Luulosairas @ Kansallisteatteri

kuvat © Tuomo Manninen

Lukiostamme lähti ryhmä oppilaita katsomaan Kansallisteatterin Luulosairasta (12.5), ja meikäläinen tuppautui tietenkin mukaan!

Argan (Jukka-Pekka Palo) on sairas. Vakavasti. Hengenlähtö lähellä jos ei pian saa peräruiskeita ja ties mitä troppeja. Ainakin niin hän uskoo, mutta sairaus taitaakin olla vain luulosairautta. Kaikkien vaivojensa lisäksi Arganilla on edessään häävalmisteluja, kun hän päättää naittaa tyttärensä Angéliquen (Kreeta Salminen) Tuomas Diafoirukselle (Petri Liski), joka sattuu olemaan lääkäri, sillä lääkäriähän herra Argan kaipaa. Angélique on kuitenkin rakastunut Cléanteen (Harri Nousiainen), joka ei valitettavasti ole kuitenkaan lääkäri. Apuun tulee nokkela palvelijaneiti Toinette (Minttu Mustakallio), joka koettaa omalla tyylillään saada niin isän kuin tyttärenkin asiat raiteilleen.

En tiennyt Luulosairaasta paljon mitään, mutta olin kuullut kehuja monelta eri taholta ja odotin innolla että pääsin katsomoon. Enkä turhaan odottanutkaan, esitys oli aivan loistava! Yleisö eli hyvin mukana ja nauroi vedet silmissä pitkin esitystä, minä myös. Lavalla oli taitavaa porukkaa, oli ilo seurata heidän työskentelyään.

Näyttämö oli ruskeasävyinen ja koko esityksen ajan kaikki tapahtui samassa huoneessa. Ja paljon tapahtuikin! Valaistus toi lavalle hyvin eri tunnelmia jotka sopivat niukkaan lavastukseen, Arganin hieno tuoli kun oli aikalailla ainoa esine mitä lavalla nähtiin koko ajan. 

Argan hahmona oli mielenkiintoinen ja varsin hauska, hekotuttaa vieläkin tämä herra. Hienosti tulkittu ja esitetty, kyllä vaan voi ihminen uskoa kaiken mitä sanotaan... Vaikka esitys onkin jo monta sataa vuotta vanha, jotkut asiat eivät ikinä muutu. Ihmisten hyväuskoisuus ja yleisön huumorintaju. Ainakin tämän esityksen yleisöön Luulosairaan huumori nimittäin upposi varsin mainiosti, sillä lähes koko ajan joku innostui naureskelemaan ja sai pian koko muun yleisön mukaan.

Kreeta Salminen on ihastuttava Angélique, hienostunut ja palavasti rakastunut fiksu tyttö, joka vähän kammoksuu isänsä sulhasvalintaa ja haaveilee salaa omasta ihanasta Cléantestaan. Angéliquen rakastetun Cléanten tulkitsee Harri Nousiainen, josta pidin myös paljon. Vähäeleinen herrasmies, joka kyllä viestittää ilmeillään selvästi yleisölle, mitä miettii. Ja mitkä koiranpentusilmät esityksen lopussa! Näiden kahden paimenoopperashow on tosi hieno!

Toinette ärsytti minua aluksi, mutta totuin hahmoon ja varsin hauska ja nerokas tyyppi tämä palvelustyttö olikin. Petri Liski on aivan hillitön Tuomas Diafoiruksena, huh huh mikä tyyppi! Koko katsomo repeili pahasti tämän herran lavalla ollessa, minulla oli naurussa pitelemistä vielä bussimatkalla kotiinkin. Mitkä ilmeet, eleet ja koko olemus! 

Tarina on kiinnostava, vaikka osasin odottaa muutamaa kohtaa, silti jotkut ratkaisut yllättivät positiivisesti ja esitys oli toteutettu tarkasti alusta loppuun, mitään ei oltu tehty liian helposti eikä hutaisten, hauskat ilmeet ja eleet olivat oikeasti hauskoja ja ohjauksessa oli otettu mukavasti pieniä asioita huomioon. Kaiken kaikkiaan erinomainen esitys.

Luulosairas onnistuu monessa asiassa, se jättää hykerryttävän hyvälle tuulelle ja saa nauramaan ja nauttimaan. Katsomossa on hauskaa ja toivottavasti lavallakin, tällaista sen komedian pitääkin olla, minä tykkään!