Puhallus @ Lahden kaupunginteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Lahden kaupunginteatteri!

kuvat © Aki Loponen

Puhallus oli Lahdessa ensi-illassa jo viime vuoden lokakuussa, mutta sen katsominen vain siirtyi ja kesti, kunnes vihdoin eilen suunnattiin isäni kanssa katsomoon nauttimaan huijaritarinasta. Vielä on kolme esitystä jäljellä, eli muutkin myöhäiset ehtivät katsomoon!

Nuori toimittaja (Mari Naumala) kirjoittaa juttua suuresta huijauksesta nimensä salaisuutena pitävän rouvan (Lumikki Väinämö) kertoman perusteella. Lehtijutun pohjalle kerrotaan tarinaa Johnny Hookerista (Tomi Enbuska), joka huijaa kumppaneidensa Erien (Timo Välisaari) ja Lutherin (Jori Halttunen) kanssa pikkusummia sieltä täältä, kunnes käsissä on äkkiä vähän isompi summa. Luther ilmoittaa jäävänsä huijaushommista eläkkeelle, ja lähettää Hookerin etsimään peluria, joka voi opettaa hänelle huijaamisesta kaiken. Kolmikon huijaama reilu rahasumma osoittautuu mafiarahaksi, ja pian sekä mafia että poliisi ovat miesten perässä. Luther jää heidän kynsiinsä ja heittää henkensä, ja Hooker pakenee Chigagoon, josta etsii käsiinsä Lutherin mainitseman mestarihuijarin. Henry Gondorff (Tapani Kalliomäki) osoittautuu vähän erilaiseksi kuin Hooker ajatteli, mutta joka tapauksessa kaksikko alkaa suunnittelemaan suurta puhallusta, huijausta, jonka kohteena on Doyle Lonnegan (Aki Raiskio), mies, joka on vastuussa Lutherin kuolemasta.

Minulla ei ollut ennen esitystä mitään käsitystä siitä, mikä on tarinan idea. Huijarikomediaksi Puhallusta sanotaan teatterin nettisivuilla ja sellainenhan se onkin, mutta en osannut odottaa oikeastaan mitään, mitä lavalla tapahtui. Käsiohjelmasta löytyy tietoa huijareista, huijaamisesta, 1930-luvun lamasta ja 30-luvun muodista, joten niiden perusteella esityksen maailmasta muodostui vähän kuvaa ennen katsomoon astumista. Tykkäsin esityksestä tosi paljon ja moitin itseäni siitä, etten mennyt aiemmin katsomaan, olisin nimittäin mielelläni katsonut tämän useampaankin kertaan, niin sujuva ja tyylipuhdas huijaritarina Puhallus on. Suosittelen siis suuntaamaan katsomoon ennen kuin esityskausi loppuu, 6.4. on viimeinen esitys. 

Tommi Kainulainen vastaa sekä suomennoksesta että ohjauksesta, ja molemmat osa-alueet on toteutettu mainiosti. Juoni kulkee eteenpäin sujuvasti, huijaukset kietoutuvat toisiinsa ja tarina rakentuu hienosti taso tasolta, kunnes katsomossakaan ei enää ole varma, kuka huijaa ketäkin ja onnistuuko suuri huijaus. Ohjauksessa on paljon toimivia pieniä yksityiskohtia ja tarinaan mahtuu vaikka kuinka monta hienoa kohtausta. Puhallus on tosi hyvä huijaritarina, tosin en ole niitä kovin montaa nähnyt, mutta tällaiset rikostarinat ovat kyllä mieleeni. Esitys on yllätyksellinen ja jännite säilyy koko ajan, hienovaraista ja tyylikästä tarinan kerrontaa ja toteutusta. Upea 1930-luvun mukainen lavastus (Pekka Korpiniitty) ja puvustus (Ulla-Maija Peltola) luovat hienot raamit Puhalluksen tapahtumille. Erityismaininta sille, että laukauksista syntyi pölypilviä luotien osuessa seiniin.

Varsinkin toisella puoliajalla tahti kiihtyy ja jännitys kasvaa, kun suuren huijauksen päivä lähenee. Vaihdoimme istumapaikkaa riviltä yksitoista eturiviin väliajan jälkeen, ja siitä olikin aitiopaikat seurata tapahtumien etenemistä. Näyttelijöiden työskentely ja taidokkaan huijauksen punoutuminen pitävät yleisön tarkkaavaisena koko ajan, ja erityisesti pelikohtaukset ja laukkakilpailujen seuraaminen rahojen ollessa pelissä nostattavat sykettä sopivasti. Nämä huijauksen keskipisteessä, tyhjästä pystytetyssä pelipaikassa, tapahtuvat pelikohtaukset ovat esityksen parasta antia. Minä tykästyin varsinkin Hookerin tarinan seuraamiseen, Hookerin ja Gondorffin välisiin kohtauksiin, huijauksesta kirjoitettavan lehtijutun tekemiseen, junassa pelattuun korttipeliin ja tarinaan kokonaisuutena.

Tomi Enbuska on loistava Hooker, hän tekee tarkkaa roolityötä ja tuo hahmoonsa paljon harkittuja yksityiskohtia ja vivahteita. Hooker vaikuttaa aika taitavalta huijarilta, ja varsinkin nopealta oppimaan, ja hän pystyy ihailtavan kylmäpäisesti suunnittelemaan huijausta, vaikka petkutuksen kohteena onkin mies, jonka takia hänen mentorinsa Luther on kuollut. Enbuskan tekemistä lavalla on hienoa seurata, hän toimii luontevasti niin yksilö- kuin ryhmäkohtauksissa ja kaikki ilmeet ja eleet ovat kohdillaan. Varsinkin Enbuskan ja Tapio Kalliomäen yhteistyötä on mukava katsoa, he ovat oikein hyvä huijarin oppipoika ja huijari-kaksikko. Kalliomäki tekee hyvää työtä Henrynä, hänellä vaikuttaa aluksi olevan parhaat huijauspäivät jo takanaan, kunnes Hooker ilmestyy paikalle ja ehdottaa suurta keikkaa. Kalliomäen Henry on hauska tyyppi, hän on itsevarma ja huolettoman oloinen, mutta myös järkevä ja mukava mies. Aki Raiskio on erinomainen Lonnegan, hän tekee roolin vakuuttavasti ja sujuvasti. Lonnegan on heti valmiina tarttumaan syöttiin, kun Hooker huijaa hänet mukaan pelaamaan hevosveikkauksia. Lonnegan on hyvin itsevarma hänkin, mutta tyyneys alkaa karista, kun mies tajuaa, että häntä on huijattu moneen otteeseen.

Mainitaan vielä muutama tyyppi. Jari-Pekka Rautiainen Kid Twistinä oli mainio, Rautiainen tekee oikein hyvää työtä ja hänen roolityötään on kiva katsoa. Mikko Jurkka Snyder-nimisenä poliisina jäi myös mieleen, hän on kovasti Hookerin perässä ja saakin tämän lopulta kiinni, mutta asiat eivät ihan mene niin kuin Snyder suunnitteli. Timo Välisaaren Eriestä tykkäsin kovasti, mukava rooli tämä. Henri Tuominen etsivä Polkina sekä Laura Huhtamaa Billienä tekivät myös onnistunutta työtä. Anna-Sofia Tuomisen Loretta oli hyvä hahmo myös, nainen ei ole ihan sitä miltä vaikuttaa ja Hookerilla meinaa käydä vähän huonosti tämän kanssa. Monella näyttelijällä on kaksi tai kolme roolia, ja he suoriutuvat jokaisesta hahmostaan oiken sujuvasti. Koko porukka tekee vakaata työtä ja takaa katsojille onnistuneen huijauskokemuksen. Kaikki ovat sopivan epäilyttäviä, yhdestäkään hahmosta ei voi ihan varmasti tietää, ovatko hänen aikeensa hyvät vai pahat.

Tämä oli ihan mahtava! Olen näin päivä esityksen jälkeen edelleen ihan innoissani kaikesta, mitä lavalla tapahtui. Onneksi siis ehdin kuitenkin tämän näkemään, vaikka sitten melkein viimeisessä näytöksessä. Ja mikä parasta, porukka näytti lavalla siltä, että tätä oli kiva tehdä. Kiitokset työryhmälle, olipas hauskaa!