9 to 5 – hommat hoituu! @ Samppalinnan kesäteatteri

 

kuvat © Otto-Ville Väätäinen

Näin 9 to 5-musikaalin ensi-illassa 21.6.

Violet (Niina Lahtinen) on työskennellyt Consolidated Industries-firmassa vuosikausia ja tietää, miten asiat siellä tehdään. Doralee (Pihla Pohjolainen) yrittää tasapainotella hyvin tehdyn työn ja pomon asiattoman käytöksen välillä. Judyn (Heljä Heikkinen) mies jättää hänet sihteerinsä vuoksi, ja nyt Judyn on mentävä töihin. Samassa firmassa työskentelevät naiset tutustuvat toisiinsa, ja erilaisuudestaan huolimatta huomaavat, että jos ei muuta yhteistä, niin ainakin heillä on sama pomo. Ja melkoinen pomo onkin. Kun Franklin Hart junior (Robert Kock), Consolidatedin toimitusjohtaja ja seksistinen, egoistinen, valehteleva ja tekopyhä öykkäri, käy viimeisen kerran Violetin, Doraleen ja Judyn hermoille, ottavat naiset ohjat käsiinsä ja näyttävät, miten hommat hoituu.

Dolly Partonin säveltämä ja sanoittama ja Patricia Resnickin käsikirjoittama musikaali pohjautuu samannimiseen elokuvaan vuodelta 1980. Samppalinnaan musikaalin Suomen kantaesityksen on ohjannut ja suomentanut teatterin tuore taiteellinen johtaja Jukka Nylund, joka selättää urakkansa erinomaisesti. Musikaali rullaa eteenpäin loistavalla tahdilla, ja jos kaikki on näin hienoa jo ensi-illassa, lienee kesän esityskausi varsinaista teatterin juhlaa. 9 to 5 kommentoi 1980-luvun Yhdysvaltojen työpaikkakulttuuria ja ihmistyyppejä, mutta on ajankohtainen edelleenkin, niin hyvässä kuin pahassa. Yhteen hiileen puhaltaminen, ystävyys ja rohkeus tavoitella parempaa on edelleenkin vahva teema, ja valitettavasti myös huono työpaikkailmapiiri, epäasiallinen käytös (musikaalissa varsinkin miesten, mutta yleisestikin) ja valehtelu resonoivat 2020-luvulla. Musikaali lähestyy tärkeitä ja vakavia aiheitaan komedian kautta, ja on loistavan terävä ja hauska. Nylundin ohjauksessa on itsevarmuutta ja rempseyttä, sellaista päättäväistä energiaa joka tuo hyvin esille tarinan teemat ja huumorin. Onnistuneesti rytmitetty show pitää otteessaan ja tarjoaa sekä antoisat naurut että aihetta ajatteluun. Katrin Vaskelaisen koreografia on energistä, näyttävää ja iloista, taitavasti tehtyä musikaalitanssia joka hengästyttää, vaikuttaa ja nostaa shown uudelle tasolle.

Peter Ahlqvistin lavastussuunnittelu on tyylikästä ja toimivaa. Neliömuoto toistuu ja luo yhtenäisyyttä, ja värikkyys ihastuttaa. Samppalinnan pyörivä katsomo ja mäeltä aukeavat maisemat tarjoavat esitykselle mainion ympäristön, ja lavastus istuu maisemiin sujuvasti. Varsinkin Hartin toimisto ja Violetin koti näyttävät tosi hyviltä, ja pidin paljon myös näkymästä, joka aukeaa vastapäätä Hartin toimistoa, eli puoli katsomonkierrosta toimistosta. Riikka Aurasmaan pukusuunnittelu on lavastuksen tapaan tyylikästä, ja tosi hyvin hahmoille sopivaa. Värikkyys vastaan hillityt sävyt on hyvä temaattinen ratkaisu, ja puvustuksen kautta onnistuu tarinan kertominen ja syventäminen näppärästi. Petriina Suomelan naamiointisuunnittelu on laadukasta ja jatkaa visuaalisuuden tyylikästä, värikästä ja loppuun asti hiottua tyyliä. 9 to 5 oli minulle uusi tuttavuus, mutta tällä kertaa en musikaalin kappaleita kuunnellut etukäteen. Tuttuja olivat kuitenkin nimikappale 9 to 5 ja Get Out and Stay Out, jota en osannut yhtään odottaa kuulevani. Käsiohjelmalle pieni miinus siitä, ettei siitä löydy biisilistaa, vaikka tokihan kappaleiden nimet netistä löytyvät. Erityisesti eka biisi 9 to 5, Doraleen biisi Backwoods Barbie, Rozin (Heidi Viljanen) revittely Heart to Hart, pilvessä laulettu kostofantasiabiisiyhdistelmä The Dance of Death/Cowgirl's Revenge/Potion Notion, hengästyttävä ja vaikuttava One of the Boys, suloinen Let Love Grow ja Judyn voimakas biisi Get Out and Stay Out jäivät mieleen, upeita laulusuorituksia ja mainion monipuolisia biisejä koko esitys täynnä. Ville Myllykosken kapellimestaroima bändi on mahtavassa iskussa, mikä meininki ja taito!

Niina Lahtinen ottaa Violetin roolin haltuun huikealla yhdistelmällä komediantajua, tarinanlukukykyä ja yleisön kanssa kohtaamisen taitoa. Vaikka tässä ei varsinaisesti yleisöä osallisteta, muutama kommentti on ns. suoraan yleisölle, ja näistä Lahtinen osaa ottaa kaiken irti. Hän on roolissaan hauska, vaivattomasti ja luontevasti, mutta tuo Violetiin myös lämpöä ja elämänkokemusta, sellaisia tasoja, joista rakentuu kuva kokonaisesta ihmisestä. Pihla Pohjolainen on hurmaava Doralee, hän tekee roolinsa hienolla otteella ja tekee hahmostaan valmiin, monitasoisen ja koskettavan. Pohjolainen tuo rooliinsa taitavasti komediaa ja huumoria, ja samalla tasolla myös viisautta ja vakavuutta. Doralee on onnistuneesti kirjoitettu hahmo, ja Pohjolaisen roolityössä hän pääsee näyttämöllä oikeuksiinsa. Backwoods Barbie-biisin Pohjolainen tulkitsee aivan ihanalla tavalla. Heljä Heikkisen Judy on päättäväinen ja sitkeä, vaikka hän onkin aluksi vähän hukassa uudessa työpaikassa, löytää Judy itsestään vahvuutta ja varmuutta. Ja varsin mielikuvituksellista ongelmanratkaisukykyä myös. Heikkinen tuo Judyn sisimmän lavalle luontevasti, hän näyttää sekä hahmonsa epävarmuudet ja huolet että sen, miten tämä alkaa uskoa itseensä ja siihen, että osaa, voi ja pystyy. Lisäksi Heikkinen vastaa esityksen ehkä vaikuttavimmasta laulusuorituksesta, hän esittää Get Out and Stay Out-biisin upealla voimalla ja tunteella, vau mikä veto.

Robert Kock on loistava herra Hart, hän tekee ärsyttävästä ja silmien pyörittelyä aiheuttavasta hahmostaan naurattavan ja naurettavan, ja vetäisee roolinsa mainiolla energialla. Ei saa kyllä sympatioita tämä heppu, mutta Kockin roolisuoritus ansaitsee kaikki kehut. Heidi Viljanen esittää Hart-fania numero yksi, toimiston tarkkasilmäistä ja -korvaista Rozia, jolta ei jää mikään huomaamatta. Viljanen tekee erinomaisen roolin, hän heittäytyy täysillä kaikkiin kohtauksiinsa ja valloittaa lavaläsnäolollaan. Väinö Riihimäki on suloinen Joe, ja pidin Joen ja Violetin juonilinjasta, se on toimivasti tuotu näyttämölle. Leo Ikhilorin Dwayne on rento ja luotettava tyyppi, valmiina tukemaan Doraleeta mutta valmis myös jäämään vähän taustalle ja antamaan Doraleelle tilaisuuden itse loistaa. Ikhilor teki vaikutuksen myös koreografioiden puolella. Nicolas Frimodig on tosi hyvä Josh, jäin kaipaamaan lisää kohtauksia hänelle. Onnistunutta teiniasennetta ja sujuvaa roolityötä. Mikael Haavisto tekee Dickin roolin juuri sellaisella liian itseään täynnä oleva äijä-asenteella, joka hahmolle sopii. Koko näyttelijäjoukko on huimassa iskussa, niin näyttelemisen, tanssin kuin laulunkin osalta. Ensemble pelaa yhteen hienolla tavalla, ja yhteistyö kantaa. Porukan yhteistyön varmuus näkyy selvästi, kohtaus kohtaukselta edetään vakaasti ja vaivattomasti. Ja hitsit sentään, miten timanttisessa iskussa on jengin komediallinen taito!

9 to 5 – hommat hoituu! on viihdyttävä, energinen, hauska ja terävä musikaali, jossa esiintyjäkaarti loistaa ja kokonaisuus on erinomaisesti kasassa. Tässä on asennetta, komediaa ja nokkelasti esiin nostettuja epäkohtia, jotka eivät huku naurun alle vaan jäävät juuri siksi mieleen ja ajatuksiin. Musiikki on hyväntuulista, samoin on tarinakin, ja hymy hiipii huulille ihan huomaamatta, eikä sitten pois pyyhkiydy vähään aikaan. Riemua, vääryyksien korjaamista, yhteistyötä, ystävyyttä, oman voimansa ja itsevarmuutensa löytämistä, ja ripaus romantiikkaa, siinä resepti mainioon teatteri-iltaan. Ja sellaisen 9 to 5 todellakin tarjoaa – tätä ei voi nauttimatta katsoa.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Samppis!