Heathers @ Teatteriyhdistys Kulissi

kuvat © Riku Montonen

Näin Heathers-musikaalin 28.7.

On syyskuun ensimmäinen päivä vuonna 1989, lukion viimeisen vuoden alku. Veronica (Riina Leppiniemi) kuuluu koulun nörtteihin, luusereihin ja muuhun pohjasakkaan, ainakin jos hierarkian huipulla olevilta kysytään. Ja heiltähän kysytään, sillä muiden mielipiteellä ei ole merkitystä. Kun Veronica väärentää lupalapun koulua hallitseville Heathereille Chandler (Pihla Pohjola), Duke (Eeva Kuorikoski) ja McNamara (Veera Koskela), pääsee hän osaksi suosittujen porukkaa ja nousee ravintoketjussa ylätasolle. Siellä vaan on aika armoton meno, eikä rajojen rikkominen ole hyväksyttävää. Tarkkana saa olla, jotta asemansa säilyttää. Koulun uusi oppilas Jason Dean (Juuso Porras) – ihan JD vaan – saa Veronican pauloihinsa, mutta romanssilla on tappavia seurauksia...

Heathers on toinen tämän kesän musikaaleista, jota olen odottanut Suomeen kuin kuuta nousevaa, se toinen on tietysti Bonnie & Clyde. Ja nyt Veronica ja kumppanit ovat täällä krikettimailoineen, scrunchieineen ja murhasuunnitelmineen! Äää! Näin Heathersin aikoinaan kahdesti Lontoossa, kuusi vuotta sitten, ja sitä kokemusta en kyllä ikinä unohda. Musikaali itsessään oli hauska, terävä ja onnistunut, mutta sitäkin paremmin mieleen jäi yleisö, jollaisessa en koskaan ennen ollut katsomossa istunut. Ai että sitä kiljuntaa ja aplodeja ja hurrausta, villiä menoa ja riehakasta tunnelmaa! West Endillä esityksessä oli tiettyjä vuorosanoja, ilmeitä, eleitä ja hetkiä, joille taputettiin, naurettiin ja huudettiin innoissaan, ja tämä musikaali on fanikunnalleen kyllä hyvin erityinen ja rakas. Minäkin pidän Heathersista kovasti, ja vaikka se ei ehkä olekaan minulle aivan samalla tavalla tärkeä kuin muutama muu suosikkimusikaalini, ovat hetket Heathersin katsomossa olleet tosi merkityksellisiä. Olenkin äärettömän iloinen siitä, että Kulissi on tämän helmen nyt suomalaiselle musikaalikentälle tuonut, sillä onhan Heathers nuorisomusikaalien aatelia. Se on ehdottomasti suosikkini niistä teini-/lukioteoksista, joita Suomessa on viime aikoina nähty (mm. The Prom, Dear Evan Hansen), ja alusta loppuun täyttä tykitystä niin tekstin, musiikin, huumorin kuin teemojensa tasolla. Vuoden 1988 samannimiseen elokuvaan perustuva Heathers-musikaali on niin käsikirjoituksen, sävellyksen kuin sanoituksen osalta Laurence O'Keefen ja Kevin Murphyn käsialaa. Alunperin musikaali sai ensi-iltansa Off-Broadwaylla kymmenen vuotta sitten, ja Lontoossa siis 2018 joitakin muutoksia kokeneena ensin pienemmässä teatterissa, sitten West Endillä, jossa minäkin sen paristi näin. Viiltävän tarkasti ja mustaa huumoria tihkuen isoja ja vakavia teemojaan käsittelevä Heathers taklaa aiheita koulukiusaamisesta itsemurhiin ja murhiin, ihastumisesta seksuaaliseen ahdisteluun ja väkivallasta oman paikkansa etsimiseen, muun muassa. O'Keefen ja Murphyn teksti onnistuu vaikeassa tehtävässä, ja on sekä todella hauska että lähestyy teemojaan toimivasta kulmasta. Heathers näyttää lukion raakana ja armottamana taistelutantereena, jossa nuoret kamppailevat pitääkseen päänsä pinnalla, eivätkä aikuiset tajua mistään mitään.

Kulissille Suomen kantaesitykseensä Heathersin on ohjannut ja suomentanut Pyry Keto, joka käsiohjelmassa kertoo jo pitkään halunneensa juuri tämän musikaalin tehdä. Se myös näkyy, sillä ohjauksessa on valtavasti ajatusta, tarkasti mietittyjä ja vakuuttavasti toimivia kohtauksia sekä loistavasti kaikkia ikonisia Heathers-poseerauksia ja tapoja tehdä tietyt hetket. Keto on loihtinut lavalle kokonaisuuden, jossa on hurjasti energiaa ja sydäntä, erinomainen rytmitys ja joka saa voimansa työryhmän taidosta ja innosta. Ohjaamisen lisäksi käännöksen tehnyt Keto on ollut ison työn edessä, ja selvinnyt siitä kunnialla. Bändin soitto harmittavasti hukutti laulua alleen erityisesti vauhdikkaammissa biiseissä, joten osa sanoista jäi kuulematta, mutta tutun musikaalin kohdalla se ei itseäni haitannut. Suomennos jäi toki samalla kuulematta, mutta onneksi pääosan ajasta sanat kuuluivat, joten tekstiä pääsi käännöksen näkökulmasta analysoimaan. Ja se käännöshän on oikein mainio! Joissain kohdissa suomennettujen lyriikoiden kohdalla tulee laulussa kiire, ja joissain yksittäisissä vuorosanoissa ja sanoituksissa käännös muuttaa sanotun merkitystä. Yhden huomion nostan esiin, vaikka se lieneekin vähän tarpeetonta tutun teoksen yksityiskohtiin tarttumista. I Am Damaged-biisissä (jolle ei käsiohjelmassa ollut suomenkielistä nimeä) alkuperäiset lyriikat menevät seuraavasti: "JD: Our love is God x 4 / Veronica: Say hi to God". Suomeksi vastaava on kääntynyt "JD: Taivaallista" x 4 / Veronica: Taivas vastaa". "Say hi to God" poltti ekalla Heathers-katsomiskerrallani pysyvän jäljen muistoihini, ja on minulle ehkä turhankin merkityksellinen lyriikanpätkä. Siksi siihen tartuinkin nyt, ja halusin yhden suomennosajatuksen nostaa esiin, koska "taivas vastaa" ei aivan tavoita sitä ajatusta, jonka "say hi to God" välittää. Mutta vaikka joihinkin pikkujuttuihin jäin pariin otteeseen kiinni, on teksti kokonaisuudessaan suomennettu varsin oivallisesti. Erityisesti slangi ja heitot, joista on Heathersin kohdalla tullut musikaalille ominaisia, ovat vaatineet suomentajalta kekseliäisyyttä. Sitä on myös löytynyt, huikeita tapoja luoda suomi-Heathersille toimivaa, napakkaa ja iskevää kieltä! Suomennos aina jännittää tuttujen musikaalien kohdalla, mutta turhaa jännitystä jälleen – hyvin toimii, rullaa ja soljuu kaikki. Etukäteen minulla oli kummallisia "voikohan tämän nyt tehdä Suomessa?"-ajatuksia moneen juttuun liittyen, aina pikkuriikkisistä yksityiskohdista isompiin kokonaisuuksiin, ja pohdiskelin kuinka ne nyt lavalla sitten toteutetaan ja toimiiko tämä ja tämä ja miten se ja se nyt onnistuu. Mutta kyllä vaan voi tehdä – ja tyylikkäästi – ihan kaiken, sen Kulissin Heathers osoittaa.

Pyry Keto on ohjaamisen ja suomentamisen lisäksi suunnitellut lavastuksen, joka on niin tuttua Heathers-kuvastoa, että kyllä hymyilytti moneen otteeseen, kuten näyttämökuvan kohdalla noin muutenkin. Puvustus on Henna Virtasen käsialaa, hiukset ja maski Eevi Jaatisen, tarpeisto Veera Koskelan. Tunnistettavuus on Heathersin kohdalla ollut Off-Broadwaylta saakka visuaalisuudessa vahvasti mukana, ja tietysti jo ennen sitä elokuva on luonut kuvaa siitä, miltä tarina nimeltä Heathers näyttää. Westerberg High tiiliseinineen ja Rottweilereineen, Heathersit punaisessa, vihreässä ja keltaisessa ja Veronica sinisessä, JD:n pitkä musta takki, Kurt ja Ram punavalkoisissa pusakoissaan, krikettimailat ja 3D-lasit, sekä tietysti pompulat, kaikki tämä löytyy lavalta kuten kuuluukin, ja näyttää hienolta. Lavastuksessa, puvustuksessa ja kaikessa muussa visuaalisessa ilmeessä on löytynyt tapa ottaa Heathers omakseen, tehdä siitä omannäköinen ja kunnioittaa samalla alkuperäistä. Hienosti myös rakentuu lukiomiljöö ulkonäyttämölle, ja ennakkoluuloton teosvalinta toteutetaan kesäteatteriin ammattimaisin ottein. Hyvin sopii Heathers myös taivasalle, ja Kulissin versio osoittaa, että kesäteatterissa voi ilman muuta kantaesittää hittimusikaalin.

Heathersin musiikki on minulle läpikotaisin tuttua, vaikka välissä olikin aika, etten kuunnellut sitä lainkaan. Sen verran monesti ovat sekä Off-Broadwayn että West Endin cast recordingit kuitenkin korviani ilahduttaneet, että mikä vain biisi lähtee ulkoa epäröimättä. Odotin innolla erityisesti suosikkibiisieni kuulemista, mutta myös musiikkia kokonaisuudessaan ja laulunsanojen suomennoksia. Kuten sanottu, välillä musiikki peitti laulua alleen, ja osa ensemblemikeistä oli turhan hiljaisella esityksen läpi, mutta onneksi suurimmassa osassa biiseistä sekä solistien että ensemblen laulu kuului. Tyypit nimittäin laulavat aivan upeasti! Biisit esitetään taidolla ja tunteella, ja esiintyjien äänet soivat hienosti yhteen. Erityisesti Veronican roolissa Riina Leppiniemi teki ison vaikutuksen, miten kaunis ja eri tasoja tavoittava ääni! Heathersin biisit eivät ole helppoja, koska niissä tapahtuu paljon laulun lisäksi niin tarinallisesti kuin usein myös tanssillisesti, eikä koreografi Anne Joutsinmäki ole esiintyjiä tosiaan helpolla päästänyt. Lavalla on menoa ja meininkiä, koreografioissa hienosti sekä nuoruuden intoa ja tunnelmaa että tarkkaa, viimeisen päälle harkittua liikekieltä. Arvostin myös kaikkia viittauksia alkuperäiseen materiaaliin, joka ehkä tällaisen kulttimusikaalin kohdalla entisestään korostuu. Kaikkien teosten kohdalla on hyvä tunnistaa, mistä ne tulevat ja mitä ovat tehneet ennen sitä versiota, jota lavalle toteutetaan, mutta esimerkiksi Heathersin kohdalla sekä Off-Broadwayn että West Endin versiot ovat "vain" perusproduktioiden lisäksi ilmiöitä, joilla on laaja fanikunta myös esityksen nähneiden katsojien ulkopuolella. Niinpä vaikka toteutuksessa olisi vapaat kädet (mitä tämän musikaalin kohdalla ei toki täysin ole, vaan oikeuksia ja toteutusta valvotaan), uusille versioille pohjan luoneille produktioille on oikein antaa vähän tunnustusta. Ja sen Kulissin Heathers tekee: tässä on sopivassa suhteessa tunnistettavia, Heathersille ominaisia ratkaisuja että omaa otetta niin visuaalisuuteen kuin tarinan tulkintaan näytellen, liikkeellisesti ja musiikillisesti. Biiseistä tässä versiossa iskivät erityisesti Karkkikauppa, Musta taisteleen (ihan huikea!), Kuollut nainen kulkee, Ei kestä, En tuu pitää mun suuta kii (iski kymmenen kertaa kovempaa kuin West Endillä tämä!), On kuollut poika gay, Teinejä taas, Loistaa saat (neiti Fleming best), Pelastuslautta, Sanon ei ja Kokonaan sun. Bändi (Severi Soisalo, Tuuli Tuominen, Sakari Soisalo, Jaakko Kiesiläinen ja Max Suominen) soittaa erinomaisella energialla ja kuulostaa loistavalta. Sami Ulmanen on sovittanut laulut, Severi Soisalo musiikin.

Riina Leppiniemi tekee Veronican roolissa monitasoisen, vahvan ja hienosti rakennetun roolityön. Hän tavoittaa Veronican tunteet tarkkanäköisesti, ja antaa roolihahmonsa kasvaa, erehtyä, oppia ja kokea koko tarinan ajan. Leppiniemi tuo näyttelijäntyöhönsä herkkyyttä, joka sopii Veronican hahmolle, ja varmuutta, joka on myös Veronicalle ominainen piirre. Iso rooli on vaativa sekä teknisesti että tunnetasolla, mutta Leppiniemi vastaa haasteeseen haparoimatta. Sanon ei-biisin haluan nostaa erikseen esiin, aivan tosi hieno veto. Juuso Porraksella on JD:n roolissa sopivasti hullunkiilto silmissä, syvä ymmärrys roolihahmostaan ja erinomainen ote kohtauksiin. JD on yksi suosikkimusikaalihahmoistani, onhan hän kovia kokenut ja maailmaan pettynyt, fiksu nuorukainen, ja saa vedellä tykkejä biisejä yksi toisensa perään. Porras heittäytyy hienovireiseen rooliinsa näppärästi ja tasapainottelee JD:n nopeiden sävymuutosten mukana sujuvasti, hän myös lukee esityksen huumoria erinomaisesti. Tykkibiisitkin sujuvat! Chandlerina Pihla Pohjola hallitsee koulua jääkuningattaren lailla, hän tuo Heatheriinsa itsevarmuutta ja jäätävyyttä, joka toimii lavalla hienosti. Varsinkin kuolemanjälkeisissä kohtauksissa Pohjola tekee sujuvaa roolityötä, sekä biiseissä että puhekohtauksissa. Duken roolissa Eeva Kuorikoski loistaa erityisesti Duken ottaessa paikkansa johtavan Heatherin asemassa. Kuorikoskella on Heatheriinsa onnistunut lähestymistapa, ja hän rakentaa roolia sujuvin yksityiskohdin esityksen läpi. Veera Koskelan McNamara on vilpitön ja suloinen, suosikki-Heatherini on Koskelan esittämänä valloittavan komediallinen ja koskettavan inhimillinen. Teemu Kalliokoski Ramin ja Vinski Santaniemi Kurtin rooleissa ovat aivan erinomaisen riemukas kaksikko. Ram ja Kurt ovat koulun kuninkaita, ovathan he tähtiurheilijoita, ja todellisia huolettomia urheilujätkiä, joille huvia tuo muiden kiusaaminen ja mukahauskojen heittojen keksiminen. Oikeastihan nämä tyypit ovat kamalia, mutta musikaali maalaa Kurtin ja Ramin valossa, joka ei peittele heidän ikävyyttään, vaan nostaa sen terävän huumorin kohteeksi. Kalliokoski ja Santaniemi pelaavat taitavasti yhteen ja tavoittavat leppoisten kaverusten yhteenpuhaltamisen ja ystävyyden onnistuneesti. Kaksikon välinen energia ja dynamiikka ilahdutti myös, ja miksei olisi ilahduttanut, olenhan vannoutunut Kram-shippaaja.

Sofia Häärä Marthan, Veronican parhaan ystävän, roolissa tekee uskottavan, varman roolin. Martha, onnellisia loppuja rakastava hyväsydäminen tyttö, ei ole suosittu koulussa ja saa jatkuvasti osakseen naljailua ja haukkuja. Paras kaverikin unohtaa Marthan suosittujen tyttöjen ja murhanhimoisen pojan vuoksi, ja maailman epäreiluus osuu Marthaan kovaa. Häärä tekee roolinsa sydämellä, hän tuo Marthaan hienosti tasoja ja tulkitsee tämän tarinaa kauniisti. Mistään mitään ymmärtämättömiä aikuisia näyttelevät Iiris Karjalainen (neiti Fleming / Veronican äiti), Aarni Auerniitty (rehtori Gowan / Veronica isä / Ramin isä) ja Tommi Tuovinen (valkku Ripper / JD:n isä / Kurtin isä). Neiti Fleming on aivan loistava hahmo, sekä koominen että tarinallisesti tärkeä, ja Karjalainen ottaa hahmostaan kaiken irti. Aurniitty ja Tuovinen vetäisevät On kuollut poika gay-biisin riemulla ja suloisesti, ja tekevät sujuvaa roolityötä myös muuten. Tuovinen erityisesti jäi JD:n isän, purkuherra Deanin, roolista mieleen. Koko lavalla nähtävä porukka vetää huikealla energialla ja taidolla, ja joukkokohtauksissa on upeasti vakuuttavuutta ja sisältöä. Ensembletyöskentelyssä erityisesti lukion keskinäinen hierarkia ja erilaisten tyyppien suhtautuminen toisiinsa on mainiota bongailtavaa, jokainen on tuonut hahmoonsa yksityiskohtia jotka kasvattavat kokonaisuutta. Yhteistyössä on voimaa, sen toivottavasti musikaalinkin hahmot oppivat. Ainakin esiintyjät ovat tämän sisäistäneet, sillä yhdessä tekeminen on saumatonta ja into ja taito säteilevät katsomoon saakka.

Kulissin Heathers täyttää kaikki odotukset, joita hittimusikaalin kotimaiselle kantaesitykselle asetin, ja on todellinen harrastajateatterin voimannäyte. Eikä muuten ole ensimmäinen Kulissin tekemä (Off-)Broadway-musikaalin kantaesitys, jonka nähtyäni olin aivan myyty, sillä ensimmäisen Kulissi-reissuni, vuoden 2019 Urinetown jo osoitti, että Kulissilla vedetään musikaaleja huippulaadulla. Korona ja muu viivästytti seuraavaa matkaani Kulissin katsomoon, mutta oli jo aikakin reissata uudelleen Jyväskylään. Ja olihan se nyt ihan parasta palata tämän teatterin yleisöksi nimenomaan Heathersin katsomossa. Mikä ilo ja riemu saada nähdä tämä musikaali suomalaisena versiona, ja vieläpä tällaisella energialla, taidolla ja sydämellä toteutettuna!

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kulissi!