Luin kirjan arvostelukappaleena, kiitos KVALITI!
Mariel Pietarisen Auringonsäteisiin kadonnut jatkaa Kavionjälkiä sydämessä-sarjaa ja on sen viides osa.
Lomasaarelle saapuu vihdoin hevosia eivätkä Linda ja Susanne voisi olla iloisempia. 65 vuoden jälkeen kavionkopse kaikuu kartanolla ja hevosleiri voi alkaa. Nauru ja hevoset täyttävät lomasaarelaisten kesän, mutta Linda ei ole niin innoissaan kuin luulisi. Jokin hiertää hänen ja Joonatanin välejä ja leirillä oleva pikkutyttö tarrautuu Lindaan kuin takiainen.
Jee, tässä kirjassa on paljon Miro-kohtauksia! Ja Joonatan vs. Miro-asettelua myös. Draamaa, draamaa, mutta tavalliseen elämään ja tavallisiin tilanteisiin kätkeytyneenä. Juoni kulkee niin sujuvasti ja luontevasti, että kirjaa on nautinto lukea. Tapahtumat soljuvat eteenpäin ilman turhia keskeytyksiä ja tarina on onnistuneesti rakennettu, kerronta kantaa tarinan läpi eikä kirjaa malta laskea käsistään. Luin tämän, kuten sarjan edellisetkin osat, nopeasti läpi ja odotan - taas kerran - innolla jatkoa. Koukuttava tarina, hyvät hahmot ja pieni yliluonnollinen lisä, eipä sitä muuta tarvita.
Tämä on sarjan kirjoista ehdottomasti suosikkini, tarina nousee jotenkin seuraavalle tasolle ja kaikki palikat ovat loksahtaneet kohdalleen. Tässä on vaikka kuinka monta hauskaa kohtaa, varsinkin Joonatanin ratsastusretki pienellä ponilla ja leirikasteeseen joutuneet leiriläisraukat. Uusia haamuja ilmaantuu taas mukaan tarinaan, mutta nyt he eivät ole niin yliluonnollisen tai jännittävän oloisia, vaan ihan tavallinen tyttö ja hevonen. Marianin päiväkirjaa Linda lukee moneen otteeseen, ja Lindan näyt ja kokemukset menneisyydestä tuovat tähänkin kirjaan kiehtovia hetkiä.
Miro ja Joonatan ovat edelleen lempihahmoni ja heidän yhteinen kiinnostuksenkohteensa Linda on myös oikein mukava ja hyvin kirjoitettu hahmo. Ennen haaveilin Miron ja Joonatanin kamppailusta Lindan huomiosta, nyt toivon että jossain vaiheessa Joonatan ja Miro ottavat samasta aiheesta yhteen. Ja Joonatanille lisää hevoskokemuksia, niin hauskoja nämä edellisetkin ovat olleet. Talli- ja hevoselämästä on tuttua ja kivaa lukea ja Pietarinen onnistuu kertomaan hevosmaailmasta sellaisena kun se on.
Auringonsäteisiin kadonnut on onnistunut, hauska ja ihana kirja, jonka luin oikein mielelläni ja jonka pariin palaan varmasti uudelleenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti