Sivut

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Lady M! @ Musiikkiteatteri Kapsäkki


kuvat © Kristiina Männikkö

Näin Lady M!-esityksen 31.8.

Noidat (Ville Seivo, Kaisa Niemi ja Teemu Tainio) ennustavat Macbethille (Joonas Orrain) suurta kuninkuutta. Jos tuollaisen ennustuksen saa, eikö silloin tee kaikkensa, että se toteutuu? Hyvähän kohtaloa on myös vähän avittaa, niin ajattelee ainakin lady Macbeth (Laura Juvonen), ja kannustaa miestään tavoittelemaan ansaitsemaansa voimakkain ottein. Mutta kun vallanhimo sokaisee, alkaa tapahtumaketju, jota ei enää voi pysäyttää.

Yhä edelleen, satojenkin nähtyjen esitysten jälkeen, teatterissa tulee välillä vastaan jotain ennenkokematonta – tällä kertaa immersiivistä oopperaa! Vau! Teatteri Vapaa Vyöhyke ja Kapsäkki ovat yhteistyössä toteuttaneet esityksen, jonka kaltaisia ei varmasti ole usein nähty. Immersiivinen eli osallistava ooppera tarjoaa yleisölle mahdollisuuden upota esityksen maailmaan vahvemmin kuin katsomossa istumalla, kun lavasteiden sekaan ja hahmojen seuraan pääsee itse, melkeinpä niin lähelle tapahtumia kuin vain haluaa. Koko teatteritila on esiintyjien ja yleisön yhteinen maailma, temmellyskenttä, jossa teatterin, tanssin ja oopperan keinoin herää eloon tulkinta skotlantilaisesta näytelmästä. Hahmot elävät tarinaansa, katsojat seuraavat ja saavat ottaa osaa tapahtumiin, kokea vallanhimon ja suuret suunnitelmat. Yksi kaikkien aikojen suosikkiesityksistäni, Otteita Kansallisteatterissa vuonna 2019, oli myös immersiivinen ja samalla tavalla tällainen, jossa sai seurata hahmoja huoneesta toiseen, päättää itse mitä katsoo, ja olla vuorovaikutuksessa esiintyjien kanssa. Sen jälkeen en olekaan päässyt esitystiloissa vaeltamaan, mutta nyt pääsin ja se oli ihanaa! Osallistavaa esitystä, hyvin tehtyä sellaista, on kutkuttavaa, jännittävää, innostavaa ja turvallista katsoa, ja hyvin tehty, suunniteltu ja rakennettu kokonaisuus tämä Lady M on. Esitys houkuttelee mukaansa ja tarjoaa mahdollisuuden rakentaa esityskokemus itse. Ja aiheuttaa hirveitä valinnanvaikeuksia! Aina teki mieli seurata vähintään kahta hahmoa samaan aikaan, ja sitten jäi hetkeksi harhailemaan kun ei osannut päättää. Olen myös aika huono lähtemään yksikseni seikkailemaan, jos koko muu yleisö seuraa tapahtumia toisessa huoneessa, vaikka ihan vapaasti esitystilassa olisikin saanut kulkea ja tutkia. Se onkin tällaisten immersiivisten juttujen isoin miinus, sillä aina jää esityksen jälkeen miettimään, olisiko sittenkin pitänyt siinä ja siinä kohdassa mennä sinne ja sinne... Monesti kaikki hahmot ovat kuitenkin myös samassa tilassa, jolloin heitä pääsee tarkkailemaan yhdessä, eikä tarvitse valita, ketä seuraa. Kaikkea ei mitenkään voi kokea samalla kertaa, mutta se ei ole tarkoituskaan, vaikka onkin aina myös hieman ärsyttävää. Varsinkin kun jälkikäteen kuulee muiden katsojien kokeneen jotain sellaista, mikä itseltä on mennyt ohi, ja toisaalta – jos olisi ollut katsomassa samaa juttua kuin joku muu, sitten ei taas olisi nähnyt sitä, mitä näki. Hieman yksityiskohtaisemmat katsomisohjeet, ehkä myös sellaiset, joihin olisi jo ennen esitystä saanut tutustua, olisivat voineet olla paikallaan. Noidat kyllä kertoivat esityksen alussa selkeästi säännöt tarinamaailmaan uppoutumiselle, eikä missään vaiheessa ollut eksynyt tai turvaton olo, mutta jäin hieman kaipaamaan mahdollisuutta valmistautua immersioon.

