Sivut

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Young Royals (Netflix)

 In English after the 2nd picture


Ivar Forsling as Erik, Edvin Ryding as Wilhelm & Malte Gårdinger as August in Young Royals
© Netflix

Netflixin uusin ruotsalaissarja Young Royals julkaistiin viime torstaina, ja meikähän katsoi sen heti, olin nimittäin tästä jo innoissani teaserin ja varsinkin trailerin katsomisen jälkeen. En joutunut pettymään, sarja oli aika lailla sellainen kuin odotinkin, oikeastaan vielä parempi. Tokihan tämä on hiukkasen ennalta-arvattava ja sisältää teinikliseitä ja -stereotyyppejä, mutta ne toimivat. Vaikka samoja juttuja onkin siis käytetty jo parissa teinisarjassa ennen Young Royalsia, ei se estä hyödyntämästä niitä myös tässä tarinassa, vaikkakin tietynlaiset juonikuviot ja hahmojen luonteenpiirteet alkavatkin tuntua jo aika tutuilta. Mutta kun nuorisoelämä, nuoret ja maailma nyt ylipäätään on tunnistettavissa niistä piirteistä, jotka tv-sarjoissa, leffoissa, kirjoissa ja muussa fiktiossa toistuvat, niin ei kai sille mitään voi, että samanlaisiin juttuihin törmää monenlaisissa tarinoissa. Mutta siis, pointti lienee, että ennalta-arvattavuus ei ole pahasta, vaan osoitus siitä, että tiedetään miten maailma toimii ja osataan kuvata se. Ei tietenkään aina, joskus se, että tietää mitä tulee tapahtumaan, on käsikirjoituksen laiskuutta tai tarinan kömpelyyttä, mutta tämä sarjan kohdalla ennalta-arvattavuutta ja yllättävyyttä on sopivassa suhteessa, eikä kaikkea osaa tietää ennalta, vaan odottamattomiakin juttuja mahtuu mukaan. Ja se, minkä voi arvata ennalta, on aika ymmärrettävästi silti tehtykin niin eikä ole ruvettu keksimään jotakin uudenlaista käännettä.

Young Royals kertoo prinssi Wilhelmistä (Edvin Ryding), joka joutuu tappeluun ja lähetetään sitten Hillerskan sisäoppilaitokseen suuremman skandaalin välttämiseksi. Prinssi ei kuitenkaan oikein sopeudu kouluun, ei, vaikka pikkuserkku August (Malte Gårdinger) on valmiina tutustuttamaan Wilhelmin koulun tavoille ja veli, kruununprinssi Erik (Ivar Forsling) muistelee omaa, mahtavaa aikaansa Hillerskassa. Mutta sitten Wilhelm näkee Simonin (Omar Rudberg) eikä koulunkäynti Hillerskassa sittenkään vaikuta ihan niin kamalalta. Velvollisuudet kuitenkin painavat, kulisseja pitää pitää yllä, aina pitää muistaa kuninkaallisen perheen maine, käyttäytyä kuin prinssin kuuluu ja siinä sivussa pitäisi sitten vielä selvittää, kuka on, mitä haluaa ja mitä tuntee. Ei ihan helppoa.

Young Royals sijoittuu varsin hienostuneeseen miljööseen, arvokkaan sisäoppilaitoksen maisemiin, jossa rikkaiden perheiden, aatelissukujen ja kuninkaallisten vesat saavat oppia, urheilla ja luoda suhteita. Ja bilettää. Ja hiipiä ulos huoneistaan. Ja ihastua, rakastua ja erota. Ja kaikenlaista muuta, josta vanhemmille ei kerrota ja jota valvojilta piilotellaan. Young Royalsissa käsitellään aika monia teemoja, on rakkautta, vapautta olla oma itsensä, velvollisuuksien painavuutta, maineen tärkeyttä, rahan arvoa, kateutta, ystävyyttä, totuutta ja valhetta, surua, iloa, menetystä, uskollisuutta ja petoksia näin esimerkiksi. Aika hyvin on kuuden jakson mittaiseen sarjaan saatu mahtumaan monia juonikuvioita ja monien hahmojen taustatarinoita, Young Royals ei tunnu kiirehdityltä ja sitä on mukava katsoa, sillä tapahtumat rullaavat mainiossa rytmissä. Teemoja myös ehditään käsittelemään hyvin, osaa enemmän, osaa vähemmän, mutta kaikkia kuitenkin niin, että ne tuntuvat harkituilta ja tulevat esiin muutenkin kuin päälleliimattuina huomioina. Kuninkaallinen maailma ja yksityiskoulun suljettu miljöö ovat mielenkiintoisia ympäristöjä, ja varsinkin kuninkaallisuus-aihetta olisi sarjassa voitu vielä enemmän tutkiskella. Käsikirjoitus on kuitenkin sen verran näppärä, että isojakin teemoja tuodaan esiin myös rivien välistä, jolloin sarja on ilmavampi ja antaa tai vaatii katsojaa paikkailemaan joitakin aukkoja ja huomaamaan taustalle jätettyjä, mutta melko tärkeitä yksityiskohtia. Joitakin sellaisia kaavoja sarjassa on, jotka ennalta-arvattavuutensa ja tuttuutensa takia tuntuivat puisevilta, mutta ne eivät katsomiskokemusta sen enempää haittaa, ja vaikka tarina vähän saattaakin sortua tuttuihin konventioihin, ei se paljoa häiritse, sillä näyttelijäntyön erinomaisuus vetää huomion itseensä.

Ilahduin siitä, miten luonnollista, uskottavaa ja aidon tuntuista näyttelijöiden roolityö on, erityisesti sarjan nuorison keskuudessa. Young Royals jatkaa samalla linjalla kuin muutkin katsomani ruotsalaiset/pohjoismaiset nuortensarjat, nuoret todella ovat nuoria, eli sarjan teini-ikäisten hahmojen rooleissa nähdään oikeasti teinejä. Mahtavaa! Ja taitava cast sarjaan onkin löytynyt, kaikki tekevät mainiot roolit ja yksi sarjan vahvuuksia onkin ehdottomasti se, miten onnistunut roolitus on ja miten hyvin näyttelijät pelaavat yhteen, kaikki perhe-, ystävyys- ja rakkaussuhteet tuntuvat luontevilta ja hahmojen välinen dynamiikka toimii oikein hyvin.

Edvin Ryding on loistava prinssi Wilhelmin roolissa, juuri sopivan hermostunut, hämmentynyt ja epävarma kaikkien odotusten, tunteiden ja asemansa puristuksessa kuin voisi odottaakin. Mutta myös tietoinen siitä, että hän on prinssi ja se tarkoittaa, että hänellä on velvollisuuksien lisäksi valtaa, vaikka sarjassa enemmän keskitytäänkin niihin velvollisuuksiin, ei valtaan. Ryding tekee tarkkaa ja sujuvaa roolityötä, hänellä on rooliinsa hieno ote ja Wilhelm on kokonaiseksi rakennettu hahmo, jossa riittää kerroksia, tunnetta ja nyansseja. On tosi hienoa, miten Ryding tuo pelkillä ilmeillä ja eleillä, ihan pienillä jutuilla, esiin sen, mitä Wilhelm tuntee ja ajattelee, niin riemua ja iloa, jännitystä ja kihelmöivää innostusta kuin surua ja levottomuuttakin. Ja miten hienosti hän näyttelee sen, kuinka paineet ja odotukset puristavat nuorta prinssiä jatkuvasti joka suunnasta. Superhyvä rooli, taitavaa hahmon lukemista ja monta todella hyvää kohtausta. Olin nähnytkin Rydingin aikaisemmin Rakasta mua-sarjassa (joka on muuten tosi hyvä) ja hän teki siinäkin tosi onnistuneen roolin, joten oli kiva nähdä hänet nyt isommassa roolissa. Omar Rudberg on mainio Simon, ymmärtäväinen ja ystävällinen tyyppi, joka kuitenkin osaa pitää puolensa. Simon on ulkopuolinen, eri maailmasta kuin Hillerskan muut oppilaat, ja erilaisuus myös valitettavasti näkyy siinä, miten muut häntä koulussa kohtelevat. Rudberg on löytänyt onnistuneen tavan tuoda hahmonsa ruudulle, hän tekee Simonista moniulotteisen nuoren miehen, jolla on elämässään paljon käynnissä mutta joka yrittää parhaansa mukaan toimia siten, mikä tuntuu oikealta tai ainakin tarpeelliselta. Tykkäsin Simonista tosi paljon, hän on mahtava hahmo ja Rudberg tekee erinomaista roolityötä, herkkää ja päättäväistä. Ja laulaa kuin enkeli, kuten yksi sarjan hahmoistakin toteaa. Ryding ja Rudberg sarjan pääparina kantavat hienosti hahmojensa yhteistä tarinalinjaa, heidän yhteistyönsä on luontevaa ja molemminpuolisen ihastuksen tutkiminen, jännittävyys ja ihanuus käsitellään tarkkanäköisesti.

Malte Gårdingerin August on, myönnettäköön, aika ärsyttävä hahmo, tarinan pahis sanoisin. Gårdinger tekee kuitenkin tosi hyvää työtä, August on monitasoinen tyyppi ja luulisin, että hänellä on ainakin omasta mielestään ihan hyvät aikeetkin, vaikka muille olisikin selvää, että nyt on kyllä vähän tyhmiä ratkaisuja. Gårdingerilla on mainio ote hahmoonsa, ja Augustin tarinaa on kiinnostavaa seurata, eikä hän nyt sentään pelkästään ärsyttävä ole, vaan Augustilla on elämässään omat salaisuutensa ja haasteensa, jotka osittain johtavat hänet tekemään huonoja valintoja. Gårdinger näyttelee tämän sujuvasti, Augustin sisäiset ristiriidat, tavoitteet ja epävarmuudet siis. Nikita Uggla näyttelee Feliceä, joka on tosi kiva hahmo. Uggla tuo Felicen ruudulle onnistuneesti, myös Felice on monitasoinen hahmoja pääsee oikeuksiinsa Ugglan käsissä, hän tekee Felicestä mukavan oloisen ja fiksun tyypin, josta on helppo tykätä. Frida Argento näyttelee Simonin siskoa Saraa, ja tekee oikein hyvän roolin. Argento tuo hienosti esiin sen, miten Sara tietää vähän eroavansa muista, sillä hänellä on Asperger ja ADHD, ja myös sen, miten Sara on tarkka ja oikeudenmukainen, mutta samalla haluaa kuulua joukkoon. Oikein onnistunut rooli Argentolta, hieno ote hahmoon ja monia hyviä kohtauksia, Sara on kiintoisa hahmo ja Argento näyttelee häntä oivaltavasti. Tykkäsin myös Ivar Forslingin Erikistä, heti hänen ensimmäisestä kohtauksestaan lähtien. Sujuvaa ja rentoa roolityötä ja semmoinen mainio "ihana ja cool isoveli"-fiilis, Forsling tekee tosi kivan roolin. Mainitaan vielä pari oikein onnistunutta roolityötä, kuten Nathalie Varli Felicen huonekaverin Madisonin roolissa, Inti Zamora Sobrano ja Beri Gerwise Simonin kavereiden Ayubin ja Roshin rooleissa, Carmen Gloria Pérez Simonin ja Saran äitinä ja Livia Millhagen Felicen äitinä.

Young Royals on ehdottomasti katsomisen arvoinen, ja toivon kovasti, että sarja jatkuisi myös toiselle kaudelle. Ensimmäinen kausi loppuu toiseen niistä kahdesta vaihtoehdosta, jota sen lopettamiseen periaatteessa on, enkä oikein osaa sanoa, olisinko ollut enemmän yllättynyt siitä, että Wilhelm ja Simon päätyvät yhteen vai siihen, että he eivät ole yhdessä. En vieläkään ihan tiedä, pidinkö lopusta vai en, mutta sarjan ihan ekoista kuvista pidin todella paljon, onpa hieno alku, juuri oikein luo tunnelmaa ja kertoo paljon asioita yksityiskohtien ja fiiliksen avulla. Kokonaisuutena Young Royals on oikein toimia ja onnistunut nuorten draamasarja, se etenee sujuvassa rytmissä, onnistuu tuomaan ruudulle aitoja tunteita ja uskottavia tunteita, ajatuksia, huolia ja iloja, ja siinä on ihan loistavat näyttelijät, he ovat sarjan sydän ja selvästikin kohtelevat ja lukevat hahmojaan tarkkanäköisesti ja hienovaraisesti, parasta Young Royalsissa nimittäin on juuri näyttelijäntyön aitous ja lämpö. Mainitaas vielä tähän loppuun se, että ymmärtääkseni lähes kaikki näyttelijät ovat itse dubanneet omien hahmojensa repliikit sarjan englanninkieliseen versioon, en ole koskaan ennen törmännyt samaan, mutta aika hieno juttu minusta.

Suosittelen siis tutustumaan, tämä oli oikein ihana!


Edvin Ryding as Wilhelm & Omar Rudberg as Simon in Young Royals
© Netflix

Netflix's newest Swedish series, Young Royals, was released last Thursday and I of course watched it right away. I have been excited to see this show since I saw it's teaser, and I wasn't disappointed. Young Royals was pretty much what I was expecting and even better than I thought it was going to be.

Young Royals is about Prince Wilhelm (Edvin Ryding) who gets into a fight and is sent to Hillerska boarding school to avoid further scandals. The Prince does not feel like home at his new school, not even when his relative August (Malte Gårdinger) is happy to tell him how things work at Hillerska, and Wilhelm's brother Erik (Ivar Forsling) is remembering how great time he had at the school. But then Wilhelm sees Simon (Omar Rudberg) and it isn't that bad to be studying at Hillerska after all. There is a lot of pressure and expectations on Wilhelm's shoulders, he has to think his family's reputation, how a prince should behave and what he can and can not do as a part of the royal family. Oh, and all that while also trying to figure out who he is, what he wants and how he feels. Easy, right?

Young Royals is set in a fancy boarding school where children of rich, noble and royal families are studying, playing sports and creating connections. And partying, sneaking out of their rooms, falling in love, breaking up and being young. And all kinds of other stuff that parents and supervisors are not going to hear about. To balance all that is the less fancy neighborhood where life is different but being young is kind of similar. Young Royals is dealing with a lot of themes, like love, friendship, the freedom to be yourself, responsibilities, reputation, money, envy, truth and lies, sadness, happiness, loss, loyalty and betrayal for example. That's a lot of stuff, but all themes fit into the show's six episodes pretty well and Young Royals doesn't feel rushed. Some of the themes get more attention than others, but all feel like they have a place in the show and I'm glad to see the series handling many different kind of things in the way it does. The royal world and the kind of closed setting of a boarding school are interesting environments, and I would have liked to see especially the royal stuff a bit more in focus. Some of the plot twists, characters' personality traits and the way things go are predictable and even feel pretty familiar, but I don't think it's a bad thing. Teen shows usually have some clichés in them and for me that is more of an indication of the shows knowing how being a teen works than using the same kind of plot patterns over and over again just because they are nice. Well, some things in Young Royals are so familiar that they feel pretty used, but it doesn't harm the viewing experience too much.

I was very happy to see how real, natural and believable the acting is throughout the series, especially among the young people in the cast. Young Royals continues on the same road as other Swedish/Nordic ya/teen shows I've watched, meaning that the teenage characters are actually portrayed by teenagers or people in their early twenties, and that is amazing. And what a great cast this show has! One of Young Royals' biggest strengths is it's whole (very talented) cast. All actors do an amazing job with their characters and work very well together, all friendships, romantic relationships and family relations feel genuine and wonderfully nuanced. The dynamic between the characters is also an important thing in any tv series, or actually in any kind of fiction, and that is also working in a great way in Young Royals.

Edvin Ryding is a perfect fit for Wilhelm's role. He brings the prince's nervousness, bewilderment and insecurity to life in a great way, and does an excellent job showing how the expectations and pressure from everything and everyone is almost too much at times. But there are also many other sides to Wilhelm, like the fact that he knows he is a prince and that brings him authority, not only obligations. Ryding portrays Wilhelm in a wonderfully delicate and subtle way, he builds the character to be nuanced and multilayered young man and does that with so much emotion that it's amazing to watch. I really like the way Ryding is showing Wilhelm's feelings, both joyful and happy and sad and distant, he has a talent to read the character and bring just the right details to life. I had seen Ryding before in Love Me (which is an amazing series by the way) and he did a really good role in that show too, so it was nice to see him in a bigger role. Omar Rudberg is brilliant as Simon, understanding and kind person who knows how to stand his ground. Simon is an outsider, he comes from a different world than other students at Hillerska, and the others know this and unfortunately act like it as well. Rudberg has found a superb way to bring Simon to life, he makes his character a nuanced guy who has a lot going on in his life but who is still trying to do the right thing or at least what is necessary. I really liked Simon, he is an awesome character and Rudberg's portrayal of Simon is great, he brings just the right amount of vulnerability and determination to the role. Beautiful and strong musical performances by Rudberg as well, he does have the voice of an angel as one of the characters says in the series. Ryding and Rudberg work very well together, as the series' main couple they are beautifully carrying their characters' storyline and showing what it's like to explore the excitement and happiness of teenage romance.

Malte Gårdinger as August does a great role, even when I have to admit that August is pretty annoying at times. August is an interesting character and I do believe that he thinks he is doing the right things for good reasons. Gårdinger portrays August in a very good way, he brings out different sides of the character and makes him more than just the story's "bad guy". August has secrets and difficulties, and Gårdinger does a brilliant job bringing this to life, August's thoughts and struggles I mean. Nikita Uggla plays Felice, who is a really great character and beautifully portrayed by Uggla. She makes Felice someone who seems like a nice and friendly, smart person who you just like from the moment you meet her. Frida Argento portrays Simon's sister Sara and does an excellent role. I really like the way Argento brings Sara's Asperger and ADHD to life, and how she portrays Sara's characteristics, like how she is sharp and fair, and how she really wants to be part of a friend group. Great role! Ivar Forsling's Erik is delightful, a character I liked from the very first scene he was in. Forsling does a nice role and his Erik is this cool and lovely big brother everyone would like to have. I'll mention a few more roles I think are really good, like Nathalie Varli as Madison, Inti Zamora Sobrano and Beri Gerwise as Simon's friends Ayud and Rosh, Carmen Gloria Pérez as Simon and Sara's mother and Livia Millhagen as Felice's mother.

Young Royals is definitely worth watching, and I really hope it gets a second season. I think there were only two ways to end this first season, and I'm not sure if I would have been more surprised if Wilhelm and Simon had ended up together or not. I'm also not sure if I liked the ending, but I loved the very first shots of the whole show, what a cool start, just the right atmosphere to begin this story. Young Royals is a great drama series, it goes forward in a good rhythm, brings genuine feelings, problems, thoughts, joys and happiness to screen and has an amazing cast. The whole cast is like the heart of the series and the best thing about Young Royals is it's people, the way they bring their characters to life and make them real, with all the good and bad and unfinished parts. And what I think is super cool is that (as I've understood) almost all the actors dubbed their own characters for the show's English version. How awesome!

So, watch Young Royals, it's sweet and beautiful and powerful. Tack alla.


Magnus Roosmann as Ludvig, Pernilla August as Kristina and Edvin Ryding as Wilhelm in Young Royals
© Netflix

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti