Waitress @ Lahden kaupunginteatteri

 Näin esityksen alennushintaisella kutsuvieraslipulla, kiitos Lahden kaupunginteatteri!

kuvat © Aki Loponen

Eilen teatterisyksyni käynnistyi Lahden kaupunginteatterissa Waitress-musikaalin ensi-illan muodossa.

Jenna (Anni Kajos) kokkailee piirakoita ja tarjoilee dinerissa, ja on melkoisen huonossa avioliitossa Earlin (Tomi Enbuska) kanssa. Kun eräänä päivänä huono olo iskee ja työkaverit Becky (Ushma Olava) ja Dawn (Miila Virtanen) ojentavat käteen raskaustestin, Jenna huomaa yhden humalaisen illan johtaneen siihen, että hänen sisällään kasvaa nyt uusi elämä. Tokihan raskaus vaatii lääkärikäyntejä, ja uusi tuttavuus tohtori Pomatter (Mikael Saari) tarjoaa Jennalle muutakin kuin lääketieteellistä neuvontaa. Haaveet paremmasta elämästä ja onnellisuudesta sulostuttavat useammankin tyypin elämää, mutta polku kohti unelmia saattaa olla hyvinkin kivinen ja täynnä vaikeuksia. Silti toivoa on aina.

Muutama vuosi sitten astelin Lontoossa Waitressin katsomoon suurin odotuksin ja jouduin valitettavasti pettymään, sillä musikaali ei tehnyt minuun kovin kummoista vaikutusta. Olin kuunnellut sen soundtrackiä ja katsonut teoksen pohjalla olevan elokuvan, mutta jostain syystä itse musikaali ei vain kolahtanut. Niinpä vähän huolestutti mennä katsomaan tätä lahtelaisversiota, tässä kun etukäteen vaikutti kaikki olevan kunnossa roolituksesta ja suomentajasta lähtien ja ajattelin, että mitäs jos en nyt sitten pidä tästäkään produktiosta, olenko yksi niistä, jota eivät Waitressistä vain tykkää (eikä kaikkien tietenkään tarvitse tykätä). Mielenkiinnolla kuitenkin otettiin suunta kohti Lahtea ja Waitressin Suomen kantaesitystä. Eikä muuten kauaa huolestuttanut katsomossa! Kun ekat soinnut soljuivat ilmaan, alkoi hymyilyttämään ja vähän itkettämäänkin pelkkä teatterissa istuminen ja tuttu musiikki, ja esityksen edetessä sai nauraa, nauttia, jännittää, liikuttua ja ihailla sitä taitoa, jolla tämä esitys on tuotu lavalle. Suomentaja Mikko Koivusalo ja ohjaaja Ilkka Laasonen muun työryhmän kanssa ovat saaneet tuotua Waitressiin rosoisuutta ja elämänmakuisuutta, joka Lontoossa vähän peittyi kaiken siirappisuuden alle. Nyt todellakin tuntuu, että tässä kamppaillaan isojen asioiden ja tunteiden kanssa, mennään syviin vesiin, tehdään virheitä, kadutaan, opitaan, saadaan toivoa ja löydetään vahvuutta. Huumori ja vakavuus kulkevat loistavassa tasapainossa, sekä komedia että draama on terävää, raikasta ja rohkeaakin, eikä katsomossa tarvitse kuin antautua tarinan vietäväksi ja iloita. Olipa ihanaa, että tämä Waitress on näin hurmaava ja onnistunut, kyllä vain tämänkin musikaalin viehätys onnistui minut lumoamaan, se selvästikin vaati vain hieman erilaista lähetymistapaa kuin lontoolaisnäyttämöllä.

Koska Waitress oli minulle hyvinkin tuttu englanninkielisestä versiosta, ei pelkästään siksi että olen nähnyt sen ensin englanniksi, vaan myös siksi, että olen kuunnellut sen biisejä usein ja pidänkin niistä nimenomaan sanoitusten näkökulmasta, oli suomennos sellainen asia, jota erityisesti odotin. Mikko Koivusalon musikaalisuomennokset ovat poikkeuksetta oikein mainioita, esimerkiksi kesällä näkemäni Something Rotten Seinäjoella oli loistavasti suomennettu. Erinomaisesti onnistuu Koivusalo myös Waitressin kohdalla, sujuvaa, soljuvaa ja tarkkaa työtä sekä tekstin että laulujen kohdalla. Ainoastaan Enää häntä en voi tavoittaa eli She Used To Be Mine-biisin suomennos ei ihan sopinut korviini, mutta aika mahdotonta sitä olisi kääntää niin että kappale toimisi suomeksi yhtä hyvin kuin englanniksi. Mitäs olen luukuttanut sitä liian usein, englanninkieliset sanat ovat niin tiukasti muistissa ettei niille oikein mahdu vaihtoehtoja edes toisella kielellä. Kekseliäisyyttä ja toimivia, näppäriä ratkaisuja riittää suomennoksessa monessa kohdassa, ja taitavasti tavoitetaan se, millaista tunnelmaa teksti milloinkin tavoittelee. Sekä merkitys että fiilis on siis kääntynyt suomeksi toimivasti ja tarinaan sopivasti, enempää ei voisi toivoa. Ilkka Laasosen ohjauksessa Waitress on suora ja aito, siinä on lämpöä ja suloisuutta ja sopivasti myös levottomuutta ja ahdistusta. Laasosella on ohjat hyvin käsissään, esitys rullaa sujuvasti ja sen parhaat puolet on viritetty mainioon vireeseen, ihmisten onnellisuus ja onnettomuus asettuu näyttämölle kauniisti ja paljaana.

Sari Loukon koreografia on kauniisti sekä ilmavaa ja haaveilevaa että maahan sidottua ja vasta rohkeutta keräävää. Koreografia tavoittaa kohtausten tunnelman tarkasti ja tuo hahmoihin ja tarinaan syvyyttä. Pekka Korpiniityn lavastus on onnistunut ja näyttää hienolta, lavalle loihditaan sujuvasti diner, lääkärin vastaanotto, Jennan ja Earlin asunto ja muut tapahtumapaikat. Yksityiskohtia riittää ja ne näkyvät kauemmaskin katsomoon, kaikki dinerin pinnoista tohtori Pomatterin huoneen tauluihin ja tavaroihin on harkittua ja tukee tarinaa ja sen tunnelmia. Plussaa myös siitä, että orkesteri on usein lavalla näkyvissä, heillä on hieno oma lava jolla pyörähtää paikalle. Laura Dammertin pukusuunnittelussa riittää väriä, tyyliä ja luonnetta, pukuja on moneen lähtöön aina työasuista Amerikan vallankumouksen tunnelmiin, ja Dammert on loihtinut hahmojen persoonille ja ympäristöön sopivan vaatetuksen päähenkilöistä sivuhahmoille. Harri Peltosen valosuunnittelu on ilahduttavan monipuolista, valoa hyödynnetään toimivasti ja valosuunnittelu ottaa erinomaisesti osaa siihen, miltä kohtaukset näyttävät ja tuntuvat. Tommi Raitalan äänisuunnittelu on niin ikään sujuvaa sekä biiseissä että dialogissa ja taustaäänissä, jotka luovat esitykseen tasoja. Antti Vauramon sovittama musiikki on minulle tuttu soundtrackin kuuntelemisen ansiosta, ja tutulta kuulostavat sävelet myös Vauramon johtaman orkesterin soittamina. Taitavia muusikoita lava täynnä, Waitressin kaunis musiikki pääsee oikeuksiinsa ja orkesteri tavoittaa sekä huumorin että herkkyyden, joka nuotteihin on kietoutunut.

Anni Kajos astuu pääosaan Jennaksi, ja tekee sen kyllä niin kauniisti ja vahvasti että ei voi kuin iloita, että rooli ja esittäjä ovat löytäneet toisensa. Kajos tuo Jennaan valtavasti tunnetta ja vivahteita, hän lukee hahmoaan tarkkanäköisesti ja loistaa lavalla kaikenlaisissa tunnelmissa aina pettymyksestä yllätykseen ja ahdistuksesta onneen. Kajos laulaa upeasti, Waitress tarjoilee pääosanesittäjälleen hienoja biisejä laulettavaksi ja Kajos lataa kappaleisiin taitoa ja tunnetta, kylmät väreet kulkivat monenkin biisin kohdalla. Kajos pelaa taitavasti yhteen vastanäyttelijöidensä kanssa, ja erityisesti pidin siitä, miten Jennan, Beckyn ja Dawnin ystävyys näkyy lavalla. Siitä on tietenkin kiittäminen myös Uhma Olavaa ja Miila Virtasta. Olava on loistava Becky, hän tuo hahmoonsa luonnetta ja itsevarmuutta, Becky on ihanan räväkkä nainen ja Olavan käsissä hahmosta paljastuvat sekä herkät että rohkeat puolet. Miila Virtanen on hurmaava Dawn, hän tekee erinomaisen roolityön joka teki Dawnista sekä minun että seuralaiseni suosikkihahmon. Virtasella on komediallinen ote hallussaan, mutta hän tuo Dawniin myös paljon syvyyttä kuten pitääkin. Virtanen heittäytyy tarinaan sujuvasti, hän poimii hahmostaan yksityiskohtia ja tuo ne lavalle luontevalla tavalla tehden Dawnista kokonaisen, kiinnostavan ja ihastuttavan hahmon.

Mikael Saari on mainio tohtori Pomatter, hän tuo hahmoonsa vaivatonta komiikkaa ja tekee tohtorista ystävällisen ja luotettavan oloisen tyypin, Saaren roolityössä on sujuvaa huumoria ja aitoa lämpöä. Saari laulaa komeasti kuten aina, ja hän ja Anni Kajos jakavat monta loistavaa kohtausta, kuten vauhdikkaan Ei järkeä-dueton. Mikko Pörhölän Cal on sopivan tiukka ja vähän työhönsä kyllästyneen oloinen dinerinpitäjä, joka osoittautuu kuitenkin mukavaksi ja hauskaksi mieheksi. Mikko Jurkka on hurmaava Joe, kärttyinen ja oman arvonsa tunteva herrasmies, joka hänkin on sisimmässään ystävällinen ja huolehtivainen. Tomi Enbuska on juuri niin inhottava ja ylimielinen Earl kuin pitääkin, tunnetta on roolissa mukana ja Enbuska tavoittaa hahmonsa ominaisuudet onnistuneesti. Tuomas Korkia-Ahon näin Teatteri Päivölän Niskavuoren naiset-näytelmässä pari vuotta sitten melko helteisellä kesäteatterireissulla, hän teki suuren vaikutuksen ja oli ilo nähdä Korkia-Aho vihdoin uudelleen lavalla. Hänen hahmonsa Ogie on vähän stalkkeri ja hyvin sinnikäs, mutta erittäin hauska ja hurmaava nuorimies, josta ei voi olla tykkäämättä. Korkia-Aho tuo Ogien lavalle näppärällä otteella ja ottaa roolistaan kaiken irti, ja pelaa hienosti yhteen Miila Virtasen kanssa, heidän Ogiensa ja Dawninsa ovat kyllä täydellinen pari. Laura Huhtamaalla on onnistunut ote hoitaja Norman hahmoon, komediallinen ajoitus on kunnossa, samoin Norman nokkeluus ja tilannetaju. Ensemble tekee mainion sujuvaa ja täsmällistä työtä, ja Lulun roolissa nähtävät Adessa Kirén / Hertta Rantanen ovat valloittavia, vaikka he vuorottelevat roolissa, molemmat pääsivät ensi-illan kiitoksiin mukaan.

Waitressin biisit eivät ole niin mahtipontisia tai "suuria" kuin suosikkimusikaalibiisini, mutta hyvin kauniita ne ovat ja mukaan mahtuu pari vauhdikasta ja hauskaa kappaletta. Suosikkini on aina ollut Enää häntä en voi tavoittaa ja niin on nytkin, Anni Kajos laulaa tämän herkästi, vahvasti ja haikeasti. Avoinna taas on ihastuttava biisi, samoin Leipominen auttaa ja Ei järkeä, jokainen kyllä ihastuttaa ihan omalla tavallaan. Minusta et pääse ikinä on mahtava ja Tuomas Korkia-Aho vetäisee sen juuri kuten pitääkin. Ushma Olavan versio Näin pääsi käymään-biisitä on ihan loistava, ja finaalibiisi eli Avoinna taas-kertaus jättää hyvälle mielelle ja hymyilemään. Näyttelijät laulavat taidolla, biisit kuulostavat mahtavilta ja niitä on ilo kuunnella.

Waitress tuntui tosi raikkaalta ja tuoreelta, mutta samanlaista tunnetta siitä ei tullut Lontoossa. Se taitaa lontoolaisproduktion toteutusta enemmän johtua siitä, että olen Lontoossa nähnyt enemmän naisten tarinoita kertovia musikaaleja/esityksiä sekä uusia teoksia, joissa näkökulma on raikkaampi kuin klassikoissa, joten tämä sopi sinne hyvin Sixin ja Heathersin rinnalle. Totta kai Suomessakin on tehty naisista kertovia musikaaleja, myös Lahdessa (esim. Harmony Sisters ja Chigago), mutta en kovinkaan montaa uudehkoa musikaalia, jossa naisen tarina on keskiössä, ole Suomessa vielä nähnyt. Onneksi viime vuosina raikkautta ja uudenlaista tyyliä on näkynyt sekä ohjelmistovalinnoissa että teosten toteutuksessa, tarinat monipuolistuvat ja se jos jokin on mahtavaa. Olen tosi iloinen, että Waitress on saatu Suomeen, siksi että se on hieno tarina naisista, ja myös siksi, että se osoitti minun sittenkin pitävän tästä musikaalista paljon. Sanoisin jopa tämän olevan paras musikaali, jonka olen Lahden kaupunginteatterissa vuoden 2009 Oliverin jälkeen nähnyt. Jokin Waitressissä on osunut niin kohdilleen, että sitä ei voi vastustaa vaan tarina, hahmot, musiikki ja esitys kokonaisuutena vievät mukanaan ja tekevät onnelliseksi. En malta odottaa, että pääsen palaamaan katsomoon joskus myöhemmin ja näen, miten esitys on ensi-illasta kasvanut, kun se jo taipaleensa alussa teki näin vahvan vaikutuksen.

Kiitos koko jengi, olipa ihanaa!