen, sen näin kolmesti ja nautin joka kerrasta. Ukkosenjumalan poika eli Ohkolan kesäteatterin esitys oli ihan mahtava, näin sen viiteen kertaan ja olin jokaisella kerralla ihan innoissani. Kyllä vaan täällä meilläpäin osataan! Valtimonteatterissa nähty Taisto herättää vieläkin ajatuksia, ensimmäinen (ja tähän mennessä ainoa) monologi jonka olen nähnyt, tykkäsin tästä teatterimuodosta paljon. OMS-teatterin Hylje ja Super Teatterin Sylvi olivat molemmat hienoja juttuja ja olen oikein iloinen että pääsin ne katsomaan. Tampereen Teatterin Näytelmä joka menee pieleen oli aivan mielettömän hyvä, ja odotan jo malttamattomana että näen sen uudelleen keväällä. Ensimmäisen maailman viimeiset lapset Helsingin Kellariteatterissa oli mahtava myös, tykkäsin siitä erittäin paljon ja vähän jäi harmittamaan, etten ehtinyt sitä uudelleen katsomaan. Kokonaisuudessaan teatterivuosi 2016 oli loistava, näin paljon erilaisia juttuja ja kävin sellaisissa teattereissa, missä en ennen ollut käynyt. Odotan jo innolla ensivuoden teatteriesityksiä, monta hienoa juttua tulossa!

mahtavia tyyppejä!
Sirkuksessa kävin kolme kertaa tänä vuonna, kaksi kertaa Sirkus Finlandiassa ja sitten kerran Salpauksen sirkusopiskelijoiden MicroMacro-showssa. Keikkoja tms. tuli muutama nähtyä myös, EuroGames-urheilutapahtuman avajaisissa nähtiin mm. Saara Aalto ja Mikael Saari, kuten myös Lahti Pride-tapahtumassa. Mikael Saaren levynjulkaisukeikalla kävin myös keväällä, ja kesällä sitten Roope Salmisen & koirien keikalla. Improryhmä Kolinan näin tänä kesänä kaksi kertaa.

Kirjoja luin 32 ja kesken jäi neljä. Eniten pidin Hirviön kutsusta, mutta myös esimerkiksi Tähdenpeitto, Piiri, Viettelys ja Jääkaksoset olivat hyviä, kuten moni muukin kirja. Ensivuoden alun tavoitteena lukea ensin Tuntematon sotilas loppuun ja käydä sitten joululahjakirjojen kimppuun (joita muuten tuli 12...). 

Elokuvia katsoin tänä vuonna niin paljon, että en itsekään osaa sanoa yhtään mitään määrää. Mieleen jäivät ainakin Those People, Elämäni seinäruusuna, Ashby, Äkkilähtö ja Ego ja nämä ovat sellaisia, mitkä olen lähiaikoina katsonut. Ensivuonna voisi koettaa listata, mitä leffoja näen, niin tietäisi vähän itsekin että montako leffaa tulee vuodessa katsottua.

Yksi iso juttu tänävuonna olivat Salpausselän kilpailut eli MM-etkot. Olin niissä vapaaehtoisena ja nautin täysin siemauksin kisatunnelmasta. Hiihto ja mäkihyppy ovat nykyään ihan minun suosikkilajejani seurata ja odotan MM-kilpailuja malttamattomana. Onneksi ne alkavat jo helmikuussa ja loppiaisena on Lahdessa hiihdon Skandinavia Cup sekä yhdistetyn maailmancup-osakilpailu. Näitä ja monia muita ensi vuoden hienoja juttuja odotellessa.

Yleisesti siis kiva vuosi.
Hyvää uutta vuotta kaikille!

3 kommenttia:

  1. Vau mikä kulttuurivuosi sinulla! :) Mitä tämän vuoden juttuja odotat eniten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Espoon Äidinmaa-musikaalia, Turun Tom of Finlandia ja HKT:n Myrskyluodon Maijaa. Ja Justice League-leffaa :D

      Poista
    2. Niin, ja tietenkin Lahden maailmanmestaruuskilpailuja!

      Poista