Sontiainen - balladi koti-ikävästä @ Teatteri Avoimet Ovet

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Avoimet Ovet!

kuvat © Mitro Härkönen

Näin Sontiaisen 12.2.

Tom Sukanen (Aarni Kivinen) jättää vaimonsa Kertun (Anna-Riikka Rajanen) ja vastasyntyneen poikansa ja lähtee hankkimaan elantoa Kanadan Saskatchewaniin. Tarkoituksena on rakentaa sinne myös koti perheelle ja se onnistuukin, mutta aikaa kuluu ja kun Sukanen sitten kuusi vuotta myöhemmin palaa hakemaan vaimoaan ja lastaan, ei jäljellä ole mitään. Perhe on poissa, ja Sukanen palaa Kanadaan menetys rinnassa kalvaen. Mies alkaa rakentaa laivaa, Sontiaista, jolla palata koti-Suomeen. Naapurit ajattelevat, että Sukanen on sekaisin, ja tihutöillään häiritsevät laivaprojektia minkä ehtivät. Lopulta Sontiainen kuitenkin on valmis, ja alkaa matka keskeltä preeriaa kohti vesistöjä.

Sontiaisen ensi-ilta siirtyi sairastapauksen vuoksi, ja minä jo ehdin pohtimaan, että koskapa sitten ennätän tätä katsomaan. Synttäripäiväni ohjelmaksi aiottu esitys kuitenkin peruttiin, joten vaihdoin suunnitelmia lennosta ja suuntasin Sukasen ja kumppaneiden tarinaa katsomaan. Olikin oikeastaan kiva pitää Sontiaisesta kahden viikon tauko näin harjoitusten katsomisen jälkeen (harjoituksista voi lukea postaukset tästä ja tästä), ehdin käydä näkemiäni juttuja kunnolla läpi ja myös mielenkiinto valmista esitystä kohtaan kasvoi entisestään. Heti esityksen alussa tunnelma ohjautuu sujuvasti oikeanlaiseen fiilikseen, näyttelijät toivottavat yleisön tervetulleeksi reippaalla finglishillä ja katsomoon astellessa Tom Sukanen jo kiskoo laivaansa ja tuskailee aavemaisten henkien (Juha Pulli, Johanna Koivu ja Anna-Riikka Rajanen) kanssa. Ia Ensterän skenografia onnistuu hyvin, lavastus on pienimuotoista ja toimivaa, värimaailma sopii esityksen tunnelmaan ja maisemiin tosi hyvin ja lavastus muuntautuu sujuvasti milloin miksikin paikaksi tai yksityiskohdaksi. Puvustus on tyylikästä ja ajan henkeen sopivaa, ja partojen käyttäminen on oikein näppärää, samoin Marian (Johanna Koivu) lapsikatraan kiinnittäminen hameenhelmaan. Jere Kolehmaisen valot luovat ja tukevat tunnelmaa onnistuneesti, ne roikkuvat valosarjat ovat hienoja ja samoin Sukasen työpajan vilkkuva valo. Visuaalisuus levittäytyy katsomon puolelle seiniä koristavien kankaiden kautta, ja yleisö imaistaan tarinaan mukaan myös teatterin pienehkön katsomon avulla. Lava ja tapahtumat ovat lähellä, ja hahmojen tarinaa pääsee seuraamaan mukavan tiiviisti.

Hanna Kirjavaisen teksti ja ohjaus ovat mainioita, Sukasen tarina kulkee sujuvasti ja siinä riittää käänteitä. Yksityiskohdat ovat kunnossa, mukana on sopiva annos huumoria, tuskaa, epätoivoa, iloa ja pettymyksiä, ja näitä kaikkia käsitellään onnistuneella otteella. Historiaan pohjautuva tarina heijastuu myös tämän päivän maailmaan, eikä yhteyksiä ole hankala löytää tai tajuta. Ajateltavaa saa varmasti, sekä historiallisessa mielessä että nykypäivään liittyen. Sukasen tarina on tosi mielenkiintoinen, ja on kiva nähdä se teatterin lavalla näin onnistuneesti kerrottuna. Ohjaus keskittyy tärkeimpiin hetkiin ja pitää pakan kasassa, esitys levittäytyy lavalle hyvin ja pysyy hyvässä, kohtausten vaatimassa rytmissä. Musiikkikohtaukset uppoavat muuhun tekemiseen vaivattomasti, ja tarjoavat paljon taitoa ja tunnelmaa. Ja kuinka kivaa, että näyttelijät soittavat itse! Pienessä teatterissa ilmeet ja pienet eleet ovat enemmän näkyvillä kuin suuremmissa tiloissa, ja kaikenlainen lavalla olemiseen, liikkumiseen, tuntemiseen ja ajatusten näyttämiseen liittyvä on viritetty tarkasti, jolloin hahmojen mielenmaisema näkyy katsomoon selvästi. Sontiainen on taitavan hienovireinen esitys, ratkaisut tehdään harkiten ja kaikkien tehtyjen ratkaisujen lopputuloksena on varsin hieno musiikkinäytelmä.

Näyttelijät tekevät varmaa työtä ja tarttuvat sujuvasti myös soittimiin. Aarni Kivinen Tom Sukasena tekee erinomaisen roolin, hän ilmentää Sukasen keksijäluonnetta, ajatuksia ja tunteita vaivattomasti, ja kertoo hahmonsa tarinaa tarkalla otteella. Kivinen tavoittaa Sukasen monitasoisesta hahmosta ne tärkeimmät piirteet, ja tarjoaa vahvan roolisuorituksen. Anna-Riikka Rajanen on loistava Kerttu, jokainen ele ja teko on harkittu, ja Rajasen tulkinnassa Kertusta saa kokonaisvaltaisen kuvan. Rajanen onnistuu myös muissa rooleissaan, ja on erityisen mainio Sukasen naapurina/työkaverina, joka selostaa tälle, kuinka on tapana toimia. Juha Pulli tekee alusta loppuun tosi hyvää työtä, varsinkin Sukasen veljenä Ilmona, ja Siantappolaulussa hän myös loistaa. Pulli tavoittaa sujuvasti niin esityksen vakavuuden kuin huumorinkin, ja tuo ne lavalle luontevasti. Johanna Koivulla on monta roolia myös, hän tuo lavalle kivan erilaisia tyyppejä ja eläytyy sujuvasti niin miehensä hylkäämän Marian, Better Farmingia kauppaavan tyypin kuin runomitassa ennustelevan noita-akan hahmoon. Pekka Lehti tuo lavalle hyvällä otteella niin Sukasen appiukon kuin häiritsevän naapurinkin, ja vastaa paljon musiikista ja äänitehosteista.

Musiikki on mainio yhdistelmä vauhdikkaita säveliä ja herkempiä biisejä, ja näistä suosikkini ovat Siantappolaulu, jossa on loistava meininki, Amerikan laiva, kaunis Majakka ja Kulkuripoika. Musiikin sovituksesta vastaa Pekka Lehti, joka on tehnyt kappaleiden kanssa hyvää työtä. Sävellykset ovat pääosin Lännen-Jukan/J. Karjalaisen käsialaa, ja yhden biisin on säveltänyt Lehti. Osa kappaleista on perinteistä amerikansuomalaista kansanmusiikkia, ja kaikki biisit toki noudattavat samaa tyyliä ja toimivat hienosti tarinassa mukana. Esityksestä jäi paljon mieleen, mutta erityisen innokkaasti jo mainittu Siantappolaulu, joka soi päässä hyvin itsepintaisesti. Pidin kovasti Sukasen ja Ilmon välisistä kohtauksista, veljesten välinen suhde on mielenkiintoinen ja Aarni Kivinen ja Juha Pulli tuovat sen hyvin lavalle. Sukasen ja naapureidensa yhteenotot ja positiivisemmatkin kohtaamiset ovat mainioita, ja pidin myös niistä hetkistä, kun noita-akat runoilevat Sukaselle kaikenlaista. Esityksen tunnelma hautaa katsomon alleen ja vetää katsojan mukaan tarinaan, ja Sontiainen pitääkin otteessaan tosi hyvin. Lavalle luodaan tunnelma, joka väreilee surumielisenä, humoristisena, toiveikkaana ja pettymyksen täyteisenä, ja tämä tunnelma väreilee myös katsojassa. Yksi Sontiaisen hienouksista onkin juuri se, miten vahvasti esityksen hahmot tuntevat, ja miten vahvasti se tuntuu katsomossa. Tämä on yhden miehen tarina, tarina elämästä ja kaikesta siitä, mitä se pitää sisällään, ja tuo tarina rakentuu lavalle herkästi ja kauniisti.

Sontiainen - balladi koti-ikävästä on hienoa, koskettavaa, hauskaa ja taidolla tehtyä musiikkiteatteria, jossa yhdistyvät hyvä käsikirjoitus, sujuva näyttelijäntyö, hieno visuaalisuus sekä historia ja nykyisyys.