Herrasmieshuijarit @ Rauman Kaupunginteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Rauman Kaupunginteatteri!

kuvat © Harri Joensuu

Herrasmieshuijarit sai ensi-iltansa Raumalla 29.10 ja minä ehdin vihdoin sitä katsomaan 19.11.

Lawrence Jameson (Teemu Koskinen) asustelee Ranskan Rivieralla ja huijailee varakkailta naisilta itselleen rahaa. Ja siinä Lawrence onkin erittäin taitava. Freddy Penson (Lauri Ketonen) saapuu hänkin samaan kaupunkiin ja pyytää Lawrencea opettamaan häntä taitavaksi huijariksi. Miehet huomaavat pian, että kaupunki on kuitenkin liian pieni heille molemmille, joten he lyövät vetoa; voittaja jää kaupunkiin, häviäjä lähtee. Kohteena on saippuakuningatar Christine Colgate (Helena Rängman). Se herroista, kumpi saa ensin 50 000 dollaria naiselta, on voittaja.

Nyt kun lupaavasti alkanut talvi päätti sulaa pois, tämä oli mainio piristysruiske vesisateen keskelle. Värikkäät lavasteet ja vaatteet, riemukas meininki ja vauhdikkaat musiikkinumerot saivat hymyilemään ja loivat kesäisen tunnelman. Juoni kulki sujuvasti ja tarinaa oli mukava seurata.

Lempihahmokseni nousi Teemu Koskisen Lawrence, joka oli helppo kuvitella puhumaan naisia pyörryksiin. Koskinen tekee roolista monivivahteisen ja erityismaininta vielä Lawrencen alter egolle, tohtori Shüffhausenille, loistava tyyppi! Tykkäsin myös toisesta huijariherrasta, eli Lauri Ketosen Freddystä. Varsin riehakas ja hauska tyyppi, joka oli myös helppo kuvitella johonkin kahvilan nurkkaan kertomaan surullista tarinaa isoäidistään rahaa huijatakseen. Helena Rängman tekee hänkin hyvän roolin, Christine on eloisa, hauska ja viehättävä saippuakuningatar, joka saa molemmat huijarit pauloihinsa. Koko pääosakolmikko myös laulaa hienosti.

Timo Julkusen poliisipäällikkö Andresta tykkäsin myös, mukava hahmo, jolla on esityksessä monta hyvää kohtausta, esimerkiksi Apina puvussa-laulu. Hyvää ja reipasta musiikkia koko juttu on täynnä, pidin erityisesti Suurempaa, Hurjimmatkin haaveemme toteutuu, Shüffhausenin koirakoulu, Mitä enemmän me tanssimme sekä Huijareista parhaimmat-kappaleista, eli monta iskevää biisiä mukana. Vauhdikas ja riemukas Oklahoma jäi kuitenkin päälimmäisenä biiseistä mieleen, ihanan Anna-Maija Jalkasen johdolla oli lavalla sellainen cowboy-jengi, että katsomossa hurmaantui heti ja teki mieli tanssahdella mukana.

Huijaritarina toimii ja juoni kasvaa esityksen edetessä. Mahtava tekijäporukka, hienoa laulua ja tanssia sekä taitavaa näyttelemistä, kokonaisuudessaan hieno, vauhdikas ja viihdyttävä show, joka saa hyvälle tuulelle.

Ensimmäisen maailman viimeiset lapset @ Helsingin Kellariteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kellariteatteri!

kuvat Heidi Bergström

Näin Ensimmäisen maailman viimeiset lapset kenraaliharjoituksessa 17.11, ensi-iltansa esitys saa tänään 19.11.

Millaisessa maailmassa me elämme? Mites meidän sukupolvi noin muuten? Ensimmäisen maailman viimeiset lapset tutkii tekijöidensä sukupolvea esityksen muodossa ja lavalla nähdään erilaisia kohtauksia siitä, millaista on elää tässä ajassa.

Lavalla ovat Kellariteatterin uudet jäsenet, Ali Ahovaara, Anna Airola, Henna Helasvuo, Samuli Hokkanen, Miia Junes, Eeva Kaihola, Milla Kaitalahti, Linnea Kilpeläinen, Kalle Kurikkala, Tuuli Malve, Henna Mäki-Filppula, Lotta Pohjola, Emma Vanninen ja Riku Vuorensola. He tekevät erinomaista työtä ja tuovat lavalle iloa, surua, kiukkua ja onnea. 

Esityksessä käsitelllään ilmastonmuutosta, fossiilisia polttoaineita, maailman pelastusta, synttärijuhlia, vastuun ottamista, konflikteja, turhia esineitä ja paljon muuta. Kohtaukset rytmittyvät toimivasti, lavalla tapahtuu koko ajan jotain kiinnostavaa ja esitys pitää tiukasti otteessaan. Katse harhailee välillä keskellä lavaa olevaan hiililaatikkoon, joka värjää esiintyjien jalat, kädet ja kasvot tummaksi. Heistä jää oikeita hiilijalanjälkiä lattialle.

Tykkäsin tästä tosi paljon. Koko juttu oli toteutettu niin, ettei sitä minusta voisi paremminkaan tehdä. Esitys herätti ajattelemaan sitä, miten ihmiset tuhoavat maapalloa, maailmaa ja toisiaan, mutta tämä ei silti ollut mikään saarna aiheesta "tekisit nyt sinäkin jotain tämän pallon puolesta". Vaikka kyllä esitys vähän käskeekin ajattelemaan maailmaa ja sen tulevaisuutta. Mitä jokainen voisi tehdä?

Erityisen hyviä kohtia olivat Kalle Kurikkalan laulama Mistä mä oisin voinu tietää-kappale, empatja-kohtaus, jossa Ali Ahovaara sai koko ajan kuunnella muiden murheita, loppulaulu, hirveä riita siitä, kuka oikein rikkoi rekvisiitta-maapallon sekä ammatinvalintatesti. Koko juttu oli kuitenkin täynnä hienoja hetkiä, yksityiskohtia ja tapahtumia, joten yhtä parasta kohtausta ei voi valita.

Kokonaisuudessaan hienosti onnistunut esitys, joka saa ajattelemaan eikä päästä katsojaa liian helpolla. Tämä menee 17.12 asti, suosittelen lämpimästi! Vaikuttava juttu, hienoa työtä.

Kalenteritytöt @ Hämeenlinnan Teatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos Hämeenlinnan Teatteri!

kuvat Tapio Aulu

Kalenteritytöt-näytelmän kävin katsomassa isäni ja pikkusiskoni kanssa 16.11.

Esitys kertoo Koivulan koulun vanhempainyhdistyksen naisista, jotka suunnittelevat kaikenlaisia varainhankintatempauksia. Annan (Birgitta Putkonen) mies Juha (Lasse Sandberg) sairastaa syöpää, joka lopulta vie miehen hengen. Vanhempainyhdistyksen naiset päättävät kerätä Juhan muistoksi rahaa sairaalan uuteen sohvaan, ja mikä olisikaan parempi tapa tehdä se kuin kalenterilla. Ihan kaikki eivät ole heti mukana, mutta pian naiset ovat poseeraamassa ilman vaatteita kakkujen ja keksien keskellä. Kalenteri herättää mediassa huomiota ja kohta itse kunkin täytyy pohtia, minkä takia kalenteri alun perin tehtiinkään.

Lavastus tuo heti mieleen koulun ja vanhempainyhdistyksen tilan, jossa suunnitellaan leipomuksia, joogataan, lauletaan ja vietetään aikaa. Lavastus myös tukee tarinaa ja toimii hyvin osana sitä. Erityisen hienoja ovat auringonkukat, jouluseppeleet, tähdet ja muut jutut, joita lavalle heijastetaan. Aimokoulun oppilaiden piirtämät kuvat sopivat myös hienosti koulumaisemaan.

Tässä nähdään hienoja roolisuorituksia, kaikki tekevät hyvää työtä ja hahmot ovat omia persooniaan. Erilaisista tyypeistähän vanhempainyhdistys yleensä koostuu ja tämä tulee esityksessä hyvin esille. Erityisesti Birgitta Putkosen Anna, Liisa Peltosen Maarit ja Johanna Reilinin Kirsi jäivät mieleen, kuten myös Saska Pulkkinen kahdessa erilaisessa roolissa, voi jestas sitä Make-heppua. Maiju-Riina Huttusen maskeeraaja-Ellu oli myös hauska hahmo. 

Tarina etenee rennossa tahdissa, mutta ei liian hitaasti. Siinä on mukana sopivasti arkipäiväistä huumoria ja murheita, jotka pitävät katsojan otteessaan. Ehdottomasti parhaita kohtia on naisten kalenterikuvaukset, hienoja kuvia ja jokaiselle annettiin tietysti aplodit. Kivoja kohtauksia täynnä tämä näytelmä, ei tullut hetkeksikään tylsää katsomossa.

Mukava esitys, tykkäsin. Ei liian vakava, mutta tärkeitä aiheita mukana. Sopivasti huumoria ja herkkyyttä sekä taitava porukka tekemässä, keväällä menen uudestaan nauttimaan Koivulan koulun tunnelmasta.

Mielikuvitusmurha (Arna Tuuli)

Sain kirjan vapaakappaleena, kiitos KVALITI!

Arkkitehti Joonas Rannalla ei mene asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Hänen suuresti kunnioittama esimiehensä Kirkko-Mannila kuolee ja miehen tilalle palkataan Allan, josta Joonas ei pidä yhtään. Arkkitehtitoimistossa työskentelee sellaista porukkaa, joka koettelee Joonaksen hermoja, joten hänen on tehtävä jotain. Lohtua tuovat ajatukset murhasta, jonka suunnittelu auttaa unettomuuteen ja masennukseen. Mutta eihän sitä oikeasti voi tehdä, ei tietenkään. Vai voiko?

Luin Mielikuvitusmurhan jo vähän aikaa sitten, mutta kesti hetken, ennen kuin muodostin siitä selkeän mielipiteen. Kirjassa on mielenkiintoinen idea, hyvät henkilöt ja se on taitavasti kirjoitettu, mutta loppuratkaisu latisti vähän tunnelmaa ja jätti ristiriitaisiin tunnelmiin. Mikä tästä nyt oli totta ja mikä ei? Kuka hahmoista oli todellinen, jos kukaan?

Hahmoista tykästyin eniten Joonakseen, joka on valtavan kiinnostava tyyppi ja varsin monitasoinen mies. Hänen tarinaansa on jännittävää seurata eikä aina arvaakaan, mitä Joonas seuraavaksi keksii. Toinen kiinnostava hahmo on Hillevi, josta en ihan päässyt perille ja juuri siksi hän niin kiinnostava onkin. Muutkin hahmot ovat kirjassa sopivasti esillä ja heidän tärkeimmät luonteenpiirteensä korostuvat, jolloin tarinaa on helppo seurata.

Juoni itsessään on toimiva ja pitää otteessaan, takaumat vievät tarinaa vähän sivuraiteille ja antavat lukijalle taustatietoa. Lukija pääsee kurkistamaan Joonaksen pään sisälle ja hänen motiivinsa alkavat selkeentyä. Murhan uhri pysyy kuitenkin salaisuutena loppuun asti, enkä ainakaan minä osannut odottaa yhtään tällaista lopputulosta. Kertoja vaihtelee kirjan aikana Joonaksesta kaikkitietävään kertojaan, ja tämä on oikein toimiva ratkaisu.

Kokonaisuutena pidin kirjasta, mutta se loppuratkaisu... En ole vieläkään varma, mitä mieltä siitä olen. Tuli vähän sellainen olo, että minua huijattiin lukijana, mutta ei se huono tunne ole. Loppu haastoi ajattelemaan kirjaa ihan uudessa valossa, käymään kaikki tapahtumat läpi lopun näkökulmasta ja juurikin pohtimaan, mikä on totta ja mikä ei.

Kiinnostava kirja tosiaan, kannattaa lukea.

Joulu on ihmisen paskinta aikaa @ Riihimäen Teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Riihimäen Teatteri!

kuvat © Kristiina Männikkö

Queen Hyacinth (Jukka Kuronen) on koko Suomen rakastama drag queen. Siviilissä hän on Jari Salakka. Hänen siskonsa Silja (Maija Siljander) on kukkakauppias, joka ei myy hyasinttejä, koska vihaa niitä. Ja vähän siinä samalla veljeäänkin. Sisarukset päätyvät kuitenkin saman katon alle jouluna pastoripariskunnan (Katja Peacock ja Seppo Halttunen) ja stand up-koomikko Pietan (Ilona Pukkila) ansiosta. 

Ensimmäisenä kiinnitin huomiota lavastukseen, värikäs ja täynnä erilaisia kukkia, tuli heti hyvä fiilis katsomoon istuessa. Ja hyvä fiilis jatkui esityksen läpi. Vaikka tarinassa oli mukana myös ikävämpiä hetkiä, perustunnelma oli silti iloinen ja hauska. Juoni oli osittain ennalta-arvattavissa, koska osasin odottaa tähän jonkunlaista onnellista loppua, en tosin ihan näin loisteliasta kun se oli. Tarina piti otteessaan ja lavatyöskentelyä oli mukavaa seurata. 

Jukka Kuronen tekee onnistuneen roolin. Hän on upea, hauska, hyväntahtoinen ja rohkea Jari sekä loistava Queen Hyacinth. Maija Siljanderin Silja on hieno hahmo myös, monitasoinen ja teeskentelemätön tyyppi, joka ehkä haluaisi tuntea veljensä paremmin mutta ei kuitenkaan tunne. Ilona Pukkila on loistava, niin Pietana kuin suntion roolissakin. Suntio varsinkin on hillitön hahmo, mutta Pietan stand up-kohtaukset toimivat myös hyvin mukana tarinassa. Katja Peacockin pastorin rouva on ihana tyyppi ja tunnistan hahmosta tuttuja ihmisten piirteitä, joihin törmää arkielämässä joka päivä. Seppo Halttunen on hyvä pastori ja tekee jokaisen kohtauksen tyylikkäästi.

Vaikka esityksen nimi joululle kuittaileekin, ei siinä silti joulua itsessään haukuta. Hyvä niin, koska minä tykkään joulusta. Vaikka näytelmän hahmojen joulu ei menekään ihan niin kuin yleensä, löytyy juhlasta uusia puolia ja kauneimpia joululauluja laulellessa oppii yhtä sun toista muista ihmisistä. 

Tässä on monta tosi hyvää kohtaa, joista pidin erityisen paljon. Mainitaan niistä nyt Jarin ja Siljan laulu-tanssi-taisteluhetki niiden kauneimpien joululaulujen jälkeen/aikana, loppukohtaus, kohtaus, jossa pahat yläastelaiset kiusaavat Jaria ja Siljaa sekä Siljan ja Jarin kuningatar-prinsessaleikki. Monta muutakin hyvää hetkeä lavalla nähtiin.

Tarina oli minusta oikein hyvä, ja drag-numeroiden, stand upin, komedian ja draaman yhdistely toimii loistavasti. Viihdyin katsomossa mainiosti ja esitys oli juuri sopivan mittainen, hetkeksikään ei tullut tylsää. Lavalla tapahtui koko ajan jotain ja esitys eteni vauhdikkaasti. Näyttelijät pelasivat hyvin yhteen ja esitys oli toimiva kokonaisuus.

Kokonaisuudessaan tykkäsin esityksestä enemmän kuin odotinkaan, en tiennyt siitä oikeastaan mitään etukäteen, joten iloinen ja positiivinen yllätys, että se olikin näin hyvä. Viihdyttävä, hauska, tyylikäs, loistelias ja koskettava esitys, minä pidin.