Sivut

maanantai 3. heinäkuuta 2023

Monty Python's Spamalot @ Raseborgs Sommarteater

 

kuvat © Ian Granström

Näin Spamalot-musikaalin 1.7.

Kuningas Arthur (Dan Idman) yhdessä uskollisen palvelijansa ja matkakumppaninsa Patsyn (Jennifer Karlsson) kanssa ratsastelee sinne tänne ympäri valtakuntaansa ja värvää ritareita Pyöreän pöydän ympärille, yksin kun on vähän ikävää. Vähitellen joukko alkaa muodostumaan, kun mukaan liittyvät huolestuttavan urhea Lancelot (Ferdinand Blomqvist), vähän vähemmän urhea Robin (Markus Haakana), komeaakin komeampi – ja tämän myös tietävä – Galahad (Joonas Vartiainen) ja modernia teknologiaa arvostava Bedevere (John Voutila). Ai niin, ja kaikille tietenkin Sir nimen eteen, ovathan he ritareita. Järven neidon (Rebecka Sretenovic) kuninkaaksi kruunaama Arthur ritareineen saa Jumalalta (Reidar Wasenius) tehtävän – etsikää Graalin malja. Ei luulisi kaikkitietävän taivaan valtiaan hukkaavan yhtä kippoa, mutta kun näin on nyt päässyt käymään, täytyy Herralle toki se kuppi sitten löytää. Helpommin sanottu kuin tehty.

Näin on vihdoin myös kesäteatterikatsojan ura avattu toisella kotimaisella, olipas hauskaa! Spamalot oli minulle etukäteen tuttu teos Suomen kantaesityksestään Törnävällä muutama vuosi sitten, ja ennen Raaseporin versiota kuuntelin vielä biisit pariin otteeseen tarinaa muistellakseni. Tosin yllätin itsenikin sillä, että hei, minähän tajuan tästä vaikka ja mitä! Kyllä se ruotsin kielen taito siis vielä jostain löytyy, kun tarvitaan... Tämä Eric Idlen ja John du Perezin kirjoittama ja säveltämä musikaali on malliesimerkki korkealaatuisesta ja taiteellisesti tinkimättömästä, mutta täysin huumorilla ja parodisesti tehdystä komediasta. Spamalot nauraa niin kuningas Arthur-myytille kuin musikaaleillekin, ja tuo molemmat lavalle vastustamattoman viihdyttävästi. Vaikka kaikesta revitään irti naurut, se tehdään laadukkaasti, ja esimerkiksi Spamalotin musiikki on ihan loistavaa musikaalimusaa. Monty Pythonin hullu maailma-elokuvaan pohjaavan musikaalin ruotsinnos on Adde Malmbergin ja Hugo Carlssonin, joiden käännöstä on sopivilta osin raaseporilaistettu ja suomenruotsalaistettu. Ohjauksesta vastaa Jermo Grundström, joka pitää esityksen tiiviinä ja sopivan vauhdikkaassa rytmissä, tosin muutamassa kohtauksessa jäädään vähän polkemaan paikoilleen. Grundströmin ohjauksessa tekstin komedia herää eloon sujuvasti, toimivia ovat niin one-linerit kuin pidemmän dialogin varaan rakentuvat humoristiset sananvaihdot. Suosikkejani näistä pidemmistä huumorihetkistä ovat pohdinta muuttavista kookospähkinöistä ja pääskysistä, isän ja vahtien monimutkainen ohjeiden anto, sekä keskustelu kuninkaasta, valtiomuodoista ja siitä, voiko ihminen olla kuningas, jos joku vedessä lilluva nainen on heittänyt tätä miekalla. Lisäksi löytyy vaikka ja mitä nerokkaita, iskevästi lavalle tuotuja hetkiä, jotka riemastuttavat. Grundström pitää langat käsissään, ja hänen ohjauksessaan esitys rakentuu lavalle tavalla, jossa komedia pääsee oikeuksiinsa ja näyttelijät pääsevät pistämään parastaan. Ella Snellmanin koreografiat ovat loistokkaita, erityisesti isot shownumerot rakentuvat näyttävästi ja vauhtia riittää. Koreografiat ovat taidokasta musikaalitanssia, ja niistä löytyy mainiosti myös komediallinen taso, joka Spamalotiin kuuluu. Varsinkin koko ensemblen tanssikohtaukset levittäytyvät lavalle häikäisevinä, mutta myös pienemmällä porukalla tuodaan lavalle hienoa tanssia.

