Sivut

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Tuhansien ämpärien maa @ Uusi Iloinen Teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos UIT!
kuvat Mirkku Merimaa
UIT:n tämän vuoden esitys on nimeltään Tuhansien ämpärien maa ja tuttuun tapaan sitä esitetään Linnanmäellä Peacock-teatterissa. Esityksen on ohjannut Jaakko Saariluoma, koreografioineet Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö ja musiikista vastaa Jean S. Lavalla ovat Erika Vikman, Viivi Pumpanen, Sari Siikander, Jussi Lampi, Leena Uotila, Sami Hokkanen, Sami Hintsanen, Mikael Saari, Ansku Bergström, Katri Mäkinen, Mikko Ahti ja Matti Puro.

Jälleen kerran paljon hyviä ja teräviä huomioita ajankohtaisista aiheista, huumori toimii ja katsomossa viihtyy. Erityisesti Maalaisliitto-biisi Despaciton sävelellä iski, samoin siivoojien tapaamisen vitsit, tuntemattoman soitto, joka osoittautui puhelinmyynniksi ja varsin innokkaaksi sellaiseksi, hieman kiusallinen (mutta yleisöä huvittava) hääpuhe ja kahden naisen sunnuntaiaamu, joka sisälsi kyllä aikamoisen käänteen ja juuri siksi olikin superhyvä. Mikael Saaren, Sami Hintsasen ja Sami Hokkasen kilpalaulanta oli esityksen parhaimpia kohtia, kuten myös Leena Uotilan loppukaneetti. Pidin myös muutaman kerran lavalle ilmestyneestä soittajanelikosta, joka ilmoitti, missä kohtaa esitystä mennään. Koreografiat olivat oikein hyviä ja lavaa käytettiin muutenkin toimivasti. 

Oikein hyvä porukka koottu, lavalla on hyvä meno ja tyypit tekevät loistavaa työtä. Tanssii tähtien kanssa-ohjelmastakin tuttu nelikko, Ansku Bergström, Katri Mäkinen, Mikko Ahti ja Matti Puro, vetelee sellaisia liikkeitä, että ei voi kuin ihastella suu auki, kun välillä mennään vauhdikkaasti ja välillä hitaasti ja aina tosi taitavasti. Viivi Pumpanen oli positiivinen ylllätys, olen nähnyt häntä televisiossa monessa ohjelmassa, mutta nyt ekaa kertaa lavalla, ja hyvin nainen sielläkin esiintyy. Sami Hokkasesta tykkäsin HKT:n Kirkassa Sammyn roolissa kovasti ja olinkin iloinen, että pääsin taas näkemään hänet lavalla. Hokkanen on oikein hyvä tässä, samoin kaimansa Sami Hintsanen. Leena Uotila on aina ihan mahtava, tälläkin kertaa toki. Sari Siikanderin kanssa Uotilalla on se jo mainittu sunnuntaiaamu-kohtaus, aivan mahtava! Mikael Saari sai taas kerran laulaa tyylikkäästi tanssijoiden tanssiessa kauniisti ja yleisön ihastellessa, ja tässäkin esityksessä se oli hieno kohtaus.

Suomalaisten into ilmaisiin ämpäreihin tuli esiin muutamaankin kertaan, ja olipa siitä yhdessä biisissäkin paljon asiaa. Ei siinä toki mitään, kyllä (myönnetään) meilläkin muutama ilmaisämpäri hevostallissa taitaa nököttää. Tuntematon sotilas on myös mukana, Rokan Antti siellä kauppaa vaikka ja mitä. Äitini (toivottavasti vain) vitsaili, että nappaa esityksestä kuullusta hääpuheesta vinkkejä ylioppilasjuhlapuheeseen. Ajassa kiinni ollaan myös Suomen eläinmaailman muutoksissa, Ähtärin pandakaksikko Lumi ja Pyry nähdään lavalla ja eläinparkoja vähän jo uhkaillaankin, kun ei meinaa tassut musiikin tahtiin liikkua. Tyttöporukka baarissa pohtii, millaista oli ennen vanhaan ja Jean S.:n porukka taas pohtii, kuinka hankalaa on pikaruokaakin tilata kun pitäisi kaiken maailman sovelluksia olla. Länsimetroakin puretaan tai täytetään vai mites se olikaan, ja kolmen muskettisoturin iskulausetta pohditaan. Koko homma päättyy totutusti porukan yhteisbiisiin ja keltaiset asut tuovat pirteän tunnelman ennen katsomosta lähtöä.

Tykkäsin tästä kyllä, mutta koska UIT:llä on vuosi toisensa perään tosi kova taso esityksissään, niin ihan suosikikseni ei tämä näistä näkemistäni UIT:n jutuista noussut. Varsin viihdyttävä esitys kuitenkin, eikä show mitenkään kalpene edeltäjilleen. Myös muu yleisö tuntui tykkäävän, koko ajan joku vähän naureskeli tai taputti tai keskittyi täysillä lavan tapahtumiin. Ja mikäs siinä on viihtyessä, kun on tällainen taitava jengi lavalla tekemässä. Hyvää musiikkia, onnistunutta huumoria, fiksuja huomioita maailmasta ja porukka pelaa hienosti yhteen. Jean S. on iskussa ja kuulostaa mahtavalta.  Suositukset Tuhansien ämpärien maalle siis, kyllä kannattaa käydä nauramassa ja nauttimassa esityksen parissa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti