Elämältä kaiken sain @ Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

kuvat © Hanna Kanerva

Näin Elämältä kaiken sain-musiikkikomedian ensi-illassa 26.6.

Lomakeskuksessa yleismiehen hommia tekevä Ari (Petrus Kähkönen) metsästää kaverinsa Ramin (Ilkka Merivaara) kanssa Pepe Willbergin vanhaa kitaraa. Tai Ari metsästää lähinnä DDR-tavaraa, mutta auttaa Ramia siinä samalla kitaran hankinnassa. Kyllä vakavasti otettava keräilijä toista auttaa ja niin edelleen. Lomakeskusta pyörittää Liisa (Maija Rissanen) apunaan Raija (Anna Hanski), ja vakiovieraana aurinkotuoleissa loikoilee ja ystävilleen seuraa pitelee näyttelijädiiva Tuulikki (Leena Rousti). Salaisia rakkauskirjeitä, laskuja ja itäsaksalaista laatutuotetta toimittaa Suomen postin ahkera työmyyrä Jouko (Miikka J. Anttila).

Viime kesänä Raumalla esitetty Elämältä kaiken sain siirtyi täksi kesäksi Hämeenlinnan Uuteen Kesäteatteriin. Viime vuonna HUKissa, ja sitä ennen Raumalla nähty, osittain samojen tekijöiden Dingo kiertää myös kolmatta vuottaan, ja on nyt asettunut Tampereelle. Tämä esitysten kierrättäminen on aivan erinomainen konsepti, ihan mahtavaa, että yleisöillä on mahdollisuus nähdä sama teos eri puolilla Suomea! Elämältä kaiken sain-musiikkikomedian takaa löytyvät käsikirjoittajat Osku Valve ja Otto Kanerva, ja Kanerva vastaa myös ohjauksesta. Musiikki on Pepe Willbergin ja sen on sovittanut kapellimestari Antti Vauramo. Koreografiat ovat Elina Lähteen käsialaa, lavastussuunnittelu Oskari Löytönen ja pukusuunnittelu Elina Vättö. Valveen ja Kanervan tekstissä on mainiota ja menevää huumoria, perinteisen kevyttä kesäteatteritunnelmaa ja hauskoja sutkautuksia. Tarina rakentuu Pepe Willbergin tunnetuksi tekemien biisien ympärille, vaikka kappaleiden yhteys tarinaan on välillä aika irrallinen. Kolmen pariskunnan ja yleisestikin ihmissuhteiden ympärille rakentuvassa tarinassa ei mennä kovin syvälle mihinkään, mutta juonessa riittää sujuvasti sisältöä reippaaseen musiikkikomediaan. Suosikkijuttuni on ehdottomasti Arin DDR-tavaroiden fanitus ja Liisan ja Arin välinen sanailu, sekä moneen otteeseen mainion tarkaksi yltyvä huumori. Kanervan ohjaus pitää paketin hyvin kasassa, vaikka ensimmäisellä puoliajalla rytmissä olisi hiukkasen kiristämisen varaa. Saattoi olla myös ensi-iltajäykkyyttä, sillä toiselle puoliskolle tultaessa vauhti kiihtyi ja tahti kasvoi oikein onnistuneeksi. Parasta esityksessä ovatkin nopeat dialogit ja näyttelijöiden äärimmäisen sujuva yhteen pelaaminen. Erinomaista porukkaa lavalla!

Bändi (Antti Vauramo, Matti Hussi, Esa Parikka, Antti Akkanen, Markku Kanerva) soittaa sujuvasti ja hyvällä energialla, Vauramon sovittamat kappaleet tuovat esitykseen rytmiä ja tunnelmaa, ja Willbergin tuotannon tuntijoille on varmasti vaikeaa olla laulamatta mukana. Sen verran hyvä on meno lavalla biisien parissa. Kappaleiden nimet eivät ole löytäneet tietään käsiohjelmaan, eikä Willbergin tuotanto ole minulle kovin tuttu, vaikka osan biiseistä tunnistinkin, joten en osaa suosikkejani nimetä. Ei minulla tosin yksittäisiä suosikkibiisejä edes taida olla, sillä koko porukka laulaa upeasti, ja heittäytyy kappaleiden tunnelmaan täysillä. Sekä soolot, duetot että koko joukon biisit soivat mainiosti, ja Elina Lähteen hyväntuuliset koreografiat sopivat musiikkiin osuvasti. Varsinkin ennen väliaikaa esitetty kappale ja sen koreografia jäivät mieleen, samoin kaikki suurien tunteiden parissa liikuskelu lavalla. Oskari Löytösen lavasteissa on rauhaisaa maalaistunnelmaa ja sopivasti lomakylän houkuttelevuutta, ja erityisesti verhoin suljettaviin koppeihin ihastuin kovasti. Myös Arin vajaan olisi hauska päästä tutkimaan yksityiskohtia, kaikenlaista aarretta löytynee sieltä... Elina Vättö on suunnitellut hahmojen persooniin sopivan puvustuksen, joka osaltaan syventää hahmoja ja rakentaa tarinaa. Tosi hienosti jokaisen hahmon piirteet ja tyyli huomioitu vaatevalinnoissa.

Maija Rissasen Liisa on itsevarma ja terävä nainen, joka pyörittää lomakeskustaan rakkaudella, mutta joutuu pohtimaan, olisiko helpompaa elämää tarjolla ainaisten laskujen sijaan. Rissanen tekee roolinsa ihanalla energialla, Liisa on tosi mainio hahmo ja tykkäsin hänen olemuksestaan ja luonteestaan paljon. Rissasella on lämmin ja napakka lavaläsnäolo, sopivasti asennetta ja sellaista kyllä minä pärjään-henkistä meininkiä. Petrus Kähkösen Ari on intohimoinen ja vähän itsepäinenkin, tunteella elävä länsisaksalaisen laatutavaran fani, jonka Kähkönen herättää lavalla eloon riemastuttavasti. En ole tainnut nähdä Kähköstä koskaan näin puhtaassa komediaroolissa, vaan melkoista komiikantajua tiesin häneltä löytyvän, ja nyt Kähkönen tosiaan ottaa roolistaan kaiken huumorin irti. Ja oivallisesti sujuvat komedialliset otteet! Anna Hanskin Raija on hurmaavan ammattitaitoinen mutta ei tiukkapipoinen järjen ääni, joka pääsee tarinan aikana yllättämään. Hanskilla on rooli kasassa erinomaisesti, ja hän ilahduttaa erityisesti silloin, kun pääsee vähän revittelemään. Ilkka Merivaaran Rami on hänkin hyvin intohimoinen keräilijätyyppi, joka ei helpolla luovuta etsimänsä aarteen suhteen, ja pitää siinä sivussa myös Arin kaidalla keräilijän polulla. Ei mitään naishaaveiluja, vaan katse kohteeseen! Vaan mites käy, kun Ramiinkin iskee rakkauden nuoli? Merivaara heittäytyy hienosti Ramin rooliin, ja tavoittaa komedian eri sävyt sujuvasti. Leena Roustin Tuulikki on ihastuttavan tarkkanäköinen ja sanavalmis näyttelijädiiva, joka tuo ympärilleen nokkelia neuvoja ja aurinkoista fiilistä. Rousti eläytyy diivan elkeisiin täysillä, mutta on samaan aikaan roolissaan hyvin sydämellinen. Tuulikki voi olla kuuluisa ja diiva, mutta ei ilkeästi ylpeä, vaan ihanan lämmin. Miikka J. Anttilan Jouko on vähän kaavoihinsa kangistunut ahkera postikuski, joka hoitaa postin kuljettamisen lisäksi tarvittaessa mitä vaan, sillä "Suomen posti palvelee". Joukossa riittää kuitenkin yllätyksiä, ja Anttila rakentaa roolinsa oikein onnistuneesti. Kuusikko esitti samaa showta myös viime kesänä Raumalla, ja esiintyjät ovatkin hitsautuneet toimivaksi tiimiksi, jolla vaikuttaa olevan lavalla hauskaa. Tuo hyvä meno ja rento tekemisen meininki heijastuu myös yleisöön ja saa hymyilemään.

HUKin Elämältä kaiken sain on viihdyttävä musiikintäyteinen esitys, jossa erinomaiset esiintyjät pistävät parastaan, ja yleisö saa heittää aivot narikkaan reiluksi pariksi tunniksi. Onhan tämä minun teatterimakuuni turhan kevyt, mutta eipä se hyvän esityksen kohdalla hirveästi haittaa. Huumori iski ja hienoa laulua on aina kiva kuunnella, varsinkin näin heittäytyvän ja taitavan esiintyjäjoukon vetäessä. Pidin hahmoista, erityisesti ensimmäisistä väliajan jälkeisistä kohtauksista, hiiristä, keräilijöistä ja keräilyn kohteista, hyvästä meiningistä ja söpöilystä. Ja olihan hienoa nähdä myös ensi-iltayleisössä istunut, tarinaa säestäneen musiikin tunnetuksi tehnyt Pepe Wilberg estradilla esityksen jälkeen parin biisin verran.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HUK!