Mimmi Resmanin lavastus kohoaa vaikuttavana, lavaa hallitseva linna sopii ympäristöön kuin olisi siihen tarkoitettu. Aika hienoa on katsella kahta linnaa samaan aikaan, kun lavastuslinna ja Raaseporin rauniolinna nököttävät maisemassa sulassa sovussa. Kaikki ritaritarinat ja satulinnat tulevat lavastuksesta heti mieleen, ja sehän on mahtavaa. Puiset tornit ikkuna-aukkoineen, linnanmuuri, vehreät kukkulat ja ihastuttava Troijan jänis näyttävät hienoilta, ja lavastus tarjoaa erinomaisen temmellyskentän koko hahmojoukolle. Lavasteet myös taipuvat moneen, ja moni ratkaisu ilahduttaa, kekseliästä ja toimivaa suunnittelua. Ronja Aallon pukusuunnittelu tarjoaa silmäniloa niin myyttisten ritareiden kuin kimalluksen ja raitapaitojen ystävillekin. Pukuja riittää vaikka millä mitalla, ja kaikkea löytyy joulupukin asusta muinaisen ritarin varusteisiin, show-vaatteisiin, nunnan kaapuihin ja suomalaisiin perinnevaatteisiin, noin esimerkiksi. Ja siihen päälle sitten parisenkymmentä muuta asukokonaisuutta. Aalto on loihtinut laajan ja tosi onnistuneen pukuskaalan, upeita asuja on lava täynnä useasti. Puvustuksessa on myös paljon tarkkoja ja toimivia yksityiskohtia. Alexandra Stjernbergin maskeeraussuunnittelu on kautta linjan tyylikästä ja hahmoille sopivaa, onnistuneesti monipuolista esityksen vaatimalla tavalla. Kampauksissa on hienoja tyylejä, ja Galahadin peruukki on nappivalinta.

Spamalotin musiikki on siitä hienoa, että lyriikat ovat täynnä komediaa, nokkelia sanaleikkejä ja huumoria, mutta biisit eivät silti ole mitään helppoja laulettavia. Täysillä saa vetää ja laittaa laulutaitonsa peliin, kun mennään korkealta ja kovaa. Biiseistä erityisesti Finsk schlipp-schlappsång, ehdottomasti suurin suosikkini Sången som går så här, Alla för en, Riddarna av runda bordet, Hela borgen rasarVad tusan hände med min roll, toinen ikisuosikkini Hans namn är Lancelot ja Final jäivät mieleen, näyttelijät laulavat erinomaisesti ja tuovat lauluihin juuri sitä koomisuutta, joka niissä on parasta. Varsinkin Järven neitoa näyttelevän Rebecka Sretenovicin ääni on upea, ja hän vetäisee diivailevan ja tähtenä säihkyvän roolihahmonsa biisit huimalla yhdistelmällä laulutaitoa ja komediallista ajoitusta. Järven neidon ja Galahadin Sången som går så här on ihan paras, tämä musikaalien romanttisia voimaballadeja parodioiva riemukas kappale on hauska ja vaikuttava. Kliseitä käydään läpi ja se tehdään biisillä, joka vaatii laajaa äänialaa ja lauluvoimaa. Sretenovic ja Galahadia näyttelevä Joonas Vartiainen vetäisevät kyllä sellaisen suorituksen että hurraa. Molemmat laulavat kuin enkelit, ja kuin stand up-koomikot. Täydellinen tapa tulkita tätä biisiä siis. Bändi kapellimestarinaan Henrik Wikström soittaa mainiolla rytmillä ja kuulostaa loistavalta. On myös kiva, että bändi näkyy katsomoon ja näin saattaa soittoakin katsella ja ihastella. Muusikot pääsevät välillä vitseihin mukaan, kun symbaalit soivat ja esityksen huumori on musiikkiin tiiviisti yhteydessä.

Dan Idman on lakonisen hauska kuningas Arthur, hänen komediantajunsa on pettämätön ja tapa tehdä roolia todella toimiva. Idman ottaa lavan haltuun kuninkaallisella auktoriteetilla, ja samassa hetkessä löytää niin hahmosta kuin kohtauksista juuri ne jutut, jotka naurattavat eniten. Jennifer Karlsson on erinomainen Patsy, hän tekee varmaa roolityötä ja vakuuttaa niin näyttelijäntyöllisesti, tanssillisesti kuin laulullisestikin. Ferdinand Blomqvist on tosi mainio Lancelot, pidin hänen tarkkanäköisestä roolityöstään kovasti, ja Blomqvistin leppoisa Lance hurmaa sydämellisyydellään, taistelutahtoa ja varsinkin taisteluintoa unohtamatta. Markus Haakana tulkitsee musikaalifani Robinin roolin sujuvasti, Haakana tekee roolinsa sympaattisesti ja suurella sydämellä, ja suurella huumorilla. Joonas Vartiainen tuo hahmonsa lavalle ihanan itserakkaasti, Galahad se sukii pitkiä hiuksiaan ja luottaa charmiinsa joka tilanteessa. Vartiaisella on hyvä ote esityksen huumoriin, ja aina kun Galaghad huikkasi yleisöön pehmeästi "moi", minua alkoi hymyilyttää. Täydellisesti hahmolle sopiva juttu! John Voutila tekee sujuvan roolin Bedeverenä ja jää mieleen myös Concorden osasta. Hänellä on lämmin lavaläsnäolo ja mainio lähestymiskulma hahmonsa rakentamiseen. Rebecka Sretenovic valloittaa ja vakuuttaa laulullaan, ja tuo Järven neidon lavalle suuren maailman diivan elkein, juuri kuten kuuluukin. Hieno rooli! Filip Rosengren on nokkela ja herttainen Herbert, joka tornistaan päästyään ottaa elämästä kaiken irti. Rosengren on myös mainio ei-kuollut Fred. Tapio Laasonen Herbertin isänä tekee komediallisesti sujuvan roolin, samoin Walter Wilkman Mustana ritarina, joka ei häviöön suostu, tasapeliin korkeintaan. Jan Karell onnistuu sekä ritareiden, jotka sanovat "ni!", johtajana että Tim-velhona. Koko ensemblen työstä välittyy loistava meininki, ja porukka tekee kohtaukset energisesti, taidolla ja innolla. Spamalotissa riittää riemukkaita sivuhahmoja, jotka käyvät lavalla vain nopeasti, ja kaikki nämä huvittavat tyypit heräävät ensemblen käsissä eloon hauskasti. Isosta esiintyjäjoukosta löytyy paljon lahjakkuutta, ja ensemblen yhteistyö on hioutunut erinomaiseksi.

Spamalot on komediamusikaalien aatelia, ja Raaseporissa se tuodaan lavalle tosi onnistuneesti. Komediallisesti esitys on hienossa iskussa, ja musikaalin mainiot biisit ilahduttavat. Esitykseen mahtuu monen monta hienoa näyttelijä- ja laulusuoritusta, ja ehkä parasta siinä on se, miten hyvin lavalla oleva porukka pelaa yhteen. Visuaalisesti vaikuttavaa produktiota katsoessa viihtyy, nauraa ja nauttii, pähkähullu huumori ja sen laadukas toteutus saavat hyvälle mielelle ja hymyilemään. Ilahduin paitsi siitä, miten mainion koominen ja taitavasti toteutettu esitys on, myös siitä, että pysyin vitseissä ja dialogissa mukana. Kannatti siis kömpiä kielimuurin ylitse ja ottaa haaste vastaan, vaikka oma ruotsin kielen taito vähän epäilyttikin. Hyvin onnistuu esityksen seuraaminen, vaikka tekstissä on monenlaista varsin kekseliästä pätkää. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta se ei haitannut. Ja kun kyseessä on musikaali, voi tästä tietysti nauttia ihan lauluja kuuntelemalla ja tanssia ihastelemalla, vaikka muu menisi ohi. Tosin ei kaikki huumori verbaalista ole, fyysistä komiikkaa on sitäkin tarjolla runsaasti, sitä ymmärtää millä kielellä vaan. Tämä on show, tämä on nerokasta komediaa, ja tämä on kesäteatteria, joka on tehty taidolla ja rakkaudella. Suosittelen!

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Raseborgs Sommarteater!

Ennen esitystä suuntasin kesäteatterin takana uljaana kalliolla kohoavaan Raaseporin linnaan opastetulle kierrokselle, jonka veti, kukapa muukaan, kuin itse kuningas Arthur! Tämä odottamaton sattumus ilahdutti, en yhtään arvannut että vielä vähän ennen esitystä ehtii Dan Idman täysissä Arthur-vermeissä vetäisemään linnakierroksen. Niin vain ehti, ja kierros olikin varsin mainio, huumorilla ja hyvällä meiningillä sekä tarkoilla faktatiedoilla ladattu. Kummitustarinan kohdalla minut yritettiin säikäyttää, mutta haa, eipäs onnistunut! Meikäläinen rakastaa linnoja, joten suosittelen paitsi vierailemaan kesäteatterissa, myös rauniolinnassa. Hieno pala historiaa ja kiinnostava niin rakennuksena kuin osana keskiaikaisen Suomen kulttuuria ja elämää. Ja vaikuttava näky noin muutenkin, ihania kivisiä käytäviä, paksuja muureja ja pimeitä huoneita täynnä.

linnakuvat © Susanna Salmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti