Miks mä en saa olla sinkku vai enkö vaan osaa rakastaa v*ttusaatana @ Levoteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Levoteatteri!

kuvat © Niko Hallikainen

Levoteatterin Miks mä en saa olla sinkku vai enkö vaan osaa rakastaa v*ttusaatana aloitti teatterisyyskauteni 20.8.

v*ttusaatana on esitys aikuiseksi kasvamisesta, nuoruudesta, rakkaudesta, eroamisesta, erilaisista tunteista ja ihmisistä, ja elämästä yleensä. Lavalla ovat Miika Suonperä ja Minea Lång. Työryhmään kuuluvat myös Alli Antila, Heidi Bergström, Amy Burgess, Niko Hallikainen, Henna Helasvuo, Saku Kaukiainen, Matias Koivuniemi, Ville Koivuranta, Aapo Nieminen, Iiris Riihimäki, Toivo Rajala, Lotta Räsänen, Santeri Räsänen, Maija Suominen, Topias Toppinen, Niko Uusi-Simola, Elsi Vertanen, Jekaterina Vesanto, Viola Virtamo ja Antti Vuorenmaa.

Olipahan mainio aloitus tälle syyskaudelle! Yllättävää, kekseliästä, uudenlaista, hauskaa, koskettavaa ja luovaa tekemistä, tosi onnistunut esitys ja hieno teatterikokemus. Tämä ei ollut yhtään sellainen kuin odotin, vaan aivan erilainen ja ihan mahtava! Levoteatteri on minulle uusi tuttavuus, se on Helsingissä toimiva nuorten tekijöiden vapaa teatteri, joka ainakin tämän perusteella tekee teatteria näppärällä, fiksulla ja kiinnostavalla otteella. Odotan mielenkiinnolla, millaisia esityksiä tältä porukalta tullaan jatkossa näkemään, luulen että aikamoisen mainioita juttuja on tulossa. Esitys tapahtui kahvila Roasbergin alakerrassa, pienessä tilassa, jonne mahtui vain muutama kymmenen ihmistä. Olipas hauska istua sohvalla esitystä katsoessa, heti vähän erilainen tunnelma kuin "oikeassa" katsomossa. Rento ja mukava fiilis siis heti ennen esitystä, ja kiva oli myös se, että esiintyjät olivat jo tilassa valmiina, kun yleisö paikalle saapui.

Ensimmäisenä kehuja tekstille, se on sujuvaa, arkisen ja uskottavan kuuloista, sopivan terävää ja nokkelaa, suorapuheistakin, mutta samalla varovaista, kiertelevää ja kaunistelevaa. Dialogi sopii näyttelijöiden suuhun, he tekevät tekstistä omansa ja kohtaukset heräävät heidän käsissään eloon hienolla tavalla. Valo- ja äänisuunnittelu on oikein onnistunutta, varsinkin valot toimivat monessa kohtauksessa upeasti tunnelman luojina ja osittain myös kertovat katsojille, mikä paikka tai tilanne on kyseessä. Valosuunnittelu pysyy hyvin hahmojen tarinan rytmissä mukana, ja sillä saadaan yllättävänkin paljon vaikutettua kokonaisuuteen. Pukusuunnittelussa on tehty hyviä ratkaisuja myös, farkkutakkien nyppiminen luo painostavia hetkiä ja vaatteiden avulla kerrotaan tarinaa, niitä puetaan ja riisutaan vimmalla, hitaasti, nopeasti, harkitusti tai harkitsematta. Tyylikkäitä asukokonaisuuksia, läpinäkyvän ja farkkukankaan yhdistelmä toimii. Lavastus on mukavan vähäeleinen, se pitää esityksen selkeänä ja raameissaan tuoden lavalle silti kaiken tarvittavan.

Esitykseen mahtuu paljon hienoja hetkiä, esimerkiksi tanssi-laulukohtaus, jossa on mahtava koreografia, tuoleja, vauhdikkaita liikkeitä ja vaikka mitä. Varsin komeaa! Ja mahtava on myös kahden ihmisen tanssi Miika Suonperän esittämänä, olipas kekseliäästi toteutettu tämä hetki! Pidin puhelinkohtauksista, joissa hahmot tuntuivat todella aidoilta ja heidän käymänsä keskustelu vaikutti siltä, että kuka tahansa voisi soittaa kaverilleen ja puhua samoista asioista (tai ehkä ei eräästä banaanista mutta noin muuten). Samoin aivan loistava oli kohtaus, jossa samoja vuorosanoja toisteltiin edestakaisin ja erilaisilla tyyleillä, jolloin sanojen sisältö sai aina vähän erilaisen merkityksen. Ihan mahtavaa! Tykkäsin myös neljännen seinän rikkomisesta ja yleisön huomioimisesta ja huomaamisesta, joka tapahtui aina yllättäen ja harkitusti, jolloin se sekä sopi esitykseen että toimi näppäränä tehokeinona.

Alussa minulla oli vähän vaikeuksia päästä perille siitä, mitä tässä nyt siis tapahtuu ja ketä nämä tyypit ovat ja mihin tuo nyt liittyi, mutta sitten sain juonen päästä kiinni ja esityksen rakenne alkoi selventyä. En tosin vieläkään ole ihan varma, että tulkitsinko nyt kaiken oikein, mutta eipä kai yhtä oikeaa tapaa olekaan ja katsoja saa tätä oman mielensä mukaan pohdiskella ja jäsennellä. Hyvin rakennettu kohtauksista tarina ja esitys, tämä toimii näin tehtynä varsin mainiosti ja on katsomiskokemuksena hyvin raikas ja yllättävä, viihdyttää ja pitää otteessaan onnistuneesti. Esitys herättää ajatuksia, siksikin, että pitää hieman pohtia mitä tapahtuu ja miten se muuhun esitykseen ja kohtauksiin heijastuu, mutta myös siksi, että esityksen teemat ovat arkisia ja luultavasti koskettavat jokaista ainakin jollain lailla. Paljon hienoja oivalluksia ja yksityiskohtia, mielenkiintoisia ratkaisuja ja ihastuttavia päätöksiä tehty esitystä rakennettaessa.

Näyttelijät tekevät hirmu hyvää työtä, he pääsevät molemmat loistamaan ja tarttuvat esitykseen luontevasti. Minea Lång on valloittava, hän on energinen, vauhdikas, hauska ja iloinen, sitten yhtäkkiä ahdistunut, hiljainen ja huolissaan, ja taas seuraavassa hetkessä lähes vauhko ja kiihtynyt. Lång hyppii upeasti tunnelmasta toiseen, tavoittaen monenlaisia tunteita ja tuoden ne katsojien eteen paljaina ja selkeinä. Lång tekee onnistunutta työtä ja häntä on hienoa katsoa lavalla. Miika Suonperä on rauhallinen ja hillitty, ystävällisen ja fiksun oloinen, mutta hänkin saa lavalla myös riehaantua, suuttua ja kiivastua. Suonperä on esityksen alusta loppuun tosi luonteva ja hyvä, hän tuo lavalle hienosti erilaisia tunnelmia, ajatuksia ja yksityiskohtia, joiden avulla hahmosta muodostuu selkeä kuva ja esitys kulkee sujuvasti. Lång ja Suonperä pelaavat hienosti yhteen, ja heidän yhteistyönsä on vaivatonta ja tukee esityksen kohtauksia onnistuneesti.

Erityispisteet lähtölaskennasta, eli siitä, että yleisön saliin saapuessa heijastettiin näkyville se aika, mikä esityksen alkuun oli jäljellä. Ja väliajan loppuun laskettiin minuutteja myös. Kummasti alkoi puheensorina hiljetä kun viimeiset sekunnit tikittivät kellosta pois. Ja lopputeksteille myös kiitosta, olipas hauska yksityiskohta. Kokonaisuutena tämä on siis toimiva paketti, raikas, hurmaava ja fiksu, kiinnostava ja monipuolinen esitys. En ihan tykännyt loppukohtauksesta, tai siis siitä, että se oli viimeinen kohtaus, olisin siis kaivannut vielä yhden kohtauksen ennen kuin esitys loppui. Sitä en osaa sanoa, mitä siinä sitten vielä olisi pitänyt tapahtua tai olla, mutta joka tapauksessa ihan viimeiset minuutit vähän töksähtivät. Mielipidekysymys totta kai, ja pieni paha muuten loistavassa kokonaisuudessa.

Kiitos työryhmälle ja esiintyjille, ihan huikea!