Sivut

lauantai 15. syyskuuta 2018

Musta Saara @ Kansallisteatteri

Näin esityksen Bloggariklubin kautta, kiitos Kansallisteatteri!
kuvat © Tuomo Manninen
Kansallisteatterin Musta Saara (käsikirjoitus Pirkko Saisio) kertoo romaneista, maahanmuutosta, muukalaispelosta, politiikasta, suuruudenhulluudesta, historiasta, nykyisyydestä, Euroopasta ja maailmasta. Tarinaa kuljettavat eteenpäin Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen ja Tiina Weckström, jotka nähdään lavalla monessa roolissa ja omina itseinään. Juha Muje näyttelee Janne-Maria Teräväkynää, puolueen perustajaa ja puoluepäällikköä, joka saa väistyä tyttärensä Marinan (Katariina Kaitue) tieltä. Romanijoukkio (Kristiina Halttu, Mikko Kauppila, Ville Mäkinen, Harri Nousiainen ja Annika Poijärvi) kiertää paikasta toiseen matkaten tapaamaan suojelijaansa Pyhää Saaraa, kun luvattu uusi asuinpaikka ei olekaan sitä mitä piti. Pitkä Laiha Sika (Jani Karvinen) ja Tanssiva Karhu (Erkki Saarela) lähtevät yhdessä matkaan, mutta Kreivi Draculan (Timo Tuominen) linnassa peiliin katsottuaan Sika löytää itsestään vallanhalun ja sisäisen johtajansa, eikä aikaakaan, kun sialla on suuruudenhullut suunnitelmat ihmisten varalle. Mukana soi Jussi Tuurnan käsialaa oleva musiikki.

Tämä oli vähän hämmentävä kokemus, näyttävä ja vaikuttava, mutta kummallinen. Minä en voi sanoa olevani mikään Euroopan oikeistopopulistisen politiikan tuntija, enkä myöskään niin keskittynyt Ranskan viimeisiin presidentinvaaleihin, joissa Emmanuel Macronin voittaessa toiseksi jäi Marine Le Pen, johon Marina Teräväkynän hahmo perustuu. Luin käsiohjelman oivalliset asiatekstit vasta esityksen jälkeen, joka oli pieni virhe, sillä esityksestä olisi saanut enemmän irti jos olisi tutustunut näihin taustatekijöihin ennen sitä. No, onneksi tekstit selvensivät kaikkea sitä, mihin esitys ottaa kantaa ja mistä se kertoo, joten nyt olen enemmän perillä siitä, mitä kaikkea tästä ehkä pitäisi jäädä mieleen tai mitä ajatuksia herätä. Kyllä minä pakolaiskriiseistä, kiertolaisista, Euroopan epävarmasta tilanteesta ja Euroopan unionin arvostelusta tiedän, mutta en niin paljon, että löytäisin esityksestä kaikki viittaukset siihen. Jollekin politiikan ystävälle tämä varmasti antaa paljon enemmän kuin "pelkän" hienon ja vaikutuksen tekevän teatterikokemuksen. Paljon kannanottoja nykypäivän tilanteisiin tässä on, sellaisia, jotka huomaa selvästi, ja sellaisia, jotka tulevat esille vähän rivien välistä.

Hienohan tämä on, varsinkin musiikillisesti, ja näyttelijät ovat kaikki taitavia ja tekevät vahvat roolisuoritukset. Paljon tosi hyviä kohtauksia, joissa tarkasti tehty näyttelijäntyö nousee esille. Erityisesti kolmikko Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen ja Tiina Weckström jäivät mieleen hauskoista, nokkelista ja harkituista roolitöistään, he ottavat lavan haltuun sillä sekunnilla, kun astuvat esiin. Mikko Kauppilan romaninuorukainen pisti monesti silmään, hyviä yksityiskohtia tässä roolissa ja taitavaa läsnäoloa lavalla. Annika Poijärvi ihastutti varsinkin laulukohtauksissa, tosi kaunis ääni hänellä ja pidin myös siitä, kuinka Poijärven Alexandra rauhoitteli luultavasti enemmän itseään kuin kaksospoikiaan aina pelottavan tilanteen kohdatessaan. Juha Muje on mainio Janne-Maria Teräväkynä, hänellä on varma ote rooliin ja kaikki ilmeet, eleet ja liikkeet ovat tarkkaan harkittuja ja taitavasti toteutettuja. Katariina Kaitue on ihastuttava, hän tekee fyysisesti taitavan roolin Marinana ja hahmon luonne tulee esille juuri oikealla tavalla. Erkki Saarela on hyvä Tanssiva Karhu, Saarelan työtä lavalla on mukava seurata ja Tanssivasta Karhusta on helppo pitää. Jani Karvisen Sika taas on aluksi mukavan oloinen hahmo, mutta kun Sika saa päähänsä kaikenlaisia mahtipontisia ajatuksia, muodostuu hänestä aika pelottava tyyppi. Janne Marja-Aho kampanjapäällikkö Mirceana on oikein mainio, ja laulukohtaukset ovat Marja-Ahon huippuhetkiä. Taitava porukka lavalla nähdään, tosi hyviä rooleja heillä ja näyttelijät tekevät hyvää työtä niin yksinään kuin joukkokohtauksissakin.

Musiikki on siis hienoa, siinä on paljon eri sävyjä ja vauhtia ja hitautta sopivassa suhteessa. Bändi (Jussi Tuurna, Ville Leppilahti, Topi Korhonen, Esko Grundtröm, Sara Puljula ja Tommi Asplund) pitää paketin musiikillisesti hyvin kasassa, he soittavat energisesti ja tyylikkäästi koko esityksen ajan ja Tuurnan sävellykset tuovat lavalle monenlaisia tunnelmia. Näyttelijöiden sujuva laulu täydentää onnistuneen musiikkimaailman Musta Saaran taustalle, ja monessa kohtauksessa musiikki on myös keskiössä ja tärkeässä osassa tarinaa. Laura Jäntin ohjaus tuo esitykseen paljon hyviä yksityiskohtia ja kuljettaa tarinaa eteenpäin varmasti ja taitavasti. Kati Lukka on Mustan Saaran lavastuksen takana, ja hän on tehnyt oivaa työtä. Lavastus pursuilee tyylikkäitä ratkaisuja, kiehtovia yksityiskohtia ja toimivia juttuja, jotka on kaikki suunniteltu ja toteutettu viimeisen päälle. Lava näyttää hienolta ja luo tarinalle toimivat kehykset. Kuumailmapallo saa vielä erityismaininnan! Tarja Simonen  pukusuunnittelu on runsasta, siinä riittää värikkäitä, kauniita pukuja ja tummanpuhuvia rääsyjä, ja kaikkea siltä väliltä. Kaikki teatterin osastot ovat tehneet hyvää työtä esityksen jokaisella osa-alueella.

Musta Saara on näyttävä, tärkeä, fiksu ja toimiva esitys, joka pitää otteessaan ja tuo katsojalle mietittäväksi paljon ajankohtaisia ajatuksia. Tällainen politiikkaa ja maailman/Euroopan tilaa kommentoiva esitys ei ihan ole suosikkiaiheeni, mutta viihdyin katsomossa ja katsoin tämän mielenkiinnolla ja mielelläni. Terävä teksti, taitavat näyttelijät, hieno kokonaisuus ja näyttävä toteutus tekevät Mustasta Saarasta onnistuneen teatterielämyksen, joka ei päästä liian helpolla eikä unohda tärkeitä asioita, vaan tuo ne lavalle selkeinä ja mielipiteitä herättävinä. Hieno ensi-ilta Kansallisteatterilta, ehdottomasti tosi hieno ja ajankohtainen juttu.

1 kommentti:

  1. Näytelmä siis tuo esiin vähemmistöjen asemaa!? Montako romaania oli lavalla esittämässā romaania? Tämähän on niinkuin aikoinaan elokuvissa mustien roolit esittivät valkoiset naama mustaksi maalattuna!

    VastaaPoista