Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos KUT!
Aktiivimalli sai ensi-iltansa 7.2.
Käpyhovin vanhainkodissa puhaltavat uudet tuulet, kun asukkaat Irmelin (Anna-Leena Sipilä) ja Elviksen (Seppo Halttunen) johdolla kauhistelevat hallituksen uutta AIPA-mallia. Kaikki 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat valjastetaan toimimaan aktiivisesti niin terveytensä, seuraelämänsä kuin työllistymisensä eteen, tai muuten ovat eläkkeet vaarassa. Eli jos ei jumpassa jalka nouse ja Tinder tai muu vastaava laula, on turha odottaa eläkerahoja tilille. Ja ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, Irmelin kauhistukseksi Käpyhoviin saapuu Ellinoora (Leena Uotila). Naisten välit eivät ole kovinkaan lämpimät, ja heidän väliseen kiistaansa joutuu Elvis-raukkakin mukaan. Kuinka arki lähtee sujumaan, kun täytyy muistaa kaiken maailman AIPAt, OEAt ja IATMmät, ja siinä sivussa hoidella vielä ihmissuhdeongelmiakin?
Olen nähnyt Käpyhovi-sarjan kolmososan kolmisen vuotta sitten, ja heti näyttikin lavastus tutulta ja tunnelmakin vaikutti samalta kuin edellisenkin näytelmän seikkailuissa. Aihekin oli sama siinä mielessä, että ajankohtaisiin vanhusten hoitoon liittyviin asioihin tartuttiin nokkelasti ja terävästi, mutta yhtäläisyydet jäävät siihen, ja tämä AIPA-malli ja muut hallituksen suunnitelmat ovat aivan uusi juttu sekä Käpyhovin asukkaille että katsojille. En varsinaisesti ole esityksen kohderyhmää, mutta viihdyin katsomossa ja ihastelin taas sitä, miten hyvin käsikirjoittaja Heikki Lund on esityksen aiheita yhteiskunnasta poiminut. Vanhustenhoidosta ja -palveluista on jo neljän näytelmän verran löytynyt aiheita niin huumoriin kuin ihmettelyyn ja kauhisteluunkin, ja Lundin käsikirjoituksessa pinnalla oleviin aiheisiin tartutaan näppärästi. Tekstissä riittää monenlaista komediaa, mutta jonkin verran myös vakavempaa menoa, ja vaikka esitys naurattaa, ei sen tosielämästä kumpuava huumori kuitenkaan ole pelkästään naurun asia.
Kimmo Virtasen ohjaus on rytmikäs ja etenee kohtauksesta toiseen vauhdikkasti. Komedialliset ajoitukset ovat kunnossa eikä esitykseen mahdu turhia suvantovaiheita. Huumori tavoitetaan katsomosta kuuluvasta naurusta päätellen hyvin, minä en ihan kaikesta hauskasta saanut kiinni mutta sain muutamaan otteeseen kyllä hymähdellä. Käpyhovin tunnelma on samanlainen kuin viime näytelmässä, vähän vauhtia ja väriä on tosin tullut lisää, ja tämä on vain hyvä juttu. Mikko Rantasen lavastus joko muistuttaa tosi paljon samaa lavastusta, joka oli edellisessä näytelmässä, tai sitten on se sama. Joka tapauksessa näin pitää olla, kun samassa paikassa kerran ollaan. B-Studio on näppärästi toteutettu, ja lavastus tarjoaa tarinalle hyvän tapahtumapaikan. Sinikka Zannonin puvustuksesta löytyy värikkyyttä ja jokaisen hahmon tyyliin sopivaa vaatetta, ja erityisesti AIPA-konsulttien puvut olivat mainiot. Jussi Kaatrasalon valosuunnittelussa toimivaa on erityisesti katsojan katseen ohjaaminen yksityiskohtiin ja kohtausten tunnelmaan mukautuminen.
Anna-Leena Sipilä on riemastuttava Irmeli Kurppa, on kyllä hahmo omaksuttu viimeistä piirrettä myöten ja yleisö saa nauttia ja nauraa. Seppo Halttusen Elvis Natunen luikauttaa tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivia elvisbiisejä ja on mainion leppoisa tyyppi, jolla riittää huumorintajua ja päänvaivaa Irmelin ja Ellinooran nokittelussa. Leena Uotilan Ellinoora on mainio taiteilijasielu ja eloisa nainen, joka sopii Käpyhovin jengiin loistavasti. Reeta Vestmanin sujuvasti näyttelemä, pirteä Kikka-hoitaja pitää vanhainkodin tunnelmaa yllä ja kuriakin jonkin verran, ja saa Kikka törmätä myös sukupolvien väliseen kuiluun. Jari Vainionkukka vetäisee muutaman roolin, kaikki oikein hyvin, ja edellisestä näytelmästä tuttu Jorma Keravalta saa hykerryttävän catwalk-hetken kävellessään side silmillään lavalle. Elina Varjomäki jäi mieleen erityisesti AIPA-konsulttina, varsin vauhdikasta menoa ja konsultointia. Varjomäki tekee varmaa työtä myös muissa rooleissaan.
Aktiivimalli on toimivan humoristinen ja tarkan ajankohtainen esitys, jossa näyttelijät pääsevät väläyttämään mainiota komediallista osaamistaan. Tarina on sujuva ja loppu yllättää, esityksen teemat ovat naurattavuuden lisäksi tärkeitä ja kokonaisuus on hyvin kasassa, esitys on sekä hauska että ajatuksia herättävä.
 |
| kuvat © Kapina Oy |
Käpyhovin vanhainkodissa puhaltavat uudet tuulet, kun asukkaat Irmelin (Anna-Leena Sipilä) ja Elviksen (Seppo Halttunen) johdolla kauhistelevat hallituksen uutta AIPA-mallia. Kaikki 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat valjastetaan toimimaan aktiivisesti niin terveytensä, seuraelämänsä kuin työllistymisensä eteen, tai muuten ovat eläkkeet vaarassa. Eli jos ei jumpassa jalka nouse ja Tinder tai muu vastaava laula, on turha odottaa eläkerahoja tilille. Ja ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, Irmelin kauhistukseksi Käpyhoviin saapuu Ellinoora (Leena Uotila). Naisten välit eivät ole kovinkaan lämpimät, ja heidän väliseen kiistaansa joutuu Elvis-raukkakin mukaan. Kuinka arki lähtee sujumaan, kun täytyy muistaa kaiken maailman AIPAt, OEAt ja IATMmät, ja siinä sivussa hoidella vielä ihmissuhdeongelmiakin?
Olen nähnyt Käpyhovi-sarjan kolmososan kolmisen vuotta sitten, ja heti näyttikin lavastus tutulta ja tunnelmakin vaikutti samalta kuin edellisenkin näytelmän seikkailuissa. Aihekin oli sama siinä mielessä, että ajankohtaisiin vanhusten hoitoon liittyviin asioihin tartuttiin nokkelasti ja terävästi, mutta yhtäläisyydet jäävät siihen, ja tämä AIPA-malli ja muut hallituksen suunnitelmat ovat aivan uusi juttu sekä Käpyhovin asukkaille että katsojille. En varsinaisesti ole esityksen kohderyhmää, mutta viihdyin katsomossa ja ihastelin taas sitä, miten hyvin käsikirjoittaja Heikki Lund on esityksen aiheita yhteiskunnasta poiminut. Vanhustenhoidosta ja -palveluista on jo neljän näytelmän verran löytynyt aiheita niin huumoriin kuin ihmettelyyn ja kauhisteluunkin, ja Lundin käsikirjoituksessa pinnalla oleviin aiheisiin tartutaan näppärästi. Tekstissä riittää monenlaista komediaa, mutta jonkin verran myös vakavempaa menoa, ja vaikka esitys naurattaa, ei sen tosielämästä kumpuava huumori kuitenkaan ole pelkästään naurun asia.
Kimmo Virtasen ohjaus on rytmikäs ja etenee kohtauksesta toiseen vauhdikkasti. Komedialliset ajoitukset ovat kunnossa eikä esitykseen mahdu turhia suvantovaiheita. Huumori tavoitetaan katsomosta kuuluvasta naurusta päätellen hyvin, minä en ihan kaikesta hauskasta saanut kiinni mutta sain muutamaan otteeseen kyllä hymähdellä. Käpyhovin tunnelma on samanlainen kuin viime näytelmässä, vähän vauhtia ja väriä on tosin tullut lisää, ja tämä on vain hyvä juttu. Mikko Rantasen lavastus joko muistuttaa tosi paljon samaa lavastusta, joka oli edellisessä näytelmässä, tai sitten on se sama. Joka tapauksessa näin pitää olla, kun samassa paikassa kerran ollaan. B-Studio on näppärästi toteutettu, ja lavastus tarjoaa tarinalle hyvän tapahtumapaikan. Sinikka Zannonin puvustuksesta löytyy värikkyyttä ja jokaisen hahmon tyyliin sopivaa vaatetta, ja erityisesti AIPA-konsulttien puvut olivat mainiot. Jussi Kaatrasalon valosuunnittelussa toimivaa on erityisesti katsojan katseen ohjaaminen yksityiskohtiin ja kohtausten tunnelmaan mukautuminen.
Anna-Leena Sipilä on riemastuttava Irmeli Kurppa, on kyllä hahmo omaksuttu viimeistä piirrettä myöten ja yleisö saa nauttia ja nauraa. Seppo Halttusen Elvis Natunen luikauttaa tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivia elvisbiisejä ja on mainion leppoisa tyyppi, jolla riittää huumorintajua ja päänvaivaa Irmelin ja Ellinooran nokittelussa. Leena Uotilan Ellinoora on mainio taiteilijasielu ja eloisa nainen, joka sopii Käpyhovin jengiin loistavasti. Reeta Vestmanin sujuvasti näyttelemä, pirteä Kikka-hoitaja pitää vanhainkodin tunnelmaa yllä ja kuriakin jonkin verran, ja saa Kikka törmätä myös sukupolvien väliseen kuiluun. Jari Vainionkukka vetäisee muutaman roolin, kaikki oikein hyvin, ja edellisestä näytelmästä tuttu Jorma Keravalta saa hykerryttävän catwalk-hetken kävellessään side silmillään lavalle. Elina Varjomäki jäi mieleen erityisesti AIPA-konsulttina, varsin vauhdikasta menoa ja konsultointia. Varjomäki tekee varmaa työtä myös muissa rooleissaan.
Aktiivimalli on toimivan humoristinen ja tarkan ajankohtainen esitys, jossa näyttelijät pääsevät väläyttämään mainiota komediallista osaamistaan. Tarina on sujuva ja loppu yllättää, esityksen teemat ovat naurattavuuden lisäksi tärkeitä ja kokonaisuus on hyvin kasassa, esitys on sekä hauska että ajatuksia herättävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti