Seitsemän veljestä @ Pesäkallion kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Pesäkallion kesäteatteri!

kuvat Jarno Keski-Jylhä

Kävin Pesiksellä ensimmäistä kertaa viime vuonna ja harmittelin jo silloin, että miksi en ole tiennyt tästä paikasta aikaisemmin, kun lavalla oli niin hyvä meno ja katsomossa hauskaa. Tälläkin kertaa meno oli vauhdikasta ja katsomossa viihtyi loistavasti. Eilen (28.6.) oli siis Seitsemän veljeksen ensi-ilta, jota suuntasimme katsomaan koko perheen voimin.

Jukolan veljekset Juhani (Markus Karekallas), Tuomas (Ville Mäkinen), Aapo (Mikko Laine), Simeoni (Väinö Weckström), Timo (Stefan Andersén), Lauri (Anssi Hyvönen) ja Eero (Kalle Sulalampi) elelevät kotitalossaan Jukolassa, rähinöivät toistensa ja muiden kanssa, koettelevat voimiaan ja huolehtivat kuka mistäkin. Lukutaidoton veljessarja joutuu lukkarin oppiin, mutta karkaa koulusta ja muuttaa Impivaaraan. Siitä tarina jatkuu monenmoisten sattumusten kautta, mutta lopussa kaikki kuulostaa menneen aika hyvin.

Olen lukenut Seitsemän veljestä-romaanin joskus kolme vuotta sitten, mutta en muistanut siitä kuin sen, että Simeoni oli lempparityyppini ja lukemisessa kesti pari viikkoa. Esitys palautti joitain kirjan kohtia mieleen, mutta vaikka ei tietäisi yhtään mistä Seitsemän veljestä kertoo, lavan tapahtumiin pääsee helposti mukaan. Vauhtia ja energiaa lavalla riittää, kun veljesjoukko pistää parastaan. Esityksen musiikki on Ismo Alangon, Tuomari Nurmion, Sam ja Aarne Sihvon sekä Anssi Kelan käsialaa ja sopii mukaan loistavasti. Varsinkin Rakkaus on ruma sana, Rappiolla, Rakas rämä elämä, Elon mainingit ja 1972 soivat komeasti kesäillassa.

Kyselen aina teatterireissun jälkeen perheenjäseniltä, että kukas oli teidän suosikkihahmonne, mutta nyt minun oli vaikea päättää, että kukas se minun suosikkini sitten oli. Erityisesti pidin Ville Mäkisen Tuomaasta ja Mikko Laineen Aaposta, mutta sitten muistin, että ainiin tuollakin oli hyviä kohtauksia ja ainiin tämä teki tuon jutun hyvin ja tämä taas olikin hauska tyyppi ja tuo oli hieno rooli, joten en ehkä osaakaan päättää kenestä veljeksestä pidin eniten. Näyttelijät tekevät hurjan hyvää työtä, ja vaikka vähän ensi-iltajännitystä olikin ilmassa, näki selvästi, että esityskauden edetessä nämä hahmot tulevat olemaan luonteikkaita, tarkasti rakennettuja, viihdyttäviä ja omia persooniaan.

Tykkäsin tästä todella paljon, toimiva, hauska ja viihdyttävä kokonaisuus. Katsomossa on koko ajan kivaa, lavalla tapahtuu nopeassa tahdissa ja esityksen huumori toimii. Näyttelijät tekevät hienot roolit, laulavat ja liikkuvat lavalla taitavasti ja jokainen hahmo valloittaa. Bändi (Jukka Teerisaari, Aapo Ravantti, Veera Rinkinen, Joonas Mäyrä ja Stella Kullström) soittaa hienosti ja pirteästi sekä tekee myös hyviä rooleja lavan puolella. Ai niin, kehut vielä villiintyneelle sonnilaumalle, joka ahdistaa veljekset puuhun. Hieno idea sen toteutukseen! Kekseliäs, mukaansatempaava ja hauska esitys, jonka minä haluan nähdä uudelleen.

Onnea Pesäkallion kesäteatterille kymmenvuotisesta taipaleesta!

Pokka pitää @ Koskenniskan kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Pornaisten Pohjoinen Nuorisoseura!

kuvat © työryhmä, Elsa Kosonen

Koskenniskan kesäteatterissa sai 21.6. ensi-iltansa Pokka pitää-niminen näytelmä.

Emmet (Pasi Jumppanen) ohjaa harrastajateatterille brittiläistä murhamysteeriä ja yksi rooli on vielä täyttämättä. Oman arvonsa tunteva kotirouva Hyacinth Bucket (Leena Laaksonen) ottaa roolin itselleen puoliväkisin eikä siinä auta muun teatteriporukan kuin myötäillä. Murhamysteeriä ovat esittämässä myös Onslow (Erkki Laukkanen) ja Daisy (Mia-Maija Toivanen), Emmetin sisko Liz (Varpu Hapuoja) sekä herra Milson (Atte Köngäs) ja Rose (Susanna Määttä).

Pokka pitää perustuu Keeping Up Appearances tv-sarjaan, jota en kylläkään ole nähnyt eli vertailua siihen suuntaan en voinut tehdä. Esityksen perusteella voisin kyllä katsoa sarjaakin, huumori upposi ja nauratti ja viihdyin katsomossa hyvin, vaikka kesäilta olikin viileähkö. Puvustuksesta varsinkin pidin, siinä vaiheessa kun näytelmän hahmot astelivat ensimmäistä kertaa roolivaatteet päällä näyttämölle niin oikein tyylikästä porukkaa oli lavan täydeltä.

Lempparihahmoni oli ehkäpä herra Milson, jota Atte Köngäs näytteli oikein hyvin, tai sitten hiljainen Richard (Tapio Valonen) joka nähtiin lavalla muutamaan otteeseen. Hyacinth oli myös kiva hahmo, samoi Emmet ja Liz. Näyttelijät tekevät kaikki hyvää työtä, ja varsinkin Hyacinthin peitellessä identiteettiään kokin rooliasu päällään Leena Laaksonen tekee mainiota ja hauskaa työtä.

Onnistunut esitys on tämä, viihdyttävä ja hauska sekä sujuvasti etenevä. Parituntinen kului nopeasti eikä hetkeksikään tullut tylsää. Lava näytti hyvältä ja kaikki toimi, ei paljoa ensi-iltajännitystä ainakaan katsomoon asti näkynyt. Yleinen ilmapiiri oli oikein lämmin ja väliajalla sai buffetista makkaran lisäksi grillattua maissia, nam! 

Niskavuoren nuori emäntä @ Järvenpään teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään teatteri!

kuvat © Kapina Productions

Eilen (16.6.) vietettiin Niskavuoren nuoren emännän seurassa ensi-iltaa Järvenpään kesäteatterissa.

Loviisa (Paula Peltola) on Niskavuoren vanhimman pojan Juhanin (Mikko Korhonen) vaimo ja talon tuleva emäntä. Juhani taas on iskenyt silmänsä Malviinaan (Nita Laine), jonka kanssa hänellä on omat salaisuutensa ja syntinsä, joista osa on vieritetty pikkuveli Antin (Markus Peltola) niskoille. Kun Loviisalle selviää miehensä petos, hän tarttuu Niskavuoren emännän rooliin tiukasti eikä anna enää muiden määräillä.

Minä olen tähän mennessä välttynyt Niskavuorelaisten tarinoilta, vaikka toki olen niistä kuullutkin. Nyt sitten pääsin näiden tapahtumien ja hahmojen pariin, ja oli jo aikakin! Pidin tarinasta, sopivasti draamaa, vahvat hahmot ja hyvä ohjaus (Lija Fischer), joka saa esityksen etenemään sujuvasti. Näyttelijät tekevät kaikki loistavaa työtä ja esitystä on siksikin kivaa katsoa. Välillä vuorosanat meinaavat vähän hukkua, varsinkin silloin kun lentokone lentää katsomon yli, mutta lähes kaiken kuulee ja loput on helppo arvata.

