Sivut

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Soitellen soteen! @ UIT

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos UIT!
kuvat Mirkku Merimaa
Näin UIT:n Soitellen soteen!- esityksen 21.5, seurassani äitini ja ranskalainen vaihto-opiskelija.

Itse en ole ikinä nähnyt mitään UIT:n tekemää, vanhempani ja mummini  ovat minulle kehuneet että "aina ne on ollut niin hyviä ja hauskoja juttuja kaikki.", joten nytpä itsekin pääsin tätä todistamaan! Lavalla nähdään Sari Siikander, Riitta Havukainen, Jussi Lampi, Mikael Saari, Anna Victoria Eriksson, Paavo Kinnunen, Antton Laine, Kalle Lähde, Minttu Sinkkonen ja Kiira Korpi. Orkesterina toimii Jean S.

Ensimmäisestä laulusta ei meinannut saada selvää, kun kaikki lauloivat samaan aikaan, mutta onneksi tämä ongelma esiintyi vain ekassa kohtauksessa, sillä muista lauluista ja kohtauksista sai kyllä hyvin selvää. Lavalla nähtiin muun muassa umpisuolen leikkaus Skypen avulla, sokkotreffit muutaman someseuraajan kera, historiallisia suomalaisia kirjeitä lähettelemässä, tosi-tv:tä, triathlon-valmistautumista yt-neuvotteluiden keskellä, varsin taitavaa nauhavoimistelua orkesterin toimesta ja katsaus tulevaisuuden koulunkäyntiin.

Lavalla oli hienoa porukkaa, osan olen ennen nähnytkin jossain, mutta uusia kasvojakin oli mukana. Nautin kyllä joka hetkestä, katsomossa oli varsin hauskaa ja yleisö tuntui pitävän showsta. Itse tykkäsin esimerkiksi siitä, kuinka suomalaiset suurmiehet ennen vanhaan lähettelivät kirjeitä ja siinä samalla haukkuivat vähän kaiken. Myös tulevaisuuden koulu näytti kiinnostavalta mutta aika kammottavalta, joku sentään tiesi että Suomessa on ollut 1600-luku ja joku muisti jonkun löytäneen Amerikan vai Suomen vai minkähän se löysi ja kukahan se oli... Paras kohtaus oli Tiktakin Heilutaan-biisistä sovitettu versio, jonka Mikael Saari lauloi Kiira Korven rullaluistellessa ympärillä. Upeaa katsottavaa ja kuunneltavaa ja aivan liian nopeasti ohi.

Yllätyin siitä, kuinka koko porukka lauloikin noin hienosti ja tanssi myös, en osannut odottaa aivan näin hienoa esitystä! Kiva kuitenkin yllättyä positiivisesti ja nähdä taitavia tyyppejä lavalla. Kalle Lähde, Minttu Sinkkonen ja Antton Laine sekä Kiira Korpi vastasivat upeista tanssiliikkeistä koko shown ajan. Kiira Korpi teki myös hienon ensiesiintymisen teatterilavoille. Kaikki tekivät hyvää työtä lavalla, siellä nähtiin paljon erilaisia hahmoja, toinen toistaan hauskempia ja erikoisempia tyyppejä näyttelijät toivat lavalle.


Lava oli täynnä palapelin paloja, jotka valaistiin eri väreillä ja välillä toimivat ovina ja välillä Skype-ruutuna. Pukuja nähtiin monenlaisia, ne sopivat hyvin kokonaisuuteen ja olivat tosi hienoja, muutaman vaatekappaleen olisin ehkä itsellenikin halunnut... Muutaman kerran valot häikäisivät silmiä, mutta se riippuu toki istumapaikasta. Kohtaukset vaihtuivat näppärästi ja puolitoistatuntinen kului huomaamatta, ihan yhtäkkiä oltiinkin jo viimeisessä laulussa ja sitten kumarreltiin ja taputeltiin ja esitys oli ohi.  Ranskalainen vaihto-opiskelija oli oikein innoissaan myös, vaikkei tietenkään kielimuurin takia paljoa ymmärtänyt, minä sitten koitin selittää parhaani mukaan mitä tapahtui.

Onneksi koko perhe ei vielä nähnyt tätä, joten minulla on hyvä syy mennä uudestaan ja raahata muu porukka mukaan. Menisin tosin muutenkin, ihan vain nähdäkseni kaiken uudelleen, niin mahtavan hauskaa ja ihanaa katsomossa oli.

Soitellen soteen! on viihdyttävä paketti täynnä toinen toistaan taitavampia tekijöitä ja hauskoja juttuja. Katsomossa viihtyy mainiosti ja aika kuluu kuin siivillä. Erittäin onnistunut show, joka tempaisee mukaansa ja saa viihtymään oikein urakalla.

Anna Victoria ja Mikael! (c) äiti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti