Luin Emma Luoman Perhosten aika-teoksen (Myllylahti, 2021) loppuun pari päivää sitten ja pidin siitä niin paljon, että päätin kirjoittaa blogiinkin hieman ajatuksia kirjasta.
Perhosten aika kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, selviämisestä ja siitä, miten elämä menee aivan uusiksi. Viima asuu Kuopiossa, hänellä on tyttöystävä Tuikku ja paras ystävä Oula, työpaikka tatuointistudiossa ja tulossa hyvä kesä. Mutta sitten pulleat, harmaat toukat ryömivät esiin, valtaavat kaupunkia yksi talo kerrallaan, muuttuvat perhosiksi ja aiheuttavat ihottumaa, paniikkia ja vielä pahempaa - kuolemaa. Tämä asetelma oli meikälle vähän huono, sillä silloin harvoin kun näen painajaisia, niissä on poikkeuksetta jotain ötököitä. Nämä Perhosten ajan öttiäiset tulivat kyllä uniin, mutta onneksi lukukokemus oli sen verran mainio että muutamat perhosunet sen vuoksi kesti.
Luomalta on aiemmin ilmestynyt Vain huonoja vaihtoehtoja (Myllylahti, 2019) joka minun täytyy ehdottomasti lukea, tykästyin kovasti hänen kirjoitustyyliinsä ja tapaan kertoa tarinaa ja kuvata hahmoja. Ei ole vaikeaa vetää yhteneväisyyksiä Perhosten ajan perhospandemian, maskien käytön, karanteenien ja oireiden tunnistamisen sekä tämän korona-ajan välille, onneksi tappajaperhosia ei sentään ole vielä oikeassa maailmassa näkynyt. Tunnistettavaa ja samastuttavaa siis osittain, samanlaista ahdistusta saattavat aiheuttaa nämä kaksi erilaista pandemiaa. Luoma rakentaa teoksensa yksityiskohtaisesti ja asiantuntevasti, kaikki perhosiin ja lääketieteeseen liittyvät aiheet ovat hyvin uskottavia ja siksi ne tekevät vahvan vaikutuksen. Luoma tosin on lääkäri, eli ammattitaitoa löytyy käsitellä sairaanhoidollisia juttuja. Pidin siitä, miten paljon yksityiskohtia toukkiin ja myöhemmin perhosiin on ladattu, miten ne voi melkein nähdä sielunsa silmin siipiään levittelemässä ja inisemässä. Yhh, mikä mielikuva. Ja hienosti on yksityiskohtia muutenkin koko tarina täynnä, aina ihmissuhteiden kuvauksesta miljöön ja tunnelman kirjoittamiseen. Todella mukavaa tekstiä lukea, sujuvaa, luontevaa ja hyvällä rytmillä etenevää.
Päähenkilö Viima on ihana tyyppi, hänellä kuten muillakin hahmoilla on valtavasti historiaa sekä yksin että yhdessä, ja Luoma tuo taitavasti näitä menneisyyden juttuja mukaan tarinaan. Perhosten ajassa ehkä kaikista parasta on se, miten se käsittelee ystävyyttä, rakkautta ja sisaruutta sekä muunkinlaisia ihmissuhteita, jotenkin niin aitoa ja uskottavaa kaikki hyväntuulinen naljailu, huolestunut kysely, hellittelynimet ja pienet asiat, jotka tekevät ihmisistä tosi läheisiä. Viima on vivahteikas hahmo ja hänen tarinaansa on tosi kiva seurata, Viiman kanssa iloitsee kun aihetta on, suree kun sellainen paikka tulee ja yrittää tsempata kun menee huonosti. Mahtava päähenkilö, haluaisin tutustua häneen enemmän! Viiman paras kaveri Oula on varsin ihana myös, suosikkihahmoni koko kirjassa. Oulassa on monenlaisia puolia, hän vaikuttaa juuri sellaiselta luotettavalta ja kannustavalta ystävältä jollainen kaikilla pitäisi olla. Viiman tyttöystävä Tuikku on hurmaava ja pidin siitä, että että hänen puheessaan erottuu murre. Myös Tuikun sairastuminen perhostautiin ja siitä kärsiminen on hyvin kirjoitettu, pelottavia oireita ja raastavaa epätoivoa itse kullakin tilanteeseen liittyen. Pidin myös isosiskoista eli Viiman Veera-siskosta ja Oulan Saaga-siskosta, molemmat ovat fiksun ja hyväsydämisen oloisia ihmisiä, vaikka heistä ei heti alussa sellaista kuvaa saisikaan. Myös kaikki muut hahmot olivat aika kivoja, ja jo aiemmin mainittu ihmissuhteiden sujuva kuvaus ulottuu niin päähenkilöihin kuin lyhyesti esillä oleviin sivuhenkilöihin. Pidin myös siitä, miten tyypeillä on toisilleen erilaisia lempinimiä.
Perhosten ajassa on kivasti erilaisia kerroksia, pelkästään tarinan tasolla mutta myös teoksen muodossa, Viiman näkökulmasta kerrottujen tapahtumien lisäksi mukana on toukkatutkijan päiväkirja ja Gotsu Just Nyt-keskustelufoorumi, jossa asukkaat jakavat tietojaan tai epäilyksiään toukista, perhosista ja niiden kanssa selviämisestä. Myös kolmeen osaan jakaminen toimii, ne ovat teeman mukaisesti toukka, kotelo ja perhonen (jos nyt oikein muistan). Tarina on samaan aikaan lämmin ja lempeä, mutta myös jännittävä ja hermostuttava, Luoma on onnistunut tuomaan teokseen teemoja ja aiheita hyvässä tasapainossa, Perhosten aika on hieno lukukokemus ja onnistunut kuvaus niin dystooppisesta perhoskatastrofista, vahvasta ystävyydestä, tärkeistä ihmisistä kuin päättäväisyydestä ja periksiantamattomuudestakin. Ja vaikka välillä tuntuu siltä, että kaikki toivo on todellakin jo menetetty, pieniä toivonrippeitä kulkee tarinassa mukana koko ajan.
Luoma kirjoittaa tyylillä, joka sopii erinomaisesti juuri tähän tarinaan ja juuri näihin hahmoihin. Teksti on jotenkin tosi paljasta ja teeskentelemätöntä, se päästää lukijan lähelle tapahtumia ja hahmoja, paljastaa tunteet, ajatukset, ilot ja pelot ja tarjoaa siksi niin onnistuneen lukukokemuksen. Erityisesti pidin siitä, miten Luoma kirjoittaa ahdistuksesta ja sen ilmenemisestä niin fyysisesti kuin henkisesti, sekä siitä, miten kaikelle annetaan sopivasti tilaa mutta tarina ei kiirehdi tai junnaa paikoillaan. En osannut odottaa pitäväni Perhosten ajasta näin paljoa, olin itse asiassa palauttamassa sitä kirjastoon lukemattomana koska eräpäivä lähestyi enkä ollut saanut aikaiseksi avata kirjaa, mutta päätin katsoa muutaman sivun josko kuitenkin lähtisi, ja tarina vei heti mukanaan. Kylläpä olikin ilo yllättyä ja huomata, että olin lainannut näin hyvän kirjan! Täytynee hankkia omaankin hyllyyn jossain vaiheessa.
Suosittelen siis tutustumaan! Parasta Perhosten ajassa on sen tarkkanäköinen ote ihmisiin yksilöinä ja osana erilaisia porukoita, yksityiskohtaisesti rakennettu poikkeustilanne ja rehellinen, taitavasti kirjoitettu teksti ja tarina. Tätä ei meinannut malttaa laskea käsistään, sen verran jännää ja kiehtovaa menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti