Rosvot - balladi joutomiehistä @ Kivi-juhlat

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Kivi-juhlat!

kuvat © Marko Nurmi

Rosvot sai ensi-iltansa Taaborinvuoren kesäteatterissa 26.6.

Esitys kertoo Nurmijärvellä 1820-luvulla mellestäneen rosvojoukkion elämästä ja teoista, sekä heidän eloonsa kietoutuvista ihmiskohtaloista noin muutenkin. Rosvojoukkoa johtaa Mikko Södergård (Timo Vesterinen), jonka rikoksen tielle houkuttelee Kustaa Ahlqvist (Tapio Takanen). Joukossa ryöstelevät lisäksi muiden muassa entinen sotilas Krig (Kalle Annala), Berg (Tapio Eronen), Slup (Mikko Hyypiö) ja Adolf (Santeri Kylmäniemi), Mähkän talon renki. Mähkän naiset, leskirouva Maria (Minna Engström) ja tytär Ulrika (Anna-Sofia Luoma) tarjoavat rikollisporukalle turvaa ja apua, ja sopimus saadaan aikaan myös kornetti Lindebaumin (Seppo Pirskanen) kanssa. Toisaalla Södergårdin Mari (Tiina Alapaattikoski), Mikon vaimo, on kehruuhuoneella pakkotyössä, ja perheen lapset ovat kuka missäkin. Elämä ei ole helppoa, vaikka välillä onkin hauskaa, riemukasta ja iloista menoa. Rosvoaminen ei enää pysy aisoissa, jälkeen jää ruumiita ja virkavallan verkko kiristyy rikollisten ympärillä.

No huh! Olipas komea esitys, täynnä voimaa, energiaa ja kiivautta. En muista kuulleeni Nurmijärven rosvojoukosta, vaikka tämä ilmeisestikin on aika tunnettu pala historiaa. Nytpä tiedän, ja onneksi tiedänkin, tämä on mielenkiintoinen ja kiehtova tarina. Heti alkuun isot aplodit, kiitokset ja kunniat aivan valtavan hienoille joukkokohtauksille, olipa upeaa kun yli 70 esiintyjän joukko lauloi ja tanssi raivokkaan taitavasti Taaborinvuoren uljaissa maisemissa. Sopii muuten maisema hyvin esityksen maailmaan, luontomaisemaa riittää rosvojoukolle piilopaikaksi ja tunnelma on kuin suoraan 1820-luvulta. Lavastus on toteutettu pienimuotoisesti, mutta kekseliäästi ja toimivasti. Esimerkiksi elävät seinät ja varsinkin elävät taulut olivat tosi hauskasti keksitty, ja se, kuinka seinät ja taulut reagoivat tapahtumiin, sopi esitykseen loistavasti. Lavastus on Katriina Honkasen käsialaa, ja hän on vastuussa myös käsikirjoituksesta, sävellyksestä ja ohjauksesta. Puvustus on syntynyt Marjaana Laajakosken suunnitelmista ja se istuu aikaan oikein hyvin, porukka näyttää hienolta, surkealta, tyylikkäältä ja rähjäiseltä juuri kuten pitääkin. Petri Kauppisen koreografia on ehdottomasti esityksen parhaita paloja, niin hienoa liikettä ja elämää näyttämölle on tuotu. Varsinkin niissä jo mainituissa joukkokohtauksissa Kauppinen on säätänyt ryhmän upeaan vireeseen, koreografia näyttää varmalta ja loppuun asti hiotulta ollen samaan aikaan riehakas ja energinen, kohtauksen tunnelmaa heijasteleva kokonaisuus. Upeaa työtä, ja toki upeaa työtä myös esiintyjiltä, jotka koreografian toteuttavat.

Tässä nähdään monta onnistunutta, vakuuttavaa ja vaikuttavaa roolisuoritusta. Timo Vesterinen Mikko Södergårdina on oikein hyvä rooli, Vesterinen tuo hahmonsa lavalle vahvana, päättäväisenä ja omat päätöksensä tekevänä miehenä, joka on kuitenkin johdettavissa myös harhaan ja huonoihin päätöksiin, kuten toki ryöstelyyn ryhtyminen osoittaa. Mikko on kuitenkin alussa tarkka siitä, että ketään ei satuteta eikä turhaa harmia aiheuteta, mutta lipsuu aatteistaan eikä vaikuta edes kovin pettyneeltä siihen. Vesterinen laulaa komeasti ja esiintyy luontevasti. Santeri Kylmäniemi Adolfina on oikein mainio, Adolf on alussa hyvän ja ystävällisen oloinen nuori mies, joka on Mähkän talossa päätynyt leskirouvan pedinlämmittäjäksi vaikka tytärtä sanookin rakastavansa. Toisaalta Adolf on heti ensimmäisenä puukko ojossa ryöstettävää miestä hakkaamassa, ja vaikuttaa vielä riehaantuvan vallantunteesta. Tämä muutti käsitykseni Adolfista ja tarkkailin häntä ryöstökeikan jälkeen ihan eri tavalla kuin esityksen alussa. Oliko Adolf sittenkin heti alussa kuin luotu rosvon elämään vaikka kiltiltä vaikuttikin, vai muuttuiko hänen elämänsä vain niin äkkiä, että kaikenlaiseen riehumiseen ja rötöstelyyn oli sopeuduttava vaikka vasten tahtoaan? Kylmäniemi tekee onnistunutta työtä alusta loppuun ja tuo lavalle valmiin hahmon, jossa riittää yksityiskohtia ja kiinnostavia kerroksia.

Ulrikaa näyttelevä Anna-Sofia Luoma on loistava, hän on roolissaan määrätietoinen, itsenäinen ja itsepäinenkin. Ulrika tietää, mitä haluaa, ja hänellä on oikeustajua ja viisautta toimia oikein. Vaikka, tai itse asiassa koska Ulrikan äiti Maria on vähän mikä on, Ulrika kasvaa rohkeaksi ja fiksuksi. Ei hänkään toki täydellinen ole, kuten ei kukaan hahmoista, mutta Ulrika toimii mielestäni esityksen tilanteissa kaikista parhaiten ja tekee oikeita päätöksiä silloin, kun muut eivät. Luoma tekee roolinsa vakaasti, vahvasti ja vakuuttavalla voimalla. Hän myös tanssii ja laulaa upeasti, ja soittaa lisäksi viulua hienosti. Ulrikan äitiä Mariaa näyttelevä Minna Engströn on hänkin loistava, ja Maria on mahtava vastavoima Ulrikalle. Heidän äiti-tytär-suhteensa on yksi esityksen kiinnostavimpia juoikuvioita, ja Engström tekee kyllä tosi hyvää työtä Mariana, joka ei ole mikään lempeä äitihahmo vaan pikemminkin kateellinen tyttärelleen, kun hänelle selviää, että Adolf on sanonut rakastavansa Ulrikaa ja vain pitävänsä Mariasta. Engström laulaa taitavasti ja tuo lavalle paljon energiaa. Viivi Rättyä näyttelee Anna-Stiina Vackeria, piikatyttöä, jonka isäntäväki joutuu rosvojoukon käsiin ja joka myöhemmin löytää itsensä rakastuneena Adolfiin. Eihän rosvon ja nuoren tytön rakkaus kovin kauniisti kukoista, ja pieniä erimielisyyksiä pahemmat karikot ovat vielä tytöllä edessä. Rättyä on mahtava, hän tekee varmaa ja koskettavaa, tarkkaa työtä ja tuo lavalle hurmaavan hahmon, jolle toivoisi vain hyvää. Valitettavasti elämä on kovaa kaikille, Anna-Stiinallekin, eikä kaikki suju hyvin.

Mainitaan vielä ensemblestä muutama esiintyjä. Mikko Nurmi kiinnitti huomioni monessakin kohtauksessa, hän esiintyi mainiosti ja hyvällä energialla. Mustsillan poikia näyttelevät ja joukkokohtauksissa nähtävät Joose Mäenpää ja Maunu Orava jäivät mieleen, he tekevät tosi hyvää työtä. Rosvojoukossa nähtävälle Akseli Lehtiselle myös maininta, samoin Kerttu Keski-Rauskalle, joka kehruuhuoneen joukkolaulukohtauksessa laulaa lyhyen soolon. Tosi upeaa tekemistä sekä kehruuhuonekohtauksissa että muutenkin. Koko porukka onnistuu hienosti ja esitys pysyy isosta esiintyjämäärästään huolimatta tai ehkä juuri sen ansioista koossa, se on elävä, hengittävä kokonaisuus, jossa jokaisella on oma roolinsa ja vastuunsa tarinan etenemisestä ja vaikuttavuudesta. Ehdottomasti pisteet ihan jokaiselle, näytti siltä, että kaikki esiintyjät olivat täysillä mukana ja innolla toivat tarinan katsojien eteen.

