Käärmeenpääntallaajat @ Espoon Kaupunginteatteri

kuva © Darina Rodionova

Näin Käärmeenpääntallaajat Espoon Kaupunginteatterin ensi-illassa 4.4. Esitys on yhteistuotanto, jossa ovat mukana myös Folk Extreme, Tampereen Työväen Teatteri, Tanssiteatteri Tsuumi, Kallion lukio ja Tampereen yhteiskoulun lukio (TYK).

Käärmeenpääntallaajia esitettiin muutama viikko sitten Tampereen Työväen Teatterissa, ja katsoin kiinnostuneena ja vähän harmissani TTT:n yleisön videoita kiitoksista. Houkuttelevan näköinen spektaakkeli kiehtoi, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta lähteä sitä Tampereelle katsomaan. Niinpä ajattelin, että siinä taas yksi esitys, joka jää näkemättä. Vaan ei hätä ollut tämän näköinen, vaan sekä esityksen että minun tieni veivät Espooseen, ja pääsin sukeltamaan tämän uskomattoman messun maailmaan. Marjo Kuuselan esitysdramaturgiasta, Anne-Mari Kivimäen musiikista, Kuuselan, Reetta-Kaisa Ileksen ja työryhmän korografiasta, Janne Teivaisen lavastus-, valo- ja videosuunnittelusta, Mirkka Nyrhisen pukusuunnittelusta ja Antti Puumalaisen äänisuunnittelusta muotonsa saava esitys yhdistelee tanssia, teatteria ja musiikkia. Käärmeenpääntallaajat on rituaali, festivaali, konsertti, esitys, näiden kaikkien yhdistelmä, jonka aiheita ovat ilo, vapaus, unelmat, usko, onni ja kaipuu. Teemoja sitoo yhteen 1800-luvulla vaikuttanut eteläpohjalainen uskonlahko, vasulaisuus. Iloa korostanut, tanssilla ja laululla uskoa esiintuonut liike eli vahvana erityisesti Kuortaneella. Jumalaa etsitään hengästyttävällä liikkeellä, ilman tiukkoja sääntöjä tai rajoittavia kahleita, ja riemu vie hurmokseen. Vasulaisuuden lisäksi esitykseen mahtuu teemoja menneestä ja tulevasta, historiasta ja nykyisyydestä ja näiden yhtymäkohdista.

Espoossa esityksessä on mukana Kallion lukiolaisia, jotka tuovat tapahtumia myös lämpiöön ennen esitystä ja väliajalla. Esityksen teemat levittäytyvät varsinaisen teatterisalissa tapahtuvan kokonaisuuden lisäksi siis koko teatteritaloon. Myös tykkiläisten kirjoittamia tekstejä löytyy ympäri teatteria, niitä lukiessa ja pohtiessa aika kuluu nopeasti esitystapahtuman alkua odotellessa. Jo tämä tekee Käärmeenpääntallaajista sellaisentyyppisen esityksen, jota en ole usein nähnyt, muistaakseni vain ihan parissa aiemmin näkemässäni esityksessä on tapahtunut esityksen maailmaan liittyviä juttuja myös salissa esitettävän tarinan ulkopuolella. Vielä ainutlaatuisemmaksi kokemukseksi Käärmeenpääntallaajat tekee sen omaleimainen esitysmuoto – tämä on sellaista teatteria, jota en ole koskaan ennen nähnyt. Olen nähnyt monenlaisia esityksiä, mutta en tällaisia, joissa yhdistyy näin monta eri teatterin lajia ja tyyliä. En usein innostu esityksistä, jotka ovat mukavuusalueeni tai katsomistottumusteni ulkopuolella (eli jotain muuta kuin perinteisen tarinankerronnan keinoja noudattavia musikaaleja/näytelmiä/muita esityksiä), mutta Käärmeenpääntallaajat kiinnosti näkemieni esityskuvien ja kiitoksista kuvattujen videopätkien perusteella kovasti, samoin "uskomaton messu"-alaotsikko kiinnitti huomioni. Ja mieleenpainuva nimikin esityksellä on. Ei siis muuta kuin ennakkoluulottomasti katsomoon ja kohti hurmosta!

kuva © Darina Rodionova

Yksi suosikkijuttuni esityksessä on ehdottomasti sen visuaalisuus. Värikkyys, kimallus, kirkkaus ja valoisuus sekä tummemmat sävyt ja hämäryys tasapainottavat toisiaan ja rakentavat tunnelmaa. Pari kertaa tummuus ja värikkyys ovat lavalla samaan aikaan, nämä ovat voimakkaita hetkiä. Visuaaliset ratkaisut tuovat esitykseen särmää ja luonnetta, ja näyttämökuvassa riittää ihasteltavaa. Mirkka Nyrhisen pukusuunnittelu on ihastuttavaa, pidän siitä, miten erilaisia tyylejä puvustus yhdistelee ja miten siihen on kuitenkin löytynyt elementtejä, jotka sitovat eri tyylit yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Yksityiskohtia on runsaasti, ja virkistävät puvustusratkaisut hivelevät silmää. Lavastuksessa huomion kiinnittää erityisesti pyörivä lava, joka on tosi hieno. Esiintyjät pyörittävät lavaa ihan käsivoimin, välillä niin vauhdikkaasti että vähän jo hirvittää, ja hienoja hetkiä ovat varsinkin ne, kun lava pyörii ja joku tanssii sen päällä. Myös tummat palkit, joita siirrellään ja nostellaan ympäriinsä, ovat hyviä lavastuselementtejä. Esityksen lavastus on melko pelkistettyä, ja riisuttu näyttämö tarjoaakin Käärmeenpääntallaajien pääosassa olevalle tanssille, musiikille, liikkeelle ja riemulle tilavan temmellyskentän. Lavaa käytetään kokonaisuudessaan ja esitys levittäytyy ympäri tilaa onnistuneesti. Lavastus on olennaisena osana mukana koreografiaa, mutta antaa valokeilan juurikin esiintyjille ja heidän kehoilleen.

Viihdyin katsomossa, ihastelin ihmiskehon liikettä, notkeutta, voimaa ja vauhtia, ja nautin musiikin voimakkuudesta ja poljennasta, vaikka en ihan tullutkaan vedetyksi mukaan hurmokseen ja vimmaan. Lauloin ja tanssin kyllä mukana kun sellaiseen innostettiin, ja siitä tuli mukava fiilis, yhteisöllinen olo kun myös muu katsomo jammaili yhdessä esiintyjien kanssa. Esitys etenee nopeasti ja olisin katsonut sitä kauemminkin, erityisesti niitä kohtia, joissa tanssi on vauhdikkainta ja näyttävintä. Eniten pidin ekasta tanssista, jossa myös Kallion lukiolaiset ovat mukana, siinä on kohdallaan niin koreografia, musiikki, visuaalisuus kuin yleinen tunnelmakin. Monta kivaa hetkeä esitykseen mahtuu myös tuon ensimmäisen tanssikohtauksen lisäksi, ja esitystä katsoessa saa nauraa ja välillä vähän liikuttuakin, kun liikkeen kauneus ja musiikin hypnoottisuus saa pysähtymään sen äärelle. Tanssi on hengästyttävää, upeaa ja vaikuttavaa, ja Käärmeenpääntallaajissa tätä taidemuotoa lähestytään juuri ilon, riemun ja riehakkuuden kautta. Ei ole vaikeaa kuvitella, että parisataa vuotta sitten tanssien on etsitty tietä taivaaseen ja toteutettu omaa uskoa. Vasulaisuus ja uskonlahkon tavat ovat esityksessä läsnä, mutta kovin syvällisesti liikkeen tarinaa ei kerrota, se on enemmänkin teema, jonka ympärille esitys rakentuu. Tämä ratkaisu toimii, ja ainakin minusta tuntui katsojana siltä, että esitys ei ohjaile mihinkään tiettyyn tulkintaan, vaan katsomossa saa tuntea, ajatella ja kokea sitä, mitä esitys nyt sattuu itsessä herättämään.

Kannatti kokea tämä! Odotukseni olivat ehkä vähän liian korkealla, eikä Käärmeenpääntallaajat ollut aivan sellainen kuin kuvittelin, pidin siitä kuitenkin ja moni odotukseni myös täyttyi. Esityksessä on huippukohtansa, paljon hienoja hetkiä ja yllätyksellistä, riemastuttavaa ja ihastuttavaa menoa, mutta olisin kaivannut siihen vähän erilaisia dramaturgisia ratkaisuja muutamaan otteeseen. Esityksen palaset ovat toisistaan välillä melko irrallisia, osittain se palvelee kokonaisuutta, mutta hieman selkeämpi punainen lanka olisi tuonut Käärmeenpääntallaajiin ryhdikkyyttä. Kuten jo todettu, tämä ei ole sellaista teatteria, jota yleensä käyn katsomassa, mutta mieltymyksiensä ravistelu silloin tällöin kannattaa. Katselukokemuksena Käärmeenpääntallaajat menee reippaasti positiivisen puolelle, ja esityksessä on monta hetkeä, jotka kokisin mielelläni uudelleenkin. Show tarjoilee energiaa, iloa ja riehakasta fiilistä, tämä jättää kihelmöivän tunteen ja ihmetyksen.

kuva © Kari Sunnari

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Espoon Kaupunginteatteri!