Tootsie @ Törnävän kesäteatteri

kuvat © Jukka Kontkanen / Seinäjoen kaupunginteatteri

Näin Tootsie-musikaalin ensi-illassa 6.7.

Michael Dorsey (Antti Lang) on narsistinen ja omasta mielestään aina oikeassa oleva näyttelijä, joka ei saa töitä, koska kukaan ei halua työskennellä hankalan ihmisen maineessa olevan tyypin kanssa. Michael itse tietenkin vain yrittää tavoittaa hahmojensa totuuden, ja saada muutkin näkemään sen. Mitä ihmeen vikaa siinä on? Käsikirjoittajan urasta haaveilevan kämppiksensä Jeffin (Lauri Ketonen) kanssa Michael odottelee läpimurtoa, jota ei vaikuta tulevan. Mutta sitten exä Sandy (Maija Siljander) käy harjoittelemassa koe-esiintymisiin, ja unohtaa käsikirjoituksensa Michaelin luo. Ja siitä se idea sitten lähtee... Michael luo hahmon, kuten näyttelijä vain osaa, ja hurmaa kaikki Dorothy Michaelsina, loistavana näyttelijättärenä, joka saa roolin ja vieläpä äänensä kuuluviin. Treenissä on Romeon ja Julian jatko-osamusikaali, jota tähdittävät muun muassa Julie (Maija Lang) ja tosi-tv-tähti Max (Henrik Hammarberg), ja jonka ohjaa Ron (Reidar Palmgren). Hetken kaikki on täydellistä, pääseehän Michael tekemään hienoa roolia, mutta sitten kanssanäyttelijöiden kesken syttyy tunteita suuntaan jos toiseen, ja hahmon ylläpitäminen menee hankalammaksi. Minkä roolin Michael haluaa pitää, ja millä hinnalla?

Tootsie sai Suomen kantaesityksensä viime syksynä Lahden kaupunginteatterissa, ja tuon version musikaalista näin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla olin aika ennakkoluuloinen tätä vuoden 1982 samannimiseen leffaan perustuvaa musikaalikomediaa kohtaan, mutta mitä vielä, Tootsie vei täysin mukanaan! Siksipä kävin musikaalin vielä toiseen otteeseenkin katsomassa. Tootsien huumori ja (sivu)hahmot hurmasivat minut, joten oli ihanaa nähdä tämä teos nyt uudelleen, ja erilaisena versiona. Törnävällä ohjaus on Jani Johanssonin käsialaa, ja koreografioista vastaa Henri Sarajärvi. Käytössä on sama Mikko Koivusalon erinomainen suomennos kuin Lahdessa, pienin muutoksin. Tekstistä on leikattu pois jonkin verran, joka lyhentää esityksen kestoa hiukkasen ja tekee siitä kesäteatteriin paremmin istuvan. Tiivistys on ehdottomasti hyvä juttu, ja tarinan kulkuun vaikuttamatta tehty, mutta kyllä harmitus hiipi mieleen siinä vaiheessa, kun esityksen loppu lähestui ja tajusin, että melkein kaikki Maxin parhaat replat on leikattu pois! Seinäjokelaisyleisö ei siis saa kuulla tämän tosi-tv-tähden tarinoita kiljusta, aikakapselihamsterista puhumattakaan... Tästä siis vähän miinusta, samoin Jeff summaa tilanteen-biisin sanoitusmuutoksista. Mutta kaikesta muusta sitten tuleekin minun suunnaltani vain kehuja! Suorastaan hämmästyin siitä, miten täydellisesti Tootsie istuu kesäteatteriin, sillä tämähän toimii Törnävällä kuin olisi sinne alunperin suunniteltu. Toki musikaalin farssimaiset piirteet ja suora huumori ovat myös perinteiselle kesäteatterille tuttuja piirteitä, eli ei ihme, että ne kesäteatterilavallakin iskevät yleisöön, mutta silti vähän yllätti, kuinka sujuvasti musikaali on ulkolavalle rakennettu. Olen toki nähnyt, miten loistavasti Törnävällä on tuotu Suomen ensi-iltoihinsa useampikin Broadwaylta tuttu komediamusikaali, eli taitoa ison shown sovittamiseksi ulkoilmaolosuhteisiin tiesin löytyvän. Tootsien kohdalla odotukset olivat vähän erilaisia, sillä olin jo nähnyt sen suurella näyttämöllä ja ison ensemblen esittämänä, kun muut Törnävällä näkemäni musikaalit olivat ensikosketuksiani kyseisiin teoksiin. Niinpä oli hauska nähdä sekä tämä versiointi Tootsiesta että se, miten pienempi ensemble herättää teoksen henkiin. Ja voi että, kyllä vaan on erinomainen toteutus tämä! Hitsin hauska, terävä, hyväntuulinen ja täynnä säkenöiviä esiintyjiä.

Johanssonin ohjauksessa on sopivasti sellaista rempseyttä ja huolettomuutta, ehkä rosoisuutta, joka tuo New Yorkin teatterimaailman vahvasti lavalle. Myös henkilöohjaus on erinomaista, ja erityisesti päärooleissa hahmojen väliset suhteet toimivat saumattomasti. Ensi-illassa meno oli hyvin varmaa ja vauhdikasta, ei haparointeja suuntaan tai toiseen vaan jo tässä vaiheessa esitys tuntuu siltä, että sillä on juuret syvällä Törnävänsaaren mullassa. Ja miten paljon tämä vielä kesän aikana ehtiikään juurtua lisää! Vaikka komediallisesti kaikki onkin jo kohdallaan, voi olla, että esityskauden edetessä lavalla innostutaan revittelemään vielä enemmänkin. Johanssonin ohjauksessa komedian monet sävyt ovat esillä ja niitä myös tulkitaan napakasti. Tootsiessa on aivan loistavia one linereita ja vitsejä, jotka Koivusalon käännös välittää takuuvarmasti. Vaikka ne Maxin parhaat jutut nyt jäivätkin kuulematta, ovat mukana monet tutut komediatimantit, joiden kuulemista ja näkemistä jo innolla odotin. Kyllä toimii, ja vaikutti toimivan myös muuhun yleisöön, sen verran iloinen meno oli ensi-illan katsomossa. Ja kuten komedian ohjaaminen, sujuu Johanssonilta myös tarinan herkempien hetkien ohjaus. Kovin montaa draamallisempaa hetkeä tarinassa ei ole, vaan tämä on ennen kaikkea täynnä huumoria oleva, monitasoinen komedia, mutta kyllä myös vakavampia hetkiä on naurua tasoittamassa. Ja nämä hetket eivät jää komedian varjoon, vaan Johansson malttaa ohjauksessaan antaa niille riittävästi fokusta. Juho Lindströmin suunnittelema lavastus on tosi hieno, ihailin sitä heti katsomoon istuessani ja koko esityksen ajan. Todella toimivia ratkaisuja, ja hienosti monta eri tapahtumapaikkaa tuotu pienelle lavalle. Ehkäpä suosikkini kaikista Törnävällä näkemistäni lavastuksistani, superhyvin tarinaan sopiva ja näppärä. Yksityiskohtia riittää, ja kaikki lavastuksen osat rakentavat tarinaa. Leena Rintalan pukusuunnittelussa riittää jos jonkinlaista asukokonaisuutta, aina aloituskohtauksen newyorkhenkisestä kimarasta starwarshenkisiin esiintymispukuihin, rennoista kotivaatteista Dorothyn moniin mekkoihin ja aamutakeista näyttämöhenkilökunnan vaatteisiin. Vaatteita myös vaihdetaan vauhdikkaalla tahdilla, ja pikavaihdoissa lienee onnistunut pukusuunnittelu hyvin tärkeässä roolissa. Katriina Riihimäen kampaus- ja maskeeraussuunnittelussa ihastuttavat erityisesti peruukit, joita on sekä värikkäitä että isoja. Myös Michaelin nopeat naamioitumiset Dorothyksi ovat sujuvia, jossa on osansa sekä Riihimäen naamioinnilla että Rintalan puvustuksella. Visuaalisesti esitys on samanlaista ilotulitusta ja säihkettä kuin komediallisesti, hyvin onnistuneita skenografisia ratkaisuja kaikilla osa-alueilla.

Musiikki on David Yazbekin sanoittamaa ja säveltämää, menevää musikaalimusaa, jota on kiva kuunnella. Sanoitukset varsinkin ovat tosi näppäriä, taiturimaista teksti-ilottelua ja nokkelaa komediaa. Osa kappaleista toimii paremmin englanniksi, mutta valtaosa yhtä hyvin tai paremminkin Koivusalon suomennoksessa. Kapellimestari Tony Sikström on tuottanut esityksen musiikin, ja hyvältä kuulostavat kaikki biisit. Sami Lustin äänisuunnittelu nostaa sanat selviksi ja kuuluviksi, eikä musikaaleille ominaista tekstin puuroutumista tapahdu edes joukkobiiseissä. Biiseistä erityisesti nopeatempinen tykittely Näin se menee, nerokas Olenkin hengissä!, suloinen Kultainen John, tyylikäs Lyömätön, komediallisesti näppärä Jeff summaa tilanteen, säkenöivä Seonnut ja hienosti esitetty Puhuisit, Dorothy jäivät mieleen. Henri Sarajärven koreografioissa on paljon perinteisen musikaalikoreografian henkeä, sujuvaa liikettä ja hienosti komediaa. Erityisesti Jeffin ja Michaelin istuskelu penkillä, Olenkin hengissä!- ja Seonnut-koreografiat saavat erityismaininnat. Vaikka lavalla ei ole valtavaa määrää porukkaa, koreografiat loihivat näyttämön täyteen tanssijoita kuin taikaiskusta myös silloin, kun koko ensemble ei ole lavalla. Taitavaa lavan käyttöä siis, ja hienosti hallittua esiintyjien asemointia.

Antti Lang tekee Michaelista aivan käsittämättömän itsekeskeisen ja ärsyttävän tyypin, jestas että tykästyin tähän hahmon tulkintaan heti alussa! Herra näyttelijäherran on tosiaan hyvä ottaa järki käteen ja miettiä, mikä siinä on, etteivät muut tule hänen kanssaan toimeen. Lang on taitava näyttelijä ja osaa tarttua nyansseihin tarkasti ja hienovaraisesti, hän syventää Michaelin hahmoa luontevasti ja tuo tähän sellaisiakin kerroksia, joita tekstistä ei ehkä löydy. Lang tuo hienosti näkyviin sen, miten Michael alkaa ymmärtämään itseään, toimintaansa ja maailmaakin paremmin Dorothyn roolissa ollessaan. Tasapainossa syvemmän hahmon ymmärryksen kanssa on sähäkkä komediantaju, ja Lang ottaakin esityksen huumorista kaiken irti sujuvalla tavalla. Todella onnistunut rooli, kaikkia yksityiskohtia ja pienimpiäkin vivahteita myöten. Sekä Michaelin roolissa että Dorothyn hahmossa Lang tekee onnistunutta työtä. Enpä ollut Antti Langia lavalla nähnyt hetkeen, olikin siis mahtavaa nähdä hänen tarkkaa roolityötään ja koomikonlahjojaan nyt pitkästä aikaa. Maija Langin näyttelijäntyön näkemisestä on siitäkin jo kulunut aikaa, mutta olen viime aikoina kuunnellut useampiakin hänen lukemiaan äänikirjoja. Oli siis hauskaa kuulla tuttu ääni lavalta, ja vieläpä niin, että äänen lisäksi on loppukin esiintyjä näkyvissä. Julien roolissa Lang tekee hurmaavaa työtä, hän tuo rooliinsa sopivassa suhteessa asennetta ja paloa sekä varovaisuutta ja heittäytymistä, herkkyyttä unohtamatta. Lang tavoittaa hyvin sen, miten Julien on tasapainoiltava ja oltava kiva ja mukava, jotta hän saa rooleja, ja tarkka, ettei suututa ohjaajaa tai ole liikaa mitään. Vaikka Tootsien huomiot yhteiskunnan epätasa-arvoisuudesta tuntuvat välillä turhan osoittelevilta, Lang sitoo ne luontevasti osaksi rooliaan. Hän näyttelee näyttelijää uskottavasti, on rakentanut roolinsa kokonaiseksi ja laulaa erinomaisesti. Hieno rooli, jossa sekä komedia että draama on iskevää ja kiinnostavaa.

Lauri Ketonen Jeffin roolissa on mainio, hän tuo roolityöhönsä uskottavaa paras kaveri-energiaa ja onnistuu erityisesti komedian tulkinnassa. Maija Siljanderin Sandy on sopivasti hermostunut ja hätäinen, epätoivoa on ilmassa kun rooleja ei tule ja koe-esiintymisetkin aiheuttavat stressiä. Siljander vetäisee vauhdikkaat lauluosuutensa vaivattomasti, ja tulkitsee rooliaan luontevasti. Henrik Hammarberg on Maxin roolissa sopivasti pihalla, tämä tosi-tv-suuruus on innokas ja intohimoinen, mutta ei mikään näyttelijä. Hammarberg ottaa roolin omakseen ja eläytyy täysillä, sujuvaa ja viihdyttävää työtä. Reidar Palmgren on Ronin osassa nopeasti kiihtyvä mutta itsevarma ohjaaja"nero", joka luottaa lähinnä omaan visioonsa. Satu Silvon tuottaja Rita saa lavalla tähtihetkensä ja myös ansaitsee ne, Rita on nimittäin tosi cool ja vaikuttava. Väinö Riihimäki tekee agentti-Stanin roolin hyvällä rutiinilla, hän tuo uskottavasti sellaista olen tehnyt tätä kauan-fiilistä hahmonsa olemukseen. Erinomaista komiikantajua myös! Ensemblessä Riihimäki, Anna Pukkila, Vendela Nylund ja Laura Eriksson tekevät monia mieleen jääviä pikkurooleja koe-esiintyjistä teatterin työntekijöihin ja näyttelijöihin, ja heiltä taipuu niin komedia, laulu kuin tanssi taitavin ottein. Koko esiintyjäjoukko oli ensi-illassa jo huimassa vedossa, hauskaa oli välillä myös lavalla ja se on aina katsomon puolellakin kivaa. Säkenöiviä tyyppejä lava täynnä, ja millaisia komediataitureita kaikki!

Törnävän kesäteatterin Tootsie on luultavasti tämän kesän hauskin musikaali, ja huumoriltaan vieläpä terävä ja nokkela. Komediaa löytyy niin teatterimaailmasta, tilanteista, ihmisistä, maailmasta kuin kulttuuriviittauksistakin, ja vitsit toimivat. Tootsie ei tosiaan ole mitään perinteistä väsynyttä "mies mekossa"-huumoria, jota silloin viime syksynä ennen musikaalin näkemistä pelkäsin, vaan fiksua ja näppärää, teatterimaailmaan ja ihmisiin pureutuvaa musikaalikomediaa. Ja Törnävällä tämä musikaali on toteutettu taidokkaasti, hurmaavasti huumoria lukien ja aivan todella hauskasti. Jälleen kerran kannatti siis pidemmän matkan takaa matkata Seinäjoelle, esitys viihdytti, ilahdutti ja valloitti!

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Seinäjoen kaupunginteatteri!