Näin esityksen medialipulla, kiitos Lahden kaupunginteatteri!
 |
| kuvat © Aki Loponen |
Lahden kaupunginteatterin esityksessä kerrotaan Valtosen sisarusten ja Harmony Sisters-yhtyeen tarinaa. Vera (Maiju Saarinen), Maire (Petriikka Pohjanheimo) ja Raija (Raisa Vattulainen) perustavat laulavan sisarustrion ja pääsevätkin sitten kiertämään maailmaa ja hurmaamaan laulullaan. Harmony Sistersistä tulee tunnettu ja suosittu. Pian iskee sota ja pommitukset, sisarukset esiintyvät sotilaille ja pelkäävät sekä toistensa että itsensä puolesta. Sota kuitenkin loppuu ja parempi aika on edessä. Tarina kulkee monien tapahtumien ja vuosien halki.
Harmony Sisters on minulle aivan tuntematonta suomalaista musiikkihistoriaa, joten oikein mielenkiintoista oli istahtaa katsomoon. Selaillessani käsiohjelmaa en tunnistanut laululistasta yhtään nimeä, mutta esityksen aikana yksi laulu oli sitten tuttu, eli Sataman valot. Koska Harmony Sisters on perustettu 1930-luvulla ja viimeiset levytykset tehty 1956, kaikki tuoreempi musiikki, nykymusiikista puhumattakaan on vähän piilottanut näitä vanhempia suomalaisia (ja ulkomaalaisia) lauluja taakseen. Oikein hyviä kappaleita oli valittu mukaan, eniten pidin Liebes Kleines Fräulein, Can't help loving dat man ja Don't say goodnight-lauluista, sekä Sataman valoista myös.
Kaikille kolmelle sisarukselle on löydetty hienot näyttelijät, jotka tekevät taitavat roolit. Maiju Saarinen on hieno Vera, joka vanhimpana sisaruksena koettaa toimia järkevästi ja jää vähän kahden nuoremman sisaruksensa jutuista ulkopuolelle. Petriikka Pohjanheimon Maire muodostui lempihahmokseni, hän on määrätietoinen ja laulaa upeasti. Raisa Vattulaisen Raija on hurmaavan eloisa ja temperamenttinen. Mainitaan vielä tyttöjen äiti Ester (Eeva-Kirsti Komulainen) joka toimii esityksessä myös kertojahahmona. Tämä on hyvä ratkaisu, näin tarinassa on helppo pysyä mukana. Monella näyttelijällä on paljon rooleja, mutta silti ei tule tunnetta että lavalla olisivat koko ajan samat tyypit, vaan sinne ilmaantuu aina erilaisia hahmoja. Hyvää työtä tekee koko näyttelijäporukka.
Lavastus on toimiva ja valoilla saadaan luotua tunnelmaa. Erityisesti puvustuksesta (Laura Haapakangas) pidin, varsin tyylikkäitä herrasmiehiä ja kauniisti pukeutuneita naisia nähtiin lavalla, kuten myös hienoja armeijaunivormuja ja muita aikaan sopivia vaatteita. Varsinkin Valtosen sisarusten esiintymispuvut olivat tyylikkäitä.
Esitys on minusta vähän liian pitkä, ja koska siinä tapahtuu paljon, kesto luultavasti onkin venynyt. Muutaman kohtauksen olisi voinut joko lyhentää tai jättää kokonaan pois, mutta kovin paljon "turhaa" esityksessä ei ole. Vaikka pari liian pitkää kohtausta esityksessä onkin, suurin osa kohtauksista on toimivia ja niissä on paljon upeita yksityiskohtia. Lavalla ehtii tapahtua paljon lyhyessäkin ajassa ja sitä ei oikein tiedä, seuraisiko taustalla liikkuvien hahmojen tekemisiä, Veraa, Mairea vai Raijaa vai orkesterin soittoa. Esimerkiksi kohtauksessa, jossa sisarukset esiintyvät sotilaille, seurasin vain sotilasjoukon ilmeitä ja eleitä ja tyttöjen tekemiset menivät vähän ohi. Tämä ei siis ole mikään huono asia, on hyvä että lavalla tapahtuu paljon kiinnostavia asioita, välillä samaan aikaan ja välillä vain yhdessä kohdassa.
Kokonaisuudessaan Harmony Sisters on toimiva ja tyylikäs esitys, joka kertoo Suomen ensimmäisestä naislauluyhtyeestä monikerroksisen, viihdyttävän, koskettavan ja kauniisti toteutetun tarinan.
Käsiohjelmalle vielä kiitoksia, se on myös erittäin tyylikäs!
Harmony Sisters on minulle aivan tuntematonta suomalaista musiikkihistoriaa, joten oikein mielenkiintoista oli istahtaa katsomoon. Selaillessani käsiohjelmaa en tunnistanut laululistasta yhtään nimeä, mutta esityksen aikana yksi laulu oli sitten tuttu, eli Sataman valot. Koska Harmony Sisters on perustettu 1930-luvulla ja viimeiset levytykset tehty 1956, kaikki tuoreempi musiikki, nykymusiikista puhumattakaan on vähän piilottanut näitä vanhempia suomalaisia (ja ulkomaalaisia) lauluja taakseen. Oikein hyviä kappaleita oli valittu mukaan, eniten pidin Liebes Kleines Fräulein, Can't help loving dat man ja Don't say goodnight-lauluista, sekä Sataman valoista myös.
Kaikille kolmelle sisarukselle on löydetty hienot näyttelijät, jotka tekevät taitavat roolit. Maiju Saarinen on hieno Vera, joka vanhimpana sisaruksena koettaa toimia järkevästi ja jää vähän kahden nuoremman sisaruksensa jutuista ulkopuolelle. Petriikka Pohjanheimon Maire muodostui lempihahmokseni, hän on määrätietoinen ja laulaa upeasti. Raisa Vattulaisen Raija on hurmaavan eloisa ja temperamenttinen. Mainitaan vielä tyttöjen äiti Ester (Eeva-Kirsti Komulainen) joka toimii esityksessä myös kertojahahmona. Tämä on hyvä ratkaisu, näin tarinassa on helppo pysyä mukana. Monella näyttelijällä on paljon rooleja, mutta silti ei tule tunnetta että lavalla olisivat koko ajan samat tyypit, vaan sinne ilmaantuu aina erilaisia hahmoja. Hyvää työtä tekee koko näyttelijäporukka.
Lavastus on toimiva ja valoilla saadaan luotua tunnelmaa. Erityisesti puvustuksesta (Laura Haapakangas) pidin, varsin tyylikkäitä herrasmiehiä ja kauniisti pukeutuneita naisia nähtiin lavalla, kuten myös hienoja armeijaunivormuja ja muita aikaan sopivia vaatteita. Varsinkin Valtosen sisarusten esiintymispuvut olivat tyylikkäitä.
Esitys on minusta vähän liian pitkä, ja koska siinä tapahtuu paljon, kesto luultavasti onkin venynyt. Muutaman kohtauksen olisi voinut joko lyhentää tai jättää kokonaan pois, mutta kovin paljon "turhaa" esityksessä ei ole. Vaikka pari liian pitkää kohtausta esityksessä onkin, suurin osa kohtauksista on toimivia ja niissä on paljon upeita yksityiskohtia. Lavalla ehtii tapahtua paljon lyhyessäkin ajassa ja sitä ei oikein tiedä, seuraisiko taustalla liikkuvien hahmojen tekemisiä, Veraa, Mairea vai Raijaa vai orkesterin soittoa. Esimerkiksi kohtauksessa, jossa sisarukset esiintyvät sotilaille, seurasin vain sotilasjoukon ilmeitä ja eleitä ja tyttöjen tekemiset menivät vähän ohi. Tämä ei siis ole mikään huono asia, on hyvä että lavalla tapahtuu paljon kiinnostavia asioita, välillä samaan aikaan ja välillä vain yhdessä kohdassa.
Kokonaisuudessaan Harmony Sisters on toimiva ja tyylikäs esitys, joka kertoo Suomen ensimmäisestä naislauluyhtyeestä monikerroksisen, viihdyttävän, koskettavan ja kauniisti toteutetun tarinan.
Käsiohjelmalle vielä kiitoksia, se on myös erittäin tyylikäs!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti