Sivut

maanantai 30. lokakuuta 2017

Naisia hermoromahduksen partaalla @ Hämeenlinnan teatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Hämeenlinnan teatteri!
kuvat Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu
Hämeenlinnan teatterissa nähdään Pedro Almodóvarin samannimiseen elokuvaan perustuva musikaali Naisia hermoromahduksen partaalla.

Pepa (Sinikka Salminen) yrittää saada viestiä läpi sydämensä särkeneelle Ivánille (Lasse Sandberg) mutta matkassa on vaikka mitä mutkia eivätkä nämä kaksi satu puhelimen ääreen samaan aikaan sitten millään. Vastaajakin revitään seinästä muutamaan otteeseen. Pepan ystävä Candela (Liisa Peltonen) on myös hankalassa tilanteessa, sillä hänen ihana rakastajansa Malik (Emppu Jurvanen) onkin etsintäkuulutettu rikollinen. Ivánin poika Carlos (Matti Leino) ja tämän morsian Marisa (Lotta Huitti) pyörivät myös mukana menossa, samoin Ivánin vaimo Lucia (Katariina Kuisma-Syrjä). Taksikuski (Mikko Töyssy) on aina paikalla kun tarvitaan takaa-ajajaa tai muuten vain taksikuskia.

Vauhtia riittää ja varsin värikästä menoa myös. Tässä on vähän liikaa kaikkea mutta se on vain hyvä juttu, sekavahko ja täyttä vauhtia eteenpäin menevä tarina pitää otteessaan ja viihdyttää yleisöä. Hahmot ovat kaikki hauskoja, hyvin rakennettuja ja mielenkiintoisia persoonia ja onnistunut puvustus (Satu Suutari) saa tyypit näyttämään oikein mainioilta.

Musiikkia riittää ja monipuolisia säveliä tarjoillaankin alusta loppuun saakka. Äiti Madrid, Yliannos rakkautta, Hermoromahduksen partaalla ja Kenkiä taivaasta-biisit olivat erityisesti minun mieleeni. Koreografiat (Jens Walentinsson) sopivat musiikin rytmeihin oikein hyvin ja niitä katsoo mielellään, hienosti liikkuu porukka lavalla.

Sinikka Salminen tekee onnistuneen roolin Pepana, hän laulaa ja esiintyy hyvin ja hahmon hermoromahduksen partaalla kiikkumista on hauska seurata. Myös Lotta Huitti Marisana, Matti Leino Carloksena, Lasse Sandberg Ivánina ja Katariina Kuisma-Syrjä Luciana vakuuttivat. Suosikkihahmoni oli ehdottomasti Liisa Peltosen Candela, ai että miten loistava tyyppi ja Peltonen ottaa hahmosta kaiken irti. Se Candelan laulu, jossa hän jättää Pepalle vastaajaviestejä on ihan mahtava! Muu porukka tekee myös hyvää työtä, hullunhauskaa menoa ja hermoromahduksen partaalla on kyllä moni.

Kokonaisuutena oikein viihdyttävä, värikäs, hauska ja hurmaava esitys. Juonenkäänteitä riittää, näyttelijät ovat tosi hyviä, musiikki on vauhdikasta ja monipuolista, bändille muuten kiitoksia, soitatte hienosti! Pidin tästä ja kyllä piristi loskan ja räntäsateen keskellä, lavalla ollaan aurinkoisessa espanjalaisessa maisemassa ja ulkomaiden lämpöä välittyy kyllä katsomoonkin. Ihastuttava ja hauska ja vaikka mitä kivaa, suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti