Sivut

keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Kaaos @ Lahden kaupunginteatteri


kuvat © Johannes Wilenius

Näin Kaaoksen 11.11.

Sofia (Anna Pitkämäki) ja sisarukset Julia (Liisa Vuori) ja Emmi (Laura Huhtamaa) ovat parhaita ystäviä, joilla on kaikilla menossa elämässään enemmän tai vähemmän kaaokseksi kääntyvä aika. Sofia on opettaja, jolla on kotona homeremontti ja koululla lakkautusuhka. Julia on terapeutti, joka ihastuu potilaaseensa. Emmi on toimittaja, jolla on paljon töitä ja vähän aikaa arjelle. Ruuhkavuosiensa keskellä naiset pitävät yhtä ja ottavat yhteen, sopivat riitansa ja tarjoavat niin lohtua kuin neuvojakin, joskus myös pyytämättä.

Mika Myllyahon kirjoittama tragikomedia marssittaa lavalle kolmen päähenkilön lisäksi parikymmentä hahmoa, joita kaikkia tulkitsee kolmikko Pitkämäki - Vuori - Huhtamaa. Sivuhahmoista löytyy jos jonkinlaista tyyppiä, jotka rikastuttavat kolmen päähenkilön tarinaa, mutta Tapani Kalliomäen ohjauksessa keskiössä säilyy juuri naisten ystävyys. Vauhdikas ja välillä karnevalistinen sekä komedialtaan railakas Kaaos kuvaa arkista elämää, tunnistettavia tapahtumia ja ihmissuhteita. Vaikka se saa nopeista hahmovaihdoista, näppärästä ja tiiviistä tekstistä sekä korostetuista tunteista, käänteistä ja luonteenpiirteistä irti paljon hauskaa ja koomista, on tarinassa pohjimmiltaan isoja kysymyksiä, vakavia aiheita ja ihmisiin ja ihmissuhteisiin liittyviä tärkeitä tasoja. Näiden välittäminen komedian kautta toimii, kun huumori ei peittele vakavuutta vaan tuo sen esille tavoilla, joissa komedia on paras ratkaisu. Ja niin on Kaaoksen kohdalla – se on hauska, juuri liioittelun, suoruuden ja räväkkyyden kautta, mutta myös koskettava ja pistää ajattelemaan. Esityksessä on huumoria, joka ei minulle toimi, ja sen lisäksi huumoria, joka todellakin toimii. Välillä hymähtelin ihan eri jutuille kuin muut katsojat, välillä muita huvitti ja minua ei, välillä koko katsomo nauroi samoissa kohdissa. Itseäni reilut kymmenisen vuotta vanhemmat henkilöhahmot ja heidän tarinansa iskivät luultavasti enemmän sellaisiin katsojiin, jotka elävät samanlaista elämäntilannetta, mutta tuttuutta löytyi myös minulle. Ja niinhän se on, jos esitys on hyvin tehty – kaikissa tarinoissa on jotain sellaista, jonka kuka vain voi tunnistaa.

Tiina Hauta-ahon lavastus, puvut ja valot sopivat pienelle Aino-näyttämölle mainiosti. Visuaalisuudessa on arkisuutta, joka tasapainottaa komedian vauhtia ja räväkkyyttä, mutta myös sellaisia yksityiskohtia, joiden avulla kohottaa huumoria. Kun hahmoja on paljon ja näyttelijöitä kolme, pikavaihdot nousevat tiivistahtisessa näytelmässä isoon osaan. Ne tapahtuvat kaikki kulissien takana, välillä hämmästyttävällä vauhdilla. Sekä Hauta-ahon puvustus että Kati Kerosen naamiointisuunnittelu tarjoavat varsinaisille päähenkilöille arkisen ja hahmoille sopivan, tavallisen ulkoasun, ja visuaaliseen revittelyyn annetaan mahdollisuus nimenomaan sivuhahmojen kautta. Lavastus pysyy koko esityksen lähes samanlaisena, ja sen tarjoamissa raameissa liikutaan yllättävänkin näppärästi paikasta toiseen. Valosuunnittelu ja Jussi Virkin projisoinnit tuovat esitykseen tasaisia hetkiä ja rytmiä. Välillä meno on niin visuaalisesti kuin näyttelijäntyöllisestikin melkoisen vauhdikasta, ja parhaimmillaan näissä hetkissä kaikki osa-alueet pelaavat saumattomasti yhteen. Välillä projisoinnit tuntuivat turhilta, ehkä siksi, että samaa kuvaa käytettiin niin useasti. Lopun lyhyt videopätkä ja "My Heart Will Go On"-biisin taustalla pyörivä video olivat ehdottomasti suosikkiprojisointini. Jukka Vierimaan äänisuunnittelu on varmaotteista ja tuo esitykseen yksityiskohtia ja sävyjä.

