Sivut

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Onnellinen mies @ Ohkolan kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Ohkolan Nuorisoseura!
kuvat © Lilja Omenainen
Onnellinen mies viihdytti Öljymäen kesäteatterissa 17.7.

Kuusmäkeläiset odottavat jännityksellä ja innostuksella, millainen mies heidän kyläänsä oikein on lähetetty siltaa rakentamaan. Kun insinööri Akseli Jaatinen (Aatu Johansson) sitten paikalle saapuu, on hän pian napit vastakkain kunnan päättäjien kanssa, mutta työmiestensä mielestä Jaatinen on ihan mahdottoman reilu ja hyvä mies. Jaatinen saa kylän sekaisin, ja tulee hänelle vastaan useampi naisseikkailukin. Sillan lisäksi remonttia kokevat niin Kuusmäen viemäröintijärjestelmä kuin kunnanhallituksen asetelmatkin.

Minulle joka kesän odotetuin kesäteatterireissu on (esityksestä riippumatta) Öljymäen kesäteatterin esitys Ohkolassa. Olen pienestä asti käynyt siellä esityksiä katsomassa, vaikka moni on jäänyt näkemättäkin. Öljymäellä nähdyillä esityksillä on myös iso rooli siinä, että olen teatterista innostunut, vaikka tämä teatteri-innostukseni ammattiteatterin katsomossa sitten lopulta liekkeihin leimahtikin. Ohkolassa tehdään vuodesta toiseen onnistuneita esityksiä, ja onkin ihan mahtavaa, että meillä on omassa kunnassa näin taitava porukka teatteria tekemässä, ja hienoa on myös se, että Öljymäellä on tehty vuosien saatossa tosi monipuolisesti esityksiä niin lapsille, aikuisille kuin koko perheellekin. Ja aplodeja myös talkoolaisille, jotka ovat isolla työllä remontoineet katsomon ja tekniikan uuteen uskoon tätä kesää ja tulevia vuosia varten, kyllä nyt kelpaa! Mutta vihdoin itse asiaan, eli tämän kesän esitykseen.

Esitys perustuu Arto Paasilinnan romaaniin, ja sekin herätti jo odotuksia. Olen nähnyt Paasilinnan tarinoista lavalla Ulvovan myllärin ja Ukkosenjumalan pojan, joista jälkimmäinen versioitiin Ohkolassa varsin mallikkaasti muutama vuosi sitten. Siksipä osasin odottaa, että tämäkin tarina on luultavasti mieleeni. Eikä tarvinnut pettyä, juuri minun makuuni sopivaa menoa ja hyvin rakennettu tarina, jossa riittää kiinnostavia henkilöhahmoja ja monenlaisia juonenkäänteitä. Sopivan yllätyksellinen muttei kuitenkaan epäuskottava juoni. Paasilinnan tarkkanäköinen teksti ja yhteiskunnallisten aiheiden kritisointi tuovat esitykseen nokkelaa huumoria, joka on Kaarina Pesolan dramatisoinnissa ja ohjaaja Pekka Laihon sovituksessa säilynyt selkeänä. En ole lukenut näytelmän pohjalla olevaa romaania, mutta uskoisin esityksen tavoittavan sen tunnelman ja tärkeimmät yksityiskohdat. Laihon ohjaus on onnistunut, hän on saanut näyttelijät viritettyä loistovireeseen ja erityisesti henkilökuvaus ja hahmojen rakennus on onnistunutta, samoin jokaiseen kohtaukseen on hienosti löydetty oikeanlainen tunnelma. Muutamaan otteeseen lava jäi tyhjäksi kertojaäänen (Iivo Johansson) puhuessa, ja niihin hetkiin olisin kaivannut lavalle jotain liikettä, ohikulkijoita tai muuta täytettä kohtauksen ajaksi.


Jaatisena nähtävä Aatu Johansson tekee vakaata työtä alusta loppuun, hän on mainio Akseli, ja tavoittaa loistavasti hahmonsa kaikki ominaisuudet. Akselilla riittää sekä vihamiehiä että ystäviä, ja hän osaa käsitellä molempia oikein sujuvasti, ja hoitelee siinä sivussa naisasioitaankin, jotka tosin vaativat vähän enemmän tekemistä. Johansson pelaa hyvin yhteen muiden näyttelijöiden kanssa, mutta loistaa erityisesti ollessaan lavalla joko yksin tai kaksin toisen näyttelijän kanssa. Johansson tuo rooliinsa toimivaa komiikkaa, sopivaa hyväntuulisuutta ja sujuvaa draamantajua. Jaatisen luottomiehenä työmailla toimii Pyörähtälä, jota näyttelee Jyri Pekonen. Pekonen onnistuu roolissaan hyvin, ja hänellä on esityksessä muutama oikein tosi hyvä kohtaus. Ari Lehto näyttelee rakennusmestari Kainulaista, joka on ihan järkyttynyt Jaatisen työskentelytavoista ja varsinkin siitä, että häntä ei oman kylän työmaalle huolita ollenkaan. Lehto tekee mainiota työtä, oikein onnistunut rooli. Jani Uhlenius rovasti Roivaksen roolissa on loistava, samoin Vesa Saralehto rehtori Rummukaisena ja Heikki Simolin Jäminkinä tekevät todella hyvää työtä.

Jaatisen ensimmäistä ihastusta, kunnansihteeri Irene Koposta, esittää Piia Salminen, joka tuo lavalle itsenäisen ja fiksun oloisen naisen. Irene tosin ihastuu kyllä Akseliin aika nopeasti, mutta on sitten kuitenkin heti valmis hylkäämään tämän, kun kuulee kyläläisten puhuvan miehestä pahaa, taidetaan siinä Irenen työpaikkaakin tosin uhata myös. Salmisen Irene tietää mitä haluaa, mutta malttaa myös odottaa ja katsoa, miten parhaiten kannattaa toimia. Jaatinen eksyy kalastusreissulla rehtori Rummukaisen mökille, ja siellä onkin Leea (Saila Smith), Rummukaisen vaimo. Aikamoisen mainio kohtaus tämä muuten, hienoa työtä Smithiltä tässä kuten muissakin kohtauksissa. Leea on aika fiksun oloinen, kuten Irenekin, mutta menee hänkin vähän sekaisin Jaatisesta, ja siinä sitten tuleekin pikkuisen mutkia matkaan. Mainitaan vielä Mika Ilkka nimismies Kavonkulmana, Niina-Liisa Åhs sekä ekonomi Säviänä että kyläläisenä ja Timo Palmgren Manssilana. Koko porukka tekee onnistunutta työtä, ja useammallakin on monta roolia, joista kaikista he suoriutuvat näppärästi. Hahmogalleria on monipuolinen ja kiinnostava, ja Paasilinnan luomat henkilöt heräävät näyttelijöiden käsissä eloon erinomaisesti.

Lavastus (Aatu Johansson ja Eero Salminen) ja puvustus (Niina-Liisa Åhs ja Tanja Lundsten) luovat tarinalle sopivat raamit, ja sopivat esityksen 70-lukulaiseen ajankuvaan hienosti. Öljymäen miljöö sopii pikkukylän tarinaan oivallisesti, siltatyömaata tosin olisi vähän enemmän voinut tuoda näkyviin, mutta ihan sujuvasti rakenneltiin ja kaivettiin yhdessä nurkassa nytkin. Samoin Pohjolan betonin ja ravan toimintaa olisi voinut enemmänkin näyttää, se jäi vähän pimentoon mutta tuli toki tekstissä esille. Kaivinkoneesta plussaa! Iivo Johanssonin musiikki sopii tarinaan mainiosti myös, ja se säestää tapahtumia hyvin taustalla viemättä kuitenkaan huomiota juonelta. Tässä on monta mahtavaa kohtausta, terävää hauskuutusta ja juoni seuraa montaakin henkilöä samaan aikaan. Hienosti ovat langat pysyneet väellä käsissä, tapahtumien kulusta muodostuu selkeä kuva ja meno pysyy ryhdissä, vaikka pari aika kummallistakin käännettä tarinaan mahtuu. Tai ehkä ne eivät tarkemmin ajatellen niin kummallisia sitten olekaan, vaikkakin hieman arvaamattomia. Esitys vaatii katsojiltakin jonkin verran keskittymistä, että kaikesta pysyy perillä, tässä nimittäin tapahtuu paljon muutakin kuin vain Jaatisen ja muiden väliset jutut, muidenkin hahmojen väliset suhteet muuttuvat ja muotoutuvat tarinan edetessä ja esityksessä riittääkin useita kerroksia, jotka tuovat tarinaan uskottavuutta ja luontevuutta.

Kokonaisuus siis vakuutti minut ja jälleen kerran Ohkolassa tuodaan lavalle taattua laatua. Tämä on ohjelmassa uudelleen kesän aikana, enpä malta odottaa. Kiitos koko jengille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti