Ilta Oscareiden tapaan @ Lahden kaupunginteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos kulttuuriosuuskunta Kellopeli!

kuva Kellopelin facebookista

Synttäripäivän perinteinen teatterireissu suuntautui eilen Lahteen, jossa kulttuuriosuuskunta Kellopeli tarjosi Illan Oscareiden tapaan Lahden kaupunginteatterin Juhani-näyttämöllä. Toinen kattaus tätä konserttia on tarjolla 20.2.

Kulttuuriosuuskunta Kellopeli on perustettu vuonna 2016, ja sen tavoitteena on edistää lahtelaista kulttuurielämää valmistamalla alueen musiikki- ja teatteritarjontaa rikastuttavia tuotantoja. Tämä Oscar-konsertti sekä Ilta musikaalien parissa ovat Kellopelin ensimmäiset omat tuotannot, toivottavasti heiltä nähdään vielä paljon muutakin, oikein lupaavaa oli meno Oscar-sävelmien parissa koko porukalla. Oscar-biisejä tulkitsivat Anni Kajos, Annamaria Karhulahti, Petri Knuuttila, Noora Koivumies, Sini Koivuniemi, Siiri Kononen, Anni-Maija Koskinen, Ville Mäkinen, Aino Paranko, Elina Ruti, Taru Still ja Julia Vuorinen sekä Panu Kangas ja Sipriina Kauranen, jotka myös juonsivat konsertin.

Esitettäväksi oli valikoitunut parhaan laulun Oscarin voittaneita kappaleita 1930-luvulta lähtien, ja muutama muukin biisi, yhteensä yli kolmekymmentä eri biisiä. Kaikki solistit pistivät parastaan, laulut kuulostivat hienoilta ja tunnelmasta toiseen mentiin sujuvasti, samoin tyylilajista toiseen. Varsinkin ennen väliaikaa kuultavat, vanhemmat kappaleet (ja elokuvat, joista ne olivat) eivät nimensä perusteella sanoneet minulle mitään, monta uutta tuttavuutta lavalla kuultiin. Varsinkin Never On A Sunday samannimisestä elokuvasta oli hauska näistä biiseistä, joita en ollut koskaan kuullut, samoin L'ultima diligenza di red rock elokuvasta The Hateful Eight jäi mieleen, se oli instrumentaalibiisi ja kuulosti upealta. Fame ja Flashdance samannimisistä leffoista olivat molemmat tosi hyviä, varsinkin jälkimmäinen, Taru Still lauloi sen. Noora Koivumiehen ja Siiri Konosen esittämä Que sera sera (The Man Who Knew Too Much-elokuvasta) sekä Sipriina Kaurasen tulkitsema Moon River (Aamiainen Tiffanylla-elokuvasta) saavat myös erityismaininnan. Väliajan jälkeen päästiin sitten niihin biiseihin, jotka minäkin olen kuullut monta kertaa ja nähnyt myös elokuvat. Titanicin My Heart Will Go On (esittäjänä Elina Ruti) oli yksi konsertin kohokohdista, eikä vähiten Ville Mäkisen kauniin ja tyylikkään koreografian ansiosta (jonka tanssivat Mäkinen ja Taru Still). Olipa hieno hetki, upeaa laulua ja silmiä hivelevää tanssia.

Lose Yourself elokuvasta 8 Mile oli mainio veto, kiitos Ville Mäkiselle siitä, ja Anni-Maija Koskisen esittämä It's Hard Out Here For A Pimp (elokuvasta Hustle & Flow) oli loistava myös. Ja Panu Kankaan taiteilema Glory (Selma-elokuvasta), se olikin ainoa näistä hip hop-Oscar-voittajista jonka tiesin. Ihana Falling Slowly Once-elokuvasta kuultiin myös, sen tulkitsivat Ville Mäkinen ja Taru Still. Once-musikaalin näin ihan ensimmäisellä kerralla kun kävin Lontoossa, ja se on edelleen yksi suurimpia suosikkejani (leffaa en ole vieläkään tosin katsonut), joten oli mahtavaa kuulla suosikkibiisini lavalla. Annamaria Karhulahden kaunista laulua kuultiin Bond-leffojen hengessä, Skyfall ja Writings On The Wall kuulostivat upeilta. Koko homma päätettiin The Greatest Showman-leffan This Is Me-kappaleeseen. Konsertin ajan musisoinnista vastasivat kapellimestarina toiminut Matti Hussi sekä Jaakko Rossi, Jussi Koskinen, Lari Lius ja Martti Peippo sekä Lumos-kvartetti, ja pariin otteeseen myös illan solistikaartin jäsenet tarttuivat soittimiin.

Panu Kangas ja Sipriina Kauranen tarjoilevat juontojen lisäksi pieniä tietoiskuja illan ohjelmistosta, esimerkiksi sen, että osa biiseistä on melkein leikattu pois elokuvasta tai osa alkuperäisesittäjistä on meinannut kieltäytyä laulamasta biisejä, syynä esimerkiksi tyhmä kappaleen nimi tai liian rock'n'roll-henkinen biisi. Kiinnostavia faktoja, joista yhtäkään en tainnut etukäteen tietää, sivistävä kokemus siis. Juontotehtävä sujui kaksikolta mainiosti, he pitivät yllä hyvän tunnelman. Koko esiintyjäporukka näyttää upealta, heillä on yllään toinen toistaan kauniimpaa mekkoa ja komeampaa pukua, ja moni ilmestyy lavalle aina uudessa vaatetuksessa. Koko lava näyttää hyvältä myös, kattokruunut kimaltelevat ja tunnelma on Oscar-gaalan mukainen. Heti teatterin ulko-ovesta sisään astuessa oli muuten punainen matto valmiina, mikäs sen arvokkaampaa. Ja Oscar-patsaan kanssa sai poseerata, ja vaikka harjoitella kiitospuhetta jos niin mieli tehdä.

Kokonaisuutena Ilta Oscareiden tapaan on kattava katsaus Oscar-pystin ansainneisiin lauluihin 1930-luvulta tähän päivään. Taitavat solistit, mainiot muusikot ja monipuolinen kappalevalikoima takaavat yleisölle viihdyttävän illan, jonka aikana tutuksi tulee elokuvamusiikki sekä esiintyjien taito tulkita ja tuntea musiikkia. Tyylikäs, taidokas ja tyylipuhdas konsertti, oli ilo viettää syntymäpäivää näiden laulujen parissa.