Mies, joka ei osannut sanoa ei @ Ohkolan kesäteatteri

 Näin esityksen vapaalipulla kenraalissa, kiitos Ohkolan nuorisoseura!

kuvat © Susanna Salmi

Kävin katsomassa ensi-iltansa 16.7. Öljymäen kesäteatterissa saaneen Mies, joka ei osannut sanoa ei-esityksen kenraaliharjoituksessa ensi-iltaa edeltäneenä päivänä.

Kivimäen kaupunginosassa ollaan jakauduttu kahteen leiriin, kun kaupunki haluaa jyrätä vanhat rakennukset ja tuoda tilalle supermarketin, parkkipaikan ja kerrostaloja. Osa asukkaista haluaa säilyttää asuinpaikkansa ennallaan, muiden muassa Milla (Johanna Kuittinen), osa taas on kaupungin suunnitelmien puolella, kuten Kake (Vesa Saralehto). Kun Aimo Niemi (Jaakko Latva-Pukkila), entinen kivimäkeläinen, palaa Amerikasta takaisin kotimaisemiinsa, vastassa on paitsi nuoruuden ihastus, tutut paikat ja ihmiset, myös vaatimuksia kaapata hänet molempiin leireihin, Kivimäkeä puolustamaan ja jyräämään. Aimo on pappi ja kirkossa ei ole vapaana kuin parisuhdeneuvojan paikka, joten kivimäkeläisille koittavat monenlaisten rakkausneuvojen ajat Aimon huomassa, ja sekaisin menee monen ihmisen pää.

Olen nähnyt Mies, joka ei osannut sanoa ei-näytelmän kesäteatterissa kerran aiemminkin, Pesäkallion kesäteatterissa 2016, mutta en muistanut tarinaa enää kovinkaan hyvin, ja Pesiksen esityksestä kirkkaimmin sen, että siinä oli mukana Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani-yhtyeen musiikkia. Jotkin jutut palailivat mieleen esitystä katsoessa, mutta ihan tuntui kuin olisi uuden tarinan nähnyt. Ja sehän on hyvä, samasta tarinasta voi hyvinkin saada monia erilaisia versioita ja ohjaaja Kalle Tahkolahti on sovittanut Miehen, joka ei osannut sanoa ei Ohkolaan toimivalla otteella, esityksessä riittää varsinkin toisella puoliajalla vauhtia ja väärinkäsityksiä, ja kokonaisuus on hyvin kasassa. Kenraalissa saatiin nauttia helteisestä auringonpaisteesta, ukkosen jyrinästä ja sateesta, mutta vallitsevat sääolot eivät aiheuttaneet hätkähdyksiä ja porukalla pysyi homma kasassa. Yleisö taas sai istua Öljymäen uudistetussa, komeassa katsomossa, joka varjosti mukavasti ja piti suojassaan sateen sattuessa.

Kalle Tahkolahti on ohjannut jo monta sellaista juttua, josta olen pitänyt, eikä tämä ole poikkeus. Tahkolahti on sujuvasti tuonut Jussi Kylätaskun tekstistä löytyvän huumorin ja koomisuuden pinnalle, ja meno huvittaakin alusta loppuun. Tunnelma on keveä ja hyväntuulinen, vaikka toki esityksessä on painavampiakin teemoja, kuten kaupunginosan säilyttämiseen liittyvät mielipiteet ja toimet. Ja rakkaushan on varsin vakava asia, joskus ainakin, tässä esityksessä kaikenlaisia ihmissuhteita ja romanssineuvoja riittää ja ne on tuotu lavalle näppärästi. Tahkolahti on ohjannut näyttelihät onnistuneisiin suorituksiin, ja lavalla riittää elämää ja liikettä eikä tylsää tule hetkeksikään. Ensimmäisellä puoliajalla rytmiä olisi ehkä voinut aavistuksen nopeuttaa, toisella puoliskolla meno olikin jo vauhdikasta ja tahti sopi esityksen tunnelmaan erinomaisesti. Tahkolahden ja Aatu Johanssonin suunnittelema lavastus on varsin mainio, vaikka pidänkin Öljymäen vanhoista rakennuksista tosi paljon, niiden eteen tulevat lavarakennelmat sopivat tähän esitykseen oikein hyvin ja lavastus herättää jouhevasti eloon niin asuntoja, lihakaupan, kirkon, saunan kuin hevosaitauksenkin. Maarit Ruohosen puvustus on todella onnistunut, kaikki on kohdallaan aina hattuja ja kenkiä myöten ja sopii esityksen ajankuvaan. Iivo Johanssonin musiikki säestää tapahtumia tunnelmallisesti.

Jaakko Latva-Pukkila näyttelee luontevasti melkoiseen pyöritykseen päätyvää Aimoa. Mies palaa kotikonnuilleen ja saa vastaansa paitsi vastuun kivimäkeläisten parisuhdeasioista, myös omat heräävät tunteensa. Latva-Pukkilan käsissä Aimosta muodostuu mukavan oloinen tyyppi, joka on vähän hukassa suhdeneuvoja jaellessaan, samalla kun pitäisi tutustua uudelleen paikkaan ja ihmisiin, jotka on viimeksi nähnyt 15 vuotta sitten, ja vielä selvitellä ihastusta Millaan. Ja kun väärinkäsityksiä tuntuu syntyvän vaikka kuinka yrittäisi toimia oikein, ja juorut leviävät ennen kuin mitään ehtii tekemään, niin yritä siinä sitten olla uskottava parisuhdeneuvoja ja hyvä naapuri. Oikein hyvä rooli Latva-Pukkilalta. Johanna Kuittinen tekee loistavan roolin Millana, Kuittinen näyttelee hienosti sen, miten päättäväinen ja avoin Milla on, ja löytää roolista paljon toimivia yksityiskohtia. Pidin Millasta tosi paljon, Kuittinen rakentaa hänestä kokonaisen hahmon, jonka tekemisiä seuraa mielenkiinnolla. Vesa Saralehto revittelee onnistuneesti kauppias Kaken roolissa, mies pyörittää kahta naista samaan aikaan ja pääsee pälkähästä melko helposti, vaikka onkin vähän väliä jäädä kiinni. Saralehdolla on rooliinsa toimiva ote ja hän tuo Kaken lavalle varsin mainiosti. Kaken vaimoa Annaa näyttelee Anna Tapper, joka tekee energisen ja monitasoisen roolin, Tapper tavoittaa näppärästi hahmonsa piirteet ja tuo ne lavalle luontevasti.

Lilja Omenainen tekee kaksi onnistunutta roolia kauppiasperheen tyttärenä Petrana ja Aimolle suhdesekamelskaansa selittävänä tyttönä, sopivaa teinimeininkiä molemmissa rooleissa. Ari Lehto Renlundina tuo viinaanmenevän hahmonsa esittämiseen myös muita ominaisuuksia, vaikka huvittaakin eniten juuri Renlundin alkoholinkäytöllä ja sen seurauksilla. Renlundskaa näyttelee tomerasti Manti Koli, hyvä rooli häneltä. Kirsi Jokela onnistuu sekä Aunen että Nummiskan rooleissa, erilaiset hahmot nämä kaksi ja Jokela on lähestynyt molempia roolejaan näppärällä otteella. Markus Peltolalla on kolme roolia, jotka hän tekee vakaalla tyylillä ja onnistuu erityisesti Huhtamona. Eero Salminen tekee hupaisan roolin pappa Salosena, ja Helena Partanen näyttelee sujuvasti hänen ihastuksenkohdettaan Maijaa. Antti Ruotoistenmäellä on kolme roolia, jotka hän tuo lavalle onnistuneesti, ja Tanja Lundstenin sokea Vilén on tärkeä osa kylän asukkaita, ja toki Vilén mahdollistaa myös klassisen "katsokaas/näettekö"-vitsin (en muista ihan miten se meni, mutta jotenkin sokeuteen ja näkemiseen liittyen tekstissä sanailtiin). Esityksen kertojana toimii Tuohivirsu-hevonen äänenään Aatu Johansson, ja sopivan osuvasti ja seesteisesti hevonen ja tulkitsijansa laukovat viisaita kommenttejaan. Tuohivirsu on työhevosena tottunut hälinään ja liikkeeseen, ja näyttää seisoskelevan aitauksessaan rauhallisesti, katsellen esiintyjien menoa ja yleisöä.

Mies, joka ei osannut sanoa ei on Öljymäellä "rehellinen kotimainen komedia", kuten ohjaaja käsiohjelmassa sanailee, ja oikein hyväntuulinen, hauska ja rento esitys lavalla nähdäänkin. Näyttelijät ovat iskussa ja tuovat lavalle mainiosti rakennettuja hahmoja, esitys etenee sujuvasti ja tekstin huumori on viritetty huippunsa, yleisö viihtyy ja kesäilta menee hujauksessa tämän tarinan parissa. Vaikka eka puolisko onkin hiukkasen verkkainen, kakkospuolen vauhdikas meno tasapainottaa sitä hyvin, ja kesäteatterielämys on oikein mukava.

Ps. Huomiona vielä, että kirjoitin näytelmästä kenraaliharjoituksen perusteella, eli arvioin keskeneräistä esitystä siinä mielessä, ettei se ollut vielä saanut ensi-iltaansa. Varsin hyvällä mallilla kaikki jo kenraalissa, ja esityskauden edetessä meno paranee entisestään, luulisin.