Odottamaton vieras @ Ohkolan teatteri

kuvat © Vesa Saralehto

Näin Odottamattoman vieraan 18.7.

On sumuinen, myöhäinen ilta, kun Michael Starkwedder (Aatu Johansson) saapuu Warwickien talolle apua hakemaan. Hän on ajanut autonsa ojaan, ja kaipailee puhelinta, jotta voi soittaa hinauksen kaaralleen. Mutta suunnitelmiin tulee muutos, kun Michael löytää pyörätuoliinsa ammutun Richard Warwickin (Ari Lehto). Samassa huoneessa, ase kädessään, seisoo Laura Warwick (Riikka Holm). Onko tämä tappanut miehensä? Ja jos on, voiko Michael jotenkin auttaa naisen pois pulasta? Eihän kenenkään tarvitse tietää, jos Laura onkin päättänyt päästää miehensä päiviltä, kyllä tämä sen varmasti ansaitsi. Mutta kun poliisit saapuvat paikalle, kenen pokka pitää ja kuka puhuukaan totta? Onko syyllinen se, jota kaikki epäilevät, vai sittenkin joku aivan muu?

Agatha Christien näytelmä on vuodelta 1958, ja lienee hänen tuotannostaan vähän vieraampi, kun on suoraan näyttämölle kirjoitettu eikä romaanista näytelmäksi adaptoitu, kuten moni muu Suomessa nähty Christie-näyttämötoteutus. Eipä tätä monesti ole kotimaisilla lavoilla esitettykään, ainakaan nopean googlailun perusteella, joten mainiota että Öljymäellä Odottamattoman vieraan murhamysteeriä nyt ratkotaan. Petra Lähteen suomentaman tekstin ohjauksesta vastaa Samuli Reunanen, jonka aiemmista ohjauksista Ohkolaan olen nähnyt Fedja-sedän, kissan ja koiran kymmenen vuotta sitten, ja muista töistä Nummisuutarit ja Hamletin tässä viime vuosina. Edellisissä ohjauksissaan Reunanen on vakuuttanut tavallaan käsitellä tekstiä ja hahmoja, ja siinä hän onnistuu myös nyt. Esitys etenee napakassa rytmissä, hyvällä sykkeellä ja onnistuu yllättämään aina kun luulee keksineensä syyllisen. Minä menin lankaan joka kerta, kun muka keksin jonkin vihjeen ja luulin tietäväni kuka sen teki, mutta aina meni väärin. Odottamattomassa vieraassa on ehkäpä suosikkijuoneni kaikista näkemistäni Christie-mysteereistä, mainiosti tiettyyn suuntaan johdattelua, monitasoista dynamiikkaa hahmojen välillä ja sujuvasti etenevä tarina. Tämäkään ei ollut kovin jännittävä, enemmänkin mielenkiintoinen ja pohtimaan haastava, tiivistunnelmainen olematta kuitenkaan kylmiä väristyksiä aiheuttava. Alan tosin vähitellen kallistua siihen suuntaan, että kesäteatterissa/ulkonäyttämöllä on hyvin hankala ladata murhamysteeriin(kään) sellaista pulssia nostattavaa jännitystä, joka kylmää katsomossa. Tai sitten Eikä yksikään pelastunut (tähän mennessä ainoa Christie-mysteeri, jonka katsomossa oikeasti vähän hirvitti ja jonka näin sisätiloissa) on vain pelottavampi kuin nämä muut näkemäni. Odottamaton vieras on pelottamattomuudestaan huolimatta todella otteessaan pitävä, sekä yllättävien juonenkäänteiden, tosi mainioiden hahmojen että erinomaisen huumorin ansiosta. Reunasen ohjaus nostaa hienosti esiin ihmisten peiteltyjä tunteita ja salattuja motiiveja, ja tekee jokaisesta hahmosta sekä viattoman että syyllisen. Miten näissä murhamysteereissä aina voikin olla niin, että ihan joka tyyppi vaikuttaa juuri siltä, että totta kai juuri tuo on murhaaja, ja sitten ei kuitenkaan ole? Myös teoksen huumori on Reunasen käsissä aivan timanttista, ja komedia syntyy vaivattomasti. Pidin kovasti ratkaisuista hahmojen esittelyn ja näyttämöohje-tyyppisten tekstien kohdalla, ja muutenkin siitä, miten neljättä seinää hyvin hienovaraisesti pikkuisen rikotaan ja näytelmän perinteistä toteutustapaa aavistuksen haastetaan. Onnistunut yhdistelmä tiivistä ja aivoja kutkuttelevaa murhamysteeriä, näppärää komediallista otetta ja napakkaa ihmissuhdedraamaa.

Lavastus sekä tarpeisto ja puvustus ovat useamman tekijän suunnittelemia, ja todella tyylikkäitä. Erityisesti trofeet ovat hienoja, ja tarkkasilmäisimmät bongaavat niitä näyttämön lisäksi myös katsomosta. Suosikkini ovat seepra ja tiikerintalja, mutta kaikki Richardin metsästysmuistot ovat taidolla toteutettuja ja loistavan yksityiskohtaisia. Lavalla on sopivasti kotoisa tunnelma, ollaanhan Warwickien kartanossa, ja huone on talon asukkaiden näköinen. Yläluokkaista tunnelmaa luovat komea tulisija ja hienot tuolit, ja yksityiskohdat tauluja ja pöydän tavaroita myöten ovat kohdillaan. Puvustuksessa näkyy niin hahmojen asema, ammatti kuin persoonakin, ja ajankuvassa ja brittiläisfiiliksessä ollaan hyvin sisällä. Pidin siitä, miten vaatekappaleet, kuten hatut, toimivat myös osana tarinaa, kun nuori Jan Warwick (Leo Siljander) niitä kokeilee ja näpräilee. Ja onhan peribrittiläinen vaateparsi aina ilo silmälle, niin myös nyt. Visuaalisuuden takana olevan taitavan tekijäjoukon luomassa miljöössä kelpaa kyllä selvitellä, ken on murhan takana.

Kymmenen näyttelijän joukko heittäytyy rooleihinsa erinomaisella tarkkanäköisyydellä ja ymmärryksellä, ja esityksessä ehdottomasti parasta ovat sen monitasoiset hahmot. Hahmojen välinen dynamiikka on herkullista, ja kun laitetaan joukko kiinnostavia tyyppejä samaan huoneeseen murhan äärelle, tuppaa siitä tulemaan varsin mainiota ihmissuhdedraamaa murhamysteerin lisäksi. Ja niin tuleekin, tämän joukon välienselvittelyä, perhesuhteita ja monenlaisia suunnitelmia seuraa tosi mielellään. Ari Lehto näyttelee Richard Warwickin roolissa kuollutta miestä, mutta pääsee kalmankankeudesta huolimatta ottamaan lavaa haltuun. Richardin nauru jää kyllä kummittelemaan, tämä kissoja ja lintuja ammuskeleva katkera mies on juuri mainio murhan kohde mysteerinäytelmään. Niin paljon motiiveja pistää mies hengiltä, mutta kuka on antanut ajatuksilleen periksi..? Oli myös hauskaa, kun juuri kun Richardin kerrottiin ammuskelleen lintuja, taustalla rääkäisi fasaani. Riikka Holm on Laura Warwickin roolissa hienosti selvillä Lauran tunteista ja ajatuksista, ja tulkitsee niitä aidosti. Holm tekee roolinsa herkkyydellä, jossa sekä päättäväisyys että epäusko ja epätoivo löytävät paikkansa luontevasti. Aatu Johansson tuo näyttelijäntyöhönsä sujuvasti eri tasoja, hänen Michael Starkwedderinsä on varmoin ottein rakennettu kokonainen hahmo, josta paljastuu jatkuvasti uusia puolia. Johanssonin tavassa tehdä roolia on paljon yksityiskohtia, jotka sekä syventävät hahmoa että ovat tarinalle hedelmällisiä paikkoja kasvaa. Eeva Jeskanen tekee vanha rouva Warwickina jylhän arvokkaan roolin, johon on kuitenkin ladattu sekä haurautta että lempeyttä, ja sopivasti myös aavistus salaperäisyyttä.

Anu Päivinen neiti Bennettinä ja Joona Majurinen Henry Angellina ovat talon palvelusväkeä, ja molemmat sekä kovin luotettavan että kovin epäilyttävän oloisia. Päivisellä on rooliinsa mainio ote, neiti Bennettistä ei ihan ota selvää vaikka hän vaikuttaakin hyvin asialliselta ja vilpittömältä. Erityisesti esityksen loppupuolella, kun Bennett joutuu uhatuksi, Päivisen roolityö on hyvin vakuuttavaa. Majurinen kasvattaa hahmoaan taitavasti kivikasvoisesta ja harvasanaisesta työntekijästä ovelaksi, itsevarmaksi neuvottelijaksi. Leo Siljander on moneen otteeseen suorastaan varastaa shown, kun marssittaa nuoriherra Jan Warwickin lavalle. Ai että miten mainio hahmo, ja miten valloittavasti Siljander häntä tulkitsee! Hän on roolissa hienosti sisällä, ja tuo vauhdikkaan ja monitasoisen hahmonsa lavalle erinomaisin ottein, sujuvasti tunnelmaa lukien ja Janin mielentiloja tarkkaillen. Lilja Omenainen ja Kimmo Virtanen ylikonstaapeli Cadwalladerina ja tarkastaja Thomasina ovat riemukas poliisikaksikko, virkavalta on ainakin innokasta, jos ei sitten niin tarkkaavaista. Omenaisen Cadwallader on haaveileva runosielu, jonka Omenainen tuo lavalle luontevalla tavalla. Virtanen tekee tarkastaja Thomasin roolin arvokkuudella ja järjestelmällisyydellä, mutta ei turhan vakavasti. Juha Latvala on majuri Julian Farrarin roolissa onnistuneesti epäilyttävän oloinen naapurin kaveri, joka ilmaantuu paikalle pakkaa sekoittamaan. Onko majurilla puhtaat jauhot pussissa, sitä on vaikea sanoa. Latvala lukee hahmoaan näppärästi, ja tekee sujuvaa roolityötä.

Odottamaton vieras nousee Öljymäellä näkemieni esitysten joukosta parhaimmistoon. Tässä on kaikki kohdillaan, aina ohjauksen tarkasta rytmityksestä ja fiksuista ratkaisuista erinomaiseen, heittäytyvään näyttelijäntyöhön ja siihen, miten murhamysteeriä kuljetetaan kohti loppuratkaisua. Oli hauskaa antaa tarinan tarjota vihjeitä ja tehdä katsomossa koko ajan aivotyötä johtolankojen pohjalta, ja juonen yllätykselliset mutta uskottavat käänteet tarjoavat ihanan haastavaa pohdiskeltavaa esityksen katsomisen aikana. Ihan pari hetkeä ennen kuin kaikki paljastui minäkin tajusin, missä mennään, ja voi kun olikin mainio tunne! Ennen kaikkea on ilo katsoa, miten korkeatasoista teatteria Öljymäellä jälleen tehdään, onhan Ohkolan teatterilla erityinen paikka sydämessäni. Öljymäki on tuttu jo lapsuuden kesistä, ja kesäteatterin penkeillä on monet muistot tehty. Siksi moni tekijä niin lavalla kuin sen takanakin on monessa roolissa tullut tutuksi, kun heitä on kesä toisensa jälkeen nähnyt monenlaisten näytelmien parissa. Ilahduttaa siis nähdä, kuinka tyypit kerta toisensa jälkeen ylittävät itsensä, tarttuvat rooleihin ennakkoluulottomasti ja tuovat näyttämölle varmaa, tarkkaa ja taitavaa tekemistä. Yhtä mainiota on myös nähdä uusia kasvoja tuomassa omaa taitoaan lavalle. Ja taitoa tässä produktiossa kyllä riittää, niin näyttelijöiden kuin kulissien takana tehdyn työn muodossa. Eri osa-alueiden onnistuneen työn ansiosta tyylipuhdas murhamysteeri nousee Öljymäelle kutkuttavana, hauskana, ajatuksia herättävänä, syyllisen arvailuun kannustavana ja täysin mukanaan vievänä kokonaisuutena.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Ohkolan teatteri!