Lady M perustuu William Shakespearen Macbethiin ja Giuseppe Verdin samannimiseen oopperaan, mutta reilun tunnin mittaisessa esityksessä on vedetty mutkia suoriksi ja otettu mukaan kaikista olennaisimmat juonenkäänteet ja hahmot. Fokus on, kuten nimikin kertoo, lady Macbethin hahmossa. Esityksen ovat käsikirjoittaneet ohjaaja Lija Fischer ja Macbethin roolin esittävä Joonas Orrain, musiikin sävellyksestä ja Verdin sävelten sovituksesta vastaavat Rolf Gustavson ja Leevi Räsänen. Vaikka olenkin Macbethini nähnyt ja lukenut, olisi omatoiminen pikakertaus juonesta ja hahmoista ollut silti paikallaan, jotta yksityiskohdat olisivat muistuneet mieleen. Näytelmä toki löytyy hyllystä, joten voin näin jälkikäteenkin vielä kohtauksia lukea ja Lady M:ää muistella. Vallan ja vallankäytön teemat tulevat esityksessä kuitenkin esille niin vahvasti, että hahmojen tarinoita pystynee seuraamaan myös silloin, jos Macbeth on aivan vieras. Ja jos Shakespearen tragedian on joskus nähnyt, kuten minä, saa tästä jo enemmän tasoja irti, vaikkei super Macbeth-tietäjä olisikaan. Fischerin ohjaus on tiivistä ja dynaamista, ja yhdessä Kaisa Niemen napakan, sopivasti unenomaisen koreografian kanssa esitys liikkuu esitystilassa luontevasti. Tässä on tasapainoisesti draamaa, epätoivoisuutta, kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja huumoriakin, ja tarina pitää vaivattomasti otteessaan. Ajoittain ahtaissa oviaukoissa kulkeminen loi yleisön liikkeeseen katkoja, mutta katsojia ei tällaiseen esitykseen oteta kovin paljoa, joten kyllä kaikki pääosin mahtuivat vapaasti ympäriinsä liikkumaan. Verdin ooppera, kuten kovin moni muukaan ooppera, ei ole minulle tuttu, joten oli mielenkiintoista nähdä, miten oopperaelementti sidottiin esitykseen mukaan. Laulua ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan paljon, mutta käsittääkseni mukana ovat Verdin Macbethin juonellisesti tärkeimmät hetket. Lady M yhdistelee puheteatteria ja oopperakerrontaa sekä tanssia, ja tämä yhdistelmä toimii mainiosti tarinan kuljetuksessa. Oopperalaulu ei välttämättä ole pienessä tilassa ihan helpoin tapa välittää hahmojen kokemuksia, mutta haasteet on ylitetty ihailtavasti ja ennakkoluuloton ote esityksen toteuttamiseen kantaa. Valittu teatterikieli toimii ja luo onnistuneen kokonaisuuden, mutta kestoa hieman pidentämällä ja dramaturgiaa eri tavalla keskittämällä esitykseen olisi saatu vielä vahvemmin tarinanrakennusta ja hahmojen kehityskaarta mukaan.

Tilasuunnittelusta vastaavat Fischer ja Orrain sekä valosuunnittelija Lauri Lundahl ja pukusuunnittelija Iida Ukkola, ja heidän jäljiltään tavallinen teatteri on taianomainen maailma, jota kiertäessä välillä mietti, että ai niin, tässä kohtaa on tavallisesti vain pari rappusta, ja tässä tuolit ja katsomo, ja tänne ei yleisö tavanomaisessa esityksessä edes pääse... Kapsäkkiin on luotu kolme tilaa, joissa esitys tapahtuu, ja niissä riittää kaikenmoisia ihasteltavia yksityiskohtia. Koko esityksen keston voisi käyttää ihan vain nurkkia nuuskimalla, sillä tarpeistossa ja lavasteissa on vaikka ja mitä oivalluksia, jotka syventävät esityksen maailmaa ja osaltaan myös kertovat tarinaa. Myös vaatteilla on iso merkitys, sekä puvustuksessa että lavastuksessa, ja pohdiskelinkin esityksen aikana useampaan kertaan sanontaa "vaatteet tekevät miehen". Vaatteilla nimittäin tehdään tässä niin kuninkaita, kuninkaan puolisoita kuin kuvataan surmaa ja vastuun taakkaa ja sen kantamista. Puvustuksella myös sujuvasti tehdään noidasta Banquo, kun vastahakoinen ennustajahenki työnnetään vaatteiden kanssa vessaan, eikä ulos ole tulemista, ennen kuin Banquon rooli on omaksuttu. Minäkin pääsin mukaan roolivaihdokseen meikkejä pyyhkimään. Puvustus näyttää tyylikkäältä ja tavoittaa myös kerronnallisen tason. Erityisesti pidin noitien asuista ja siitä, mitä merkityksiä vaatteet Macbethille kantavat. Visuaalisesti tämä on tosi kiinnostava ja erinomaisesti suunniteltu esitys, niin lavastuksen, tarpeiston ja pukujen kuin hienon valosuunnittelun tasolla. Lundahlin valaistuksessa on hienoa dramatiikkaa ja vahvaa tunnelman luomista ja korostamista, ja se on saumattomasti samassa tahdissa Ville Leppilahden rouhean ja sähäkän äänisuunnittelun kanssa. Äänisuunnittelulla on iso rooli esityksen rakentamisessa ja myös yleisön ohjailussa pitkin tilaa. Pidin monesta ratkaisusta ja äänimaailmasta kokonaisuutena, ja laajemminkin koko siitä maailmasta, joka tarinalle on teatteritilaan rakennettu. Jos saisin päättää, kokisin kaikki esitykset tällä tavalla! On aivan parasta saada seikkailla samassa maailmassa kuin hahmot, tutkia juuri sitä mikä kiinnostaa, ja tehdä itse ratkaisuja esityskokemuksensa eteen.

Viiden esiintyjän energia ja tapa olla hahmossa ja tarinassa täyttää teatterin, ja viisikko on hienosti läsnä koko esityksen ajan. Pidän immersiivistä teatteria esiintyjälle paljon haastavampana kuin perinteistä tapaa esiintyä, vaikka en itse olekaan mitään osallistavaa prokkista koskaan tehnyt. Kuvittelisin silti, että aivan lähelle tuleva yleisö, vuorovaikutus katsojien ja esiintyjien välillä, samassa tilassa oleminen ja liikkuminen yhdessä yleisön kanssa tuo tekemiseen tasoja, jotka pitää lisätä vielä normaalin esityksen tekemisen päälle. Tämä toki myös muiden työryhmän jäsenten kuin esiintyjien kohdalla, mutta esiintyjät ovat niitä, jotka ovat yleisön kanssa eniten tekemisissä. Jokainen on roolissaan tosi luontevasti ja roolitöissä on paljon yksityiskohtia, jotka tekevät hahmoista kokonaisia nopeasti. Tarina etenee paitsi puheen ja laulun, myös paljon sanattomien kohtausten kautta, jolloin näyttelijäntyöllä on iso rooli siinä, että teemat tulevat esiin. Ja todellakin tulevat! Esiintyjät ovat ilmeikkäitä ja vahvoja tulkitsijoita, ja kun tarinan kerrontaa ja hahmojen rakennusta pääsee seuraamaan ajoittain tosi läheltä, pääsee siinä myös lähelle esityksen käsittelemiä valtaan liittyviä monenlaisia tunteita. Laura Juvonen on lady Macbethin roolissa ihastuttavan kylmänviileästi kohti tavoitteitaan menevä, päättäväinen nainen, joka on valmis vaikeisiin päätöksiin ja suureen kohtaloon. Hän on vahva laulaja, ja tuo taitavasti roolihahmonsa persoonaa mukaan kaikkeen, mitä lavalla tekee. Joonas Orrain tekee Macbethistään hienosti epävarman ja ennustuksen vauhdittamista kyseenalaistavan miehen, joka on sekä noitien että vaimonsa ohjailtavissa. Mutta vaikka kuinka ohjailtaisiin, niin päätökset ovat aina omia, ja Macbeth saa huomata, että vastuu kyllä painaa, teki päätökset sitten itse valiten tai muiden painostamana. Juuri tämä vastuun taakka ja valintojen paino tulee Orrainin työssä erinomaisesti esiin, samoin se, että kyllähän se nyt hyvältä tuntuu, kun valtaa saa. Ville Seivon, Kaisa Niemen ja Teemu Tainion esittämä noitakolmikko on vallanhimoisten ihmisten huolien yläpuolella, ja se näkyy siinä, että noitien roolissa on komiikkaa ja keveyttä, jota ihmisrooleissa ei samalla tavalla ole. Noidilla on myös ymmärrystä kunniaa kohti kurottelevia ihmisiä kohtaan, ja sellaista auktoriteettia, joka pistää erityisesti Macbethin usein hiljaiseksi. Noitien antama ennustus laittaa koko tarinan liikkeelle, ja on kiinnostavaa seurata, miten itse kukin ennustukseen reagoi ja miten se eri hahmoihin vaikuttaa. Pidin noitakolmikosta kovasti, he ovat salaperäisiä, hurmaavia, kiehtovia, hauskoja ja yllättäviä. Seivo hyppää myös sujuvasti Banquon rooliin, ja nämä kohtaukset ovat tärkeitä erityisesti Macbethin hahmon syventymisen kannalta. Näyttämötaistelu on myös aina parasta, ja varsinkin ystävien kesken. Oli vauhtia ja vaaran tuntua!

Varsin mainio kokemus! Uudenlaisia esityksiä on aina ihanaa nähdä, ja tällainen tapa tehdä ja yhdistää oopperaa, teatteria ja tanssia oli hyvin mielenkiintoinen ja myös hyvin nautittava ja viihdyttävä. Hieman enemmän tarinallista sisältöä jäin kaipaamaan, vaikka juoni itsessään olikin tuttu ja esitys rakennettu niin, että tapahtumia on helppo seurata. Jotkin kohtaukset venyivät turhaan, eli joistain hetkistä hieman tiivistämällä olisi vapautunut tilaa vielä parille uudelle kohtaukselle, jotka mahduttaa mukaan, eikä vielä vartti lisää esitysaikaa olisi tätä turhaan pidentänyt. Rohkea avaus immersiiviselle oopperakentälle kokonaisuudessaan, ja ihastuttava sellainen. Lisää tällaista! Parasta oli ehdottomasti esiintyjien läsnäolo rooleissaan ja luonteva vuorovaikutus yleisön kanssa, esitystilan kaikki yksityiskohdat ja houkuttelevan näköiseksi tehty tarinan maailma, jossa sai kulkea. Erityisesti kaikki parvekkeella tapahtuvat kohtaukset jäivät visuaalisesti mieleen, upeasti takaa tuleva valo ja alaspäin yleisölleen huomiota suovat Macbeth ja lady Macbeth näyttivät huikeilta. Jos oopperaa esitettäisiin enemmänkin näin, olisi tämä taidemuoto varmasti useammin omallakin katsomislistallani. Hauska tapa kokea esitys, ja vahvasti huokuivat dramaattiset teemat ja suuret valinnat kaikesta siitä, mitä esityksessä tapahtuu. Esityksiä on jäljellä vielä tuplapäivän verran 3.9. eli jos haluat uppoutua vallanhimon syövereihin, ota suunta Kapsäkkiin!

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kapsäkki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti