Kuolema Niilillä @ Orimattilan Teatteri

kuva © Johannes Wilenius

Näin Kuolema Niilillä-murhamysteerin 15.7.

Risteilyalus Lotus ja sen purseri (Manu Heinonen) toivottavat tervetulleeksi Niilin kauniisiin maisemiin haikailevia matkustajia. Kyytiin astuvat neiti ffoliot-ffoulkes (Tuula Manelius) ja tätinsä käskytettävänä matkustava Christina (Heli Yläjoki), työläisten asemaa joka välissä korostava Smith (Väinö Karhos), leppoisa tohtori Bessner (Lauri Keskiväli), tuore aviopari Kay ja Simon Mostyn (Emma Yildirim ja Urho Notkola) palvelijansa Louisen (Tuulianna Toivonen) kanssa sekä rovasti Pennefather (Vesa Teräs). Viime hetkellä mukaan matkalle lähtee myös Jaqueline de Severac (Reetta Jouttimäki), Simonin entinen kihlattu ja Kayn entinen paras ystävä, joka on seurannut nuorta paria jo jonkin aikaa...

Olen nähnyt Kuoleman Niilillä viimeisimpänä elokuvaversiona pari vuotta sitten, ja esityksen alussa olin ihmeissäni siitä, onko tämä edes sama tarina. Tuttuja juttuja alkoi pian kuitenkin näkyä lavalla, ja olihan tämä sitten se sama Niili-mysteeri kuin elokuvakin, pienin muutoksin. Agatha Christien samannimiseen romaaniin perustuva näytelmä on nimittäin Christien itsensä romaanista dramatisoima, ja hän on tehnyt siihen muutoksia. Ensinnäkään, näytelmässä murhamysteeriä ei ratko Hercule Poirot, vaan rovasti Pennefather, hahmojen nimet ovat eri kuin romaanissa, ja heitä on vähemmän. Ei ihme, ettei kenenkään nimi siis kuulostanut tutulta! Englanniksi näytelmän nimikin on eri, Murder on the Nile (tai Hidden Horizon), ei Death on the Nile, kuten romaani. Suomeksi Kuolema Niilillä on kuitenkin ollut useimpien teatteriversioiden nimi. Etukäteen muistin elokuvasta lähinnä sen, että suosikkihahmoni kuolee, mutta eipä kuollut nyt, kun ei ollut edes mukana. Mutta muuten porukka kyllä heittää henkensä, ja kuten kunnon murhamysteeriin kuuluu, salaperäisissä olosuhteissa.

Ninni Parviaisen ohjaama esitys on kelpo murhamysteeri, joka avautuu yksityiskohta ja juonenkäänne kerrallaan ja antaa katsojalle riittävästi vihjeitä, jotta syyllistä on katsomossa mahdollista arvailla. Harmittavasti tunnelma alkaa kunnolla tiivistyä vasta loppupuolella, ja kohtauksiin jää vielä kaipaamaan jännitettä ja intensiteettiä. En tiedä, onko Kuolema Niilillä hankalampi näytelmä tuoda lavalle kuin aiemmat näkemäni Christie-näyttämötulkinnat, sillä vaikka niissäkin on ollut pitkiä vuorosanoja, aavistuksen verkkaista mysteerin rakennusta ja paljon pohdintaa, on jännitys silti ollut käsinkosketeltavampaa ja väreillyt ilmassa alusta loppuun. Nyt tuo viimeinen taso jää vähän uupumaan, vaikka palaset ovatkin kohdillaan ja tekeminen lavalla on sujuvaa. Varmaotteisen kokonaisuuden ansiosta tämä on esityksenä siis oikein nautittava, vaikka jännitystä jääkin puuttumaan. Erityisesti napakka dialogi, varsinkin Smithin keskustellessa muiden hahmojen kanssa, on erinomaista seurattavaa, ja ihmissuhteiden setviminen viihdyttävää. Christien teksti (suomennos Aino Piirola) on parhaimmillaan hyvin monitasoista, ja tässä näytelmässä se pääsee oikeuksiinsa enemmänkin juuri hahmojen välisissä keskusteluissa kuin varsinaisessa syyllisen ja tapahtumien kulun päättelemisessä. Ensimmäistä kertaa Jätinpesän kesäteatterissa on mukana liveorkesteri (Urho Notkola, Väinö Karhos, Manu Heinonen, Elmo Kuikka, Matias Strandén), ja vaikka musiikki ansiokkaasti luokin kohtauksiin tunnelmaa, olisi soittajille ja bändille ehdottomasti suonut suuremman roolin, nyt he jäävät aika lailla sivuosaan. Outi Wrightin lavastus on todella tyylikäs, samoin Johanna Immelin ja Anne Heiskasen puvustus ja Emilia Savolaisen sujuvasti kokonaisuutta täydentävä rekvisiitta. Visuaalisesti esitys vie hienosti tapahtuma-aikaansa, ja tuo esiin eri hahmojen asemaa ja persoonaa. Yksityiskohdat ovat kohdillaan sekä hahmojen että miljöön ulkoasussa, ja näyttämökuva tarjoileekin hienosti perinteistä dekkaritunnelmaa. On hienoa ja eleganttia, ylellinen risteily ja kaunista pukuloistoa, juoma virtaa ja korttia pelataan. Ei siis ihme, että pian joku kuolee!

Vesa Teräs näytteli edellisessä näkemässäni Christien näytelmässä Hercule Poirotia, ja tekee rovasti Pennefatherina hyvin samantyylisen roolin. Hahmotkin ovat aika samanhenkiset, molemmat sivistyneitä, vähän omahyväisen oloisia ja nopeaälyisiä, näppäriä syyllisenselvittelijöitä. Teräksen roolityössä on rauhaa ja varmuutta, sopivasti terävyyttä, ja myös hieman sellaista rasittavuutta, jota näissä (amatööri)salapoliisihahmoissa usein on. Urho Notkola tuo Simonin rooliin onnistuneesti viatonta nuorta rakkautta ja uskottavaa päättäväisyyttä, ja tasapainoilee sujuvasti sen välillä, mitä hahmo tietää ja mitä yleisö tietää. Emma Yildirim on Kayn roolissa hurmaava, itsetietoinen ja aina huoletonta elämää elänyt nuori nainen, jota Jaquelinen läsnäolo piinaa. Yildirim lukee rooliaan tosi hyvin, ja tuo roolityöhönsä onnistuneita yksityiskohtia. Reetta Jouttimäki Jaquelinen roolissa ottaa monitasoisen hahmonsa haltuun varmoin ottein, ja välittää vahvasti kaiken sen, mitä Jaqueline tuntee ja ajattelee. Väinö Karhos on Smithin roolissa loistava, hänellä on roolihahmonsa asenne täysin omaksuttuna ja erinomainen tapa käsitellä Smithin teräviä, mainioita repliikkejä. Lauri Keskivälin komediantaju pääsee tohtori Bessnerin roolissa hienosti esiin, ja Keskiväli tekee tohtorin roolin taitavasti huumoria lukien ja siitä kaiken irti ottaen, pitäen kuitenkin roolityönsä murhamysteerin tyyliin sopivana. Heli Yläjoki on Christinan roolissa mainio, erityisesti Smithin liehittely-yrityksiä torjuessaan ja tämän juttuja kuunnellessaan. Tuula Manelius ottaa lavan haltuun neiti ffoliot-ffoulkesin roolissa, siinä sujuu neidin risteily rattoisasti kun keksii moittimisen aihetta milloin mistäkin. Manelius on taitava komediallisten iskujen kanssa, ja hienosti sisällä roolissaan. Tuulianna Toivonen tekee Louisen roolin sopivalla epätoivoisuudella ja hämmennyksellä, Louise joutuu melkoiseen pyöritykseen kun laivalla alkaa tapahtua. Manu Heinonen on kaksoisroolissaan purserina ja Mc Naughtina palvelushenkinen laivan työntekijä, joka varmistaa matkan sujuvan kulun ja toteuttaa matkustajien kaikki toiveet. Jokainen tekee roolinsa hyvällä otteella, ja hahmojen välisiä keskusteluja on viihdyttävää ja ilahduttavaa katsoa, niissä on onnistunutta dynamiikkaa.

Kuolema Niilillä tarjoilee Jätinpesän kesäteatterissa murhamysteerin, joka etenee varmasti ja säästää yllätyksiä loppuun saakka. Vaikka jännitysnäytelmälle ominainen jännitys jää tällä kertaa vähän uupumaan, on esitystä silti mukava katsoa sujuvan näyttelijäntyön ja mainioiden hahmojen ansiosta, tyylikkäästä visuaalisuudesta puhumattakaan. Ja aina ilahduttaa näissä dekkarinäytelmissä lopussa se suuri hetki, kun tapahtumaketju väännetään rautalangasta, jotta se tulee selväksi myös kaikille muille kuin rikoksen ratkaisseelle, erinomaisen päättelykyvyn omaavalle amatöörisalapoliisille. Itse tosin kuulin sivukorvalla, miten katsomossa kerrottiin vieruskaverille syyllinen etukäteen, joten vaikka en muistanut elokuvasta, miten tässä kävi, jouduin spoilatuksi ennen loppuhuipennusta. Muuten en olisi murhaajaa varmaankaan arvannut, olen onneton päättelemään näitä!

kuva © Pia Simonen Photography

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Orimattilan Teatteri!