Monty Pythonin Spamalot @ Törnävän kesäteatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Seinäjoen kauunginteatteri!

kuvat Jukka Kontkanen / Seinäjoen kaupunginteatteri

Näin Spamalot-musikaalin 20.7.

Kuningas Arthur (Juha Hostikka) kiertää valtakuntaansa Patsyn (Lauri Ketonen) kanssa ja etsii itselleen urheaa ritarijoukkiota. Porukkaa sitten löytyykin, urheampaa ja ei niin urheaa, ja ritarijengi on kasassa. He ovat Sir Robin (Henrik Hammarberg), Sir Lancelot (Aku Hirviniemi), Sir Galahad (Olli Rahkonen) ja Sir Bedevare (Ville Orttenvuori). Jumala antaa herroille tehtävän etsiä mahtava Graalin malja, ja kuten arvata saattaa, kipon etsinnässä tulee mutkia matkaan ja lehmät (ja muut elikot) lentävät. Osuu tielle myös kovasti solvaavia ranskalaisia, ritarit jotka sanovat ni!, tornissaan vapaudesta haaveileva nuorukainen, Musta Ritari ja kauhistuttavin peto jota maa päällään kantaa, noin esimerkiksi. Sekä paljon muuta.

En ole nähnyt Monty Python and the Holy Grail-elokuvaa (Monty Pythonin hullu maailma suomeksi), tai mitään muutakaan Monty Python-juttua, enkä ole kuunnellut Spamalotin musiikkia, tosin yhden biisin (The Song That Goes Like This) olen kuullut. Tiesin kuitenkin etukäteen, että tämä juttu on melkoisessa kulttimaineessa ja varsin pähkähullua menoa olisi luvassa. Verenhimoinen jyrsijä, kopsuttelevat kookospähkinät ja solvaavat ranskalaiset tiesin jo etukäteen, moni kun on ehtinyt Spamalot-reissuaan somessa kehua ja hehkuttaa ja vähän paljastella, mitä on odotettavissa. Odotin innostuksella, että mitäs siellä nyt sitten tehdään ja tapahtuu ja kai se on hauska ja vauhdikas ja en kai ole näin innoissani turhaan. Olin nimittäin kuullut esityksestä niin paljon hyvää, että en malttanut odottaa pääseväni itse tätä nerokasta juttua todistamaan. Ja kylläpäs tämä olikin nerokas, nokkela ja fiksu esitys! Esityksen käsikirjoitus on Eric Idlen käsialaa, ja sävellys Idlen ja John Du Prezin. Suomennoksesta vastaa Mikko Koivusalo, ohjauksesta Mika Eirtovaara, koreografioista Jyri Numminen, lavastuksesta Juho Lindström  ja puvustuksesta Riikka Aurasmaa.

No jopas oli jotakin! Ihan valtavan riemukas, hauska, ihastuttava ja kekseliäs esitys! Koska en tiennyt biiseistä tai tekstistä mitään, suomennokset kuulostivat omaan korvaani varsin sujuvilta ja huumori toimi loistavasti, sitä on Suomeen ja Pohjanmaalle sijoitettu ja onnistuneesti, minua nauratti vähän väliä ja lähes kaikki vitsit olivat ihan oikeasti tosi hyviä. Kyllähän tässä naureskellaan vaikka ja mille, eikä huumori ole aina niin korrektia, mutta käsittääkseni se kuuluukin Monty Pythonin henkeen. Varsinkin teatterikliseille ja musikaalimaailmalle naureskelu oli mahtavaa! Esitys lähtee vauhdikkaasti liikkeelle, heti ensi hetkillä pyörähdetään Suomessakin läpsyttelemässä kaloilla ja sitten suunnataan takaisin Englantiin, jossa riehuu rutto ja vaikka mitä, ruumiitkin kieltäytyvät kuolemasta ja kaikenlaista muuta. Lindströmin lavastussuunnittelu ihastuttaa heti kun katsomoon istuu, puinen linna on upea, tornit pyörivät sujuvasti ja linna tuo tapahtumille hienot puitteet. Taustalla nähtävät lavastuskuvat ovat myös tosi toimivia, ne luovat näppärästi oikean tunnelman ja ovat myös esityksen yleisfiilikseen sopivia. Aurasmaan pukusuunnittelu on hurmaavaa, ihanan värikästä ja raikasta, kaunista ja silmiä hivelevää pukuloistoa nähdään lavalla. Puvustus luo jokaisellla hahmolle yksilöllisiä yksityiskohtia ja Aurasmaa on tehnyt onnistuneita ratkaisuja.

Nummisen koreografiat ovat yksi esityksen parhaita juttuja. Vauhtia riittää, ja niin riittää taitoakin. Esitykseen mahtuu monipuolisesti kaikenlaista koreografiaa, ja erityisesti joukkokohtaukset ovat mahtavia, koko porukka pistää parastaan eikä katsomossa voi kuin ihastella. Koreografia tarjoilee myös humoristisia hetkiä ja on muutenkin hyvin perillä esityksen muista osa-alueista ja tunnelmasta. Numminen nähdään myös ensemblessä mukana, ja hän tarjoilee huikeita tanssimooveja useaan otteeseen. Mika Eirtovaaran ohjaus on myös perillä kaikesta mitä tapahtuu ja mitä pitää tapahtua, jotta kaikki pysyy oikeassa vauhdissa ja esitys kasassa. Eirtovaaralla on selvästikin kyky tarttua huumoriin ja tuoda se lavalle niin, että kaikki on tehty oikein, en ole nimittäin nauranut teatterissa niin makeasti kuin hänen ohjauksiaan katsoessani, tämä ja Näytelmä joka menee pieleen Tampereen Teatterissa ovat olleet napakymppejä. Kuten totesinkin, Koivusalon suomennos on sujuva ja tuntuu olevan uskollinen alkuperäisteokselle tuoden samalla huumoriin sopivasti suomalaisuus-vivahteita.

Musiikkia tässä riittää ja se on aikamoista ilotulitusta, on vauhdikkaita kappaleita, hitaampia duettoja ja kaikenmoista muuta. Erityisesti Kalallaläpsytyslaulu, Mä oon hengissä, Tällainen laulu, Urhea Sir Robin, Mun rooli unohdettu on, Hän on Lancelot ja Finaali ihastuttivat. Koko esitys on täynnä mitä yllätyksellisempiä ja hämmästyttävämpiä juttuja, eikä musiikki tee tähän poikkeusta. Laulut ovat täynnä huumoria, mutta niitä ei heitetä leikiksi vaan vedetään moneen otteeseen korkealta ja kovaa, ammattitaidolla ja yleisöä ihastuttaen. Ja niin pitääkin.

Näyttelijät ovat kaikki taitavia ja tekevät roolinsa sujuvasti, hahmot ovat varsin monipuolisia ja heille tapahtuu hyvin kummallisia juttuja, mutta aika hyvin porukka saa pidettyä pokan. Loppuvaiheilla tuntui olevan lavallakin jo niin hauskaa, että ei ritareilla meinannut maljan etsimisestä tulla mitään. Ja sekös vasta huvitti katsomossakin, ai että miten kivaa! Ja mahtavaa, että lavalla on hauskaa, esityksestä kyllä näki, että näyttelijät pitävät sen tekemisestä ja porukka pelaakin hienosti yhteen ja tekee mahtavaa työtä. Juha Hostikka kuningas Arthurina tekee onnistunutta työtä, hän tuo lavalle hyvin valmistellun hahmon ja toteuttaa rooliinsa kuuluvaa komediaa sujuvasti tarjoten samalla komeita laulusuorituksia. Anna Victoria Eriksson on hurmaava Järven neito, hän laulaa upeasti ja tekee roolinsa juuri niin kuin se pitääkin tehdä, tuoden siihen sopivan annoksen huumoria, diivailua ja arvokkuutta. Henrik Hammarberg on mainio Sir Robin, joka ei ole aivan niin rohkea mutta yrittää kuitenkin olla. Myös Hammarberg tavoittaa hahmonsa koomisuuden sekä muut ominaisuudet onnistuneesti, ja tuo lavalle taidolla rakennetun hahmon. Ville Orttenvuori Sir Bedeveren roolissa tekee vakaata työtä ja erityisesti Bedeveren hieno Troijan jänis-suunnitelma pääsee Orttenvuoren käsissä oikeuksiinsa.

Aku Hirviniemen näkemistä uudelleen teatterilavalla olen odottanut jo muutaman vuoden, viimeksi näin hänet Kansallisteatterin Nummisuutareissa, ja silloin hän teki tosi hyvää työtä. Ja niin tekee nytkin, Sir Lancelot on mahtava hahmo ja Hirviniemi ottaa roolistaan kaiken irti, tarjoillen ritariroolinsa lisäksi useammankin makoisan sivuhenkilön, näistä mainittakoon solvauksia huuteleva ranskalaisvartija ja velho Timppa. Olli Rahkonen tuo lavalle mainion Sir Galahdin ja tekee todella onnistuneen roolin, alusta loppuun vakuuttavaa ja sujuvaa tekemistä. Lauri Ketonen on ihan mahtava Patsy, hän kopsuttelee kookospähkinöitä ja viihdyttää yleisöä taitavasti, ja Patsyllä on lavalla monta hienoa hetkeä, jotka Ketonen tulkitsee onnistuneesti. Enseblessä nähtävät Jyri Numminen, Annina Rubinstein, Eeva Markkinen ja Pihla Pohjolainen tekevät sujuvaa työtä alusta loppuun ja tuovat lavalle toinen toistaan hullunkurisempia hahmoja. Erityisesti Numminen on varastaa shown ihan täysin, varsinkin kuolemasta kieltäytyvä ruumis, joka vetelee taitavia mooveja, ja linnassaan pelastajaa kaipaileva prinssi Herbert ovat loistavia hahmoja. Niin, ja se Sir Robinia seuraileva muusikko, joka Urhea Sir Robin-kappaletta tulkitsee. 

Melkoisen sekopäistä menoa ja ah niin ihanaa! Laadukkaasti ja taitavasti tehtyä, nautittavaa kesäteatteria, joka ihastuttaa näppärällä huumorillaan, taitavilla esiintyjillään ja onnistuneella kokonaisuudella. Erityispisteet ansaitsee varsinkin lavastus ja puvustus, upea koreografia, onnistunut ohjaus ja se yhteinen ilo ja hauskuus, joka lavalta leijuu katsomonkin puolelle. Ihan mahtavaa! Kannattaa ja kannatti tulla kauempaakin, tämä on upea juttu.