Kuninkaan puhe @ Lahden kaupunginteatteri

kuvat © Tommi Mattila

Näin Kuninkaan puheen 10.2.

Bertie (Teemu Palosaari) kärsii änkytyksestä, joka hankaloittaa montaa asiaa elämässä, niin arjessa kuin virallisissa asioissa. Eikä hän voi oikein vaihtaa ammattiakaan – Bertie kun on Englannin kuninkaan Yrjö V:n (Aki Raiskio) poika. Kun näyttää siltä, että isän terveys heikkenee nopeasti ja isoveli David (Joni Lepomäki) keskittyy lähinnä romanssiinsa amerikkalaisen Wallis Simpsonin (Saara-Elina Partanen) kanssa, on Bertien otettava yhä enemmän edustustehtäviä hoitaakseen. Ja sehän tarkoittaa, että puheita olisi pidettävä ja kuninkaallisten neuvonantajien kanssa keskusteltava monenlaista. Vaimo Elisabeth (Laura Huhtamaa) seuraa Bertien kamppailua tämän rinnalla ja kertoo uutisen: hän on löytänyt puheterapeutin, jonka palveluksia voisi kokeilla. Kun Lionel Logue (Tapani Kalliomäki) sitten alkaa työskennellä yhdessä Bertien kanssa, hänen metodinsa vaikuttavat melko kummalliselta. Pikku hiljaa miesten välille kuitenkin syntyy ystävyys, joka voittaa luokkarajat. Mutta kun tulee Bertien elämän tärkeimmän puheen aika, kantaako hänen äänensä?

Ai ettien että, tällaista on teatteri parhaimmillaan! Kuninkaan puhe oli kevään tärppilistallani ensimmäisellä paikalla ja ehdottomasti se esitys, jonka näkemistä odotin tässä alkuvuodesta eniten. Eikä turhaan tarvinnut odottaa, Lahti tarjoilee jälleen äärimmäisen onnistunutta laatudraamaa. Monet suosikki-puheteatteriesityksistäni olen saanut nauttia Lahden kaupunginteatterissa, ja noiden hienojen kokemusten rinnalle nousee myös tämä Tommi Kainulaisen ohjaama Kuninkaan puhe. Suurella lämmöllä ja ymmärryksellä, taitavasti ripotellulla ja hyväntuulisella huumorilla sekä ihmisiä tarkasti ja hienovireisesti katsovalla otteella ohjattu esitys koskettaa, viihdyttää ja lämmittää sydäntä. Monarkia, luokkaerot ja yhteiskunta ovat jatkuvasti mukana, mutta keskiössä ovat ihmisten tarinat. Miten pärjätä maailmassa, joka tuntuu vain lyttäävän ja tuomitsevan? Kun oma perhekin tiuskii ja naureskelee, on äärimmäisen vaikea luottaa muihin, olivat he ketä tahansa. Ja jos sitten luottaa ja huomaa tehneensä virheen, kuinka moni kärsii? Mutta koskaan ei voi tietää, jos luottamus avaisikin oven uusiin mahdollisuuksiin ja ystävyyteen. Näitä teemoja ja monia muita Kuninkaan puhe käsittelee tunnistettavasti ja samaistuttavasti, koskettavalla tavalla. Kainulaisen ohjauksessa mennään syvälle epävarmuuksiin, vastuisiin, pelkoihin ja toiveisiin, ja kaikki tapahtuu upean vaivattomasti. Mitään ei tehdä liikaa, vaan esitys luottaa tarinaan ja antaa sen kantaa.

Milja Ahon lavastus lienee yksi hienoimmista, jonka olen Juhani-näyttämöllä nähnyt. Eleganttia, tyylikästä, isoa ja majesteettista – juuri sellaista kuin kuninkaalliseen tarinaan sopii. Ja sitten kodikasta, arkisen rentoa ja eletyn näköistä tunnelmaa Lionelin vastaanotolla. Lavastus keskustelee hienosti myös tarinan kanssa, ja toimii erinomaisesti erityisesti silloin, kun Bertie on isojen kulissien keskellä yksin. Yksityiskohtia on paljon, ja myös ne osaltaan tukevat tarinaa ja ovat välillä juonen kannalta hyvinkin tärkeitä, kuten lentokoneiden pienoismallit. Riikka Aurasmaan pukusuunnittelu on samaan tapaan sekä eleganttia että arkisempaa, ja tukee luokkayhteiskunnan kuvausta onnistuneesti. Erityisesti kuninkaallisen perheen asut ovat upeita, pidän aina arvokkaista ja koristelluista vaatteista ja sellaisia tässä näytelmässä riittää. Harri Peltosen valosuunnittelu luo tunnelmia ja tilanteita sujuvasti, ja löytää jylhästä lavastuksesta hienosti valon ja varjon paikkoja. Visuaalisuus kokonaisuudessaan on varsin komeaa, ja näyttämökuvassa riittää ihasteltavaa. Vaihdot lavasteiden välillä menevät myös hyvin sujuvasti.

Teemu Palosaari kantaa ison roolinsa upealla herkkyydellä, ja tuo kaikkeen tekemiseen monitasoista ja vilpitöntä läsnäoloa. Roolityö on hieno, ilmeet ja eleet hillittyjä ja arvokkaita kuten kuninkaalliselle kuuluu. Mutta välillä pintaan nousee kaikki tukahdutettu, epävarmuudet ja ärsytys ja epätoivo, ja nämä ovat minulle kaikista koskettavimpia hetkiä. Joko nämä, tai sitten se, miten raskas on Bertien taakka ja miten aidosti Palosaari sen lavalle tuo. Kokonainen kansakunta harteilla, ei se ole kenellekään helppoa. Roolityö kasvaa kohtauksesta toiseen hienosti, ja tapa, jolla Palosaari näyttää Bertien kokemuksen kaikesta tapahtuvasta, on vakuuttava. Upea rooli, koskettava, samaistuttava ja kokonainen. Tapani Kalliomäki Lionelin roolissa on sydämellinen ja lämmin, hän tuo luontevasti rooliinsa leppoisaa hyväntuulisuutta. Lionel on tarkka huomaamaan asioita, mutta hänen tapansa ratkaista ongelmia ja käsitellä tapahtumia lähtee positiivisuudesta, ei hermostumisesta tai ahdistumisesta, ja tämän Kalliomäki näyttelee erinomaisesti. Se, miten Bertien ja Lionelin ystävyys vahvistuu, ja miten Lionel tukee Bertietä tämän huolissa, on suosikkijuttuni esityksessä. Ystävyys ylipäätään on ihana teema tarinoissa käsiteltäväksi, mutta se vähän jää muiden ihmissuhteiden varjoon. Monessa tarinassa toki on ystävyyttä, mutta enemmän sivu- kuin pääjuonena. Kuninkaan puheessa sen sijaan ystävyys on se voima, joka tarinaa ajaa, ja tuon ystävyys on lavalla kauniisti kuvattu. Sydän meinasi sulaa monessa kohtaa, kun miesten välille vähitellen kehittyi aina vain vahvempi luottamus. Palosaaren ja Kalliomäen näyttelijäntyö on loistavasti vireessä tunnelman hiuksenhienoihin muutoksiin, Bertien ja Lionelin suhteen sävyihin ja sen näyttämiseen, miten kaksi eri taustoista tulevaa, erilaista ihmistä voivat olla toisilleen juuri oikeat ystävät juuri oikealla hetkellä.

Laura Huhtamaa tekee vahvan roolin Elisabethina. Hienovaraisessa roolityössä on voimaa ja haavoittuvuutta, Huhtamaa näyttelee taitavasti tulevan kuningattaren kasvun tarinan aikana. Miehensä rinnalla väsymättä tukena oleva Elisabeth käy itsekin läpi myllerrystä, kun kuningattareksi tuleminen vaikuttaa yhä ajankohtaisemmalta. Huhtamaan roolityössä on lempeyttä ja lämpöä sekä viisautta ja itsevarmuutta, joka tasapainottuu tulevaisuuteen liittyvien kysymysten painolla. Hieno rooli. Krista Putkonen-Örn tekee koskettavaa työtä Lionelin vaimon Myrtlen roolissa. Maanläheinen ja härkevä Myrtle on seurannut miestään Australiasta Englantiin, mutta vaikka hän onkin Lionelin unelmien puolella, kaipaa Myrtle kotiin. Ystävyysteeman lisäksi Kuninkaan puheessa on vahvasti myös teemana parisuhde ja pariskunnat, ja kolmen pääparin erilaisuus on taiten tuotu lavalle. Bertien ja Elisabethin vastuuntuntoisuus, huoli ja epävarmuus tulevasta ja vahva keskinäinen luottamus ja toisen tukeminen heijastuu sekä Lionelin ja Myrtlen rakkaudentäyteiseen, mutta välillä erilaisista asioista haaveilevaan liittoon että Davidin ja Wallisin hauskanpitoa ja huolettomuutta arvostavaan, mutta ilmeisen todelliseen rakkauteen perustuvaan yhteiseloon. Ihmissuhteiden monet tasot ovat näyttelijöiden roolitöissä uskottavia ja onnistuneesti tulkittuja.

Joni Leponiemi tekee mainion roolin prinssi Davidina, jota välillä tekee mieli kannustaa mutta joka sitten pilkkaa Bertietä ja menettää siinä samalla kyllä kaiken sympatiani. Ei ole helppo Davidin tilannekaan, mutta ei se ainakaan veljeä kiusaamalla parane. Oikein hyvä roolityö, pidin! Aki Raiskio vanhana kuninkaana tekee arvokasta ja hallittua roolityötä. Ei osaa Yrjö V oikein poikiaan kannustaa, vaikka heistä varmasti välittääkin, mutta kansakunta ja valtakunta on pidettävä järjestyksessä eikä siinä aikaa jää oikein kaikelle muulle. Jori Halttunen arkkipiispan, Olli Paakkanen pääministeri Baldwinin ja Mikko Jurkka Winston Churchillin rooleissa tekevät sujuvaa työtä. He tuovat hahmoihinsa sekä huumoria että asiallisuutta, ja herättävät historian henkiin hienosti. Saara-Elina Partanen vastaa Wallis Simpsonin näyttelemisen lisäksi esityksen koreografioista, ja erityisesti Wallisin ja Davidin iloinen liihottelu tanssin pyörteissä ympäri lavaa on hurmaavaa. Partanen tekee erinomaista työtä niin koreografina kuin Wallisina. Eerik Kurosen näyttelemä hiljainen miespalvelija seuraa tapahtumia sivusta, ja on aina valmiina tukemaan, avustamaan, ihmettelemään tai huvittumaan tilanteen vaatimalla tavalla.

Kuninkaan puhe oli juuri sitä mitä siltä toivoin ja odotin, ja viihdyin ja liikutuin katsomossa täysin. Upeat, upeat roolisuoritukset, erinomaisesti esitykseen sopiva visuaalisuus ja esityksen hieno ote teemoihinsa vakuuttavat, tätä oli nautinto katsoa. Suosittelen niin historiasta ja tositarinoista kiinnostuneille, brittihovin faneille, hienon puhedraaman ystäville kuin kaikille muillekin, jotka kaipaavat vaikuttavaa teatterikokemusta. Itse suuntaan katsomoon vielä toivottavasti monta kertaa. Olipa ihanaa!