Nummisuutarit @ Lahden kaupunginteatteri

kuvat © Tommi Mattila

Näin Nummisuutarit ensi-illassa 12.10.

Esko (Tuomas Korkia-Aho) on naimaan lähdössä, isän hatussa ja hännystakissa ja haarapussi olalla. Matkan päässä odottaa Kreeta (Nenna Tyni), jolle Eskon on määrä mennä sulhaiseksi. Innokas nuorimies lähtee matkaan puhemiehensä Mikko Vilkastuksen (Liisa Vuori) kanssa, ylpeät vanhemmat Topias (Mikko Jurkka) ja Martta (Laura Huhtamaa) odottavat kuka innolla, kuka kauhulla kosioretken lopputulosta. Toisaalla Eskon velipoika Iivari (Tomi Enbuska) on toisenlaisella retkellä, nimittäin hääjuhlan juomatarjoiluja noutamassa. Seuraan liittyy täti Sakeri (Lumikki Väinämö). Vaan kun reissut on reissattu ja kotiin palataan, millainen on vastaanotto, entä takaisin tulevien kunto?

Olen nähnyt Nummisuutarit kerran aikaisemmin, kahdeksan vuotta sitten Kansallisteatterissa. Tuo produktio oli mieleeni ja pidin siitä kovasti, vaikka muistikuvat ovat jo vuosien saatossa haalistuneet. Kokemus jätti kuitenkin fiiliksen siitä, että Nummisuutarit on näytelmä minun makuuni, ja kun olen sen muutaman kerran viime vuosina lukenut, olen tarinasta ja tekstistä aina pitänyt. Niinpä odotin innolla, että pääsen taas mukaan Eskon kosioretkelle. Samuli Reunasen Lahteen sovittama ja ohjaama Nummisuutarit on räväkkä ja kiihkeä, jäntevä esitys, jossa vauhtia riittää. Esityksessä on paljon erilaisia tunnetiloja, tapoja kertoa tarinaa ja tehdä teatteria, mutta valitut keinot asettuvat onnistuneesti tasapainoon. Olen nähnyt Reunasen aiemmista ohjauksista Kansallisteatterin Hamletin, josta myös pidin. Yhteistä tyyliä löytyy molempien klassikoiden onnistuneen modernista käsittelystä. Yllättävä ja kokeileva toteutus kasvaa Altti Uhleniuksen musiikin myötä vielä seuraavalle tasolle, ja erityisesti esityksen aloittava Eskon laulu ja Kreetan hääjuhlissaan laulama kappale sekä täti Sakerin baariesitys jäivät mieleen. Videokuvan käyttö on perusteltua ja toimii erinomaisesti, varsinkin Kreetan ja Jaakon hääjuhliin sijoittuvissa kohtauksissa. Rakastan sitä, miten esitys hyödyntää paitsi lavaa, myös lavan takaista isoa, parkkipaikalle avautuvaa ovea, kulissien takaisia maisemia ja katsomoa. Joissain kohtauksissa olisi ollut pientä tiivistämisen varaa, mutta esitys ei ole mitenkään turhan pitkä ja tämä pieni harhailevaisuus saattoi johtua ihan vain ensi-iltajännityksestä.

Ari Nummisen koreografiassa on iloa ja riemua, voimaa ja kiihkoa. Liikettä on niin tanssillisesti kuin "tavallisesti", on juoksentelua, painimatsia, intoa ja vihaa, joka pääsee liikkeessä esiin. Häätanssi on hieno. Minna Välimäen lavastus ja puvut ovat upeita, visuaalisuus on täynnä yksityiskohtia ja jokainen näyttämökuva on kokonaisuus, jota jaksaisi ihastella pidempäänkin. Erityisesti Kreetan ja Jaakon hääpaikka, lautametsä ja lopun valoilla koristetut kuuset tekivät vaikutuksen. Puvustuksessa on vaikka ja mitä, ihanan ilottelevaa ja silti harmonista pukusuunnittelua. Kreetan ja Jaakon hääjuhla on koko esityksessä yksi suosikkijuttujani, ja niin myös puvustuksen suhteen. Kyllä on jengillä jos jonkinlaista päällä, ja erityisesti blingi ihastuttaa. Harri Peltosen valosuunnittelussa on siinäkin vähän kaikenlaista, montaa väriä, montaa tunnelmaa ja monenlaista valon liikettä. Kaunis on se valo, joka lautametsään osuu ja tekee siitä aivan aidon mäntymetsän näköisen. Eija Nurmisen ja Anu Reijosen naamiointi pääsee esiin varsinkin videokuvan kautta, lähikuvassa kimaltavat kynnet, ojennukseen pistetyt hiukset ja maskeerauksen yksityiskohdat saavat ansaitsemansa huomion. Taas nousee esiin Kreetan ja Jaakon hääjuhla, mutta porukalla on siellä niin timanttiset lookit, että en voi olla kehumatta myös naamioinnin yhteydessä. Ja Eskon pakaraan surautettavat tatuoinnit, jestas! Myös Eskon ulkoasu kokonaisuudessaan esityksen ajan on mainittava, sillä viimeisen päälle suittu nuorimies ryvettyy reissussa, ja ulkomuoto siinä samassa. Hienosti näkyy niin puvustuksen kuin maskin ja hiusten kautta se, miten Esko ottaa suurella retkellään jatkuvasti iskuja.

Tuomas Korkia-Aho vetäisee Eskostaan sellaisen tulkinnan, että huh. Hän revittelee, tuntee ja kokee, kasvaa roolissaan ja kasvattaa hahmoaan, ja tekee kaiken vahvasti. Eskon epäonninen kosiomatka on raaka tapa kasvaa aikuiseksi ja tajuta, ettei maailma ehkä olekaan niin ystävällinen ja hyväsydäminen kuin nuorukainen on luullut. Korkia-Ahon näyttelijäntyössä on kaiken väkevän ja kesyttömän lisäksi upeaa herkkyyttä, joka saa ansaitsemansa tilan. Hän kantaa ison roolin varmasti ja leikittelee roolihahmonsa tulkinnassa sujuvasti jo ensi-illassa. Tomi Enbuskan Iivari on sävyisän oloinen tyyppi, hänen taipumuksensa tuottaa vanhemmille harmaita hiuksia ei jää epäselväksi, mutta ei Iivarille silti voi niin kovin kiukkuinen olla. Enbuskalla on rooliinsa mainio ote, hän tuo hahmoonsa huumoria ja painavampia sävyjä. Mikko Jurkan Topias on hyväntuulinen ja innostuva, leppoisa mies, joka joutuu hänkin poikansa tavoin katsomaan maailmaa vähän uudesta kulmasta, kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Jurkka tekee roolinsa onnistuneesti, hänellä on lavalla monta tosi hyvää hetkeä ja tapaa tulkita tilannetta. Laura Huhtamaan Martta on Jurkan Topiakselle erinomainen vastinpari, ja pidin kovasti Huhtamaan tavasta tehdä roolia. Martta on perheensä järjen ääni ja suhtautuu asioihin enemmän rationaalisesti kuin tunteella, kuten varsinkin Esko ja Topias tekevät. Huhtamaan roolityössä näkyy hienosti poikansa kasvua seuraavan äidin ja miehensä kaikenlaisia suunnitelmia kuuntelemaan tottuneen vaimon kokemus. Nenna Tyni tekee kaksi roolia, Kreetana ja Jaanana. Tyni tuo Jaanan rooliin vilpitöntä rakkautta ja samaan aikaan sekä nuoren ihmisen vilpittömyyttä että viisautta. Kreetan roolissa hän on ihanasti kaiken yläpuolella, koko ajan se joka tilannetta hallitsee vaikka seuraisikin sitä sivusta. Kaikki eleet, ilmeet, nauru ja asenne ovat kohdillaan, herkullista roolityötä!

Liisa Vuori on Mikko Vilkastuksena kannustava ja neuvokas reissukaveri Eskolle, tai ainakin niin hän esittää. Erityisesti pidin siitä, miten Eskon kuvaaminen videolle hääjuhlassa tuo Mikon hahmoon tasoja, sillä koska hänellä on kännykkä, jolla Eskoa kuvataan, katsotaan niin Eskoa kuin hääjuhlan tapahtumia Mikon silmien kautta. Vuoren roolityössä on varmuutta ja oikeanlaista energiaa. Tässä sovituksessa Mikon tarina ei ihan saa sitä loppua, jota hänen tarinakaarelleen kaipasin. Ehkä se alkuperäinen jalansatuttamistarina ei tähän olisi ollut sopiva, mutta jotain yhteenvetoa Mikon tarinalle olisi lavalla ollut mukava nähdä. Lumikki Väinämön täti Sakeri on huoleton ja rempseä, hänen roolityössään on sellainen cool aunt-fiilis. Ei ihme, että Iivari ottaa tädin mukaansa, vaikka tätä ei ole hääjuhlaan kutsuttu, tämä vaikuttaa olevan mainiota seuraa. Miikka Wallin tekee onnistuneet roolit Kristona ja Jaakkona, ja erityisesti Jaakon roolissa hän tekee kiinnostavan roolityön, jossa riittää vivahteita. Tapani Kalliomäki on Karrina todella ärsyttävä, mutta aivan mahtava. Siinä missä tyttärensä Kreetan välinpitämättömyys tulee läpi nuoren naisen huvitteluna, Karrin vahingonilo on suorastaan ilkeää ja hän pitää Eskon kustannuksella hauskaa ihan avoimesti. Nikon roolissa Kalliomäki tekee sujuvan roolityön, jossa on hyväntahtoista huumoria ja Nikon henkilöllisyyden paljastuttua myös aitoa lämpöä. Annukka Blombergin roolit lukkarina ja krouvarina ovat oikein hyvät, erityisesti lukkari jäi mieleen. Ihan mahtava idea antaa lukkarille kannettavat tatuointivälineet! Jori Halttusen roolityöt Teemuna ja Antresina ovat onnistuneet, ja kiihkeä musiikkinikkari Teemu teki vaikutuksen. Muusikko Martti Peippo tuo lavalle komeaa soitantaa, ja Aarre Reijula täydentää sujuvasti lavalla nähtävän porukan lautamiehen ja Teemun isän rooleissa. Koko näyttelijäjoukko on hienosti ottanut omakseen esityksen tunnelman, tekeminen on vahvaa ja tuntuu yleisössä.

Lahden kaupunginteatterin Nummisuutarit on todellakin "väkevä nuoruuden juhla", jota esityksen alaotsikko lupaa, mutta sitäkin enemmän se on tarina siitä, miten yllättävää, kamalaa ja rajua voi olla se, kun lähtee tutusta ja turvallisesta uuteen ja tuntemattomaan. Maailma ei aina vastaa odotuksia, ja nuorena sen aiheuttama pettymys sattuu. Kovaa. Ja sitten tuo pettymys puretaan johonkin, Eskon tapauksessa häähuoneessa riehumiseen, viinapäissään villiintymiseen ja lopulta alakuloiseen ja hiljaiseen kuljeskeluun. Nuoruus, kasvaminen ja oppiminen on vaikeaa ja koettelee itse kutakin, kuten tässä tarinassa nähdään. Tämä Nummisuutarit-versio on vauhdikasta tunteiden vuoristorataa, yllätyksellistä ja vaikuttavaa teatterin tekemistä, ja tarjoaa upeita näyttämökuvia ja kekseliästä visuaalisuutta. Tuomas Korkia-Aho isossa pääroolissa kantaa kaikki tarinan sävyt taidolla, ja muu näyttelijäjoukko tarjoilee myös vahvaa roolityötä. Jokin taso tai iskevyys tästä jäi minulle puuttumaan, mutta vaikka en ollut täysin myyty, nautin ja viihdyin ehdottomasti. Ihanan raivokas, tarkka, hienovarainen ja vallaton esitys!

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Lahden kaupunginteatteri!