Rosvot - balladi joutomiehistä @ Kivi-juhlat

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Kivi-juhlat!

kuvat © Marko Nurmi

Rosvot sai ensi-iltansa Taaborinvuoren kesäteatterissa 26.6.

Esitys kertoo Nurmijärvellä 1820-luvulla mellestäneen rosvojoukkion elämästä ja teoista, sekä heidän eloonsa kietoutuvista ihmiskohtaloista noin muutenkin. Rosvojoukkoa johtaa Mikko Södergård (Timo Vesterinen), jonka rikoksen tielle houkuttelee Kustaa Ahlqvist (Tapio Takanen). Joukossa ryöstelevät lisäksi muiden muassa entinen sotilas Krig (Kalle Annala), Berg (Tapio Eronen), Slup (Mikko Hyypiö) ja Adolf (Santeri Kylmäniemi), Mähkän talon renki. Mähkän naiset, leskirouva Maria (Minna Engström) ja tytär Ulrika (Anna-Sofia Luoma) tarjoavat rikollisporukalle turvaa ja apua, ja sopimus saadaan aikaan myös kornetti Lindebaumin (Seppo Pirskanen) kanssa. Toisaalla Södergårdin Mari (Tiina Alapaattikoski), Mikon vaimo, on kehruuhuoneella pakkotyössä, ja perheen lapset ovat kuka missäkin. Elämä ei ole helppoa, vaikka välillä onkin hauskaa, riemukasta ja iloista menoa. Rosvoaminen ei enää pysy aisoissa, jälkeen jää ruumiita ja virkavallan verkko kiristyy rikollisten ympärillä.

No huh! Olipas komea esitys, täynnä voimaa, energiaa ja kiivautta. En muista kuulleeni Nurmijärven rosvojoukosta, vaikka tämä ilmeisestikin on aika tunnettu pala historiaa. Nytpä tiedän, ja onneksi tiedänkin, tämä on mielenkiintoinen ja kiehtova tarina. Heti alkuun isot aplodit, kiitokset ja kunniat aivan valtavan hienoille joukkokohtauksille, olipa upeaa kun yli 70 esiintyjän joukko lauloi ja tanssi raivokkaan taitavasti Taaborinvuoren uljaissa maisemissa. Sopii muuten maisema hyvin esityksen maailmaan, luontomaisemaa riittää rosvojoukolle piilopaikaksi ja tunnelma on kuin suoraan 1820-luvulta. Lavastus on toteutettu pienimuotoisesti, mutta kekseliäästi ja toimivasti. Esimerkiksi elävät seinät ja varsinkin elävät taulut olivat tosi hauskasti keksitty, ja se, kuinka seinät ja taulut reagoivat tapahtumiin, sopi esitykseen loistavasti. Lavastus on Katriina Honkasen käsialaa, ja hän on vastuussa myös käsikirjoituksesta, sävellyksestä ja ohjauksesta. Puvustus on syntynyt Marjaana Laajakosken suunnitelmista ja se istuu aikaan oikein hyvin, porukka näyttää hienolta, surkealta, tyylikkäältä ja rähjäiseltä juuri kuten pitääkin. Petri Kauppisen koreografia on ehdottomasti esityksen parhaita paloja, niin hienoa liikettä ja elämää näyttämölle on tuotu. Varsinkin niissä jo mainituissa joukkokohtauksissa Kauppinen on säätänyt ryhmän upeaan vireeseen, koreografia näyttää varmalta ja loppuun asti hiotulta ollen samaan aikaan riehakas ja energinen, kohtauksen tunnelmaa heijasteleva kokonaisuus. Upeaa työtä, ja toki upeaa työtä myös esiintyjiltä, jotka koreografian toteuttavat.

Tässä nähdään monta onnistunutta, vakuuttavaa ja vaikuttavaa roolisuoritusta. Timo Vesterinen Mikko Södergårdina on oikein hyvä rooli, Vesterinen tuo hahmonsa lavalle vahvana, päättäväisenä ja omat päätöksensä tekevänä miehenä, joka on kuitenkin johdettavissa myös harhaan ja huonoihin päätöksiin, kuten toki ryöstelyyn ryhtyminen osoittaa. Mikko on kuitenkin alussa tarkka siitä, että ketään ei satuteta eikä turhaa harmia aiheuteta, mutta lipsuu aatteistaan eikä vaikuta edes kovin pettyneeltä siihen. Vesterinen laulaa komeasti ja esiintyy luontevasti. Santeri Kylmäniemi Adolfina on oikein mainio, Adolf on alussa hyvän ja ystävällisen oloinen nuori mies, joka on Mähkän talossa päätynyt leskirouvan pedinlämmittäjäksi vaikka tytärtä sanookin rakastavansa. Toisaalta Adolf on heti ensimmäisenä puukko ojossa ryöstettävää miestä hakkaamassa, ja vaikuttaa vielä riehaantuvan vallantunteesta. Tämä muutti käsitykseni Adolfista ja tarkkailin häntä ryöstökeikan jälkeen ihan eri tavalla kuin esityksen alussa. Oliko Adolf sittenkin heti alussa kuin luotu rosvon elämään vaikka kiltiltä vaikuttikin, vai muuttuiko hänen elämänsä vain niin äkkiä, että kaikenlaiseen riehumiseen ja rötöstelyyn oli sopeuduttava vaikka vasten tahtoaan? Kylmäniemi tekee onnistunutta työtä alusta loppuun ja tuo lavalle valmiin hahmon, jossa riittää yksityiskohtia ja kiinnostavia kerroksia.

Ulrikaa näyttelevä Anna-Sofia Luoma on loistava, hän on roolissaan määrätietoinen, itsenäinen ja itsepäinenkin. Ulrika tietää, mitä haluaa, ja hänellä on oikeustajua ja viisautta toimia oikein. Vaikka, tai itse asiassa koska Ulrikan äiti Maria on vähän mikä on, Ulrika kasvaa rohkeaksi ja fiksuksi. Ei hänkään toki täydellinen ole, kuten ei kukaan hahmoista, mutta Ulrika toimii mielestäni esityksen tilanteissa kaikista parhaiten ja tekee oikeita päätöksiä silloin, kun muut eivät. Luoma tekee roolinsa vakaasti, vahvasti ja vakuuttavalla voimalla. Hän myös tanssii ja laulaa upeasti, ja soittaa lisäksi viulua hienosti. Ulrikan äitiä Mariaa näyttelevä Minna Engströn on hänkin loistava, ja Maria on mahtava vastavoima Ulrikalle. Heidän äiti-tytär-suhteensa on yksi esityksen kiinnostavimpia juoikuvioita, ja Engström tekee kyllä tosi hyvää työtä Mariana, joka ei ole mikään lempeä äitihahmo vaan pikemminkin kateellinen tyttärelleen, kun hänelle selviää, että Adolf on sanonut rakastavansa Ulrikaa ja vain pitävänsä Mariasta. Engström laulaa taitavasti ja tuo lavalle paljon energiaa. Viivi Rättyä näyttelee Anna-Stiina Vackeria, piikatyttöä, jonka isäntäväki joutuu rosvojoukon käsiin ja joka myöhemmin löytää itsensä rakastuneena Adolfiin. Eihän rosvon ja nuoren tytön rakkaus kovin kauniisti kukoista, ja pieniä erimielisyyksiä pahemmat karikot ovat vielä tytöllä edessä. Rättyä on mahtava, hän tekee varmaa ja koskettavaa, tarkkaa työtä ja tuo lavalle hurmaavan hahmon, jolle toivoisi vain hyvää. Valitettavasti elämä on kovaa kaikille, Anna-Stiinallekin, eikä kaikki suju hyvin.

Mainitaan vielä ensemblestä muutama esiintyjä. Mikko Nurmi kiinnitti huomioni monessakin kohtauksessa, hän esiintyi mainiosti ja hyvällä energialla. Mustsillan poikia näyttelevät ja joukkokohtauksissa nähtävät Joose Mäenpää ja Maunu Orava jäivät mieleen, he tekevät tosi hyvää työtä. Rosvojoukossa nähtävälle Akseli Lehtiselle myös maininta, samoin Kerttu Keski-Rauskalle, joka kehruuhuoneen joukkolaulukohtauksessa laulaa lyhyen soolon. Tosi upeaa tekemistä sekä kehruuhuonekohtauksissa että muutenkin. Koko porukka onnistuu hienosti ja esitys pysyy isosta esiintyjämäärästään huolimatta tai ehkä juuri sen ansioista koossa, se on elävä, hengittävä kokonaisuus, jossa jokaisella on oma roolinsa ja vastuunsa tarinan etenemisestä ja vaikuttavuudesta. Ehdottomasti pisteet ihan jokaiselle, näytti siltä, että kaikki esiintyjät olivat täysillä mukana ja innolla toivat tarinan katsojien eteen.

Esitys etenee hyvässä rytmissä, muutamassa kohdassa tahti tosin hidastui tarpeettomasti, mutta kokonaisuudessa se ei haitannut. Ja ihan hyväkin, että kaiken rosvoamisen ja riehumisen keskelle mahtui myös rauhallisempaa pohdintaa ja hetkeä. Katriina Honkasen ohjaus on tarttunut oikeisiin yksityiskohtiin, tarina on kiinnostava ja hahmot sillä tavalla helposti lähestyttäviä, että heidän tekemisiään, ilojaan ja surujaan oppii mielellään tuntemaan. Olisin tosin ehkä kaivannut syvempää tutustumista muutamaan hahmoon, he vaikuttivat mielenkiintoisilta tyypeiltä mutta jäivät vähän huomiotta. Ehkäpä he tarvitsisivat omat esityksensä, tämä kun oli nimenomaan rosvoista kertova musiikkinäytelmä, ei vain yhteen hahmoon keskittyvä tarina, vaikka Mikko Södergård hieman nousikin päähenkilöksi. Rosvojoukon elämän kuvaaminen on esityksen parasta antia, ja heidän keskinäiset suhteensa tulevat selviksi. Lisäksi pidin erityisesti kirjekohtauksista, joissa Mari Södergård luki miehelleen lähettämiään kirjeitä.

Musiikki on vahvaa ja vauhdikasta, kaunista, koskettavaa ja jykevää, hienoa kuunneltavaa. Katriina Honkasen sävellykset ja sanoitukset eivät päästä esiintyjiä helpolla, mutta näyttelijät onnistuvat hommassaan mainiosti ja musiikin eri kerrokset soivat herkkinä ja raivoavina. Kehruuhuoneen naiset ja tytöt-kappaleessa oli ihan tosi hieno sanoitus yhdessä kohtaa, jotain siitä, kuinka isännän lapsi on piialle suurin häpeä ja se pitää yksin haudata metsään. Paljon kauniimmin sanottu biisissä, mutta tämä kohta jäi kaikista biiseistä vahviten mieleen. Muutenkin Kehruuhuoneen naiset ja tytöt on yksi esityksen parhaita kappaleita, se on väkevä biisi ja koreografia on upea. Muita suosikkejani biisien joukosta ovat Joutomiehiä, Kiittämätöntä, Kotoani lähden ja Musta sydän. Musiikin soitosta vastaa Tulilintu-orkesteri, eli Tommi Asplund, Olli Kari, Ricardo Padilla, Sara Puljula (kesäkuun esitykset) ja Ilkka Tenhunen sekä elokuun esityksissä Elina Lappalainen. Soittajat takaavat musiikin vahvan soinnin ja musiikki saa ansaitsemansa ja arvoisensa voiman heidän taitavasta soitostaan.

Ai että. Tämä oli paljon hienompi elämys kuin mitä osasin odottaa, en oikeastaan edes tiennyt koko esityksestä mitään, mutta kun kuulin, että tällainen on tulossa, lähdin innolla esitystä katsomaan. Ja nyt tahtoisin rosvojen maailmaan heti uudestaan! Isot suositukset tälle, juuri sellaista tekemistä ja tarinankerrontaa, josta minä pidän. Aivan valtavan upea esitys, kiitos koko porukalle!