Suomen hauskin mies @ Helsingin kaupunginteatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos HKT!

kuvat © Tapio Vanhatalo

2.11. ensi-iltansa saaneen Suomen hauskimman miehen tämän vuoden esitykset ovat olleet kaikki jo pitkään loppuun varattuja, mutta ensi keväälle on vielä hyvin paikkoja vapaana. Tämä jos joku kannattaa nähdä!

Iso-Mjölön vankileirillä Helsingin edustalla viruu iso joukko punavankeja, esimerkiksi eräs näyttelijäseurue. Suomen hauskin mies, näyttelijä Toivo Parikka (Martti Suosalo) kumppaneineen saa ehdotuksen vankileirin komendantti Hjalmar Kalmilta (Rauno Ahonen) - naurattakaa, tai teidät ammutaan. Parikka saa tehtäväkseen valmistaa huvinäytelmän, joka on tarkoitus esittää saareen saapuville arvovieraille. Kun on pieni toivo paremmasta, niin sen eteen taistellaan, vaikka sitten nälkää nähden ja vankileirillä. Siksi näyttelijäjoukko kai harjoittelemaan alkaakin. Kuka nyt ei haluaisi pelastua?

Odotin tätä tosi paljon, tarina kiinnosti minua ja Suomen sisällissota aiheena myös. Käsiohjelmalle muuten heti kiitoksia, siinä on paljon mielenkiintoisia tietoja vankileireiltä ja esimerkiksi teatteritoiminnasta sisällissodan raivotessa. Sodan aikana vallitseva jännittynyt, pelokas, odottava, turhautunut, pettynyt ja toiveikas ilmapiiri tulee esityksessä hyvin esiin, hahmojen kautta katsojakin saa (tai joutuu) elämään punaisten ja valkoisten välisen vihanpidon herättämät tunteet. Lavastus (Pekka Korpiniitty) ja puvustus (Sari Salmela) tukevat vuoden 1918 ajankuvaa hyvin.

Martti Suosalo on loistava näyttelijä, ja loistava hän on tässäkin. Parikka herää Suosalon käsissä eloon ja rooli rakentuu uskottavasti. Suosalo osaa olla oikeissa kohdissa hauska, mutta myös vakava ja synkkä silloin kun tarvitaan. Heikki Ranta tekee onnistuneen ja hienon roolin jääkäriluutnantti Alfred Nyborgina. Nuoren miehen murtuminen ja itsensä kanssa kamppaileminen näytellään koskettavasti, Parikkaan jo lapsena tutustunut Alfred joutuu miettimään, miksi hän on siinä tilanteessa, että tehtävänä olisi teloittaa itselleen tuttu ihminen. Ranta näyttelee myös loistavasti humalaista!

Rauno Ahosen Hjalmar Kalm on hienosti tehty hahmo, samoin Vappu Nalbantoglun näyttelemä Helen Kalm, Hjalmarin vaimo. Pekka Huotarin Hannula jäi mieleen myös, oikein hyvä hahmo, jota Huotari näyttelee varmalla otteella. Auliksen roolin teki minun näkemässäni esityksessä Jussi Nikkilä (normaalisti Petrus Kähkönen), joka tulkitsee vaimostaan Tyynestä (Pihla Pohjolainen) huolehtivan miehen tunteita oikein hyvin. Yksikään näyttelijä ei jää toisten varjoon, esityksen roolitus on onnistunut mainiosti.

Hauskoja kohtiahan tässä on, yleisö nauraa välillä lähes kyyneleet silmissä, mutta seuraavana hetkenä silmät kostuvat kun lavalla tapahtuu jotain lohdutonta. Ja silloinkin kun naurattaa, taustalla on ajatus siitä, että tällaista on joskus oikeastikin tapahtunut. Miltä näytelmän taustalla olevista, oikeista henkilöistä on tuntunut? Kuten ohjaaja Heikki Kujanpää käsiohjelmassa toteaa, "mikä tahansa yleisö selviää, kun se osaa käsitellä asioitaan huumorin keinoin. -- Minkä tahansa lopun lähestyessä, huumori kuolee viimeisenä." Esitys loppuu hienoon kuvaan isosta Suomen lipusta, jonka alle jäävät niin vangit kuin vartijatkin. Se herätti minut ajattelemaan, kuinka paljon tämän(kin) maan puolesta ja tästä maasta on taisteltu.

Pidin tästä paljon, hienosti tiivistetty sekä iloiset että surulliset tunteet, sodan herättämä epätoivo ja kuitenkin pieni varovainen odotus siitä, että kaikki muuttuu paremmaksi sekä se, että äärimmäisissä olosuhteissa voi syntyä yllättäviäkin yhteyksiä ihmisten välille. Vaikka tarina on synkkä, on sitä silti kiva katsoa ja juoni pitää tiukasti otteessaan. Näyttelijät ovat taitavia, lavaa käytetään hyvin ja musta huumori viihdyttää ihmiskohtaloiden koskettaessa. Tämä on hieno!