Niin kuin taivaassa @ Helsingin kaupunginteatteri

 Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos HKT!
kuvat © Otto-Ville Väätäinen

Näin Niin kuin taivaassa-musikaalin 16.9.

Kuuluisa viulisti-kapellimestari Daniel Daréus (Tuukka Leppänen) on uransa huipulla, mutta joutuu pysähtymään kun lääkäri kertoo, että hänen sydämensä on lopussa. Daniel päättää palata pieneen kotikyläänsä, vaikka kaikki lapsuusmuistot eivät olekaan iloisia. Vastassa ovat kylän asukkaat ja kirkkokuoro, jonka johtajaksi Daniel ajautuu. Musiikin voima, yhteisön elämänilo ja hankaluudet sekä rakkaus ja lämpö nousevat musikaalin keskiöön.

Olen kuunnellut tämän ruotsalaismusikaalin biisejä alkuperäiskielellä melko paljon, joten musiikin puolesta Niin kuin taivaassa oli tuttu jo etukäteen, ja kesän alussa katsomastani elokuvasta, johon musikaali perustuu, oli siitäkin vielä juonenkäänteitä ja tapahtumia muistoissa. Odotin tätä kyllä tosi paljon, erityisesti Tuukka Leppäsen ollessa pääroolissa ja Jakob Höglundin vastatessa sekä ohjauksesta että koreografiasta. Höglund on tämän hetken suosikki-teatteriohjaajani ja Leppänen on aina tehnyt niin isot kuin pienetkin roolinsa hienosti, ja nyt hän pääsisi päärooliin ja laulamaan tämän musikaalin upeita kappaleita. Siinäpä ennakkoasetelma, jonka ansiosta en malttanut odottaa että viimeinkin pääsin katsomoon ja nauttimaan tästä tarinasta. Koronarajoitukset varjostivat hieman intoa kun hermostutti että mitäs jos tämäkin perutaan, mutta onneksi tämä pääsi ensi-iltaan ja yleisö pääsee musikaalia katsomaan.

Näin Jakob Höglundin ohjausta ensimmäisen kerran Vaasassa, Romeo+Julia-esityksessä, ja ihastuin täysin. Höglund hyödyntää uskomattoman kaunista ja vahvaa näyttämökieltä, ja hänen ohjauksessaan Niin kuin taivaassa levittäytyy lavalle ilmavasti ja väkevästi, tunteet ja tunnelmat ovat selkeitä ja tarkasti tehtyjä. Höglundilla on taito asetella sekä päähenkilöt että ensemble lavalle niin, että jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä eikä lava tunnu liian tyhjältä tai täydeltä vaan siltä, että siellä ovat juuri ne tyypit jotka tarvitaan. Ohjauksessa liike on luontevaa ja soljuvaa, tanssillisemmat koreografiat yhdistyvät saumattomasti "tavalliseen" liikkeeseen, kuten kävelyyn. Höglundin ohjauksessa parasta on se, miten vaivattomasti niin esityksen tekninen puoli (esimerkiksi asemointi ja koreografiat) kuin emotionaalinenkin taso (esimerkiksi se, millainen tunnelma kohtauksissa on) rakentuu. Musikaali on kiivas ja lempeä, täynnä riemua ja murheellisuutta, ja tunteiden tasapaino ja puhtaus ilahduttaa ja ihastuttaa. Niin kuin taivaassa on hieno musikaali muun muassa siksi, että se ei kaunistele aiheitaan vaan on niin ilon ja rakkauden kuin surun ja vihankin äärellä aito ja rehellinen. Höglundin ohjauksessa rehellisyys on käsinkosketeltavaa ja sekä koskettavuus että huumori ja lämpö tuntuvat katsomossa asti kirkkaina. Odotan malttamattomana, että ehdin katsomaan Höglundin ohjaaman ja koreografioiman Oncen Lilla Teaterniin, ja muutenkin seuraan innolla sitä, millaista työtä Höglund Lillanin taiteellisena johtajana tulevina vuosina tekee. Luulisin, että aikamoisen hienoja juttuja on tulossa.

Sven Haraldsson (hänkin Vaasan Romeo+Juliasta tuttu) vastaa Niin kuin taivaassa-musikaalin lavastuksesta, ja lavastusratkaisuissa toistuu sama ilmavuus kuin ohjauksessakin. Rakastan sitä, että suuren näyttämön lavaa on hyödynnetty laajasti, varsinkin syvyyssuunnassa, tilaa on ja avaruutta. Lavastuksen ollessa vähäeleisen tyylikästä ja melko yksiväristä se tukee tarinaa, mutta antaa nimenomaan tarinan täyttää näyttämön ja vain tarjoaa kehykset viemättä huomiota tunteilta ja ihmisiltä. Haraldssonin lavastuksessa on kekseliäisyyttä ja näppäryyttä, kuten Höglundin ohjauksessakin, lavastus ja ohjaus sekä koreografia ovat tasapainossa keskenään ja yhdistyvät erinomaisesti. Kun mukaan laitetaan vielä Samu-Jussi Kosken tyylikäs, hienosti värikkyyttä ja yksivärisyyttä yhdistelevä pukusuunnittelu ja William Ilesin vuoroin terävä, vuoroin pehmeä, varsin onnistunut valosuunnittelu, saadaan hienon näköinen esitys. Varjokuville vielä erityiskiitos (varjoneuvonantajana on toiminut Heini Maaranen), ne sopivat esitykseen tosi hyvin. Aino Piirolan suomennos tekstistä on onnistunut, dialogi on sujuvaa eikä töki missään kohdassa.

En osaa ruotsia niin hyvin, että voisin sanoa ymmärtäneeni kaikki biisien sanat kun olen niitä ruotsiksi kuunnellut. Niinpä en osaa verrata suomennosta Carin Pollakin ja Fredrik Kempen alkuperäisiin lyriikoihin, mutta kauniisti soljuvat laulujen sanat Maija Vilkkumaan suomentamina, onnistunutta työtä. Musiikki kuulostaa muutenkin komealta, Risto Kupiainen kapellimestaroi orkesterin hyvään vireeseen ja Kempen upea sävellys soi tyylillä. Tykkään kaikista Niin kuin taivaassa-biiseistä, mutta listaan tähän muutaman suosikkini tästä HKT:n versiosta. Danielin eka biisi Nyt on se aika jonka sain on hieno, Tuukka Leppänen lataa siihen sopivan määrän tunnetta ja kohtaus on tosi kiva. Onni kääntyy on hurmaava, ja Sehän meni hienosti varsin riemukas ja iloinen. Gabriellan laulu (ainoa leffasta musikaaliin siirtynyt kappale, säv. Stefan Nilsson, san. Py Bäckman) on kaunis ja Emilia Nyman esittää sen herkällä ja vahvalla otteella. Elämä kantaa on ehkä suurin suosikkini musikaalin kappaleista ja se on toteutettu mainion riemukkaasti. Sanna Majuri vetäisee Synti-biisin huikean hyvin, tosi vakuuttava tulkinta ja loistava kohtaus. Enkelilaulu on kaunis ja Lumi Aunion tulkinta siitä ihana, tämä kappale on myös suurimpia suosikkejani musikaalin biiseistä. Ymmärrätkö ollenkaan- ja Meen vaikken tahtoisikaan-kappaleet täytyy vielä mainita, mainio tunnelataus molemmissa. Lyhyesti sanottuna siis hienosti esitetty hienoja kappaleita, mahtavaa!

Tuukka Leppänen tekee vahvan ja vakuuttavan roolin Danielina. Hän tuo hahmoonsa tarkkoja yksityiskohtia ja vivahteikasta läsnäoloa, joka täyttää koko lavan mutta jättää Danielin silti varautuneeksi ja epävarmaksi, vähän vaikeasti lähestyttävän oloiseksi. Leppänen näyttää hienosti sen, miten Daniel vähitellen löytää lapsuutensa kotikylästä ystävyyttä, iloa ja rakkautta ja se tuo hänelle varmuutta ja onnea. Danielin rooliin mahtuu laaja tunneskaala, jota Leppänen käsittelee varmalla, hienovaraisella otteella. Laulu on vahvaa ja siinä soivat niin ilot kuin surut. Lumi Aunio on ihastuttava Lena, hän lukee hahmoaan onnistuneesti ja valaisee koko lavan energisellä ja herkällä roolityöllään. Muistan, että pidin leffan Lenasta tosi paljon ja hahmo on suurinpiirtein samanlainen musikaalissakin. Aunion käsissä Lenasta muodostuu monitasoinen, rohkea ja oikeudenmukainen nuori nainen. Pidin todella paljon siitä, miten Aunio hahmoaan rakentaa, hänellä on loistava ote hurmaavaan hahmoonsa ja taito tuoda Lenan persoonaa esiin luontevasti ja vilpittömästi. Emilia Nymanin Gabriellan kasvutarinaa on mukava seurata, miehensä Connyn (Olli Rahkonen) kiivauden ja väkivallan alla elävä Gabriella löytää itsestään rohkeuden astua niin kuoron solistiksi kuin lopulta pois Connyn luota, ja Nyman esittää hahmonsa tarinakaaren kauniisti. Hän myös laulaa tunteikkaasto ja vakaasti, jo mainittu Gabriellan laulu on yksi esityksen kohokohdista.

Puntti Valtonen tekee sujuvan roolin kylän kauppiaana ja puuhamiehenä, Arne saa oppia ettei ihan kaikki mitä hän suustaan päästää olekaan yhtään hauskaa ja että vanhoista tavoista saisi joskus luopua, eipä niitä olisi tarvinnut edes aloittaa. Valtonen näyttelee Arnea erinomaisesti, hahmon kehitys ymmärtäväisemmäksi ja omien tapojen ja sanojen pohtiminen on tehty onnistuneesti. Antti Timonen on oikein mainio Stig, kirkkoherra joutuu hänkin kohtaamaan omien tottumustensa ja arvojensa kyseenalaistamista ja romuttamista kun kirkkokuoron tyyli Danielin saavuttua muuttuu. Timonen näyttelee varmalla otteella ja laulaa komeasti, kappaleet Älä luojaa vastusta milloinkaan ja Ymmärrätkö ollenkaan tekevät suuren vaikutuksen. Tuomas Uusitalon Holmfrid on onnistunut hahmo ja roolityö, samoin Olli Rahkosen Conny. Jaakko Lahtinen tekee sujuvan ja vahvan roolin Torena, ja Anna Victoria Eriksson Sivinä, Sinikka Sokka Olgana, Kari Mattila Erikinä, Raili Raitala Amandana ja Helena Haaranen Florencena täydentävät nimettyjen roolien näyttelijäjoukon onnistuneesti, varsin hyvää työtä jokaiselta. Nuoremmat näyttelijät ovat myös tosi hyviä, Eelis Ignatius näyttelee Danielia 7-vuotiaana ja Miska Lundberg 14-vuotiaana, Marona Awdishou on Conny 11-vuotiaana ja Gordon, ja Lotta Portin on Jennifer. Ensemblessä riittää porukkaa ja he tuovat esitykseen elävyyttä tehden tarkkaa ja tasapainoista työtä, tässä produktiossa ensemblellä on iso merkitys jokaisessa kohtauksessa jossa se on mukana, ja taitavasti ensemble osallistuu niin tunnelman ja joukkokohtausten kuin esimerkiksi seinienkin luomiseen.

Niin kuin taivaassa on valtavan kaunis ja lämmin musikaali, mutta se ei peittele synkempiä ja raaempia sävyjään. Perheväkivalta, erilaisuudelle naureskeleminen ja kiusaaminen sekä ennakkoluulot ovat vahvasti läsnä, eikä niitä yritetä hukuttaa yhteisöllisyyden, ystävyyden, rakkauden ja ilon alle. Toki näitä teemoja voitetaan tarinan edetessä, kun ihmisten ajatukset ja teot muuttuvat ja he tajuavat, miten väärin ovat toimineet ja miten olla parempia ja ystävällisempiä toisilleen, mutta kaikki ei yhtäkkiä käänny hyväksi vaan vaikeuksia on ja kaikkia ongelmia ei ratkaista. Tästä syystä musikaalin lempeys ja sydämellisyys tuntuu tosi vahvalta, hyvä korostuu kun sitä katsoo pahaa vasten. Musikaalin emotionaaliset ulottuvuudet on hienosti tavoitettu HKT:n versiossa, pidän siitä miten tasapainoinen kokonaisuus tämä on. Musikaali etenee varmasti hyvässä rytmissä, vaikka esitys kestääkin kolmisen tuntia, se ei missään vaiheessa jää laahaamaan tai menetä tehoaan, vaan kaikki mitä lavalla tapahtuu on tärkeää ja tarpeellista, myös siirtymät kohtausten välillä ovat harkittuja eivätkä ne riko tunnelmaa. Onnistunutta työtä on siis tehty kaikilla osa-alueilla, lopputulos tekee vaikutuksen, ilahduttaa ja koskettaa. Sen lisäksi, että Niin kuin taivaassa on ensimmäinen Jakob Höglundin musikaaliohjaus, jonka olen nähnyt, se sai myös kunnian olla ensimmäinen ruotsalainen musikaali, jonka näin.

Ja siihen liittyen: olen teatterikatsojan urallani nähnyt 84 eri musikaalia (lavalla, eli tallenteita ei lasketa), joista kotimaisia 35 (tämä oli positiivinen yllätys, en tajunnutkaan että olen nähnyt näin monta suomimusikaalia!) ja englanninkielistä alkuperää 47. Jäljelle jää siis kaksi. Nämä kaksi ovat Niin kuin taivaassa ja Vampyyrien tanssi, joita yhdistää se, että ne eivät tule englanninkielisestä maailmasta eivätkä ole kotimaisia musikaaleja. Vampyyrien tanssi on itävaltalainen musikaali ja Niin kuin taivaassa (kuten sanottu) ruotsalainen. Olen vasta viimeisen parin vuoden aikana havahtunut siihen, että kun Suomessa tehdään muita kuin suomimusikaaleja, ovat ne lähes aina Broadwayltä tai West Endiltä napattuja tai vähintään alunperin englanniksi tehtyjä. Eikä siinä ole mitään pahaa, ne ovat hienoja tarinoita ja teoksia, mutta kun maailma on laaja ja musikaalimaailma myös. Viimeisen parin vuoden aikana olen havahtunut myös siihen, että ei-englanninkielisissä maissa tehdään huikeita musikaaleja, joista on kuitenkin hirmu hankala nauttia täysillä, kun niihin joutuu tutustumaan lyhyiden videopätkien ja sinne päin käännettyjen laulujen avulla. Yhä isommaksi kasvava haaveeni onkin, että suomalaisilla näyttämöillä alettaisiin näkemään enemmänkin musikaaleja, jotka tulevat esimerkiksi Ranskasta, Saksasta tai Ruotsista. Epäilisin, että ruotsalaisia musikaaleja onkin jonkin verran tehty Suomen ruotsinkielisissä teattereissa, mutta itse en ole niitä nähnyt. En tietenkään ole myöskään nähnyt kaikkia Suomessa esitettyjä musikaaleja, mutta melkoisen monta kuitenkin, ja selvästi Broadway/West End-musikaalit dominoivat varsinkin isoimmissa teattereissa. Toivottavasti musikaalitarjonta tulevaisuudessa monipuolistuu entisestään, monipuolisempia tarinoita onkin jo alkanut näkymään, toivon mukaan monipuolistumista tapahtuisi myös siinä, mistä uusia esityksiä ohjelmistoon etsitään. Englanninkielistä alkuperää oleviin musikaaleihin verrattuna Niin kuin taivaassa tuntui raikkaalta ja jopa rohkealta, vaikka se kertookin ihmisyydestä, rakkaudesta ja yhteistyöstä kuten moni Broadway/West End-musikaalikin. Se kuitenkin eroaa monesta näkemästäni musikaalista siinä, miten ja millaisia asioita tarinassa käsitellään. Myös suomalaisissa musikaaleissa on samaa rohkeutta ja suoruutta, ja pohjoismaisissa musikaaleissa varmaan yleisestikin. En nyt heti osaa tarkasti sanoa, miksi vaikkapa pohjoismaiset musikaalit tuntuvat erilaisilta kuin esimerkiksi amerikkalaiset musikaalit, mutta teemojen käsittelyssä ja teosten tyylissä ylipäätään on kyllä eroja. Tästä saisi varmasti paljonkin tekstiä aikaan, mutta se olisi sitten toisen postauksen aihe. Niinpä sanon vain, että Niin kuin taivaassa on erinomainen esimerkki siitä, että koskettavaa, tarkkanäköistä ja hienoa musikaalia olisi tarjolla Broadwayn ja West Endin ulkopuoleltakin.

Jos kaipaa sydämellistä, lämmintä ja kaunista musikaalia, joka ei pelkää rankempiakaan teemoja ja jossa on huikea musiikki, upea visuaalinen ja tunteellinen toteutus ja loistavat näyttelijät, Niin kuin taivaassa on ehdottomasti juuri tällainen. Minä aion suunnata katsomoon uudelleen, tämä oli niin lumoava kokemus että tahdon nauttia siitä vielä uudestaan.