Hahmoista pidin eniten Kustaavasta (Janina Jääskeläinen). Eloisa, vallaton ja ihastuttava hahmo ja hienon roolin tekee Kustaavaa näyttelevä Janina Jääskeläinen. Loppupuolella kuultu Haloo Helsingin Huuda! on tosi hyvä, Kustaava ja Iita (Anja Veck) laulavat sen. Paula Peltolan Loviisa on hieno hahmo ja monivivahteinen rooli, josta pidin kovasti. Loviisassa on jotain kiehtovaa voimaa, hän ei paljoa taivu vaikka hänelle selviääkin miehensä naisseikkailu. Paula Peltola tekee Loviisasta inspiroivan ja hieman pelottavankin vahvan naisen.

Ajattelin ensin, että en kyllä tykkää tästä Juhani-tyypistä, mutta niin vain Mikko Korhonen onnistui tekemään hahmosta mukavan ja vähän eksyneen oloisen, ja viimeistään humalassa räppääminen hurmasi. Nita Laineen Malviinasta pidin jo alusta asti, vaikka hän olikin vähän ylpeän oloinen välillä ja tuntui, syystäkin, inhoavan Loviisaa. Malviinalla menee kuitenkin aika huonosti, kun Juhani ei tahdo päästää tätä talosta pois ja Loviisa taas haluaa hänestä eroon. Nita Laine näyttelee Malviinan tunteet ja ajatukset toimivasti ja luontevasti.

Mä haluun häät, jonka Malviina ja Heta (Katja Hyry-Heikkilä) laulavat, on ihana ja kaihoisa ja kaunis, ja tykkäsin siitä oikein paljon. Malviinan laulama Elämä on ehkä parasta koko esityksessä, tekisi mieli mennä katsomaan uudelleen että kuulisi tämän uudelleen. Myös alun riehakas ja iloinen lauluhetki Ruoti-Joonaan johdolla jäi mieleen, samoin kuin Malviinan ja Juhanin paljastuminen Loviisalle ja humalassa kotiin palaava Juhani.

Kokonaisuutena tämä on vahva ja toimiva esitys, näyttelijät tekevät kaikki hienot roolit ja tarinasta on otettu parhaat palat irti niin, että kaikki tärkeä tulee sanottua ja kaikki ei-niin-tärkeä häilyy kuitenkin taustalla. Erityispisteet vielä sille, että Niskavuoren väki pukeutuu punaisiin ruutupaitoihin, hieno yksityiskohta. Tämän menisin mielelläni katsomaan uudestaankin!

Miestä vailla @ Pukkilan kesäteatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos Pukkilan kesäteatteri!

kuvat © Tiina Räikkönen

Pukkilasta lähti tällä kertaa käyntiin tämä lähiseudun kesäteatterikierros, elikkä Miestä vailla oltiin 11.6.

Marketan (Raija Laakso) talo on määrätty suojelukohteeksi ja sitä pitäisi nyt alkaa remontoimaan kaiken maailman direktiivien ja sääntöjen mukaisesti. Innokasta remonttiväkeä tuntuu löytyvän kotikulmiltakin, esimerkiksi naapurin Yrjö (Tuukka Eskola) auttaisi Markettaa enemmän kuin mielellään. Lehteen kuitenkin laitetaan ilmoitus ja sen perusteella paikalle saapuu timpuri Klaus (Aki Viljanen) jota poliisi Leedsi (Markku Marjomaa) epäilee vankikarkuriksi. Talolla järjestetään myös talkoot, jolloin remonttiin liittyy muutakin porukkaa, esimerkiksi naapurin missineiti Saimi (Anu Koivisto), runoilevainen Manni (Ilmo Rantalainen) ja ihastuttava uusi naispappi Riitta (Virpi Grönlund).

Tykkäsin tästä enemmän kuin etukäteen ajattelinkaan, esitys on juuri sellaista "kesäteatterihömppää", tai siis semmoinen ei liian vakava vaan ihanan hauska ja hurmaava tapa viettää kesäiltapäivää. Tarinassa tapahtuu ja koukeroiset ihmissuhteet, huvittavat väärinkäsitykset ja herkulliset henkilöt takaavat viihdyttävän kokonaisuuden. Näyttelijät ottavat hahmoistaan kaiken irti ja erityisesti Yrjö, Manni, Melina (Tanja Lehtikuusi) ja Saimi ovat mainioita tyyppejä.