Esitys etenee hyvässä rytmissä, muutamassa kohdassa tahti tosin hidastui tarpeettomasti, mutta kokonaisuudessa se ei haitannut. Ja ihan hyväkin, että kaiken rosvoamisen ja riehumisen keskelle mahtui myös rauhallisempaa pohdintaa ja hetkeä. Katriina Honkasen ohjaus on tarttunut oikeisiin yksityiskohtiin, tarina on kiinnostava ja hahmot sillä tavalla helposti lähestyttäviä, että heidän tekemisiään, ilojaan ja surujaan oppii mielellään tuntemaan. Olisin tosin ehkä kaivannut syvempää tutustumista muutamaan hahmoon, he vaikuttivat mielenkiintoisilta tyypeiltä mutta jäivät vähän huomiotta. Ehkäpä he tarvitsisivat omat esityksensä, tämä kun oli nimenomaan rosvoista kertova musiikkinäytelmä, ei vain yhteen hahmoon keskittyvä tarina, vaikka Mikko Södergård hieman nousikin päähenkilöksi. Rosvojoukon elämän kuvaaminen on esityksen parasta antia, ja heidän keskinäiset suhteensa tulevat selviksi. Lisäksi pidin erityisesti kirjekohtauksista, joissa Mari Södergård luki miehelleen lähettämiään kirjeitä.

Musiikki on vahvaa ja vauhdikasta, kaunista, koskettavaa ja jykevää, hienoa kuunneltavaa. Katriina Honkasen sävellykset ja sanoitukset eivät päästä esiintyjiä helpolla, mutta näyttelijät onnistuvat hommassaan mainiosti ja musiikin eri kerrokset soivat herkkinä ja raivoavina. Kehruuhuoneen naiset ja tytöt-kappaleessa oli ihan tosi hieno sanoitus yhdessä kohtaa, jotain siitä, kuinka isännän lapsi on piialle suurin häpeä ja se pitää yksin haudata metsään. Paljon kauniimmin sanottu biisissä, mutta tämä kohta jäi kaikista biiseistä vahviten mieleen. Muutenkin Kehruuhuoneen naiset ja tytöt on yksi esityksen parhaita kappaleita, se on väkevä biisi ja koreografia on upea. Muita suosikkejani biisien joukosta ovat Joutomiehiä, Kiittämätöntä, Kotoani lähden ja Musta sydän. Musiikin soitosta vastaa Tulilintu-orkesteri, eli Tommi Asplund, Olli Kari, Ricardo Padilla, Sara Puljula (kesäkuun esitykset) ja Ilkka Tenhunen sekä elokuun esityksissä Elina Lappalainen. Soittajat takaavat musiikin vahvan soinnin ja musiikki saa ansaitsemansa ja arvoisensa voiman heidän taitavasta soitostaan.

Ai että. Tämä oli paljon hienompi elämys kuin mitä osasin odottaa, en oikeastaan edes tiennyt koko esityksestä mitään, mutta kun kuulin, että tällainen on tulossa, lähdin innolla esitystä katsomaan. Ja nyt tahtoisin rosvojen maailmaan heti uudestaan! Isot suositukset tälle, juuri sellaista tekemistä ja tarinankerrontaa, josta minä pidän. Aivan valtavan upea esitys, kiitos koko porukalle!

Katsastus @ Koskenniskan kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Pornaisten Pohjoinen Nuorisoseura!

kuva © Heidi Kotilainen

Katsastus sai ensi-iltansa Koskenniskan kesäteatterissa eilen 18.6.

Mallu (Tanja Ronkainen) ja Viltteri (Petri Kauppinen) ovat ihan kohta vauva-arkeen törmäävä nuoripari. Valitettavasti Viltterillä on päällimmäisenä mielessä auton katsastus ja Mallu saa tulevaa perhe-elämää ja vanhemmuutta ihmetellä itsekseen. Mallun äiti (Mia-Maija Toivanen) jaksaa muistuttaa huonosta miesvalinnasta, naimisiinkin pitäisi vielä ennen lapsen syntymää ehtiä, ja asuntokin kai olisi löydettävä. Tässä apuun tulee Osku (Atte Köngäs). Viltteri pyörii Mallun velipojan Junnun (Arto Nikula) ja kaverinsa Öövinin (Kimmo Virtanen) kanssa kylillä autolla ajellen, ja sitä autoa lähdetäänkin sitten katsastamaan Ruotsin puolelle. Siinäkin riittää jos jonkinlaista sattumusta, kuten matkan varrella muutenkin, mutta lopulta Viltterin on kohdattava isäksi tuleminen ja muullakin porukalla on pohtimista siinä, mitä elämässä seuraavaksi olisi edessä.

Pidin tästä kovasti! En ole nähnyt Katsastus-leffaa tai muutenkaan tutustunut tarinaan mitenkään ennen esityksen näkemistä, mutta odotin tämän olevan aika hyvä juttu. Ja niinhän se olikin, tässä on sujuva ja kiinnostava tarina, mainiot hahmot, reipas meininki ja varsin onnistunut toteutus kaikin puolin. Esitys on alusta loppuun ajankuvalleen uskollinen. Ohjaaja Tuija Kosonen on saanut ryhmänsä loistavaan vireeseen ensi-iltaa varten ja tästä meno varmasti jatkuu samalla onnistuneella ja riemastuttavalla tahdilla esityskauden läpikin. Juoni kulkee rytmikkäästi näytelmän läpi ja tarina pitää otteessaan. Lavastus on Susanna Määtän ja Tuija Kososen käsialaa ja näyttää mainiolta, samoin Arja Söderlundin ja Henny Sintosen puvustus sopii esitykseen oikein hyvin.

Tarinaltaan Katsastus iskee minun makuuni, siinä ei sinänsä niin paljon ihmeellisiä juttuja tapahdu, mutta arkiset tapahtumat käsitellään kiinnostavasti ja tarkasti, ja niin huumoria kuin koskettavuuttakin löytyy tutuista ja tavallisista jutuista. Koskenniskan kesäteatterissa tarinaan on tartuttu taitavalla otteella ja juoni avautuu katsojien eteen hyvällä tavalla, esityksessä ei ole kuljettu oikoteitä tai tehty mitään liian monimutkaisesti tai vaikeasti, vaan kaikki sujuu kuin rasvattu. Työryhmä on tuonut esitykseen ison annoksen samaistuttavuutta ja tuttuutta, tapahtumat ja hahmot tuntuvat aidoilta ja tarinan seuraaminen tuntuu siltä, kuin tämä voisi joskus jollekulle sattua tai olla sattunutkin. Todella onnistunutta tarinan kerrontaa ja esityksen tekemistä siis.

Näyttelijät ovat kaikki nappivalintoja, varsinkin päärooleissa tekeminen on niin varmaa ja sujuvaa, että sitä on ilo katsoa. Petri Kauppinen on Viltterinä tosi hyvä, hän on sisäistänyt hahmonsa mielenmaiseman ja näyttelee hyvin luontevasti ja onnistuu roolissaan mainiosti. Kauppinen pelaa hyvin yhteen kaikkien muiden kanssa, ja Viltterin tarinaa on kiva seurata. Tanja Ronkaisen Mallu on ihan loistava, päättäväinen ja äitiyden hämmästyttämä nainen, joka ratkaisee vastaan tulevat tilanteet nokkelasti, vaikka häntä vähän ärsyttääkin Viltterin ainainen autoilu ja myöhästely. Ronkainen tekee uskottavan roolin ja tuo lavalle kokonaisen, tarkasti mietityn hahmon. Arto Nikula tekee läpi esityksen oikein onnistunutta työtä Junnun roolissa, ja Junnu onkin yksi suosikkihahmoistani. Hän myötäilee ja todistaa missä vain Viltteri tai Öövini pyytävät, mutta vaikuttaa kavereidensa riehuessa, pelleillessä ja huonoja päätöksiä tehdessä ehkä porukan järkevimmältä tyypiltä. Junnun roolissa on myös kivoja yksityiskohtia, esimerkiksi se, kun hän tutkailee sairaalassa kengänsuojuksiaan tai juottaa tytöille viinaa hääbileissä. Kimmo Virtanen on mahtava Öövini, alusta loppuun tarkkaa ja vakuuttavaa, todella hyvää työtä. Öövini on aikamoinen tyyppi, ja Virtanen toteuttaa roolin riemukkaasti ja onnistuneesti.

Mainitaas vielä pari... Jani Sintonen pappi Marutsellana on tosi hyvä, samoin Paula Köngäs sekä nakkiakkana että varsinkin Suomen tullina. Atte Köngäksen Osku on onnistunut rooli, ja pidin myös Mia-Maija Toivasen tekemisestä Mallun äidin roolissa. Susanna Määtän tomeralle vainajan veljen vaimolle vielä maininta, kyllä on tuima tuijotus! Koko porukka tekee hyvää työtä ja tuo lavalle toimivia, sujuvia kohtauksia näytelmän hahmojen elämästä. Ja totta kai myös erikoismaininta Lada 1200L:lle, joka esityksessä esittää Viltterin autoa Hillmania eli Hilmaa.

Oikein hauska ja kiva kesäteatteri-ilta siis! Suosittelen tätä lämpimästi, esitys on tosi hyvä ja näyttelijät ja muu porukka tekevät loistavaa työtä. Erityiskiitos vielä siitä, että väliajalla saa grillattua maissia. Mahtavaa!

kuva © Kimmo Virtanen

Rakkautta Aholassa @ Järvenpään teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään teatteri!

kuva © Kapina Oy

Järvenpään teatteri suuntaa tuttuun tapaan kesäksi Vanhankylänniemeen ja tänä vuonna siellä ihastuttaa Eppu Nuotion kirjoittama ja Tiina Brännaren ohjaama musiikkinäytelmä Rakkautta Aholassa. Ensi-iltansa esitys sai eilen, 15.6.

Esitys kertoo Juhani Ahosta (Tommi Kolehmainen), hänen vaimostaan Vennystä (Annu Kajanne) ja heidän suhdettaan rikkovasta ja sekoittavasta Tillystä (Linda Maria Laaksonen / Outi Pippuri), joka sattuu olemaan Vennyn sisko. Esitys kertoo myös Juhanin ja hänen isänsä (Juha Palkeinen) suhteesta, Juhanin ja hänen poikansa Heikin (Artturi Frisk) erimielisyyksistä, kirjailijuudesta, Vennystä omana itsenään, ei Juhanin vaimona, Juhanin ja kavereiden ryyppyilloista ja hauskanpidosta, elämästä, rakkaudesta ja maailmasta. Tarinaa säestää musiikki, josta vastaa Altti Uhlenius.

Kokonaisuutena tämä on oikein onnistunut ja mielenkiintoinen esitys. Minähän olen sivistymätön enkä tiedä Juhani Ahosta paljoakaan, enkä ole tainnut lukeakaan yhtäkään hänen teostaan. Jospa nyt tämän innoittamana tartun johonkin Ahon kirjoittamaan ja tutustun mieheen tarkemmin. Sen sentään tiesin, että Aho on iso hahmo Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön liittyen ja kaveerasi niin Pekka Halosen kuin Jean Sibeliuksenkin kanssa. Ensi-illassa oli vielä jonkinlaista epätasaisuutta tai jännitystä havaittavissa, mutta varmasti tämä tästä lähtee ja kasvaa oikeinkin sujuvaksi, hienovaraiseksi ja tyylikkääksi tarinaksi Juhani Ahon ja kumppaneiden elämästä. Ensi-illassa jo näkyi kyllä, että tässä on ainesta vaikka ja mihin, eikä esitys siis eilenkään mikään vaisu tai vaatimaton ollut, päinvastoin. Varsin vahvaa työtä ja upeita hetkiä lavalla, ja nautin katsomisesta viihtyen katsomossa tosi hyvin. Mutta kun ensi-iltajännityksistä on päästy, tämä varmaankin on vieläkin parempi, se siis oli pointtini.

Lava näyttää hurjan hienolta, lavastus on Eero Toropaisen ja työryhmän käsialaa ja oikein onnistunut maisema on katsojien eteen luotu. Sinikka Zannoni vastaa puvustuksesta ja on onnistunut vaatettamaan porukan toinen toistaan toimivampiin, komeampiin ja kauniimpiin asuihin. Altti Uhleniuksen musiikki on tarinaan sopivaa ja soljuu taustalla oikein hyvin, joskus se jopa varastaa huomion ja pääosan kesken kohtauksen. Muutama laulu tuntui vähän turhalta tai siltä, että se olisi voitu toisella tavalla toteuttaa, mutta pääosin sujuvaa ja korvia hivelevää musiikkia lavalla kuullaan. Erityiskiitokset ja -aplodit Tillyn ja Juhanin koreografialle erään musiikin tahtiin, tosi hieno kohtaus! Koreografiat ovat Virpi Maisalan ideoimia ja ne tuovat esitykseen kivoja yksityiskohtia ja tyylikästä liikettä, joka sopii tarinaan mainiosti. Eppu Nuotion kirjoittama tarina on sujuva ja esityksen kieli kuulostaa tosi kivalta, tämähän on siis historiallista juttua, kun Juhani Ahon aikaan, 1800-1900-lukujen vaihteeseen sijoittuu. Ainoa tarinallinen miinus toimittajakuorosta, se oli vähän turha tähän muuten niin ajankuvalle uskolliseen esitykseen. Mutta sille taas plussaa, että tapahtumat eivät edenneet kronologisessa järjestyksessä, vaan ikään kuin Juhanin muistojen ja muistelemisen kautta sikin sokin. Tosi toimiva toteutustapa tämä.

Tommi Kolehmainen on loistava Juhani Aho. Vaikka en Ahosta mitään tiedäkään, on helppo uskoa, että tällainen hän on ollut. Kolehmainen tekee roolinsa tarkasti ja hyvin yksityiskohdin, Juhani on monipuolinen hahmo ja Kolehmaisen käsissä hän muodostuu näyttämölle uskottavana ja kiinnostavana. Annu Kajanne on Vennynä määrätietoinen ja itsenäinen. Vaikka Tillyn ja Juhanin suhde kalvaa häntä, samoin kuin Juhanin ja Heikin riidat, ei Venny anna sen vaikuttaa itseensä liiaksi vaan toimii, kuten itse näkee parhaaksi. Kajanne tekee roolin varmalla otteella ja tuo lavalle hyvin rakennetun ja valmistellun Vennyn. Linda Maria Laaksosen Tilly on ihastuttava, vaikka aika epätoivoinen Tilly vaikuttaakin olevan, kun Juhani ei lähdekään epäröimättä hänen matkaansa vaan haluaa pysyä Vennyn ja lasten luona. Tillyä olisin nähnyt lavalla mielelläni enemmänkin, Laaksosen roolityö on hienoa ja Tilly vaikutti hyvin mielenkiintoiselta.

Mainitaan vielä Artturi Friskin mainio työ sekä Heikkinä että Pekka Halosena, Juha Palkeisen valtavan hyvä rooli Ukko Brofeldtinä, Mikko Moilanen Sibeliuksena ja Marjut Kamppinen Juhanin äitinä ja Elisabeth Järnefeldtinä. Koko näyttelijäporukka on tehtäviensä tasalla ja yhteistyö on vaivatonta, tarina kulkee näyttelijöiden käsissä sujuvana ja hyvällä rytmillä. Ohjaaja Tiina Brännare on tuonut esitykseen hienosti koko tarinaa kantavan yleisfiiliksen, joka huokuu niin yksilö- kuin ryhmäkohtauksistakin.

Pidin siis tästä, varsinkin hahmot ja näyttelijöiden varma työ sekä upea näyttämökuva saivat minut ihastumaan. Taattua laatua siis Järvenpään teatterilta, suosittelen!

Poikamiespankki @ Pukkilan kesäteatteri

kuvat Pukkilan kesäteatterin facebook-sivuilta

Kesän toinen teatterireissu suuntautui naapurikuntaan Pukkilaan, jossa nähdään tänä kesänä Poikamiespankki-niminen esitys.

Lyyli Lemmetyinen (Mirva Lainiola) haluaa naittaa aikuiseen ikään ehtineet tyttärensä Hiljan (Raija Laakso) ja Kirstin (Liisa Mölsä) saadakseen heidät pois kotinurkista ja tilalle rakkaan kihlattunsa Kallen (Aki Viljanen). Kylälle perustetaan poikamiespankki kunnanjohtaja Kekäläisen (Tuukka Eskola) johdolla, ja sieltä Lemmetyisen tyttäret sitten alkavat itselleen sopivaa sulhoa etsimään, vaikka varsinkin Kirsti tähän suhtautuu hyvin kielteisesti. Monenlaista sattumusta mahtuu toki mukaan ja rakkautta ehditään etsiä ja löytää yllättävistä paikoista ennen kuin esitys loppuu.

Oikein kiva esitys tämä, hyväntuulinen ja sujuvasti etenevä, huumorilla varustettu kesäteatteripläjäys. Tarina on kiinnostava ja toteutus toimiva, yleisö pysyy näyttelijöiden otteessa alusta loppuun eikä tässä tule turhia taukoja tai hidasteluita. Vähän ennalta-arvattavia juonikuvioita on muutama, mutta yllätyksiäkin riittää enkä olisi kaikkia yhteen päätyviä pareja heti arvannut. Lavastus ja puvustus näyttevät oikein hyviltä ja varsinkin kaksi vanhaa traktoria sekä Hutkon tilan ihanat kanat saavat minulta kiitosta. Kanoja olen aina halunnut itsekin joskus ottaa, meillä on niitä ennen syntymääni ollutkin, mutta vielä kanojen hankkiminen on haaveilun asteella. Mutta siitä siis iso plussa, kanat ovat mahtavia! Ja ne näyttivät ihan tyytyväisiltä lavan reunalla, eli olivat ilmeisesti jo tottuneet tähän kesäteatterimeininkiin.

Näyttelijät tekevät hyvää työtä ja muutama varsin erinomainen roolisuoritus nousee erityisesti esiin. Lemmetyisen perheen äiti Lyyliä näyttelevä Mirva Lainiola on mainio, hän tuo hahmoon monipuolisuutta ja uskottavuutta, ja tekee vakaata työtä. Hilja ja Kirsti ovat hyvin erilaiset, vaikka siskoksia ovatkin, ja Raija Laakson ja Liisa Mölsän roolityö on tosi onnistunutta. He pelaavat hyvin yhteen ja sisaruussuhde tulee selkeästi esiin, molemmilla on myös hyviä yksilökohtauksia. Varsinkin Liisa Mölsän Kirsti jäi mieleen. Kunnansihteeri Ilonan roolissa nähtävä Evelien Vaegemans tekee hienon roolin, samoin Siimasen Pekkaa näyttelevä Anu Koivisto. Pidin myös Ilmo Rantalaisen Tenhosta, joka olikin ehkä suosikkihahmoni esityksessä. Kokonaisuudessaan näyttelijäkaarti on oikein hyvä, he tekevät toimivaa yhteistyötä ja tuovat lavalle mainion hahmogallerian. 

Viihdyin siis hyvin ja oikein mielelläni katsoin tämän. Vakuuttavaa työtä koko porukalta ja tuloksena onnistunut esitys, jossa riittää iloa, menoa, meininkiä ja suhdekiemuroita vaikka muille jakaa. Näyttelijät tekevät oikein hyvää työtä ja ohjaaja Heini Rautoma on saanut esityksen koottua sellaiseksi, että se kulkee hyvässä rytmissä eteenpäin eikä jää kompuroimaan matkan varrelle. Hyvän mielen ja hauskan illan saa takuuvarmasti, kun tätä suuntaa katsomaan, eli suosittelen tätä erityisesti kesäteatterin ja suhdeseikkailujen ystäville.

Tankki täyteen 2 - Maallamuuttajat @ Keski-Uudenmaan Teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos KUT!

kuvat © Kapina Oy

Kesäteatterikauden avaus koitti viime viikon keskiviikkona Keski-Uudenmaan Teatterin Tankki täyteen 2 - Maallamuttajat-esityksen muodossa.

Sulo (Jarkko Pajunen) ja Emmi (Sanna Saarijärvi) sekä Juhana (Kalle Tahkolahti) joutuvat muuttamaan huoltamolta pois paikalle kaavaillun tien takia, ja vaikka siinä jo ehditään haaveilla ompelimosta ja pienestä kirjapainosta, koko konkkaronkka suuntaa maatilalle. Juhana tosin lähtee aloittelemaan omaa, itsenäistä elämää, mutta eipä sekään ihan nappiin mene ja hän palaa vanhempiensa luo ja alkaa lammaspaimeneksi. Kuvioissa mukana ovat toki myös Reinikainen (Seppo Halttunen) ja Ulla (Inka Kallén). Lavalla nähdään myös Anna-Leena Sipilä, Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki.

Olen nähnyt tämän muutama vuosi sitten, mutten muistanut esityksestä melkein mitään, ihan yksi tai kaksi kohtausta muistui mieleen. Ja Krapilla nähtiin Tankki täyteen kaksi vuotta sitten, eli tämä oli sille nyt jatkoa. Siitä muistinkin sitten enemmän. Odotin tätä paluuta tuttujen hahmojen pariin, varsinkin kun rooleissa oli samat näyttelijät kuin pari vuotta sitten. Tunnistettava fiilis tuli lavastuksesta ja puvustuksesta heti, ja sama tunnistettavuus jatkui esityksen läpi. Vaikka en muistanut yhtään mitä tässä tapahtuu, oli helppo huomata kaikki samat piirteet ja ideat joita kahden vuoden takaisessa Tankki täyteen-esityksessä oli.

Varsin mukava ja viihdyttävä esitys tämä oli, vaikka muutama huumorihetki ei minuun niin uponnutkaan. Osa kohtauksista sitten taas saikin aikaan aikamoisen naurunpurskahduksen, eli minuunkin iskeviä hauskuuksia mahtui mukaan, ja kokonaisuudessaan esitys olikin aika riemukas ja hyväntuulinen, ei mitään synkistelyä vaan vauhdikasta menoa ja hauskoja sattumuksia. Huvitusta aiheuttavat useampaan otteeseen varsinkin Sulon "kun halvalla sai" toteamus sekä Reinikaisen sutkautukset ja muu tilannekomiikka, ja toki Juhanan puhelinkoppiepisodi, joka olikin ehkä suosikkikohtani koko esityksessä. Ai että mitä menoa, ihan loistava hetki! Ja Kalle Tahkolahdelle isot aplodit tästä kohtauksesta.

Pidin erityisesti Juhanan itsenäistymiskamppailusta, joka tälläkään kertaa ei oikein sujunut vaan koko ajan tuli isompia tai pienempiä vastoinkäymisiä. Samoin Reinikaisen ja Sulon biodynaamiset viljelyt ja muut suunnitelmat olivat kivaa katsottavaa. Ullan tekemiset ja elämä on tässä tosi hyvä juonikuvio, hän kun ei niin ole sidottu Vilénin perheen elämään ja tekee omia juttujaan, kunnes palaa takaisin perheen arkeen. Samoin tarinan vieminen hetkeksi Tampereelle Juhanaa seuratessa on hyvä juttu, ja pidin myös Reinikaisen ja Ullan välisistä kohtauksista ja Emmin ompelimo-kohtauksista. Esitys kulkee sujuvasti eteenpäin huumorin ja leppoisten (välillä ei-ihan-niin-leppoisten) tapahtumien siivittämänä.

Näyttelijät tekevät mainiota työtä, he ovat omaksuneet roolinsa onnistuneesti ja lavatyöskentelyä on kiva seurata. Jarkko Pajunen ja Sanna Saarijärvi ovat loistava Vilénin pariskunta ja he toimivat hyvin yhdessä, Saarijärven päättäväinen ja määrätietoinen Emmi sopii hyvin Pajusen rauhallisen ja pohtivaisen Sulon rinnalle. He tekivät roolit myös kaksi vuotta sitten Tankki täyteen-esityksessä, ja olivat jo silloin nappivalintoja rooleihinsa, ja tälläkin kertaa siis loistavaa työtä Pajuselta ja Saarijärveltä. Kalle Tahkolahden Juhana on tälläkin kertaa suosikkihahmoni, Tahkolahti tekee roolin virheettömästi ja tuo hahmoonsa paljon uskottavia yksityiskohtia, hän tekee tosi hyvää työtä. Inka Kallénin Ulla on mahtava myös, Kallén tekee roolia luontevasti ja hän pelaa hyvin yhteen muiden näyttelijöiden kanssa. En tykkää Reinikaisesta hahmona yhtään, mutta Seppo Halttunen tekee ihan loistavaa työtä ja ansaitsee erityiskehuja roolistaan. Kolmikko Anna-Leena Sipilä, Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki tekevät jokainen monta roolia ja tuovat lavalle monenlaisia hahmoja onnistuen tässä hyvin. Varsinkin Sipilän Isapella-lammas, Vainionkukan Horst-koira ja Varjomäen huutokaupan meklari jäivät heidän rooleistaan mieleen.

Kokonaisuutena siis onnistunut ja hauska, viihdyttävä esitys. Tankki täyteen sekä tämä kakkososa ovat minun makuuni tarinaltaan vähän liian "kevyitä", mutta oli tätä silti mukava katsoa. Näyttelijät ovat kaikki erinomaisia ja lavastus hieno, ja mahtui tähän muutama tosi hyväkin kohtaus, vaikka tarina ei minuun niin iskenytkään. Ja olipa tässä ne muutama hulvaton huumorihetki, niitä muistelemalla riittää naurua pitkälle kesään. Mutta minulle tässä parasta oli siis näppärä ja hienon näköinen lavastus sekä rooleihinsa loistavasti sopivat näyttelijät, sekä sellainen mukava yleisfiilis, joka esityksestä huokui.