Cabaret @ Kouvolan Teatteri

kuvat © TAVATON media

Näin Cabaret-musikaalin 16.11.

Oli kabaree, ja oli Seremoniamestari (Karlo Haapiainen), kaupungissa nimeltä Berliini, maassa nimeltä Saksa. Ja oli maailmanlopun aika. Amerikkalainen kirjailija Clifford Bradshaw (Juha-Pekka Mikkola) saapuu Berliiniin 1930-luvun alussa ja vuokraa huoneen fräulein Schneiderilta (Satu Taalikainen). Cliff haaveilee inspiraatiosta ja kirjoittamisesta, mutta ajatukset vie toisaalle Kit Kat Klubi ja sen tähti Sally Bowles (Terhi Suorlahti). Ernst Ludwig (Panu Poutanen) on valmis esittelemään Cliffin kenelle tahansa, ja myös tarjoamaan tälle keikkoja Pariisiin, josta amerikkalaisen on helppo kuljettaa tavaraa Saksaan. Huolettoman ja kiihkeän hauskanpidon aika on kuumimmillaan, mutta taustalla ajatukset ja agendat muuttuvat. Sen tietää Ernst, sen tietää merimiehiä huoneessaan viihdyttävä fräulein Kost (Satu Lemola), sen tietää juutalainen hedelmäkauppias herr Schulz (Veli-Matti Karén), vaikka yrittääkin kaiken kieltää. Onhan hän saksalainen.

Näin Cabaret-musikaalin ensimmäistä kertaa parisen kuukautta sitten, tämän Kouvolan produktion ensi-iltapäivänä Turussa. Toinen matka berliiniläiselle klubille ja klassikkomusikaalin pariin koitti siis nopeasti, ja olikin kiinnostavaa nähdä toinen, erilainen versio musikaalista näin lyhyen ajan sisällä. Joe Masteroffin, John Kanderin ja Fred Ebbin musikaalin on Kouvolaan ohjannut Maiju Sallas. Hänen ohjauksessaan riemukas ja estoton klubielämä ja arkiset vastuut törmäävät ja sekoittuvat onnistuneesti. Taustalla uhkaavana kasvava natsiaate häilyy eleissä ja ilmeissä, äänenpainoissa ja siinä, miten ihmiset toisiinsa suhtautuvat. Sallas pitää esityksen viihdyttävänä ja vauhdikkaana, ja antaa vakavan sävyn tulla mukaan vähitellen, kunnes tuulen kääntymistä ei voi enää kieltää. Antton Laineen koreografiassa on paljon iloa ja riemua, ja kekseliästä liikekieltä. Erityisesti Kit Kat Klubin esiintyjien ja Seremoniamestarin numerot ovat erinomaisesti koreografioituja. Esa Kurrin valosuunnittelu toimii hienosti yhdessä koreografian kanssa, ja myös muuten tunnelman ja tilanteiden luomisessa. Valosuunnittelu ja Paula Variksen pukusuunnittelu on värikästä, keimailevaa ja monipuolista, ja puvustuksessa on paljon säihkettä, yksityiskohtia, hohtoa ja loistetta, ja vähän vaatimattomampiakin arkiasuja. Varsinkin Kit Kat Klubin esiintyjien puvut kaikissa muodoissaan ja Kaks leidii-kappaleen "sanomalehtipuvut" jäivät mieleen, tosi hienot. Erityismaininta myös Seremoniamestarin monille asukokonaisuuksille, upeita kaikki! Kuinkahan monta vaihtoa hänellä edes oli? Annukka Pykäläisen lavastus taipuu moneen ja tarjoaa klubille komeat puitteet ja koreografioille monenlaista tarttumapintaa. Cabaret-kyltti vangitsee katseen. Pidin kovasti teksteistä, joita seinissä ja lavassa on. Antti Helinevan ja Kari Mitikan äänisuunnittelulle erikoismaininta, mahtavaa miten selkeästi kaikki vuorosanat ja laulujen sanat kuuluivat katsomoon! Se ei tosiaankaan ole musikaalien kohdalla itsestäänselvää, mutta nyt ei laulu puuroutunut edes joukkokohtauksissa.

Cabaretin biisit ovat ihanan hurmaavia ja monenlaisia, koomisesta vakavaan ja romanttisesta nokkelaan. Olen niitä viimeiset pari kuukautta kuunnellut melkoisen monta kertaa, ja löytänyt suurimmat suosikkini. Niistä yhtä, Mein Herr-biisiä, ei kuulla Kouvolassa, kuten ei Turussakaan. En toki ole nähnyt sitä koskaan osana tarinaa, mutta silti vähän kaipasin kappaletta mukaan. Mutta onneksi muut kappaleet ovat upeita, ja Mein Herriä voi kuunnella muuten vain. Tässä versiossa minuun iskivät varsinkin Seremoniamestarin kappaleet, niistä eniten Tuskin lainkaan kiinnostaa, huikea veto. Kaks leidii ja etenkin Mani, mani ovat isoimpia suosikkejani musikaalin kappaleista, ja molemmat toimivat myös nyt erinomaisesti. Sen huominen meille tuo ja biisin kertaus aiheuttavat kylmiä väreitä, eri syistä mutta molemmat myös vaikuttavan tulkinnan vuoksi. Laulu ananakselle ja Tahdon ovat hurmaavia, ja Cabaret on hieno kappale, joka myös hienosti esitetään. John Kanderin sävellykset ovat tosi vangitsevia ja kiinnostavia, ja livenä kuunnellessa ne ihastuttavat erityisen paljon, kuten kaikki musiikki. Orkesteri kapellimestarinaan Ilkka Kahri on iskussa ja vetäisee kaikenlaiset biisit varmalla otteella ja hyvällä meiningillä. Upeita ovat myös orkesterin puvut, muusikot eivät jää glitterissä ja säihkeessä ollenkaan näyttelijöitä himmeämmiksi.

Karlo Haapiainen astuu Seremoniamestarin rooliin varmoin ottein ja täyttää saappaansa erinomaisesti. Hän tekee roolista hurmaavasti omansa, kutsuen vähän kankean arkipäivänäytösyleisön näppärästi mukaan esityksen maailmaan. Haapiaisen Seremoniamestari on jollain tavalla valtavan viaton ja suloinen, vaikka onkin estoton ja eikä turhia kursaile. Haapiainen tavoittaa sen herkkyyden ja haavoittuvuuden, joka Seremoniamestarissa tämän roolin alla on, ja antaa sen myös näkyä. Ja on seuraavassa hetkessä taas täysin viihdyttävä ja suorapuheinen. Valloittava tapa tehdä roolia, hieno tulkinta. Ja varsin vaikuttavia sooloja! Juha-Pekka Mikkolan Cliff on hyväntahtoinen mies, joka suhtautuu Berliiniin ja sen ihmisiin ja paikkoihin uteliaasti ja avoimin mielin. Mikkola tuo rooliinsa rauhallisuutta ja järkevyyttä, mutta päästää myös tunteet valloilleen, kun sen aika on. Terhi Suorlahden Sally on itsevarma ja äkkipikainen kabareetähti, joka tekee mitä haluaa ja odottaa, että muut mukautuvat hänen päätöksiinsä. Suorlahti tavoittaa myös Sallyn herkemmän puolen, joka on hahmolle tärkeää. Mikkola ja Suorlahti pelaavat hyvin yhteen, ja Cliffin ja Sallyn välisissä kohtauksissa on mainiota latausta, erityisesti esityksen loppupuolella. Silti heidän tarinansa jäi tässä versiossa minulle vähän muiden tapahtumien taustalle. Satu Taalikaisen käytännöllisen ja hurmaavan fräulein Schneiderin jaVeli-Matti Karénin leppoisan, pilke silmäkulmassa kulkevan herr Schulzin romanssi piti minut niin otteessaan, etten nuoremman parin suhteeseen ehtinyt tällä kertaa niin kiinnittyä. Taalikaisen vahva laulu ja sujuva roolin rakennus tekevät vaikutuksen, ja Karénin herr Shculzin rooliin tuoma herttaisuus ja vilpittömyys sulattaa sydämen. He tuovat lavalle hahmojensa tarinan  lämpimän huumorin, suloisen romanssin ja raastavan todellisuuden, ja tekevät sen koskettavasti.

Panu Poutanen tekee Ernstin roolin erinomaisesti, hän tekee hahmostaan mainion seuramiehe ja ihastuttavan tuttavan, mutta pistää peliin kaiken arvokkuuden, jämäkkyyden ja kylmyyden, kun sen aika on. Poutanen tuo hienosti esiin sen, että Ernst ei muutu tarinan aikana itse, hän muuttuu vain muiden hahmojen (ja katsojien) silmissä, sillä alusta asti Ernst ajattelee samalla tavalla ja kannattaa samoja aatteita. Se vain paljastuu muille myöhemmin kuin Ernstille itselleen. Pidin Satu Lemolan fräulein Kostista kovasti, Lemola tekee roolinsa hyvällä energialla ja tuohahmoonsa monia tasoja. Kost on fiksumpi, tai ainakin laskelmoivempi, kuin aluksi voisi kuvitella, ja Lemola rakentaa roolinsa taitavasti. Raimo Rätyn varsin tiukkailmeiset roolit tullivirkailijana ja Maxina ovat onnistuneita, samoin Markus Waara Bobbyn ja Konsta Reuter Victorin roolissa tuovat Kit Kat Klubille veikeää meininkiä. Ensemble nähdään monissa rooleissa Kit Kat Klubilla esiintyjinä, asiakkaina ja merimiehinä, joskus muinakin hahmoina, ja varsinkin ryhmäkoreografioissa porukka loistaa. Näyttelijät nostavat klubitunnelman kattoon, ja tarttuvat taidokkaasti niin tarinan villeimpään viihteeseen kuin vakavimpiin sävyihinkin.

Kouvolan Teatterin Cabaret on hieno ja teoksen kaikki puolet esiin tuova versio musikaalista. Erityisesti mieleen jäi pysäyttävä ja kylmäävä loppu, jota upeampaa en ehkä enää usko missään Cabaret-versiossa näkeväni. Myös musiikillisesti tämä jäi mieleen, varsinkin soolokappaleet ja vauhdikkaimmat biisit soivat erinomaisesti, ja orkesterin meininki hurmaa. Cabaretin teemat ilonpidosta ja huolettomuudesta, sen näkemisen kieltäytymisestä, mitä ei voi enää olla näkemättä, erilaisuuteen suhtautumisesta ja vapaudesta, rajoittamisesta ja poliittisista vaaroista tulevat lavalla esiin monella tapaa, ja monenlaisissa tunnelmissa. Komedian, kabaree-numeroiden, draaman ja vakavuuden tasapaino on tarkasti hallittu, ja se tarjoaa kokemuksen, joka ei hetkessä unohdu. Oli tosi mielenkiintoista päästä näkemään toinen Cabaret-versio jo näin pian Turun produktion jälkeen, ja nähdä toisenlainen toteutus musikaalista. En näitä kahta aio vertailla sen enempää, mutta pidin molemmista versioista kovasti ja vaikka esitykset ovat erilaisia, on molemmissa löydetty toimiva ja vaikuttava tapa kertoa tarina.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kouvolan Teatteri!