Yökyöpelit @ Lahden Kesänäyttämö

 

kuvat © Johannes Wilenius

Näin Yökyöpelit-musikaalin ensi-illassa 27.6.

Yökyöpeleiden talossa asustaa jos jonkinlaista tyyppiä, sen saa Agenttinero Naru (Jouni Kolvanki) huomata, kun hän alkaa selvittää kadonneen autonsa tapausta. Agenttineron auto on nimittäin popsittu, syöty, ahmittu suihinsa! Mutta kuka on syyllinen? Tutkimustensa aikana Agenttinero tapaa muun muassa mahtimummeli Päätäi Väätäisen (Helmi Luttinen), Vauvakaanin (Reetta Ala-Venna) vanhempineen (Saimi Kaisanlahti ja Viljami Rosvall), huoltomies Hossan (Tuomas Hovi) ja janoisen Iivanan (Peetu Savolainen). Notkeasti askeltaa näkökentän laitamilla myös salaperäinen Nakertaja (Sofia Motturi). Ja mitä kummaa – myös talon asukkailta on syöty vaikka ja mitä!

Laura Ruohosen käsikirjoittama ja Anna-Mari Kähärän säveltämä Yökyöpelit on ollut "tämä pitäisi nähdä"-listallani jo jonkin aikaa, ja nyt vihdoin koitti päivä, jolloin pääsin tätä hurmaavaa showta ihastelemaan. Lahden Kesänäyttämölle esityksen on ohjannut Sanna Heiskanen, jonka vauhdikas ja hauska ote tarinaan tuo hahmot ja tapahtumat Pikkuteatterin näyttämölle erinomaisesti. Ruohosen ilahduttava, kekseliäs ja viisas kieli-ilottelu vei mennessään, kun muutama viikko sitten kuuntelin Yökyöpelit äänikirjana (lukijana Seela Sella!), ja nyt teatterissa viihdyin näiden mainioiden tyyppien parissa vielä paremmin. Teksti on mielikuvituksellista ja terävää, siinä on huumoria sekä lapsille että aikuisille. Ruohosen runot ovat pääosassa, ja näyttämöversion käsikirjoitus kasaa kokonaisuudesta näyttämölle hienosti kokonaisen tarinan. Heiskanen on lyhentänyt tekstiä, jotta se sopii Kesänäyttämön esitysten perinteiseen mittaan, ja karsinta on onnistunut hyvin, sillä tapahtumat rullaavat eteenpäin luontevassa rytmissä. Yökyöpelit on ensemble-esitys, tässä ei ole selkeitä päähenkilöitä vaan kaikilla on yhtä tärkeä rooli, ja Heiskasen ohjauksessa kaikki myös pääsevät loistamaan. Hämmästyttävää, miten tiivis harjoitusaikataulu on johtanut näin sujuvaan ja varmaan kokonaisuuteen, sillä ensi-illassa ei näkynyt merkkiäkään haparoinnista tai jännityksestä. Päinvastoin meno oli niin hyväntuulista ja sopivasti hullunkurista, että jos esityskausi olisi pidempi, menisin ehdottomasti uudelleen tämän katsomaan. Katsomossa hymyilytti ja nauratti jatkuvasti, sillä tekstin huumori kukkii tämän porukan käsissä täysillä.

Monipuoliset koreografiat ovat Viola Kausen, Rebekka Ilmivallan, Saimi Kaisanlahden ja Viljami Rosvallin käsialaa, taistelukoreografiat Helmi Luttisen ja Sofia Motturin ja sirkuskoreografia Motturin suunnittelemia. Tansseissa ja liikekielessä on ihan mahtava energia, kuten esityksessä kokonaisuutenakin, on vauhtia ja riemua ja kohtausten tunnelmiin sopivaa liikettä. Erityisesti koko porukan yhteiset koreografiat ihastuttavat, mikä meno! Anna-Mari Kähärä on loistava säveltäjä, ja hänen sävellyksensä yhdistettyinä Laura Ruohosen tekstiin tarjoilevat ihania korvamatoja yksi toisensa jälkeen. Yökyöpeleiden biisit ovat keskenään erilaisia ja menevät tunnelmasta toiseen, suurin osa kappaleista on superhauskoja, mutta osa myös vähän haikeita. Pidin kaikista kappaleista ja moni jäi tiukasti päähän soimaan. Suosikkini ovat ehkä Hormeissa humisee, Nuku Nuku, Iivanan jano, Ällinpuutetta hollilla, Musu mui ja Allakka pullakka, mutta vaikea näistä on parasta tai omaa suosikkia mennä valitsemaan. Osassa biiseistä ovat sanoitukset sellaista tykitystä, että pitäisi kuulla useampaan otteeseen, jotta kaikki sanaleikit ja kekseliäisyydet ehtisi tajuamaan. Aivan mainioita, ja todella hienosti esitettyjä biisejä. Bändissä soittavat Elina Lampinen, Aada Viljanen, Judith Kyyhkynen, Ville Willman, Matias Granlund ja Wilhelmiina Ahmala, lisäksi näyttelijöistä Reetta Ala-Venna, Tuomas Hovi ja Peetu Savolainen tarttuvat soittimiin. Musa soi sujuvasti ja menevästi, ja bändi on lavalla mukana isossa roolissa. Sujuvasti soitinten takaa hypätään myös replikoimaan ja koreografioihin. Visuaalisesti esitys on valloittava ja värikäs. Näyttämöllä nähtävistä lavasteista, tavaroista ja lookeista vastaavat lavastuksen takana olevat Erika Airas ja Ella Forsman, tarpeistonsuunnittelijat Jasmin Yrjänne ja Maiju Seunala, puvustajat Wilma Paatola ja Mila Matilainen sekä animaatiot suunnitellut Sonja Karppelin.

Jouni Kolvanki tekee Agenttinero Narun roolin mainiolla otteella, tuoden hahmoonsa sekä vakavasti otettavaa salapoliisienergiaa että riemukasta huumoria. Helmi Luttisen Mahtimummeli Päätäi Väätäinen on topakka ja nokkela, Luttisen roolityössä on erinomaisesti rakennettua komiikkaa. Sofia Motturi on Nakertajan roolissa sopivan salaperäinen ja suloinen kerrostaloon pujahtanut otus. Sirkustemput sopivat Nakertajan hahmolle tosi hyvin. Vauvakaania näyttelevällä Reetta Ala-Vennalla on rooliinsa huikea lähestymistapa, Vauvakaanissa on sellaista pienen lapsen päättäväistä ehdottomuutta, joka huvittaa ja ihastuttaa. Vauvakaanin äidin ja isän rooleissa Saimi Kaisanlahti ja Viljami Rosvall ovat juuri niin väsyneitä ja huolestuneita kuin pienen lapsen vanhemmille sopii, mutta tuovat rooleihinsa paljon lämpöä ja myös huumoria. Tuomas Hovi esittää huoltomies Hossaa ja Saku-setää, ja tekee roolinsa hyvällä huumorilla. Hahmot ovat erilaiset, mutta molemmissa on sellaista hyväntuulista rempseyttä, jonka Hovi hienosti tavoittaa. Peetu Savolaisella on rooleinaan janoinen Iivana ja Imulima, ja tämä kaksikko onkin vallan valloittava. Savolainen nappaa huumorista kiinni erinomaisesti, varsinkin Imuliman roolissa, ja hänen roolityössään on sujuvuutta ja vaivatonta läsnäoloa lavalla. Rebekka Ilmivalta näyttelee neiti Björkiä ja jää mieleen erityisesti koreografioista ja siitä, miten eläytyy kunkin kohtauksen tunnelmiin ja tapahtumiin. Viola Kause on Seija Soija ja kuorolintujen kuoronjohtaja, ja tekee sujuvat roolinsa ilmeikkäästi ja raikkaalla energialla. Moni tekee myös pienempiä rooleja, ja esiintyjien käsissä lavalle rakentuu toinen toistaan hauskempia tyyppejä. Jokainen on omissa rooleissaan tosi mainio, mutta vieläkin enemmän pidin siitä, miten hienosti kaikki lavallaolijat pelaavat yhteen. Tekemisessä on varmuutta ja sujuvuutta, ja yhteistyö on saumatonta niin näytellen, laulaen kuin tanssien. Lavalla on ihanaa energiaa, joka ylettää katsomoon saakka.

Lahden Kesänäyttämön Yökyöpelit on hauska ja hurmaava koko perheen musikaali, jossa on lavalla ihan loistava jengi. Meno on alusta loppuun täyttä tykitystä, ja vauhdikas esitys vie mukanaan. Tätä on ihan todella ihanaa katsoa, show viihdyttää ja hymyilyttää, ja koskettaakin, sekä parin haikeamman biisin että etenkin tekemisen riemun ja taitavien esiintyjien ansiosta. Osan esiintyjistä olen nähnyt lavalla aiemminkin, osa oli uusia tuttavuuksia, mutta yhtä kaikki: jokainen heittäytyy täysillä rooliinsa ja tuo kokonaisuuteen taitoa ja sydäntä. Miten hienoa, että juuri tämä oli minulle eka Yökyöpeleiden katsomiskerta, niin täysin esitys hurmasi ja toi iloa. Vaan kyllä täytyy joskus uudelleenkin päästä Agenttineron, Mahtimummelin, Vauvakaanin ja muun jengin kanssa seikkailemaan. Tätä riemastuttavaa musikaalia suosittelen lämpimästi niin lapsia teatteriin vieville katsojille kuin ihan aikusillekin teatterin ystäville. On meinaan sellaista ilottelua, että on vaikea olla nauttimatta.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Lahden Kesänäyttämö!