Sivut

torstai 14. helmikuuta 2019

Pieni merenneito-tiedotustilaisuus

Teatterinjohtaja Kari Arffman
kuvat © Susanna Salmi
Helsingin kaupunginteatteri paljasti tänään syksyn musikaalituotantonsa, Pienen merenneidon, näyttelijät ja taiteellisen työryhmän. Pieni merenneito tulee olemaan HKT:n tähän mennessä suurin musikaalituotanto, ja sitä on tekemässä ihmisiä sekä Suomesta että muualta maailmasta. Puvustus on Pirjo Liiri-Majavan, lavastus Peter Ahlqvistin, koreografia Gunilla Olsson-Karlssonin, videosuunnittelu Toni Haarasen, suomennos Reita Lounavuoren ja Hanna Kailan ja ohjaus Samuel HarjanteenStitches and Glue-niminen firma huolehtii nukeista ja Flying by Foy lennätyksistä. Oikein taitavaksi tiedetty porukka tässä taustalla ja odotan innolla, millainen lopputuloksesta tulee. Pukuluonnoksista ja lavastuksen pienoismallista sai tiedotustilaisuudessa vähän esimakua siitä, miltä esitys tulee näyttämään, ja toki kahden tilaisuudessa kuullun laulun perusteella myös suomennoksesta sai pienen maistiaisen. Niin, ja kapellimestarina tässä muuten on Risto Kupiainen.

Disneyn Pienen merenneidon (animaatioleffan siis, ei tämän musikaalin) ensi-illasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta, eli juhlavuotta voi hienosti juhlistaa syksyllä suurella näyttämöllä. Pieni merenneito-musikaali sai ensi-iltansa 2007 (Broadwaylla 2008), eli on siitäkin jo 12 vuotta aikaa. Ja nyt se siis nähdään vihdoin myös Suomessa. Disneyn leffan olen nähnyt kerran tai kaksi, joskus kauan sitten, enkä muista siitä oikein mitään. Hahmot muistan aika hyvin, mutta tarinasta ei ole pääpiirteiden lisäksi käsitystä. Merenalainen prinsessa ja maan päällä asustava prinssi (vai oliko nämä edes prinssejä ja prinsessoja, en muista), pahis merennoita, rapu ja pikku kala, ja Arielin kaipaus ihmisten maailmaan ovat lähinnä ne asiat, joita Pienen merenneidon tarinasta minulle tulee mieleen.

Ohjaaja Samuel Harjanne
Ariel (Sonja Pajunoja)
Sebastian (Tero Koponen)
Erik (Martti Manninen)
Ariel (Sonja Pajunoja) ja kuningas Triton (Mikko Vihma)
Arielin roolissa nähdään Sonja Pajunoja ja Erikinä Martti Manninen. Ihan nappivalinta tämä kaksikko, he ovat molemmat tosi taitavia ja mahtavaa päästä näkemään Manninen musikaaliroolissa, puhenäytelmäpuolella hän on jo vakuuttanutkin minut. Pajunoja on HKT:llä nyt Kinky Bootsissa mukana, ja olen nähnyt hänet myös Lahden kaupunginteatterissa. Ai että, kylläpä on hyvä pääpari tässä! Arielin ystävänä Pärskynä vuorottelevat Valo Eklund, Lenni Kallela, Alek Perez-Lahtinen ja Samuel Vihma, Sebastianin roolissa esiintyy Tero Koponen. Merennoita ursulana nähdään Sanna Saarijärvi, kuningas Tritonian Mikko Vihma, Kierona Paavo Kääriäinen ja Lierona Antti Timonen. Koko roolitus löytyy HKT:n sivuilta, aika hyvältä näyttää, sanoisin minä. Paljon tuttuja nimiä, eiköhän tämä porukka tuo tarinan lavalle erinomaisesti.

Tiedotustilaisuudessa paikalla ollutta näyttelijäporukkaa

En vielä tähän tiedotustilaisuuteen mennessä ollut mitenkään erityisen innoissani tulossa olevasta isosta musikaalituotannosta, mutta nyt odotan esitystä sitäkin enemmän. Tämä kun on minulle vähän vieras tarina, vaikka tiedänkin muutaman biisin ja vähän siitä, mitä tapahtuu, en ole osannut kasvattaa odotuksia oikein minkään suhteen. Nyt kun kuuli pari biisiä, näki työryhmää ja kuuli heidän ajatuksiaan musikaalista, on helpompi olla innoissaan tästä. Uskon, että tästä tulee sekä visuaalisesti että näyttelijäntyöllisesti ja laulullisesti upea kokonaisuus, ja odotan varsinkin sitä, miten suuren näyttämön uutta tekniikkaa hyödynnetään. Lennätykset ja nuket kiinnostavat myös, samoin se, miten tarina herää näyttämöllä eloon. Katsomoon riittää varmasti sekä lapsia että aikuisia, jotka haluavat (ja varmasti saavat) kokea jotain taianomaista. Tästä tulee hieno, olen varma siitä. Kuinka hieno, se selviää sitten syksyllä. Aika hienolta vaikutti jo nyt.

Peter Ahlqvistin lavastussuunnittelua
Pirjo Liiri-Majavan pukuluonnoksia
Pieni merenneito-musikaali ensi-illassa Helsingin kaupunginteatterissa 29.8.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti