Röda rummet @ Lilla Teatern

kuvat © Ilkka Saastamoinen

Näin Röda rummet-näytelmän 13.12.

Kaj Erik (Mikko Kauppila) on oboisti ja myös kirjailija, vaikka jälkimmäinen ura onkin vähän jumissa. Hän haaveilee omasta asunnosta, ja sisko Rebecka (Minni Gråhn) ehdottaa, että Kaj Erik laittaisi lehteen ilmoituksen ja tarjoutuisi maksamaan osan asunnosta kirjoittamalla kirjan. Melko hullu idea, mutta miksipä ei. Kun myös ystävä ja orkesterikollega Lotta (Gråhn) kannattaa ajatusta, ilmoitus menee lehteen. Kaj Erik ehtii jo melkein unohtaa koko asian, kun yllättäen salaperäinen, kohtelias mies soittaa ja kertoo kiinnostuneensa. Mutta salaisesta numerosta ja ilman soittajan nimeä on vaikea saada tähän mieheen yhteyttä. Kunnes Aimo Kangas (Riko Eklundh) soittaa uudelleen ja sopii tapaamisesta. Pian Kaj Erik istuukin Aimon olohuoneessa, kuuntelee tämän elämäntarinaa ja tekee muistiinpanoja. Vähitellen muistelut vievät halun, alistumisen, alistamisen ja ihmissuhteiden verkkoon, joka kätkee sisälleen onnea ja surua, unelmien täyttymystä ja synkkää pettymystä.

Kaj Korkea-ahon samannimiseen romaaniin perustuvan näytelmän on dramatisoinut Tuomas Timonen ja ohjannut Milja Sarkola. Kuuntelin Korkea-ahon romaanin keväällä, sillä kiinnostuin näytelmäsovituksesta heti kun ensi-ilta julkistettiin, ja halusin ennen esityksen näkemistä tutustua lähdeteokseen. Romaanin kerrontatyyli ja tarinan rakenne eivät aivan sopineet mieltymyksiini, mutta kirjasta jäi vahvasti mieleen välähdyksiä, jotka tekivät vaikutuksen. Odotin myös mielenkiinnolla, miten teos tuotaisiin uuteen kerrontamuotoon teatterin lavalle. Sovitus on romaanille uskollinen, ja heijastelee hienosti myös romaanin tyyliä. Hetki kesti tottua tämäntyyliseen teatterikieleen, jossa paljon asiaa tulee muistelun ja vuorosanojen kautta, ilman, että asioita ja ihmisiä, joista puhutaan, näkee lavalla, mutta kokonaisuus on taidokkaasti luotu ja toimii. Ensimmäisellä puoliajalla tahti on aavistuksen hidas, mutta väliajan jälkeen intensiteetti tiivistyy selvästi ja tunnelma on todella latautunut. Pääosin ruotsiksi esitettävässä näytelmässä on vuorosanoja myös suomeksi, ja näytelmän hahmojen, erityisesti Kaj Erikin, maailma rakentuu lavalle elävästi niin kahden kielen sulasta sovusta kuin siitä, millaista kieltä hahmot käyttävät ja mistä he puhuvat. Korkea-ahon romaani on vain pari vuotta vanha, ja tässä ajassa kiinni, tarinassa on paljon tunnistettavia juttuja. Sukupolvien kohtaaminen Kaj Erikin ja Aimon tutustumisen myötä on myös tekstissä mukana, mutta vahviten lavalle asettuu nuoren miehen elämä 2020-luvulla. Aimon kertomusten kautta taas mennään syvälle sadomasokismin, rakkauden, halun ja toiveiden sekä itsensä tuntemaan oppimisen aiheisiin, jotka nousevat tasapainoisesti nuoren kirjailijan tarinan rinnalle.

K. Rasilan lavastussuunnittelu on selkeälinjaista ja taipuu sujuvasti monen tilanteen tapahtumapaikaksi. Rappukäytävämäinen rautaverkko on hieno, samoin särmää luovat valoyksityiskohdat lavasteissa. Samu-Jussi Kosken pukusuunnittelussa on rentoa tyyliä ja hahmoille erinomaisesti sopivia asukokonaisuuksia, varsinkin Lotalla on upeita asuja. Pekka Pitkäsen valo- ja videosuunnittelu on vaikuttavaa, valon ja videon värivalinnat ovat tosi onnistuneita ja tukevat hienosti kokonaisuuden rakentumista. Valolla ja videolla myös luodaan tunnelmaa tehokkaasti, ja monessa kohtauksessa ne ovat isossa roolissa. Aleksi Sauran äänisuunnittelu on myös isossa osassa luomassa tunnelmaa, ja tarttuu tilanteisiin napakasti. Esityksen hieno intensiivisyys ja toisaalta arkisuus tulevat äänisuunnittelun kautta esiin sujuvasti. Röda rummetissa on paljon hienoja näyttämökuvia, pidän siitä miten visuaalisuus ja tarinan jännite tukevat toisiaan.

Mikko Kauppila Kaj Erikinä ja Riko Eklundh Aimona tekevät hienovireistä ja tarkkaa näyttelijäntyötä, he pelaavat yhteen erinomaisesti, joka onkin tarinan kannalta tärkeää. Kauppilan roolityö on luontevaa ja hyvin rytmitettyä, hän tuo roolihahmonsa lavalle aidosti ja antaa tälle tilaa kasvaa tarinan aikana. Monitasoisessa ja taitavasti rakennetussa roolissa on paljon hienoja hetkiä, joista haluan nostaa esiin ainakin takaumat, kun Kaj Erik muistelee ex-poikaystäväänsä Juhania (Mikko Virtanen, ääni nauhalla), Kaj Erikin ja Emmanuelin (Alexander Wendelin) väliset juttutuokiot sekä ne hetket, kun Aimon kertomukset menneisyydestään herättävät Kaj Erikissä isoja tunnereaktioita. Myös Kaj Erikin ja Lotan välisissä hetkissä on niin uskottavaa ystävyyttä, että sitä on hienoa katsoa. Eklundh tekee roolityön, jossa tunnetilat vaihtelevat nopeasti ja Aimosta paljastuu vähä vähältä aina enemmän yksityiskohtia, joiden pohjalta katsoja rakentaa hänestä kokonaiskuvan. Mainiosti punottu tulkinta roolihahmosta, hyvin vilpitön mutta samalla salaperäinen. Eklundh on roolissaan varma ja tuo lavalle vahvasti kaiken, mitä Aimo ajattelee, tuntee ja muistelee.

Minni Gråhn tekee kaksi mainiota roolia Rebeckana ja Lottana, hän tuo erilaiset hahmonsa lavalle onnistuneesti ja on varsinkin Lotan roolissa hurmaava. Erinomainen ote suorasanaisen ja hyväsydämisen ystävän rooliin, ja hienosti hyväntuulisuutta ja syvyyttä roolityössä. Alexander Wendelinin roolityö Emmanuelina on loistavaa, hän on tavoittanut roolihahmonsa ytimen ja tuo tämän lavalle onnistunein ratkaisuin. Wendelin myös rakentaa roolinsa todella samanlaiseksi kuin millainen kuva minulla oli hahmosta romaanin perusteella, ja sekä kirjan että teatteriesityksen perusteella Emmanuel on sellainen hahmo, jonka tarinan haluaisi kuulla hänen itsensä kertomana. Aino Seppo ja Joachim Wigelius tekevät molemmat useamman roolin. Seppo jää mieleen varsinkin matalan ja karvaisen koiransa kanssa kulkevana Veera Panerina, Wigelius taas isän ja tarjoilijan rooleista. Esityksen näyttelijäntyö on vaikuttavaa ja jää varmasti mieleen, niin syvälle tyypit ovat hahmoihinsa päässeet ja niin vivahteikasta on tarinan kertominen.

Röda rummet on intensiivinen ja hieno esitys, joka vangitsee viimeistään toisella puoliskolla. Tyylikkään toteutuksen osa-alueet ovat tasapainossa, ja visuaalisuus ja näyttelijäntyö yhdessä äänisuunnittelun kanssa luovat taidokkaasti koko esityksen läpi kantavan tunnelman. Vaikka minun oli vähän vaikea päästä mukaan esityksen maailmaan, pidin siitä ja erityisesti näyttelijäntyöstä. Aina vain intensiivisemmäksi käyvä tunnelma ja onnistuneesti rytmitetty toinen puoliaika tekivät myös vaikutuksen.

Röda rummetista on jäljellä vielä kaksi näytöstä, 27. ja 28.12.

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Lillan!