Näyttelijät vetävät shown huimalla energialla ja napakalla rytmillä. Kolmikon yhteistyö on hiottu ja hioutunut tarkaksi, iskeväksi ja toisiaan tukevaksi, ja jokainen saa paljon irti niin päähenkilöhahmostaan kuin useista sivuhahmoistaan. Laura Huhtamaan Emmi on nokkela ja napakka, vähemmän avoin kuin kaksi muuta päähenkilöä, ja jollain tavalla vaikuttaa myös epävarmemmalta. Huhtamaa tekee hienon roolin, hän tuo hahmoonsa kiinnostavia kulmia ja sellaista inhimillisyyttä, joka tuntuu aidolta. Sivuhahmoistaan varsinkin bisnesmiehenä, elokuvamiehen pelokkaana puolena ja rehtorina Huhtamaa tekee erinomaiset roolit. Liisa Vuori on roolissaan Juliana lempeä ja kärsivällinen, ottaen myös ilon irti niistä hetkistä, kun Julia luisuu rauhallisuudestaan johonkin toiseen suuntaan. Vuoren ja Huhtamaan tulkitsema sisaruussuhde on herkullinen ja uskottava, pidin tosi paljon niistä kohtauksista, joissa siskosten keskinäinen suhde rakentuu näyttämölle monitasoisena ja hienosti näyteltynä. Vuoren sivuhahmoista jäivät mieleen etenkin kahvilan myyjä, Leo ja 5C-luokan Tytti, jokainen eri syistä mutta yhtä kaikki mainion tulkinnan vuoksi. Anna Pitkämäen roolityö Sofiana kulkee laajalla skaalalla, ja Pitkämäki pitää hahmonsa onnistuneesti kiinnittyneenä tämän perusolemukseen. Vaikka ja mitä sattuu ja tapahtuu, mutta aina Sofiassa näkyy hänen persoonansa. Taitavasti rakennettu rooli. Sivuhahmoissaan Pitkämäki vetäisee erityisesti elokuvamiehen itsevarman puolen ja laivadisconaisen huimalla otteella. Näyttelijäkolmikko tarttuu esityksen teemoihin, aiheisiin ja hahmoihin sujuvalla tyylillä, tragikomedian kaikki puolet tulevat heidän käsissään lavalle onnistuneesti.

Kaaos on kantaesitetty jo 2008 Ryhmäteatterissa, ja sitä on esitetty usein. Minulle tämä oli ensimmäinen näytelmästä näkemäni versio. Teksti ei käsittääkseni ole kokenut muutoksia muuten kuin esimerkiksi Netflixin ja Woltin mukaantulolla, niin, että se istuu nykypäivään paremmin. Viihdyin katsomossa oikein hyvin ja pidin siitä, miten esitys aiheitaan ja hahmojaan kohtelee. Pohjasävy on traaginen, tai vähintäänkin välillä surullinen, haikea ja synkkä, mutta komedia ottaa huumorinsa vaikka sitten sieltä traagisesta ja antaa palaa. Väkivaltaisuus ja hämmästyttävästi jopa pitkä känninen putkaseikkailu naurattavat, vaikka känniörvellys on yleensä teatterissa minua vähiten huvittava juttu. Väkivalta ja väkivaltaiset ajatukset nousevat Kaaoksessa yhdeksi isoimmista aiheista, ja esitys onnistuu esittämään niistä myös kysymyksiä ja pohdittavaa, vaikka pääpaino välillä on mäiskinnässä itsessään. Ihmisten väliset suhteet, arjen kiireet ja ongelmat, vastuu, vastuullisuus ja vastuuttomuus sekä moraali nousevat erityisesti esitystä jälkikäteen ajatellessa mietityttämään, ja sehän on mainiota – esityksen tarjoamat tilanteet ja tapahtumat kiinnittyvät mielessä muuhun omaan tietoon, ja niitä yhdistelemällä pääsee ajatuskulussaan monenlaisiin lopputuloksiin. Minähän en myöskään osaa katsoa mitään komediaa ilman, että kaivan siitä esiin jotain syvällistä, vakavaa tai pohdittavaa, mutta Kaaoksen kohdalla ei tarvitse kaivella. Kaikki syvällinen ja vakava on näytelmässä jo, ja komedian kautta niitä käsitellään herkullisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti