Sivut

maanantai 22. helmikuuta 2016

Salpausselän kisat 18.2-21.2.2016 @ Lahti

Huh huh, nyt on MM-etkoiltu ihan urakalla ja pääsee purkamaan fiiliksiä blogin puolelle. Olipahan kokemus!


Torstaina oli kisojen harjoituspäivä, mutta olin silti paikalla aamusta iltaan. Ohjelmassa olisi ollut myös yhdistetyn HS130- mäen varakilpailu ja naisten mäkihypyn karsinta, mutta ne peruttiin tuulen takia, joten katselin koko päivän suksitestejä ja kiertelin aluetta hahmottaakseni paikkoja. Nämä olivat ensimmäiset Salppurin kisani, en ole ikinä ennen ollut paikalla, joten olihan se nyt tultava heti tsekkaamaan, millaista paikan päällä on. Torstaina sääolot olivat hieman oikukkaat, ja pariin otteeseen satoi sakeasti lunta ja ties mitä muutakin.

Itse olin mukana kisoissa vapaaehtoisena ympäristövastaavana, ja minulla oli työvuorot perjantaina ja sunnuntaina. Hauskaa oli ja meillä oli mukava porukka! Oli hauskaa kierrellä alueella ja tarkkailla kisaturisteja, samalla kun kertoili, miksi lajittelu on tärkeää ja mihin mikäkin roska kuuluu.

 


Perjantaina ohjelmassa oli aamulla naisten mäkihyppy, jota en valitettavasti ehtinyt katsomaan. Sitä seurasi sprintin harjoitukset, joista bongailin urheilijoita niin paljon kuin kerkesin. Yhdistetyssä koettiin draamaa, kun norjalainen Jarl Magnus Riiber hiihti väärälle reitille ja hänet hylättiin. Seurasin miesten mäkikisaa sivusilmällä vapaaehtoishommien lomassa, ja hienoa oli nähdä mäkimiehet tositoimissa, ekaa kertaa ihan livenä. Podiumille päätyivät Michael Hayböck, Daniel Andre Tande ja Severin Freund.

Perjantaina alkoi muutenkin tapahtua, sillä ruokakojut ja muut myyjät avasivat ovensa, suurhallissa tapahtui ja lapset viihtyivät omalla alueellaan (jonne meikäläinenkin eksyi muutamaan kertaan..). Kisamakkarat ja muurinpohjaletut olivat hyviä ja ilmapiiri oli sopivan rento ja urheilullinen.


 



Lauantaina en ollut vapaaehtoishommissa, joten kisaturistina pyörin ympäri aluetta. Sprintit tuijotin tiukasti läpi ja hurrasin kurkku suorana Petter Northugille (miten niin mun suosikki) ja kolmanneksihan mies tulikin. Norjalaiset raivasivat itsensä podiumille, miehissä voiton vei Emil Iversen ja toinen oli Finn Hågen Krogh. Naisissa iloinen kakkonen oli amerikkalainen Jessica Diggins, voittaja Maiken Caspersen Falla ja kolmas Heidi Weng. Yhdistetyssä nähtiin taas draamaa, epäonnen soturi Jarl Magnus Riiberiltä meni olkapää sijoiltaan kesken hiihto-osuuden, mutta onneksi hän ei pahemmin loukkaantunut. Illan joukkuemäki jouduttiin perumaan tuulen takia, mutta ilotulitus nähtiin ja se oli upea!

Mäkimontussa joukkuemäen perusmispäätöstä odotellessa yleisöä viihdytti Crowd Supporters- duo, joka kyllä tiesi mitä tekee ja ainakin minulla oli superhauskaa, vaikkei mäkihyppyä nähtykään.


Sunnuntaina oli kisojen viimeinen päivä. Vuorossa olivat naisten ja miesten skiathlonit, joita en paljoa ehtinyt seurata, mutta norjalaisten juhlaa molemmat olivat. Yhdistetyssä Saksa vei kaksoisvoiton ja japanilainen Akito Watabe oli kolmas. Miesten mäkihyppy siirrettiin normaalimäkeen, mutta kilpailu onneksi päästiin siis läpi. Voiton vei tälläkin kertaa Hayböck, toinen oli Karl Geiger ja kolmas Taku Takeuchi.

Sunnuntai kruunasi mahtavan kisaviikonlopun ja viihdyin mainiosti joka päivä aamusta iltaan. Oli hienoa olla vapaaehtoisena ja totta kai haen myös ensi vuodelle MM- kisoja tekemään. Tietysti urheilufanin sydäntä lämmitti ja jännitys kipristeli, kun näki kaikki suosikkinsa läheltä ja osalle sai huikattua onnea matkaan.
Sain myös muutaman selfien viikonlopun aikana! Alexander Stöckl, Ville Larinto, Finn Hågen Krogh ja Emil Iversen!
Oli siis upea viikonloppu ja nyt lasken päiviä Lahti2017- juhlakisoihin. Tulkaa kaikki mukaan, siitä tulee hieno juttu!

Lahti2017

Kiitos Salpausselän kisat, kiitos järjestäjät, urheilijat, yleisö, myyjät, esiintyjät ja me vapaaehtoiset sekä unohtamani tyypit. Minä tykkäsin ja paljon!

tiistai 16. helmikuuta 2016

Luonnon laki @ Helsingin kaupunginteatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos HKT!

kuvat © Tapio Vanhatalo
Näin Helsingin kaupunginteatterin Luonnon laki- esityksen 15.2.

Luonnon laki kertoo maalämpöyrittäjä Rautalasta (Pertti Sveholm) joka auto-onnettomuuteen jouduttuaan makaa sairaalassa. Huonekaverinaan Rautalalla on Badu (Matti Leino) ja hoitajana Laura (Ursula Salo). Yhteiset varat ovat pian loppu, eikä kenelläkään ole riittävästi aikaa itselleen. Sairaalassa vuotaa katto, hoitajat tekevät tuplavuoroja, kaikilla on kiire.

Alun onnettomuuskohtaus on hienosti toteutettu. Se vangitsee katsojan mukaan tarinaan, josta ei pääse enää irti ennen esityksen loppua. Luonnon lain valaistus on toimiva ja kekseliäs, samoin lavastus. Itse kävin ensimmäistä kertaa Pengerkadun näyttämöllä, joten en tiennyt millainen paikka se on. Pieni ja intiimi teatterisali toi lavan tapahtumat lähelle yleisöä, eikä kuulemisessa tai näkemisessä ollut mitään ongelmia.

Pertti Sveholm on loistava. Pienetkin eleet ja ilmeet, äänenpainot ja liikkeet tuovat Rautalan tunteet selvästi esiin. Veronkiertäjä joutuu sairaalan sänkyyn, muiden hyysättäväksi, eikä pysty itse edes liikkumaan. Verovaroin ylläpidettävä sairaala pitää huolta jokaisesta, kysymättä keitä he ovat. Ursula Salo tekee mahtavan roolin Laurana. Liikaa töitä tekevä nainen haluaa auttaa kaikkia, mutta vahvimmankin voimat loppuvat joskus eikä silloin enää jaksa auttaa. Myös Leikkaaja (Matti Olavi Ranin) on usein Rautalan vieraana osastolla kertomassa sen, mitä valtion pitää tehdä pysyäkseen pinnalla. Matti Leino on Baduna hyväntuulinen ja näyttelee hienosti, kuten myös Sanna-June Hyde Rautalan tyttärenä Mirana. Isän ja tyttären välit ovat räjähdysherkät, eikä Rautala ymmärrä tyttärensä maailmanpelastus- meininkiä. Heidän välillään nähdäänkin voimakasta lauseidenvaihtoa useaan otteeseen. Muu sairaalassa pyörivä porukka on monipuolista ja omanlaatuista, näyttelijät tekevät tasaisen hyvää työtä.

Esitys on ajankohtainen ja sen näkökulma sekä yksilöllinen että yhteiskunnallinen. Mitä tämä tarkoittaa yksilölle ja mitä yhteiskunnalle? Huumori toimii, vaikka osa asioista on totta, eikä se olekaan niin hyvä asia. Vahvinkin ihminen joutuu taipumaan paineen alla, eikä mikään ole mustavalkoista.

Esityksessä nähdään myös musiikkia, joka katkoo tarinaa, mutta mielestäni hyvällä tavalla. Nämä keskeytykset tuovat lisämaustetta sairaalamaisemaan ja ravistelevat katsojan hetkeksi jonnekin muualle. Vaikka aihe on vakava, se on toteutettu vähän kärjistetysti ja humoristisella otteella, jolloin katsomossa viihtyy mainiosti. Ja naurattihan mäntsäläläistä toki Mäntsälästä puhuminen, kuten esimerkiksi “kukapa Mäntsälässä vakituiseen haluaisi asua?” tai “siellä on paljon tyhjää ympärillä” (allekirjoitan tämän!).

Luonnon laki on viihdyttävän hauska ja raa’an totinen tarina siitä, millaisessa maailmassa me elämme.


lauantai 13. helmikuuta 2016

Evakkotytön tarina @ Lahden kaupunginteatteri

kuvat © Aki Loponen
Lahden kaupunginteatterin Evakkotytön tarina seuraa nuoren Eeva- tytön ja tämän perheen tarinaa läpi sotien raastaman Suomen. Karjala vallataan, kodit pommitetaan ja perheenjäsenet joutuvat eroon toisistaan. Kuolema ja pelko on vahvasti läsnä. Miten tästä voi selvitä?

Itse en sotien aikaisesta Suomesta paljoa tiedä, mutta moni meidän teatteriseurueestamme on sotien aikaan ollut lapsi ja muistaa tapahtumat. Heiltä tuli kiittävää palautetta ja koskettava esitys tämä heidän mielestään oli.

Itse katsoin näytelmää erilaisin silmin, koska aihe ei ollut minulle samalla tavalla henkilökohtainen. Arvelisin olleeni nuorin katsoja tänään, ja esitys luultavasti onkin suunnattu enemmän vanhemmille ihmisille. Nautin kuitenkin tarinasta ja sen toteutuksesta, viihdyin katsomossa hyvin ja katselukokemus oli miellyttävä. Olihan tarina itsessään monitasoinen ja koskettava, siinä aukeni monenlaisia näkökulmia niin sotaan kuin elämään ylipäätään.

Lavastus (Pekka Korpiniitty) ja valaistus (Jouni Nykopp) toimivat hienosti, tosin se taustalla riippuva metallikaari (?) jäi merkitykseltään minulle vähän hämäräksi. Junanvaunut muuttuivat näppärästi huoneiksi ja lava eli esityksen mukana tukien tarinaa. Puvustus (Sari Salmela) oli näytelmän ajan henkeen sopiva ja näytti hyvältä.

Näyttelijät tekivät tasaisen hyvää työtä, hahmot olivat yksilöitä ja kukaan ei jäänyt taustalle vaan erottui edukseen. 11- vuotiasta Eevaa näytellyt Annareetta Rautio teki hienoa työtä, samoin myös Eevaa 11-17 vuotiaana näytellyt Raisa Vattulainen, huima määrä tunnetta mukana roolissa! Myös Sirkkaa näytellyt Maiju Saarinen, Teemu Palosaari monessa roolissa ja Mirja Räty Pipitätinä jäivät mieleen. Lempihahmoni ja näyttelijäsuoritukseni oli Jarkko Miettinen Tapion roolissa, tämä oli hieno hahmo ja tykkäsin paljon Tapion muutoksesta esityksen aikana. Alun vakava, mutta leikkisä nuori pastori säilytti vakavuuden ja leikkisyyden, mutta muuttui myös hiljaisemmaksi ja elämää kokeneeksi mieheksi.

Kokonaisuudessaan kaipaisin ensimmäiseen puoliaikaan hiukan tiivistystä, sillä toinen puoliaika oli viihdyttävämpi katsoa ja pysyin paremmin tarinassakin perillä. Minulta meni hetki tutustua hahmoihin ja oppia kuka on kuka, joten ehkä tämäkin vaikeutti alun seuraamista.

Evakkotytön tarina on elämänmakuinen, herkkä ja inhimillinen tarina sotakokemuksista lapsen silmin. Se viihdyttää ja koskettaa, unohtamatta sitä, että esitys herättää myös ajattelemaan.


perjantai 12. helmikuuta 2016

Cats @ Lahden kaupunginteatteri

Nopeat syövät hitaat! Enää yksi näytös 18.2, vielä vähän paikkoja jäljellä!


kuvat Johannes Wilenius
Minulta on mennyt selvästi kaikki tunnetuimmat musikaalit ohi, sillä en ole ennen tätä(kään) nähnyt. Paljon hyvää Catsistä olen kuullut ja minua on aina kiinnostanut mennä sitä katsomaan, joten onneksi tilaisuus tarjoutui nyt. Lahdessa nähtiin dramatisoitu musikaalikonsertti sirkuksella höystettynä, eli ihan perinteinen musikaali tämä ei ollut.

En siis tiennyt kissojen tarinasta mitään katsomoon astellessani. Orkesteri oli nostettu lavalle näkyviin, ja mahtavaa soitantoa sieltä suunnalta kuuluikin! Ainoa laulu, jonka entuudestaan tiesin, oli Memory, mutta huomasin tunnistavani muitakin sävelmiä sieltä täältä. Pidin myös orkesterin taakse heijastettavista kuvista, joita tosin ehdin vain vilkaista kissojen tuijottamiselta. Lavastus oli niukka mutta toimi hyvin, konserttihan tämä oli, eli mitään ihmeellistä ei laulujen tueksi tarvittukaan.

Puvustus oli hieno, en edes odottanut mitään karvaisia naukujia kissankorvat päässä, vaan nämä asut kelpasivat hyvin ainakin minulle. Monipuolista vaatetusta koko kattiporukalla, ja etenkin sirkuskissojen asut ihastuttivat.

Entäs ne kissat sitten? Mummokissa (Kirsi Ståhlberg) jorasi alkuvaiheessa niin vauhdikkaasti, että olin jo ihan myyty. Koko kisulauma oli alusta asti energinen ja lavalla näytti olevan superhauskaa, olisin itsekin halunnut hypätä sinne. Alun muutama laulu olivat viihdyttäviä, mutta hertsileijaa kun Räntätouho (Peter Nyberg) loikkasi lavalle maukumaan! Siinä oli kyllä sellaista energiaa, laulutaitoa ja menoa että huh! Myös Mungonjerri (Miikka Wallin) ja Rontinriesa (Linda Hämäläinen) lauloivat hienosti ja heidän kohtauksessaan oli myös menoa ja meininkiä. Ensimmäinen puoliaika lauleltiin loppuun ja sen kruunasi Grizabellan (Kirsi Ståhlberg) laulu. Toinen puoliaika oli mielestäni parempi, ja sen kohokohta koitti, kun rautatiekissa Kiikunkinttu (Mikael Saari) pääsi laulamaan. Meikäläisen lempparimaukuja oli Kiikunkinttu, eloisaa ja rentoa lavaesiintymistä ja hienoa laulua! Ihan loistava! Vielä täytyy mainita Hämäräinen (Karita Tikka) eli yksi sirkuskissoista, valloittavaa ja todella taitavaa esiintymistä!

Osalla kissoista taisi olla mikit hieman hiljaisella, kun ei laulu meinannut joissain kohtaa kuulua, mutta onneksi nämä olivat vain lyhyitä pätkiä. Käsiohjelmaan olisin kaivannut laulujen kohdalle niiden laulajien nimet, ainakin silloin, kun kissa itse ei laulanut omaa lauluaan.

Nämä miukujat valloittivat ja hurmasivat minut lavaenergiallaan, lahjakkuudellaan ja sirkustaituruudellaan.



lauantai 6. helmikuuta 2016

Mehiläiskuningatar (Cathy Kelly)


Cathy Kellyn Mehiläiskuningatar kertoo Lilliestä, joka miehensä kuoleman jälkeen matkustaa Australiasta Irlantiin, Redstonen pikkukaupunkiin velipuolensa Sethin luo. Viisas ja ystävällinen Lillie on Redstonessa toivotumpi vieras kuin nainen osasi odottaakaan.

Mehiläiskuningatar on ihastuttava ja elämänmakuinen kirja. Tarina kietoo yhteen monen ihmiset elämän ja kertoo heidän ilonsa ja surunsa lukijalle lempeään tyyliin. Aluksi olin hiukan epäileväinen kirjan suhteen, sillä se ei ole sellaista kirjallisuutta, jota yleensä luen. Onneksi kuitenkin annoin Mehiläiskuningattarelle mahdollisuuden, kirja sai todella hyvälle mielelle ja oli myös erittäin nopea lukea, vaikka onkin 544 sivuinen.

Kirjan hahmoista etenkin Freya ja Peggy iskivät minuun omalla tavallaan. Freya fiksuna ja omapäisenä, mutta kuitenkin herkkänä ja rakastavana teinityttönä ja Peggy haavoittuvana ja epävarmana, mutta vahvana ja taisteluvalmiina naisena. Vaikka kirjassa olikin paljon hahmoja, pysyi silti hyvin perillä, kuka on kuka ja kenelle hän on sukua.

Kirjassa oli paljon hauskoja yksityiskohtia ja pieniä kuvauksia siitä, mitä tietty henkilö joskus teki tai mistä hänet tunnistaa. Vähän kuin olisi itse tutustunut kaikkiin kirjan henkilöihin. Kirja ei ollut vain pintapuolinen raapaisu Redstonen elämään, vaan se kaivoi esiin jokaisen hahmon ja tapahtuman hyvät ja huonot puolet. Mikään asia ei ollut yksiselitteinen, vaan kolikolla on aina kaksi puolta.

Juoni oli mukavan verkkainen ja arkinen, tapahtumat seurasivat toisiaan rennosti ja selvästi. Välillä kirja harppasi muutaman viikon yli, kun taas välillä tapahtumat kulkivat eteenpäin päivä päivältä. Missään vaiheessa kirja ei edennyt liian hitaasti tai nopeasti, se oli tasapainoinen ja hurmaava lukukokemus.

