Yksinäisten kaupunki @ Musiikkiteatteri Kapsäkki

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Kapsäkki!

kuvat Laura Reunanen

Yksinäisten kaupunki sai ensi-iltansa Musiikkiteatteri Kapsäkissä 13.3.

Yksinäisyys on Suomessa(kin) iso ongelma, kaikista ikäryhmistä löytyy ihmisiä, jotka kokevat olonsa yksinäiseksi, syrjäytyneeksi, hylätyksi tai merkityksettömäksi. Yksinäisten kaupunki maalaa kuvia näistä ihmisistä, tilanteista ja hetkistä, jolloin yksinäisyys valtaa mielen ja arjen. Kohtauksissa käydään läpi esimerkiksi kassaneidin, nuoren lesken, baarissa notkuvan miehen, urallaan etenevän naisen, laulajan, erään perheen ja yksinään tietokoneen äärellä istuvan miehen elämää. Kaiken läpi soljuu musiikki, joka synkkyyden ja yksinäisyyden lisäksi valaa toivoa ja lupausta paremmasta tulevaisuudesta.

Eppu Nuotion kirjoittamassa, Jukka Nykäsen säveltämässä ja Kurt Nuotion ohjaamassa Yksinäisten kaupungissa lavalla on neljä näyttelijää, Emmi Hatjasalo, Ari-Matti Hedman, Mikael Saari ja Veera Railio. Musiikista vastaavat Nykänen (piano), Siljamari Heikinheimo (viulu) ja Senja Rummukainen (sello). Varsinaista tarinaa tai juonta ei ole, vaan esitys rakentuu kohtauksista, joissa nähdään kurkistuksia ihmisten elämään. Eppu Nuotion tekstit tuovat katsojien eteen tarinoita tavallisista ihmisistä, nuorista ja vanhoista, erilaisista elämäntilanteista ja elämistä, ihmisistä, joita yhdistää yksinäisyys. Kerronta on herkkää ja koko ajan vallitsee sellainen mukavan rauhallinen tunnelma. Esitykseen mahtuu paljon tunteita, joita käsitellään hienostuneesti, mutta turhaa varovaisuutta pelkäämättä.

Alussa näyttämölle heijastetaan faktoja yksinäisyydestä, erityisesti jäi ajatuksia herättämään se, että kaikista yksinäisin ikäryhmä on 18-24-vuotiaat. Minun ikäluokkaani siis. Tämä sai ajattelemaan ja pohtimaan, toki tiesin ja olen lukenutkin lehtijuttuja yksinäisistä nuorista aikuisista, mutta en ole ajatellut, että he ovat niitä kaikista yksinäisimpiä. En sitten tiedä, minkä ikäryhmän ajattelin nuoria yksinäisemmäksi. Myös yksinäisyyden vaikutus ennenaikaiseen kuolemaan tuli ilmi, samoin se, että yksinäisyyttä kokevat jossain vaiheessa elämäänsä lähes kaikki, ja muutama muukin tieto. 

Esitys kulkee Nykäsen upean, koskettavan ja ilahduttavan kauniin musiikin sekä Eppu Nuotion sujuvan tekstin säestämänä ja tukemana eteenpäin hienovaraisesti ja vaivattomasti. Kohtaukset seuraavat toisiaan hyvällä tahdilla, koko ajan tapahtuu, mutta kiirettä ei pidetä. Nykäsen musiikki soi pianon ja varsinkin sellon ja viulun (ihanaa, rakastan jousisoittimia!) voimin vahvana ja komeana, sävellyksissä kaikuu niin toivo, toivottomuus, ilo kuin surukin. Eppu Nuotion teksteissä riittää kekseliäisyyttä ja taitavaa sanojen käyttöä, ja Kurt Nuotion ohjaus kutoo kaiken toimivaksi paketiksi, jossa palikat loksahtavat kohdalleen ja hieno katsomiskokemus on taattu. Läpisävelletyn teoksen kantava voima on musiikki, jota teksti, näyttelijät, ohjaus, näyttämökuva ja kaikki muu tukevat toimivalla tavalla.

Näyttelijänelikko tekee luontevaa työtä ja laulaa upeasti. Varsinkin Emmi Hatjasalon kaunis ääni jäi mieleen, ja laulun lisäksi häneltä sujuu koskettava ja tarkka näyttelijäntyö. Kassan työstä kertovassa kohtauksessa Hatjasalo onnistuu varsinkin erinomaisesti, tuli muuten oma kahden kuukauden kassatyöpätkäni elävästi mieleen. Mikael Saari on porukasta ainoa, jonka olen aikaisemmin nähnyt lavalla, ja hän tekee yhtä upeaa työtä kuin aina ennenkin, ja laulu on hienoa kuultavaa. Saaren hahmoista ajatuksiin jäi varsinkin baarissa keskustelukumppania etsiskelevä tyyppi sekä tietokoneen ääresssä laulava mies. Ari-Matti Hedmanin työskentely on varmaa ja etenkin laulajahahmon keikkaa oli katsomossa kiva seurata. Hilpeyttä aiheutti myös orkesterin nimi, mikähän se nyt olikaan. Tyrisevät Jyräykset tai jotain sinne päin. Veera Railiolla on kaunis ääni ja hän tekee yksityiskohtaista roolityötä, nuori leski joka kaipailee aviomiestään koskettaa erityisesti. Hienosti tekevät näyttelijät yhteistyötä sekä yksilökohtauksia ja laulavat myös hyvin yhteen.

Yksinäisten kaupunki on hieno ja kaunis esitys, joka yhdistää taitavan näyttelijäntyön, ihastuttavan musiikin, erinomaisen tekstin ja tärkeän aiheen kokonaisuudeksi, jonka katsomisesta nauttii ja joka aiheestaa huolimatta sisältää sekä pimeyttä että toiveikasta valoa.