Puvustus ja lavastus toimivat hyvin ja pienillä jutuilla on saatu paljon aikaan. Tarinassa suurin rooli on kuitenkin juonella ja näyttelijöillä, jotka toteuttavat esityksen hienosti. Varsinkin Mannin ja Yrjön kaljoittelut, talkootanssit ja milloin kenenkin naisen ja miehen liehittelyt ovat viihdyttävää seurattavaa. Jännittävää seurata, kuka lopulta päätyy kenenkin seuraan.

Tämä on oikein onnistunut kokonaisuus, hauska, viihdyttävä ja mukava esitys, jota katsoo mielellään ja jonka jälkeen katsomosta lähtee hymy huulilla. Olin katsomassa porukan tokaa vetoa ensi-illan jälkeen ja sujui muuten hyvin, ei turhia kangerteluita tai taukoja, vaan meni kuin vettä vaan. Hienoa!

Maan ja metsän laulu - MTK 100-juhlanäytelmä

kuvat © Susanna Salmi

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto juhli hienoa satavuotiasta taivaltaan Messukeskuksessa 9.-10.6. Lauantaina ensiesityksensä sai myös juhlanäytelmä Maan ja metsän laulu (jonka kaikki voivat katsoa uudelleen ja uudelleen, löytyy nimittäin Youtubesta (kohdasta 1:43:10 eteenpäin)!)

Maan ja metsän laulu seuraa satavuotiaan MTK:n vaiheita perustamisesta sotien ja muiden Suomen käännekohtien läpi nykypäivään asti. 

Oskari Nyyssölän Suomi-hahmo kävelee hitaasti lavan takaseinää kohti kylväen ja screenillä viljanjyvät putoilevat maahan. Aivan mahtavan hieno aloitus, olin ihan myyty heti ensi hetkistä lähtien. Seuraavaksi lavalle tulee porukkaa, joka esittelee itsensä. On Juho Jännes (Atso Akkanen), Bjarne Westermarck (Petri Knuuttila), Eino Heiskala (Eric Barco) ja muita henkilöitä MTK:n alkutaipaleelta. Tästä lähdetään sitten etenemään tärkeimpien hetkien mukana tätä päivää kohti.

Minähän olen kasvanut maalla ja myös asunut täällä koko ikäni, eli tiedän, mitä on maanviljely, mistä leipä kauppoihin ja pöytään tulee ja niin edelleen, joten mielenkiinnolla seurasin Maan ja metsän laulua tästäkin syystä. Pienet "tietoiskut", eli tekstit, joita lavan reunoilla aina kunkin vuosikymmenen kohdalla luki, toivat hyvin ilmi tärkeitä juttuja. Myös videopätkät, joita screenillä nähtiin, toimivat hyvin kokonaisuudessa mukana.

Vaikka aloituksesta tykkäsinkin, tarina alkoi ehkä vähän kankeasti, mutta lähti pian rullaamaan sujuvammin ja varsinkin joukkokohtauksissa tekijäporukka loisti ja pelasi hienosti yhteen. Esityksessä oli monta hyvää hetkeä, mainitaan niistä nyt ainakin se, jossa alussa esittäytyneet hahmot kertoivat mitä heille kuului vuoden-parin kuluttua. Osalle parempaa, osalle huonompaa. Myös Valittaa täytyy totta-virsi ja Vielä niitä honkia humisee (jonka aikana tanssitaan muuten hienosti) iskivät, samoin Tapio Liinojan laulama Vanha Riimu ja Petri Knuuttilan esittämä Hiljainen kylätie. Petri Knuuttila laulaa hienosti myös Peruskallio-biisin, josta tykkäsin ehkä eniten koko jutussa. Peruskallion jälkeen MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila piti hienon puheen, joka kuultiin myös traktorimarssissa keväällä 2016.

Mielettömän hieno ja hauska oli lopuksi kuultu Böndeboogie, jonka aikana huomioni varastivat erityisesti Eric Barcon tanssimuuvit, ilma-akrobaatit Amandine Doat ja Onni Hämäläinen, tanssijaporukka sekä heidän koreografiansa ja yleinen positiivinen ja riemukas ilmapiiri, joka vallitsi niin katsomossa kuin lavallakin. Tätä oli niin kivaa katsoa, sillä vaikka esityksen aikana oli ilon aiheet välillä vähissä, se kuitenkin loppui iloon ja riehakkaaseen menoon. Päälimmäisenä jäikin mieleen maaseudun ja maanviljelyksen onni sekä ilo, sillä mikäpä olisi parempaa kuin nauttia luonnosta ja elää sen keskellä? 

Maan ja metsän laulu alkaa kohdasta 1:43:10

Tankki täyteen @ Keski-Uudenmaan Teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos KUT!

kuvat © Susanna Salmi

Eilen (9.6.) oli Keski-Uudenmaan Teatterin kesäteatteriesityksen Tankki täyteen ensi-ilta Krapin kesäteatterissa. Meikäläinen kurvasi pikkusiskon kanssa autolla paikalle ja suoraan 70-luvun tunnelman pariin.

Sulo Vilén (Jarkko Pajunen) ostelee kaikenlaista, kun "saa niin halvalla". Halvalla on saatu myös huoltoasema, jossa Sulo perheineen nyt asustelee. Emmi-rouva (Sanna Saarijärvi) ei miehensä harrastuksesta niin välitä ja saakin usein puhista kiukkuisena, kun halvalla on saatu välillä vene ja välillä radio. Juhana (Kalle Tahkolahti), perheen poika taas haaveilee pääsevänsä pois korjaamolta ja kaupunkiin. Kahviossa häärii ihastuttava apulainen Ulla (Inka Kallén) ja asiakkaana käy usein poliisimies Reinikainen (Seppo Halttunen). Myös rovasti (Johannes Korpijaakko) on huoltamolla tuttu näky.

Olen nähnyt (tämä mukaan lukien) kolme eri Tankki täyteen-versiota, joista yksikään ei ole alkuperäinen tv-sarja. Ehkäpä joskus senkin sitten katselen läpi, olisi kiva nähdä millaisiin hahmoihin nämä kaikki muut versiot jollain tapaa perustuvat. Tämä oli nyt kuitenkin se versio, josta pidän eniten. Viimeksi näin Tankki täyteen-esityksen 2015, ehkä olen parissa vuodessa kasvanut sen verran että tämä 70-lukulainen mitääntapahtumattomuus iskee, tai sitten vihdoin ymmärrän miksi ihmiset rakastavat tätä tarinaa. Syyhän on varmasti siinä, että se on niin hyvä!

Lavastus (Heini Maaranen) huokuu huoltoasematunnelmaa ja toimii hienosti niin korjaamona, kahvilana kuin pihamaanakin. Ensi-iltaan sattui mukava, leppeän lämpöinen kesäsää ja ilta-aurinko helli katsojia, vaikka välillä paistoikin silmiin. Poutaisessa säässä on varmasti mukavampaa katsoa (ja varsinkin näytellä), sillä silloin lavasteet ja näyttelijöiden vaatteet pääsevät parhaiten esiin. Katsomo on kyllä katettu, eli katsomon puolella ei sadekaan haittaa.

Esityksen huumori avautui (vihdoin ja viimein) minullekin ja lavalla nähtiin monta varsin makoisaa kohtausta. Yleisössä naureskeltiin välillä oikein urakalla eikä mikään ihme, sillä näyttelijät ottivat tekstistä kaiken irti. Vaikka tarinassa ei paljoa tapahdukaan, se on silti oikein mielenkiintoinen ja kiva seurata. Varsinkin Juhanan raivoaminen ja rovastin moponosien heittely, varaskaksikon (Johannes Korpijaakko ja Heini Inkeri) ryöstöretki ja tanssilavakohtaus ovat tosi hyviä. 

Hahmoista pidin eniten Juhanasta, jota Kalle Tahkolahti näyttelee loistavasti. Korjaamon puolelle puoliväkisin auttelemaan jäänyt nuorimies on kyllästynyt autoihin, mopoihin ja kaikkiin muihin ja haaveileekin pääsevänsä kaupunkiin. Inka Kallén on ihastuttava Ulla, joka ei jää sanattomaksi vaan vaikuttaa oikein fiksulta. Jarkko Pajusen Sulo on leppoisa ja kiltin oloinen miekkonen, joka ei turhista huolehdi. Emmi sen sijaan huolehtii ja hän tuntuu olevan perheen pää, joka määrää mitä tehdään ja milloin. Seppo Halttusen Reinikainen on hyväntuulinen tyyppi eikä ole ihme, että hahmosta on aikoinaan tullut niin suosittu, että oma tv-sarjakin on tehty, sillä Reinikainen on hauska ja mielenkiintoinen tyyppi.

Kokonaisuudessaan siis loistava tapa avata tämän vuoden kesäteatterikausi. Viihdyin katsomossa hyvin, minulla oli hauskaa ja tarina piti otteessaan. Hahmot ovat kiinnostavia ja hurmaavia, 70-luvun henki on aistittavissa ja sekä katsomossa että lavalla vaikuttaa olevan mukavaa. Tällaista sen kesäteatterin pitääkin olla, hauskaa ja ihanaa!

pajatson pelaaminen on taitolaji

Staalo (Stefan Spjut)

Valitsin itselleni kirjastosta lukemista yksi päivä ja Staalo tarttui mukaan ihan vain siksi, että pidin sen kansikuvasta. Myös kirjan paksuus (722 sivua) houkutti, tarina ei loppuisi ihan heti. Luin Staalon kuitenkin muutamassa päivässä, joten teksti selvästi vei mukanaan ja tarina loppui kuitenkin aika nopeasti.

Susso Myrén tutkii taruolentoja ja niiden olemassaoloa. Hän saa puhelun Editiltä, joka on nähnyt pihassaan oudon pikku-ukon. Toisaalla Seved kamppailee ajatustensa kanssa. Onko hänen pakko elää näin, millaista elämää se edes on? Peikkoja, maahisia, tonttuja ja muita otuksia ilmestyy pian tarinaan mukaan ja henkilöiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Välillä kamppaillaan elämästä ja kuolemasta, välillä on aikaa hengähtää vähän.

Staalo on mielenkiintoinen, hauska, mukaansatempaava ja jännittävä. Tarina pitää otteessaan ja sitä on helppo seurata, vaikka tapahtumia kuvataan monen henkilön näkökulmasta. Tämä on hyvä ratkaisu, sillä kirjassa on monta tosi hyvää tyyppiä. Sevedistä pidin ehkä eniten, hän on fiksu ja päättäväinen, mutta vähän arka nuori mies, joka tietää, mikä on oikein vaikkei aina niin toimikaan. Susso on tomera ja reipas nainen, joka tarttuu uskaliaasti haasteisiin ja uskoo siihen, mitä tekee. Torbjörn on mukava tyyppi myös, ystävällisen ja rohkeahkon oloinen. Kettu-ukko ja vanha orava ovat myös mielenkiintoisia, samoin Börje.

Maahiset, peikot, staalot tai mitä kaikkia otuksia tarinassa mainitaankaan, ovat kaikki kiinnostavia ja niiden ominaispiirteet on rakennettu tarkasti ja selvästi mietitty viimeisen päälle. Ne ovat vähän pelottavia ja hirvittäviä, mutta ennen kaikkea herättävät uteliaisuutta ja siksi kirjaa ei maltakaan laskea pitkäksi aikaa käsistään vaan sen tahtoo lukea nopeasti, jotta tietää, miten tarinassa lopulta käy.

Staalo tosiaan on fantastinen, vaikka jatkuva nuuskaaminen sekä vähän töksähtävä loppu hieman häiritsevätkin. Kirjaa on ihanaa ja jännittävää lukea, tarina on viimeistelty ja valmis kokonaisuus, hahmot ovat kaikki persoonallisia ja kiinnostavia, peikot sun muut taas kiehtovia. Oikein mainio kirja, joka sopi juuri minulle ja varmasti monelle muullekin!

Tankki täyteen @ Keski-Uudenmaan Teatteri - treenejä seuraamassa

taustalla Kalle Tahkolahti, edessä Johannes Korpijaakko ja Anna-Leena Sipilä
kuvat © Susanna Salmi

Heini Inkeri

Pääsin seuraamaan reilun viikon päästä (9.6.) ensi-iltansa saavan Tankki täyteen-näytelmän harjoituksia tänään (1.6.). Keski-Uudenmaan teatterin kesäohjelmistoon kuuluvaa näytelmää esitetään Krapin kesäteatterissa, jossa nähdään kesäteatterin tauon aikana myös lastennäytelmä Mimmi-lehmä ja Varis.

Harjoitusten katseleminen on aina hurjan mielenkiintoista, sillä kulissien taakse kurkistaminen ja vuorosanojen sekä lavalla liikkumisen hiominen kohti ensi-iltaa antavat enemmän tarttumapintaa valmiiseen esitykseen. Kesäteatterin harjoituksia en ole koskaan ollut katsomassa, muutamia musikaali-, näytelmä- ja tanssitreenejä kylläkin. Eihän kesäteatteri toki kovin erilaista (kai?) ole treenata, mutta sain huomata että Suomen kesä laittoi oman lusikkansa soppaan - useastikin. Rakeita ja vettä satoi välillä taivaan täydeltä, jolloin harjoituksissa pidettiin tauko, etteivät näyttelijät kastelisi itseään turhaan. Aurinkokin paistoi sitten muutamaan kertaan kuitenkin ihan kunnolla, jolloin treenit sujuivat kesäisissä (joskin hieman viileissä) tunnelmissa.

Jarkko Pajunen ja Seppo Halttunen

Seppo Halttunen, Anna-Leena Sipilä, Johannes Korpijaakko ja Heini Inkeri

Heini Inkeri, Johannes Korpijaakko ja Inka Kallén

Harjoituksissa mentiin läpi ensimmäinen puoliaika ja vähän väliajan jälkeisiä kohtauksia, mutta kun vettä alkoi - jälleen kerran - sataa, pidimme ruokatauon, jonka jälkeen näyttelijät kävivät äsken näyttelemiään kohtauksia läpi uudelleen ohjaaja Milko Lehdon johdolla. Kohtauksia pohdittiin rennolla otteella ja näyttelijät ehdottivat niihin parannuksia, joita kokeiltiin käytännössä. Sadekuuron sattuessa juteltiin katetun katsomon suojissa vuorosanoista, lavalle ja pois lavalta-siirtymistä ja muista jutuista, joita näyttelijöiden pitää ottaa huomioon. Myös äänimaailmaa ja biisejä mietittiin ja etsittiin sopivaa musiikkia tanssilavakohtaukseen. Esitys vaikuttaa olevan hyvässä vaiheessa näin kahdeksan päivää ennen ensi-iltaa. Vielä on selvästi vähän harjoiteltavaa ja hiottavaa, mutta ne ovat aika pieniä juttuja ja esitys tuntuu olevan vain loppusilausta vailla. Ensiviikolla ensi-illassa näen sitten, millaiseksi porukka on saanut esityksen viimeisteltyä. Odotan innolla, millaisia ratkaisuja tänään pohdittuihin juttuihin lopulta on tehty ja ovatko kohtaukset samanlaisia kuin tänään treeneissä vai jotenkin vielä muuttuneita.

Viileästä kelistä huolimatta harjoituksissa oli lämmin ja hauska tunnelma, esitystä tekevä jengi vaikutti rennolta ja osasi roolinsa sekä kesäteatterin kulisseissa että lavalla. Reilun viikon kuluttua porukka pääsee näyttämään valmiin jutun yleisölle ja nauttimaan esityskauden aikana toivottavasti myös kesäisistä ilmoista. Esityksiä on siis ensi-illan jälkeen 13. elokuuta asti.

hyvää kesäkuun ensimmäistä päivää!

vesisateen jälkeen lavalta lakaistiin suurin vedenpaisumus pois