Mehiläiskuningatar on herkkä ja kaunis tarina surusta, rakkaudesta, taistelusta, selviytymisestä, erilaisuudesta, perheestä ja yhteisöllisyydestä. Se vie lukijan matkalle halki Irlannin ja Redstonen asukkaiden elämänkokemusten.

torstai 4. helmikuuta 2016

Vampyyrien tanssi @ Helsingin kaupunginteatteri

kuva Mirka Kleemola

Näin Helsingin kaupunginteatterin Vampyyrin tanssin ensi-illassa 3.2. 

Vampyyrien tanssi perustuu Roman Polanskin elokuvaan The Fearless Vampire Killers. Kun elokuvan suosio oli kestänyt 30 vuotta, heräsi ajatus musikaalista. 1990- luvun lopulla Vampyyrien tanssi oli syntynyt.

Musikaalissa professori Abronsius (Antti Timonen/Tuukka Leppänen) ja hänen assistenttinsa Alfred (Petrus Kähkönen/Miiko Toivainen) lähtevät Transilvaniaan etsimään ja tutkimaan vampyyrejä.  Alfred rakastuu majatalon isännän Chagalin (Risto Kaskilahti/Kari Mattila) tyttäreen Sarahiin (Raili Raitala/Anna Victoria Erikson), johon on iskenyt silmänsä myös kreivi von Krolock (Mikko Vihma/Jonas Saari). Seikkailunhaluinen Sarah lähtee kreivin linnaan keskiyön tanssiaisiin, josta Alfred ja Abronsius lähtevät pelastamaan nuorta neitoa.

Vaikka musikaali onkin kulttimaineeseen noussut ja sitä on hehkutettu milloin missäkin, en oikein tiennyt, mitä odottaa, sillä en tutustunut tarinaan ennen ensi-iltaa. Luin käsiohjelman innokkaasti läpi ennen esitystä, mutta suurin vastuu minun vampyyrivalistuksestani jäi musikaalille.

Minusta oli hyvä, että en tiennyt tarinasta mitään ennakkoon, sillä nyt en verrannut sitä mihinkään ja nautin täysin rinnoin koko showsta. Mitkä valot (William Iles), mitkä puvut (Elina Kolehmainen), mitä koreografioita (Markku Nenonen)! Loistavaa työtä! Kaikki vampyyrit näyttivät kauhistuttavan hyviltä ja linnamaisema muuntui majataloksi ja hautausmaaksi näppärästi ja hienon näköisesti. Ohjaus toimii, ei tule hetkeksikään tylsää. Lavalla on upeita ja synkkiä kohtauksia, mutta myös paljon vauhdikkaita ja hauskoja hetkiä. Laulut toimivat ja musiikki on voimakasta ja mahtavaa. Yllätykseni oli suuri, kun ensimmäiset soinnut Total Eclipse of the Heart- biisistä kajahtivat, en tiennyt että sekin on tässä musikaalissa.

Mitä viitankäsittelyä, herrat vampyyrit! Kreivi von Krolock on ehdottomasti lempihahmoni, ja Mikko Vihma, mikä ääni ja lavakarisma! Vau! Kaikki ilmeet ja eleet sopivat kreiville kuin nenä päähän (tai hampaat kaulavaltimoon). Samuel Harjanne kreivin Herbert- poikana on räväkkä ja riehakas, mutta myös tyylikäs nuori herra, hienosti näytelty ja laulettu. Petrus Kähkönen on loistava, vau mitä laulua, ihana Alfred. Antti Timosen Abronsius keskittyy intohimoisesti tutkimukseensa, mutta on myös järkevän oloinen herra. Raili Raitala laulaa kauniisti, ja Sarah on ihanan leikittelevä ja seikkailunhaluinen. Pakko nostaa vielä Laura Alajääsken Magda, tykkäsin tästä hahmosta paljon. Koko muu porukka tekee hienoa työtä, laulut ja tanssit toimivat ja vampyyrit ja muut näyttävät upeilta.

kuva Mirka Kleemola
Välillä lavalla tapahtuu vähän liiankin paljon, eikä tiedä mitä tapahtumaa seuraisi. Tämä on kuitenkin vain pieni paha, eikä vaikuttanut ainakaan minun teatterinautintooni. Esityksessä oli  luultavasti vähän ensi-iltajäykkyyttä, ainakin olin huomaavinani jotain sellaista, mutta loistava se silti oli.

Vampyyrien tanssi tarjoaa komeita ja kauniita vampyyrejä, kulmahampaita ja veret seisauttavia sävelmiä. Kannattaa suunnata keskiyön juhlaan, se on sen arvoista!