Eikä yksikään pelastunut @ Järvenpään teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään teatteri!

kuvat © Kapina Oy

Järvenpään teatterissa sai 2.2. ensi-iltansa Agatha Christien murhamysteeri Eikä yksikään pelastunut.

Huh huh kun olikin jännittävää! Samasta tarinasta tehty, muutama vuosi sitten esitetty kolmeosainen tv-sarja jäi minulla ensimmäiseen jaksoon, joten en oikeastaan tiennyt tarinasta muuta kuin sen, että porukka menee Sotilassaarelle, näkee seinällä olevan runon ja alkaa sitten kupsahtelemaan lorun määräämässä järjestyksessä. Murhaajaakaan en siis tiennyt, joka teki kaikesta vielä vähän jännittävämpää. Yritin toki poimia vihjeitä esityksen edetessä, jotta ehtisin keksiä, kuka murhaaja on. Porukka tosin heitti henkensä sitä mukaa kun heitä epäilin, eli aika väärillä jäljillä olin koko ajan, vaikka oli esityksessä sentään muutama hahmo, jota en edes epäillyt kieroksi tappajaksi (eivätkä he Sotilassaaren murhista sitten vastuussa olleetkaan).

Sotilassaaren kauniisiin maisemiin saapuu seitsemän vierasta, Philip Lombard (Mikko Moilanen), Anthony Marston (Tito Martinez), William Blore (Vesa Saralehto), kenraali MacKenzie (Jyri Pekonen), Emily Brent (Lotta Häkkinen), Sir Lawrence Wargrave (Jarmo Holttinen) ja tohtori Armstrong (Pertti Lehto) sekä isäntäväen, herra ja rouva Owenin, sihteeri Vera Claythorne (Tiina Löytynoja). Paikalla on myös palvelusväki, herra ja rouva Rogers (Ilkka Esselström ja Katja Hyry-Heikkilä). Saarelle porukan heittää veneellään Narracott (Markus Peltola). Sotilassaarella odottaa upea talo ja mukavan oloinen viikonloppu, vaikka yleistunnelma onkin vähän hämmentävä, kun isäntäväkeä ei näy missään eikä kukaan oikein tunnekaan heitä. Vieraat huomaavat takanreunuksella kymmenen patsasta ja niiden takana runon, jossa kymmenen pientä sotilasta kohtaa loppunsa. Kun taloksi on asetuttu, gramofonista kaikuu salaperäinen viesti, jossa saarella majailevaa porukkaa syytetään murhista ja osuudesta ihmisten kuolemiin. Kun ensimmäinen vieras tukehtuu juomaansa, kuten seinällä olevassa runossa sanotaan, tajuavat vieraat, ettei heidän ole tarkoitus päästä saarelta elossa. Kuolleita alkaa kertyä reippaaseen tahtiin ja kaikki epäilevät toisiaan. Kukaan ei ole turvassa.

Alkupuolelle mahtuu hieman turhaa edestakaisin kulkemista ja hiljaisia hetkiä, mutta kun kaikki hahmot on saatu esiteltyä ja päästään vauhtiin, säilyy esityksen jännite erinomaisesti koko tarinan ajan. Varsinkin väliajan jälkeen alkaa olemaan sen verran piinaavaa menoa, että meikäläinen istui katsomossa jännityksen kourissa, ja tuntui kuin olisin itse Sotilassaarella seuraamassa, kuinka takan reunukselta katoaa patsas toisensa jälkeen ja murhaajan läsnäolo tuntuu uhkaavana hetkestä toiseen. Ihan mahtavaa! En ole koskaan ollut teatterissa noin valppaana, tunnelma vetää mukaansa ja katsomossa seuraa tapahtumia valmiina reagoimaan kolahduksiin ja rasahduksiin. Olen iloinen siitä, etten tiennyt, miten tämä tarina menee, koska nyt pystyin katsomaan esityksen ilman tietoa siitä, kuka kuolee milloinkin ja kenen syytä se on. Silmät vaelsivat vähän väliä laskemaan, kuinka monta patsasta on jäljellä, jotta seuraavaan murhaan ehtisi vähän varautua, ja sitäkin tuli monesti mietittyä, kuka seuraavana kuolee. Tosin pieni miinus siitä, että käsiohjelmasta puuttui Veran kohtaloon liittyvän pojan nimi sekä näyttelijä.

Näyttelijäporukka tekee vakaata työtä ja he onnistuvat rooleissaan loistavasti. Porukan vähentyessä lisääntyy vainoharhaisuus, epäilys, pelko, paniikki ja syyttävät katseet, ja tämä näytellään mainiosti. Vieraiden saadessa surmansa yksi toisensa jälkeen epäiltyjen määrä pienenee, eikä kukaan uskalla luottaa kuin itseensä. Vaikka vieraat muodostavatkin omia epäilyksiään, eivät he ole murhaajasta sen paremmin perillä kuin katsojatkaan. Kalle Tahkolahden ohjaus tuo hyvin esiin sen, miten ihminen pahassa tilanteessa on oman itsensä puolella, eikä usko muita. Tahkolahti on tuonut esitykseen ison annoksen painostavaa epätietoisuutta ja ihmisen selviytymisviettiä, sekä sitä, miten pelon edessä järki antaa paniikille periksi. Erinomaista ohjaustyötä.

Suosikikseni nousee Mikko Moilasen Lombard, hän on porukan huolettomin tyyppi ja suhtautuu koko murhajuttuun kuin se olisi vain jännittävää peliä, eikä lainkaan taistelua elämästä ja kuolemasta. Loppuvaiheilla alkaa tosin Lombardillakin hermot olla koetuksella, kun hän huomaa, että oma henki on aika vaikea säilyttää, kun ei tiedä, kuka sen suunnittelee vievänsä. Huumoria Lombardilla tosin riittää, vaikka muu porukka on paniikin vallassa. Tiina Löytynoja on loistava Vera, hän on vakava ja hillitty nuori nainen, joka kantaa salaisuutta. Se salaisuus tosin tulee gramofoninauhalta kaikkien muiden tietoon. Veralla alkaa esityksen edessä mennä järki, vaikka hän pitääkin tunteensa kurissa aika pitkään. Jyri Pekosen kenraali MacKenzie on hyvä roolityö, samoin Pertti Lehdon tohtori Armstrong. Mainitaan vielä Ilkka Esselström ja Katja Hyry-Heikkilä herra ja rouva Rogerdsina, he toimivat hyvin yhteen ja tämä kaksikko oli ensimmäisenä epäiltyjen listallani. Heidän jälkeensä epäilin muuten Tito Matrinezin Marstonia, joka vaikutti niin rennolta ja hyväntuuliselta, että selvästi suunnitteli jotain veritekoa, mutta hän kohtasi loppunsa vähän liian nopeasti ollakseen murhaaja.

Kokonaisuutena tämä on ihan mahtava! Järvenpään teatterissa on osuttu murhamysteerin ytimeen, Eikä yksikään pelastunut on upean tarkkanäköinen, piinaava ja vaikuttava kuvaus siitä, miten suljetun paikan olosuhteet tuovat ihmisestä esiin kaiken sen, mikä yleensä halutaan pitää piilossa. Lavastus ja puvustus tukevat esityksen tapahtuma-aikaa oikein hyvin, kaikki yksityiskohdat näyttävät hienoilta. Agatha Christien tarina on vertaansa vailla ja Järvenpään teatterin versio siitä on upea.