Perjantai on Pahin @ Samppalinnan kesäteatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Samppalinnan kesäteatteri!

kuvat © Robert Seger

Näin Perjantai on Pahin-musikaalin Samppalinnan kesäteatterissa 16.7.

Ellin (Linda Hämäläinen) äiti Katarina (Maria Lund) on menossa naimisiin Miken (Aarni Kivinen) kanssa, eikä Elli oikein pidä ajatuksesta. Vielä kun äiti haluaa tehdä kaiken häihin liittyvän itse, niin toki stressiä aiheuttavat niin kukkaset, kalan tuoreus kuin häälehden toimittaja (Reetta Korhonen) ja valokuvaajakin (Alvari Stenbäck), ja tunnelma Blaken perheessä on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Elli tahtoisi lähteä kavereidensa Gretchenin (Emilia Keskivinkka) ja Hannan (Olga Lepistö) kanssa Jahtiin, lukion vuosittaiseen aarteenetsintäkilpailuun, mutta äiti sanoo ei. Siinä sitten tunteet kuumenevat ja riitaa syntyy, ja ennen kuin kumpikaan tajuaa, mitä tapahtui, Elli ja Katarina vaihtavat paikkoja. Ellillä on Katarinan kroppa ja toisin päin, he ovat toistensa kengissä ja aikamoinen hämmennyshän siitä syntyy. Kun hengitykset on tasattu ja tilanteeseen sopeuduttu, Katarina lähtee Ellin kropassa kouluun ja Elli jää äitinsä kengissä häitä järjestelemään. Kaikenlaisia vaikeuksia molemmat kohtaavat, ei ole helppo asettua toisen asemaan ja yrittää olla tekemättä mitään liian outoa. Elli ja Katarina myös oppivat asioita toisistaan ja ymmärtävät, miksi toinen on toiminut kuten on toiminut.

Kävin Samppalinnassa ensimmäistä kertaa viime kesänä ja aloin jo sen reissun jälkeen innolla odottaa tämän kesän esitystä. Perjantai on Pahin eli Freaky Friday ei ole minulle tarinana tuttu, vaikka se on alkuperäisromaanin jälkeen versioitu elokuvaksi neljästi ja musikaalikin on saanut ensi-iltansa 2016. No, nyt sitten ei muuta kuin katsomoon ja tarinaan tutustumaan! Reippaasti lähdetään liikkeelle ja esityksen värikäs ja vauhdikas maailma imaisee heti mukaansa. Puvustus (Kaarina Kopola) ja lavastus (Niina Suvitie) noudattavat molemmat samaa, pirteää ja värikylläistä linjaa, ja näyttämökuva on hivelee silmiä. Ihan tulee Disney-fiilis, joka toki Disney-musikaaliin sopii. Tyylikkäitä vaatteita on itse kullakin, ja ne myös sopivat kantajilleen ja hahmojen olemuksiin hienosti. Lavastuksessa pidin erityisesti koulusta ja varsinkin sen portaikosta, se toi muutamaankin koreografiaan toimivan elementin. Koreografia on Sami Vartiaisen käsialaa ja reippautta mahtuu siihenkin. Erityisesti joukkokohtaukset toimivat loistavasti, koreografia on tarkkaa ja sen toteutus taitavaa. Heikki Sankarin ohjaus on sujuva ja etenee vaivattomasti, koko ajan tapahtuu mutta juonta ei kerrota kiirehtien tai hidastellen, vaan sopivassa tahdissa.

Tom Kitt on tämän säveltänyt ja sanoitus on Brian Yorkeyn (suomennos Heikki Sankari, Kristina ja Jussi Vahvaselkä). Musiikki on monipuolista ja se esitetään oikein hyvin. Bändi (Markus Länne, Ville Vihko, Juha Keskinen, Ari Kataja ja Taneli Korpinen) soittaa tarkasti ja biisit kuulostavat hienoilta. Laulu sujuu hyvin koko porukalta ja kappaleita kuuntelee varsin mielellään, ne myös sopivat tarinaan ja suomennos on suurilta osin onnistunut. Suosikkibiisejäni ovat Mä tiedän, Biologia, Kuka tähän syyllinen nyt on, Valheita, Naiset ja sämpylät, Mee! ja Jälkeen murheiden ja kaiken muun. Esiintyjäporukalta hoituvat taitavasti niin soolot, duetot kuin isommatkin joukkolaulut, ja tunnelmasta toiseen päästään musiikin keinoin näppärästi. Tähän mahtuu niin menoa ja meininkiä kuin sitten herkempiäkin lauluja, ja hyvältä kuulostavat kaikki. Huumoriakin mahtuu biiseihin ja se on nokkelasti suomennettu.

Pääosissa nähtävät Linda Hämäläinen ja Maria Lund ovat loistavia. Alussa, vielä omissa kehoissaan ollessaan, Lund on uskottava ja luonteva kiireinen äiti ja Hämäläinen taas mahtava teini. Sitten kehot vaihtuvat ja meno vasta alkaa. Hämäläinen tekee hienoa työtä teinin kroppaan joutuneen, häästressin keskellä painivan Katarinan hahmossa. Hänen rooliinsa mahtuu monenlaisia hetkiä, ja Hämäläinen tuo lavalle sujuvasti niin riemukkaimmat kuin herkemmätkin hetket. Ja onhan toki hauskaa seurata, kuinka Katarina yrittää sopeutua lukiomaailmaan, jossa pelataan ihan eri säännöillä kuin aikuisten parissa. Maria Lund sitten vuorostaan on huikean hyvä Elli, joka joutuu äitinsä kroppaan. Loistavaa korkokengillä kompastelua, teiniangstia ja yleistä tekemistä, mainio rooli. Lund tekee alusta loppuun onnistunutta työtä ja toteuttaa roolinsa erinomaisesti. Katarinan tulevan miehen Miken roolissa nähtävä Aarni Kivinen tekee hyvää työtä, Mike vaikuttaa tosi mukavalta ja Kivinen tuo hahmonsa lavalle luontevasti. Ellin ihastusta Adamia näyttelevä Alen Nsambu on tosi hyvä, selvästikin koulun kingi, mutta ei mikään pahis kuitenkaan vaan aika hurmaava tyyppi, ei ihme että Elli on ihastunut. Harmi vaan että äiti meinaa ihan sotkea koko jutun. Valtteri Lehtinen on ihan mahtava Katarinan assistenttin Torreyn roolissa, ai että mikä tyyppi! Samoin mieleen jäi Joonatan Perälä konstaapeli Sitzinä, melkoinen heppu hänkin. Mikko Jokiselle myös kehuja, hän tekee useamman onnistuneen roolin.

Sujuvaa ja taitavaa tekemistä siis, lahjakas näyttelijäporukka ja hyvä tarina sekä mainio musiikki, mikäs sen kivempaa. Varsinkin nuoret tekijät nousevat esiin, energistä ja hienoa työtä. Tässä pysyy hienosti tarinan ytimessä perhe ja perheeseen liittyvät ilot ja surut, vaikka ympärillä kehot vaihtuvat ja häät stressaavat ja kaikkea muutakin tapahtuu. Pidin tarinasta ja Samppalinnassa se kerrotaan onnistuneella tavalla, sopivan hyväntuulisesti ja pirteästi, mutta silti maltetaan herkempiin kohtiin vähän hidastaa ja keskittyä kaikkeen siihen, mikä juonelle on olennaista. Kokonaisuutena siis oikein hyvä esitys, laadukasta tekemistä ja viihdyttävä, otteessaan pitävä tarina. Kiitos koko porukalle, pidin tästä kovasti!