Something Rotten! @ Törnävän kesäteatteri

 
kuvat © Jukka Kontkanen / Seinäjoen kaupunginteatteri

Suunta kohti Seinäjokea, Kuninkuusraveja sekä Törnävän kesäteatteria ja Something Rotten - Jotain mätää!-musikaalin iltanäytöstä otettiin 31.7.

On renessanssin aika Lontoossa, kaikenlaista uutta keksitään ja kokeillaan ja kirjoitetaan, ja Perän veljekset Retu (Jani Karvinen) ja Ruune (Antti LJ Pääkkönen) ovat matkalla kuuluisiksi näytelmäkirjailijoiksi, tai jotain sinne päin. Harmi vain, että ideat ovat vähän mitä ovat, ja kaikkea varjostaa suurista suurin, mahtavista mahtavin ja taitavista taitavin, itse William Shakespeare (Christoffer Strandberg). Retua sapettaa Shakespeare, Ruune taas on täysin Will-fani, ja mestari itse nauttii suosiota joka suunnasta. Onneksi Retu keksii hankkia aiheen tulevaan näytelmään kyseenalaisin metodein, ja palkkaa ennustaja Nostradamuksen (Marko Maunuksela) kurkkaamaan, mikä on tulevaisuuden suuri juttu teatterissa. Retu saa vastauksen, tarttuu toimeen ja törmää matkalla kaikenlaiseen rutosta kananmuniin. 

Ai että kuinka olin innoissani silloin, kun kuulin Something Rottenin tulevan Suomeen! Olen kuunnellut musikaalin alkuperäistä cast recordingia (san. & säv. Wayne ja Karey Kirkpatrick, käsikirjoitus John O'Farrell ja K. Kirkpatrick) niin paljon, että osaan tämän jo ulkoa ja odotin jännityksellä kuinka hyvin musikaalin sanaleikit, nokkeluudet, musikaaliviittaukset ja muu huumori kääntyvät suomeksi. Edellinen Törnävällä näkemäni juttu oli Spamalot, joka myös on varsin nokkelaa ja humoristista tekstiä alusta loppuun. Spamalotin suomensi loistavalla otteella Mikko Koivusalo, kuten Something Rotteninkin, ja kyllä riittää mielikuvitusta ja taitoa Koivusalolla, on ilo huomata kuinka teksti soljuu ja naurattaa sujuvasti, dialogissa tai lauluissa ei töki mikään ja mahdolliset karikot on kierretty erinomaisesti. Etukäteen minulla oli pari kohtaa, joiden suomentamismahdollisuuksia epäilin, mutta niin vain nekin ovat kääntyneet näppärällä tavalla, hienoa! Ohjaaja Pekka Laasosen käsissä musikaali levittäytyy lavalle vauhdikkaana, värikkäänä, nerokkaana ja hurmaavana kokonaisuutena, joka antaa yleisölle paljon. Tätä on yksinkertaisesti ihan valtavan kivaa katsoa, homma rullaa eteenpäin vaivatta ja katsomossa on helppo nauttia siitä, miten huumori toimii, laulut lauletaan taidolla, tanssit pyörähtelevät pitkin lavaa ja kokonaisuus on kasassa kuin ehjä kananmuna. Laasosella on ohjauksessaan taitava työryhmä, jokainen osa-alue loistaa ja Laasosen ohjauksessa musikaalista on rakennettu oivallinen paketti, joka on mahtava katsomiskokemus.

Jyri Nummisen koreografiat ovat täyttä timanttia, erityisesti steppinumerot ihastuttavat ja tanssimista katsellessa ei voi kuin ihailla sekä esiintyjien taitavuutta että sitä, miten Numminen osaa laatia koreografioita, joissa on asennetta, tyyliä, vauhtia, intoa ja ryhtiä. Musikaalin tanssinumerot ovat juuri sellaisia, jollaisiksi esityksen Musikaali-biisi niitä maalailee, eli ne varastavat shown, ilahduttavat yleisöä ja hämmästyttävät näyttävyydellään. Lavastuksen on suunnitellut Jani Uljas, jonka loihtimista lavastuksista olen aina tykännyt, eikä Something Rottenin lavastus ole poikkeus. Komeaa renessanssimaisemaa, tyylikkäitä rakennuksia ja hienoja yksityiskohtia, ja vieläpä niin, että kaikki tukee esityksen muita osasia ja toimii mainiosti. Riikka Aurasmaan puvut ovat myös tyylikkäitä ja renessanssimaisia, monenlaista puvustusratkaisua riittää ja lavalla nähdään hurmaava värien kirjo. Aurasmaan puvut sopivat esityksen maailmaan ja hahmojen persooniin, ja erityisesti Shakespearen ja Nostradamuksen vaatevarasto näyttää upealta, samoin puvut niissä hetkissä, joissa koko ensemble pukeutuu samanlaisiin vaatteisiin. Ja Shakespearen valeasu on mahtava. Petriina Suomelan suunnittelemat kampaukset ja maskeeraus ovat onnistuneita, varsinkin peruukit ovat superhienoja ja bardipoikien pinkit hiuspehkot sekä ne ensemblen siniset ja vaaleanpunaiset hiukset yhdessä kohtauksessa jäivät mieleen.

Jani Karvinen tekee erinomaisen roolin Retu Peränä, Retu on hyvin päämäärätietoinen ja ratkaisukykyinen miekkonen, hän etsii ihailtavan kekseliäästi vastausta siihen, millainen näytelmä pitäisi kirjoittaa, ja pysyy kyllä myös päättäväisesti idean takana. Karvisella on rooliinsa mainio ote, hänen käsissään Retusta muodostuu monitasoinen hahmo, josta on helppo pitää ja jonka kommelluksia seuraa mielellään. Erityispisteet munakasmusikaalin prinssin rooliin eläytymisestä, tunteella vedetty rooli kananmuna kädessä ja kruunu päässä. Karvinen tuo rooliinsa taitavasti komiikkaa ja lukee sujuvasti hahmonsa humoristisia piirteitä. Antti LJ Pääkkönen (yksi suosikki-äänikirjanlukijoistani muuten) tekee hurmaavan roolin Ruunena, Retun pikkuveli on ihana runoilijapoika ja ystävällinen ja sydämellinen tyyppi, ja Pääkkönen sopii roolinsa täydellisesti. Tykkäsin erityisesti siitä, miten Pääkkönen näyttelee Ruunen Shakespeare-fanituksen sekä ihastuksen Portiaan (Reeta Vestman), sekä siitä, kuinka Ruune saa itseluottamusta tarinan edetessä. Christoffer Strandberg astuu pahis-Shakespearen kenkiin ja tekee sen juuri oikealla asenteella, Shakespeare oli jo etukäteen suosikkihahmoni Something Rottenissa ja Strandberg lunasti kaikki hahmolle asettamani odotukset. Hänen Williaminsa on sopivan röyhkeä ja ylimielinen, hyvin tietoinen omasta menestyksestään, mutta samalla hurmaava ja vangitseva mestarikirjailija, ei ihme että väkeä lakoaa jalkoihin kun The Bard kulkee ohi. Strandberg marssittaa Shakespearin lavalle omistajan elkein ja tuo rooliin onnistuneen sekoituksen itsevarmuutta, flirttiä, mystisyyttä, luomisen tuskaa ja huumoria. Reeta Vestmanin Portia, Ruunen ihastus ja varsin tiukan kirkonmiehen, veli Jeremian (Henrik Hammarberg) tytär, on hurmaava nuori nainen ja Vestman tekee roolinsa taitavalla otteella. Portia on alussa aika lailla isänsä vallan alla, mutta hänen rohkeutensa ja unelmansa pääsevät vähitellen esiin ja Vestman tuo tämän lavalle onnistuneesti, samoin Portian kirjallisuusfaniuden ja ihastuksen Ruuneen. On myös aina ilo päästä kuulemaan Vestmanin laulua, ja tässä esityksessä hän pääsee kauniin äänensä lisäksi tuomaan biiseihin sekä huumoria että nuoruuden romanssin suloisuutta. Varsinkin Kirjarakkaus-kappale on hurmaava. Portia ja Ruune ovat match made in heaven, molemmat rakastavat runoutta ja tykkäävät Shakespearesta ja ovat haaveilijoita, ja Vestman ja Pääkkönen pelaavat lavalla hyvin yhteen.

Irina Isberg näyttelee Beaa, Retun vaimoa, ja tekee mainion roolin. Bea on tomera ja toimeentarttuva nainen, joka ehtii tarinan aikana testailemaan työpaikkoja, tukemaan miehensä kirjoitusuraa ja korjailemaan Perän veljesten välejä. Isberg näyttelee sujuvasti ja hänen Beastaan ei voi olla pitämättä, Isberg tekee hahmostaan fiksun ja luotettavan ihmisen, joka osaa toimia myös hankaluuksien edessä eikä luovuta helposti. Marko Maunukselan Nostradamus on mahtava, kyllä minäkin luottaisin tämän ennustajan juttuihin vaikka ne vähän epämääräisiltä vaikuttavatkin. Maunuksela ottaa lavan haltuun kaikissa kohtauksissaan, hänen lauluaan ja esiintymistään on ilo kuunnella ja katsoa. Ensemble (Jyri Numminen, Henrik Hammarberg, Katriina Sinisalo, Pyry Smolander, Julius Martikainen ja Elina Haikka) pursuilee laulu- ja näyttelemistaitoa, jengi hoitaa monet roolinsa kunnialla ja jokainen varastaa valokeilan yhden tai useamman hahmonsa voimin. Numminen, Hammarberg, Smolander & Martikainen-nelikon bardipojat ovat ihan mahtavia, heissä on asennetta ja kiinnostavuutta. Nummisen Shylock on varsin mainio, siinäpä kiivas teatterifani, jonka kanssa tulisin varmasti hyvin juttuun. Sinisalon lady Clapham jäi mieleen, lujatahtoinen nainen ja hurmaava hyvästelyhuikkaus hänellä. Samoin mieleen jäivät Martikaisen roolit tuomarina ja Peterinä, Smolander Tomina ja Haikka Samanthana ja kuolemana. Sekä pääosien esittäjillä että ensemblellä on lähes kaikilla (vaiko kaikilla?) ainakin pari roolia, ensembleläisillä enemmän, ja taas kerran ihastelin sitä, kuinka tyypit tuovat pieniinkin rooleihinsa yksityiskohtia ja piirteitä, ja kaikki hahmot ovat ihan erilaisia. On aina mahtavaa, kun vain hetkisen lavalla vilahtavat sivuhahmot on huolellisesti tehty, hehän voisivat kuitenkin olla jonkin toisen tarinan päähenkilöitä ja ansaitsevat hetkisensä julkisuudessa.

Something Rottenin musiikin sävellys on komeaa ja monipuolista, mutta suuremman huomion vie sanoitus, joka melkein jokaisen biisin kohdalla on täynnä sanaleikkejä, nerokkaita sanakulkuja ja huumoria. Pidän (tietenkin) musikaalin musiikista paljon, olen kuunnellut sitä aika lailla ja oli hauskaa kuunnella, miten kaikki vitsit ja nokkeluudet ovat kääntyneet suomeksi. Heti eka biisi, Astu renessanssiin, hurmasi, ja pidin myös Musikaali, Kirjarakkaus, Mä olen Will, Rakkauden soihtu, Tee omeletti! ja Amerikka, uusi maa-kappaleista. Musta surma on varsin pirteä biisi ja siitä tuli mieleen Spamalotin ruttolaulu Mä oon hengissä, ja suosikkibiisini on myös suomiversiossa Bardi hajoaa. Musiikin on tuottanut ja kapellimestaroinut Pekka Siistonen, ja hienosti soivat kaikki kappaleet Seinäjoen illassa, äänentoisto tuo sekä laulut että vuorosanat hyvin katsomoon eikä mitään menetä siksi, ettei jotain kuulisi. Se on joskus kesäteattereissa/ulkoilmassa haasteena, mutta ei tässä tapauksessa.

Oli siis ihanaa nähdä Something Rotten, kokonaisuus on hallittu ja täynnä iloa, väriä, naurua, laulua, vauhtia ja taitoa, tämä varmasti hymyilyttää ja ilahduttaa vielä pitkään. Tämä oli toinen visiittini Törnävän kesäteatteriin, ja taas oli tarjolla laadukas, viihdyttävä ja hauska musikaali kera taitavan työryhmän, kyllä se täytyy ensi vuonnakin suunnata kesävierailulle, varsinkin kun jälleen on luvassa ihan mahtava juttu, nimittäin A Gentleman's Guide to Love and Murder elikkä suomeksi Murhan ja rakkauden käsikirja herramiehille. Suomessa esitetään aika harvoin niitä musikaaleja, joita minä kuuntelen paljon, mutta nytpä oli tilaisuus nähdä koko homma pelkän cast recordingin kuuntelun sijaan, ja sepä olikin mahtavaa. Oli ilo nähdä, että tämä Something Rottenin suomiversio on yhtä nokkela, vauhdikas, värikäs ja hurmaava kuin alkuperäisversio, nauratti ja hymyilytti ensi tahdeista finaaliin saakka kun kaikki toimi loistavasti ja teatterin taika säteili lavalta katsomoon. Ja vanhat hyvät ajat muistuivat mieleen, kun lauantain Seinäjoki-reissun jälkeen oli sunnuntaina vuorossa Äidinmaan uusintakatselu Salossa, milloinkohan viimeksi olen käynyt esityksissä kahtena päivänä peräkkäin. On kyllä maailman parasta käydä teatterissa.

Jos minulla vain olisi mahdollisuus, aivan varmasti menisin katsomaan tämän uudelleen, sen verran mahtavaa menoa jokaisella osa-alueella. Ja jos et ole vielä nähnyt, niin mene! Tämä on loistava.