Gabriel, tule takaisin @ Järvenpään Teatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään teatteri!

kuvat © Kapina Oy

Viisikymmentä vuotta täyttävän Järvenpään Teatterin juhlavuoden aloitti 5.3. ensi-illalla "sydämetön komedia" Gabriel, tule takaisin. Mika Waltarin vuonna 1945 kirjoittaman näytelmän ohjauksesta vastaa Katriina Honkanen, ja rooleissa nähdään Eeva Jeskanen (Ulriika), Marjut Kamppinen (Kristiina), Laura Ylimutka (Raili) ja Pasi Jumppanen (Gabriel). Alkutilanne on seuraavanlainen: Angerin sisarukset Ulriika ja Kristiina pyörittävät paperikauppaa, ja helmoissa pyörii sisarentytär Raili, josta Ulriika aikoo koulia kunnon kansalaisen. Elämä on tasaista, kunnes Kristiina ilmoittaa yllättäen, että hänen herratuttavansa on tulossa iltajunalla vieraaksi. Ja kun herra kapteeni Gabriel Lindström sitten paikalle saapuu, menee Angerin naisväki enemmän tai vähemmän sekaisin. Mutta onko herraan luottamista, ja kuka lopulta huijaa ja ketä?

Olen nähnyt Gabrielista aiemmin yhden version muutama vuosi sitten, mutta vaikka tarina oli pääpiirteittäin muistissa, en ollut ihan varma mitä kaikkea tässä tapahtuu. Sen kyllä muistin, että pidin näytelmästä, ja odotinkin innolla että pääsin uudelleen katsomaan tätä huijaritarinaa. Kiinnostusta lisäsi vielä sekin, että edellinen Honkasen ohjaus, jonka näin (Roscot - balladi joutomiehistä) teki minuun tosi ison vaikutuksen, siispä odotin, miten hän tämän esityksen ohjaksissa onnistuu. Ja noin yleensäkin Järvenpään Teatterin juttujan on kiva mennä katsomaan, sillä useinkin katsomosta poistuu ilahtuneena siitä, kuinka hyvän esityksen on nähnyt. Eikä tämä kerta ollut poikkeus!

Esitys nimittäin rullaa kuin huijaria kuljettava juna ja on erinomaisesti toteutettu. Hei saliin astuessa saa ihastella skenografi Ia Ensterän upeaa työtä, onpa terävää ja selkeää värien käyttöä, joka näkyy paitsi lavasteissa, myös puvuissa ja kampauksissa. Sininen, valkoinen ja musta sekä kukkakuosit tarjoavat hienoja näyttämökuvia, ja yksityiskohdilla luodaan hahmoille persoonallisuutta ja syvennetään tarinaa. Iain MacIntosh on valosuunnittelun takana, ja tarkasti suunniteltu valo- ja värimaailma toimii saumattomasti yhteen. Erityisesti lavastuksen isot kukkaseinät valaistuvat komeasti eri värein, ja toimivat hyvin kohtausten tunnelman tukena. Honkasen ohjauksessa on paljon kekseliäitä ratkaisuja, kuten alun toistuva kuvio ja hahmojen erilaiset energiat. Esitys on alusta loppuun kasassa, kohtaukset seuraavat toisiaan sujuvasti ja vauntia riittää. Näytelmän alaotsikko, "sydämetön komedia", pätee tähän versioon täydellisesti. Vaikka esitys on hauska ja saa yleisön nauramaan, on tarina julma eikä tässä kukaan ole täydellinen. Hahmot ovat mahtavan moniulotteisia, ja Honkasen ohjauksessa katsoja pääsee mainiolla tavalla tarkastelemaan ihmisten välisiä suhteita, huijausta, luottamusta, rakkautta, sisaruutta, häpeää ja häikäilemättömyyttä. Myös esitykseen valitut musiikit toimivat hyvin.

Jos esityksen visuaalinen ilme on onnistunut, niin samaa voi todellakin sanoa roolituksesta. Neljän näyttelijän joukko tekee varmaa ja vaikuttavaa työtä tarinan läpi, ja jokainen on kuin kotonaan roolissaan. Yksi esityksen suurimmista ansioista onkin se, miten taitavasti näyttelijät ovat hahmonsa rakentaneet. Porukan keskinäinen dynamiikka, heidän piirteensä, eleensä, olemuksensa ja se, miten he suhtautuvat eri aisoihin, tapahtumiin, tunteisiin ja paljastuksiin on erinomaista. Hahmot ovat kiinnostavia ja hyvin erilaisia, joten heidän elämäänsä on kiehtovaa seurata, varsinkin kun tietää, ettei kaikilla ole puhtaita jauhoja pussissaan ja toiset taas eivät tätä tule tajuamaan. Eeva Jeskanen Ulriika Angerina on kyllä sellainen auktoriteetti, että melkein hirvittää. Ulriika pitää taloa ja kauppaa pystyssä, siskon ja sisarentyttären kurissa ja nuhteessa ja valvoo siinä samalla, ettei kenelläkään ole aihetta epäillä Angerin perheen mainetta. Mutta kyllä Ulriikakin ihastuu lipevään Gabrieliin, ja miksi ei ihastuisi? Miksei Ulriika kaipaisi romantiikkaa ja läheisyyttä ihan yhtä paljon kuin pikkusiskonsa? Jeskanen tekee mainion roolin, hänellä on varma ote hahmoonsa ja onnistunut tapa kuvata Ulriikaa. Pidin erityisesti siitä, miten Jeskanen näyttelee Ulriikan tavan toimia eri ihmisten kanssa, sillä hän erottaa taitavasti pienilä eleillä ja olemuksen muutoksilla sen, miten Ulriika suhtautuu vieraaseen herraan, rakkauden sokeuttamaan siskoonsa tai nenäkkääseen sisarentyttäreen. Marjut Kamppisen Kristiina kyllä onkin melkoisen rakastunut nainen, ja Kamppinen uskaltaa viedä Kristiinan innostuksen ja jännityksen pitkälle, ja onnistuu myös kuvaamaan Kristiinan hämmennystä ja petetyksi tulemisen tunteita hyvin. Kristiina on elänyt isosiskonsa huollettavana ja käskettävänä, mutta ihastus Gabrieliin tarjoaa paitsi mahdollisuuden omaan elämään, myös jotain omaa, jotain sellaista, joka ei ole Ulriikan. Tämä on mielenkiintoinen yksityiskohta, joka näkyy sekä Kamppisen että Jeskasen roolityössä hyvin. Siskosten välinen suhde on väistämättä muutoksessa, ja näyttelijät tekevät hienovaraista, tarkkaa työtä esittäessään tätä.

Pasi Jumppasen Gabriel on varsin itsevarma ja piittaamaton miekkonen, joka on hionut huijarintaitonsa ja hurmaavuutensa huippuunsa, ja nautiskelee nyt työnsä hedelmistä. Naisten huijaaminen tarjoaa huvia ja jännitystä, mutta eipä herralla ole aikomustakaan mitään rakkautta tai lempeä kokea, hyi sentään. Jumppanen tekee loistavaa työtä, ja onnistuu olemaan juuri sen verran ihastuttava, ettei ole vaikea uskoa Angerin siskosten lankeavan hänen valheisiinsa. Toisaalta ei ole myöskään vaikea uskoa, että Raili tajuaa Gabrielin vain huijaavan. Jumppanen siis tasapainottelee näppärästi hahmonsa eri persoonien välillä, ja on riemastuttavaa, kuinka erilaisia puolia Gabrielista löytyy. Viimeksi tämän näytelmän nähtyäni julistin suosikkihahmokseni Railin, ja sama kävi myös tällä kertaa. Laura Ylimutka tekee ihastuttavan tarkkaa työtä nuoren ja fiksun Railin roolissa, ja tuo hahmoonsa monia hyviä yksityiskohtia. Kun Raili vaikuttaa alussa vain tätiensä määräilyyn kyllästyneeltä tytöltä (ja aivan oikeutetusti, huomauttaisin), niin kapteeni Lindströmin saavuttua Railin tarkkaavaisuus ja terävyys pääsee valloilleen. Viimeksi Gabriel, tule takaisin-näytelmää katsoessani minulta taisi mennä ohi se, että Raili on yhdeksäntoista, siis näytelmän maailmanajassa alaikäinen. Nyt kuulin tämänkin vuorosanan, ja sehän toi esitykseen vielä yhden tason lisää. Vaikka Raili puolensa pitääkin ja on fiksuin ja nokkelin näistä hahmoista, on silti inhottavaa ja raivostuttavaa, miten Gabriel, Osku tai kuka lie Angerien herravieras onkaan ahdistelee Railia jatkuvasti. Ihan ansaitusti saa huijari sitten nenilleen. Ylimutkan roolityö on pieniä eleitä ja ilmeitä ja hiusten heilautuksia myöten loppuun asti mietytty, ja hänen Railiaan on vaikea olla ihailematta.

Tämä oli kyllä ajatuksia herättävä ensi-ilta. Toisaalta esitys on hauska, nopea ja nokkela komedia, toisaalta esitys siitä, miten kuka vaan voi uskoa mitä vaan ja kärsiä siitä. Luottamus täytyisi ansaita, mutta voiko sen ansaita sillä, että tuo kukkia ja lausuu kauniita sanoja? Ja mitäs sitten, kun luottamus rikotaan, mutta oma ylpeys ei salli edes huijarin paljastamista poliisille? Ja entä kun kaipaisi vain jotain muuta kuin tasaista arkea, onko siinä jotain väärää? Minusta syy siihen, että tämä näytelmä on niin hyvä ja toimii nykyaikanakin niin hyvin on se, että aihe on melko ajaton ja hahmoissa on paljon tunnistettavia, samastuttavia piirteitä. Itse ainakin samastuin muutamaankin hahmoon, ja pohdin, millaisia päätöksiä itse tekisin tai haluaisin tehdä heidän kengissään. Näkemäni huijaritarinat ovat yleensä kepeitä, ja paljon huumoria ja kevyitä hetkiä on tässäkin. Mutta koska huijatuksi joutuminen, huijaaminen ja moraaliset valinnat ovat monimutkaisia aiheita, on pelkän huumorin alla paljon vakavampiakin sävyjä, kuten on tämäkin. Huumori ja vakavuus taas ovat usein varsin onnistunut yhdistelmä, ja siksikin Gabriel, tule takaisin toimii. Ja kun sen sitten tuo lavalle näin taitavasti ja onnistunein ratkaisuin, niin yleisössä on helppo uppoutua tarinaan ja nauttia sen eri kerroksista.

Onpahan komea aloitus 50-vuotisjuhlille tämä esitys! Järvenpään Teatterin Gabriel, tule takaisin tarjoaa älykkäästi tehtyä, hauskaa, julmaa ja ajatuksia herättävää teatteria. Niin saumattomasti yhteen pelaava näyttelijänelikko kuin tarinalle kehykset tarjoava, hieno visuaalisuus ovat onnistuneita, ja vaikka katsomossa naurattaa ja viihtyy, ei esitys päästä helpolla. Vuosikymmeniä vanha näytelmä on edelleen ajankohtainen, ja tämä versio tuo sen nykypäivänä näyttämölle tasapainotellen näppärästi historiaa ja nykyhetken tuntua. Kiitokset työryhmälle, ja onnea Järvenpään Teatterille juhlavuoden aloituksesta.